Kategoria: Konseptit

Katsoin vilauksen ’Ensitreffit alttarilla’ -ohjelman kuvakulmapaukutusta, jossa mies oli tehnyt virheen ja pariskunta käsitteli asiaa. Nainen veti tiskiin kaksi paria:
– ”Miten voin koskaan luottaa sinuun, kun valehtelit minulle?”
– ”Minulla on ollut kolme kamalaa liittoa, joissa valehdeltiin.”
– ”Olin rakastumaisillani, mutta nyt ajattelen, etten halua tällaista avioliittoa.”
– ”Jos vain seurustelisimme, olisimme eronneet.”

Oli pakko selvittää mistä oikein oli kyse, mistä oli valehdeltu? Selvisi, että mies oli tupakoinut salaa ja yrittänyt peittää jälkiään. Mies vuodatti miten vaikeissa tilanteissa hän on tottunut polttamaan ja nyt, kun kävi ilmi, ettei nainen voi sietää tupakointia – hän oli turvautunut salailuun ja kysyttaessä valehteli. Mies veti homman vielä niin överiksi, että vannoi äitinsä hengen kautta: ”En ole polttanut.”.

Nainen pyrki osoittamaan omaa pettymystään ja loukkaantuneisuutta sulkemalla keskustelua mm. katkaisemalla miehen kaikki avaukset. Rakentavien dialogien höyrystämisen lisäksi nainen haarukoi jotakin, joka saisi miehen tuntemaan henkistä ahdistusta. Äidin kautta vannominen selkeästi nappasi kiinni ja argumentti puri. Tästä innostuneena nainen nosti ääntänsä ja alkoi keksiä monipuolisesti erilaisia tapoja painaa tuota kohtaa.

Olin yllättynyt, että mies ei tehnyt juuri mitään. Silloin muistin, että kuvaruudulla on oikeita ihmisiä ja tilassa on vähintään kaksi kameramiestä. Mies mietti aina ennen kuin sanoi jotakin ja pyrki puolustamaan minuuttaan, joka oli siirtynyt alttarille.

Pohdiskelin näinkin tuttua mekaniikkaa, jossa nainen on pettynyt johonkin ja osaa miestä paremmin tuomaan näkökulmansa esille. Miehet häviäisivät valtaosan oikeuskäsittelyistä, jotka perustuisivat yhteen puheenvuoroon.

Kaksi yleisintä vastausta kysymykseen: ”Mitä miehen tulisi tehdä?”
1.1) Olla tekemättä virheitä alunperinkään
1.2) Kestää jälkiseuraukset kuin mies

Mitä miehen ei pidä tehdä?
2.1) Vähätellä ongelmaa ja/tai naista
2.2) Lähteä pois
2.3) Olla hiljaa ja vastaanottaa

Miehen kuuluu siis jäädä tilanteeseen ja puhua. Ok. Mitä miehen tulisi puhua? Yllättävää kyllä, tämä on harvinaisia tilanteita, joissa miehen ei todellakaan kannata puhua tunteistaan ja avautua varomattomasti. On hyvä muistaa, että miehen kaikki sanat ja teot lähtökohtaisesti työnnetään sovitusuhrina tulivuoreen.

Näin ollen Pekka Perusjätkä on tilanteessa, että hän ei saa ”antaa molemmille tilaa”, olla hiljaa ja kuunnella, eikä vuodattaa avoimesti tunteitaan. Tähän tilanteen rakentavuus sulaakin yleensä. Käsittely menee riidaksi, mykkäkouluksi tai vastaavaksi ja lopputulos on yhtä epävarmaa kuin ranskalaisten ydinvoimalatoimitus. Henkisellä tasolla varmaan myös yhtä kallista.

Täysin hypoteettinen teoriani on, että miehen kannattaisi haarukoida asioita, sanoja, tekoja, jotka hän on valmis näkemään polttouhrina ja haistamaan tuoksuvana tuliuhrina sieraimissaan. Pettymyksenjumalatar voi tuntua kyltymättömältä, mutta se ei ole sitä. Jokaisen alttarin veriuralla on mitattava tilavuus.

Tee paljon hyvää ja töitä suhteen eteen niillä mittareilla, joita kumppanisi arvostaa. Jos kumppanisi ei osaa kertoa, kokeile yleisiä positiivisia asioita, kysy vaikka kavereilta tai selaa nettiä. Tällä tavoin saat virhemarginaalia kasvatettua ja rakennettua luottamusta. Älä kuitenkaan koskaan viittaa näihin positiivisiin ansioihisi pettymystilanteessa.

Se on sitä naisen tunteiden kunnioittamista, kun et aiheuta hänelle lisää ristiriitoja. Hän toivoo rakkautta ja onnistumisia, mutta pelot joillakin sektoreilla ovat knoonistuneet. Yritä tunnistaa myös ne.

Valheellisuus on yksi yleisimmistä ja harva nainen ymmärtää, että sen sisältö ei ole itsestäänselvyys muille kuin hänelle itselleen. Nainen kuvittelee läheisten ja luotettavien ihmisten ajattelevan samoin, koska hän on taidokas puhuja ja esittää asiansa erittäin hyvin ystävilleen. Jokainen nainen on pettynyt joskus ihmisiin, jotkut sukupuolistavat asian ja se kertoo enemmän heidän toiveistaan – kuin peloista.

Niin myös minun kohdallani. Pelkään toiveikkuuttani vähemmän. Siksi kannan uhreja alttarille ja yritän kirjoittaa reissuvihkooni oppimani asiat. Joskus saan jopa leiman sivujani koristamaan.

Naiset ovat yllättävän huonoja kertomaan mitä haluavat, odottavat kumppaniltaan tai toivovat vaikkapa arjeltaan. Miehet ovat huonoja myös verbaalisesti ilmaisemaan näitä, mutta miesten odotukset ovat suoraviivaisempia.

Mies haluaa vapaa-ajallaan esim. urheilla, katsoa/pelata jotakin, syödä, sekstailla… Kaikkien suhteen ollaan melko avoimia ja tarvittaessa impulsiivisia. Osaisin kertoa aika pitkälti kaikista miespuolisista kavereistani melko hyvän arvauksen, minkälaisia päiviä he toivoisivat itselleen.

Naisilla taasen on melko monimutkaisia ja pitkäaikaisempia suunnitelmia sekä odotuksia. Pitkään pohdittuani havaitsin kuitenkin, että seurailemalla naisen puuhailuja kotona ja muualla pääsee kärryille mitä tämä haluaa hyvinkin. Ystäväni lisäsi, että yleensäkin naisen asumuksen tutkailu auttaa.

Naisesta kyseenollen on tietysti poikkeuksia ja yksi tunnistettu poikkeus on tässä ”mallioppimis”-teoriassani mm. siisteys. En ole tavannut tai kuullut naisesta, joka ei pitäisi siististä kodista, vaikka kaikki naiset eivät suinkaan ole kumppaniaan siistimpiä. (toimituksen huomio: se olisikin paradoksaalista nykyisessä sukupuolineutraalissa parisuhdemaailmassa -> naispariskunta)

On siis olemassa asioita, jotka miehen tulisi tietää ja oppia ikään kuin etukäteen, jotta suhde olisi helpompi. ”Tämä on normaalia ja kuuluu tähän” helpottaa useimmiten.

Hiukan vaiettu tabu on toinen poikkeus, jossa naiset kaipaavat heidän huomioimista parisuhdekumppanina, vaikka itse olisivat verrattain viileitä ilmaisussaan. En osaa sanoa, onko kyseessä ns. tunnelukko, joka lähtee sulamaan auki pikku hiljaa ja ko. sektori muuttuu vastavuoroisemmaksi ajan kanssa.

Ilmaisemme omaa kiintymystämme ja arvostustamme kumppaniamme kohtaan eri tavoin. Tämä on erityisen hankala sektori, koska tässä ei ole sukupuolisia lainalaisuuksia juurikaan ja seuraamalla toista ei välttämättä opi mitään. Jos esimerkiksi kumppani siivoaa osoittaakseen arvostustaan, toinen osapuoli ei välttämättä rekisteröi toimintaa lainkaan tai ei koe sitä henkilökohtaisena arvostuksena.

Emme siis pääse pakenemaan keskustelun tärkeyttä parisuhteessa. Koska emme osaa mallintaa omaa maailmaamme, emme sitä osaa tehdä toisenkaan maailmalle yleensä ainakaan paremmin. Olemme erityisen herkkiä tekemään virhetulkintoja, kun meihin kohdistetaan asioita, joka osaltaan hankaloittaa mallinnusta.

Jos epäilet, ettei kumppanisi kanssa voi pitää ”listaussulkeisia”, jossa määritellään asioita – voit listata omiasi ja avata niillä keskusteluja. Esim. ”Tuntuuko sinusta, että arvostan sinua?”… ”Teen tällaisia asioita ja sanon usein näin, joilla haluan osoittaa ihanuuttasi. Mitä muuta voisin tehdä kertoakseni sinulle miten tärkeä olet minulle?”.

Yhteinen intohimon kohde on yksi mielenkiintoinen, ristiriitainen, erottava ja yhdistävä väliotsikko suhteissa. Muistan itse kuinka kumppanini ja minun yhteinen kaverimme halusi tukea suhdettamme kriisissä esittämällä oman arvionsa kumppanilleni, jonka kanssa hän ilmeisesti näki enemmän tulevaisuutta: ”Mutta eihän teillä ole oikeastaan mitään yhteistä.”.

Nyt vasta myöhemmin oivalsin, että kysehän ei ollut yhteisistä asioista sinänsä, vaan suhtautumisesta ja asenteesta. Siinä kaverimme oli oikeassa. Kumppanini näet ei jakanut arvojani puuduttavaan työntekoon ja talkoohenkeen. Ei siis oikeasti eikä kuvainnollisessa mielessä suhdesektorilla. Jos jokin asia kyllästytti, sille piti löytää korvaaja.

Ihminen on siitä erikoinen, että kyllästymistä aliarvioidaan tai liioitellaan. Osa pitää sitä halveksuttavana ja piilottaa sen omalta kohdaltaan. Toiset pitävät kyllästymisen peittämistä halveksuttavana ja tekevät tylsistymisestään ruman performanssin. Lisämausteen tuo tietenkin ihmisen kyvyt arvioida toisen suhtautumista, joka voi vielä entisestään rumentaa asian esittämistä tai lisätä piilottamista esim. valehtelulla.

Hetkessä eläminen ja niistä nauttiminen oli varmasti kaverimme yksi oleellinen viitekehys, josta hänen lausuntonsa kumpusi. Minä istun typerää luentoa kuuntelemassa ja kehitän siitä jotain kiinnostavaa, kumppanini ei.

Kummassakaan mallissa ei ole itsessään vikaa, mutta ne helposti aiheuttavat voimakkaita vastareaktioita eri koulukuntien edustajilla. Luennon saikuttaja pitää järjettömänä ajantuhlaajaa ja luennolla mädäntyvä kokee, että saikuttaja ei opi mitään. Meillä ei suhteessamme ollut lainkaan tällaisia keskusteluja, joka on huono asia, koska tällöin avataan mahdollisuus tunteiden selittäjille. Kaverillemme.

Kun ihmisellä on joki selittämätön tunne ja joku/jokin tarjoaa siihen selitysmallin, joka tekee hänen tunteestaan loogisen – kohisee ihmisen mieli sen puolelle, kuin patoamaton joki. Näin kävi meidänkin tapauksessa, vaikka jaoimme jopa eskapismimme ilmentymisen videopelaamisessa.

Yhteiset intohimon kohteet pitää tunnistaa ja myös niiden puuttuminen, koska molemmat tiivistävät liittoa. Itseilmaisun ja kehollisuuden jakaminen ovat voimakkaita yhdessä pitäviä voimia. Taiteiden tai vaikkapa viihteen kuluttaminen yllättävää kyllä ei ole kovinkaan merkittävä asia ihmisille lopulta, vaikka suhteen alkamisessa sillä voi olla jopa ratkaiseva rooli.

Jääkaappimagneetti ja levypaino eivät ihmisten silmissä ole samankaltaisia objekteja, vaikka niiden sisällysluettelo onkin melko sama. Samalla tavoin ihmiset – jääkaappikahvan tai kahvakuulan paras kaveri – eivät koe olevansa yhtä, vaikka ajanvietteen kiinnittymiskulma olisikin sama. Kyse on asenteesta ja näkökulmasta.

Helppona esimerkkinä kaksi ulkopuolisten silmissä politiikasta kiinnostunutta henkilöä voivat itsensä mielestä olla täysin yhteensopimattomia. Oikeasti yhdistelmä olisi pitemmän päälle varmaan toimivampi, kuin moni parivaljakko, koska heillä riittäisi juttua. Toki myös väittelyjä ja kiivaita keskusteluja, mutta mm. sovintoseksiin päätyminen on helpompaa, kun riidassa ei ole käsitelty toisen persoonaa tai vaikkapa kehoa.

Temptation Island -Suomen Aki ja Rita ovat yksi mielenkiintoisimmista YIK-pareista. Heidän elämänasenteensa kruunun jalokivi on: ”Minua ei oikeastaan lainkaan kiinnosta muiden mielipide.” -mantra, jota hoetaan omilla monologeilla ja asetetaan se jokaisen lausunnon aikana kyseenalaiseksi.

Ilmeisesti saman herkän ja särkyvän mielenmaiseman jakaminen on voimakas yhdistäjä, vaikka siihen sisältyisi vahva väite erakoitumiskyvystä. Ilmeisesti vahvimpia YIK:ta on laulaa Pasila -animaatiossa esitettyä laulun kohtaa: ”Olen yksinäinen susi, mutta lauman tarvitsen.”.

Toisin sanoen löytää toinen höyrypää, joka uskottavasti julistaa, ettei tarvitse ketään onnellisuudekseen. Sitä meistä useimmat haluavat. Kumppanimme seisoo omilla jaloillaan, mutta saamme tukea häntä pönkittämällä hänen mielenkiintoista egoaan ihastelevin lausein. Itse vastaanotamme toisen varauksetonta ihailua, mutta meidän ei tarvitse pelätä tämän ripustautuvan meihin taakkana.

Haluamme vapautta, voimaa ja kunniaa. Rakkaus on keskiössä ja joskus niin suojassa, ettei sitä edes erota kaiken muun alta. ’Voimakkaiden tunteiden säännönmukainen jakaminen’ voisi olla kiteytettynä koko tämän kirjoituksen sisältö.

Elämä on kuin Nokian alkuperäisen matopelin 1.kenttä:
Vain sinä itse ja kehittymisesi ovat menestyksesi tiellä.

Olen sanallisesti käyttänyt jo pitempään ilmausta ’Konseptit’, mutta nyt loin tuon artikkelikategorian.

Tämä konsepti on pitkän pohdinnan tulos, ei niinkään sen tarkka sisältö, vaan nimenomaan se peruskonsepti, jossa jokin toiminta on arvotonta ja sen käyttökelvottomuutta korostaakseni liitän yhteyteen tuon ’paskaa’-sanan.

Kun odotuksemme ovat nousseet tietylle tasolle ja ne on petetty erittäin monta kertaa, jäämme odottamaan pitkäaikaista ja pysyväluontoista hyvää suorituskykyä kohteena olevalta henkilöltä. Tämä on ikään kuin anteeksipyynnön ja hyvittelyn odottamista. Henkilön pitäisi uskottavasti ilmentää muuttuneisuutta, katumusta ja halua korjata asiat.

Tämä on usein erittäin vahingollista, koska ihmissuhteen toisen osapuolen tähän pisteeseen päädyttyä – on todennäköistä, että suhteen toinen osapuoli kokee samoin. Näin ollen kovat odotukset tappavat kyvyn kehittyä ja korjata asiat – kuten juuri itse haluaisimme tapahtuvan – mutta olemme sen esteenä, koska emme annakaan enää anteeksi, kun olemme sitä tehneet ”jo ihan riittävän kauan!!!”.

Tein suorituskykykuvaajan ajan-funktiona, jossa on esimerkkisuhde. Käyrät ovat joka suhteessa erilaiset, mutta periaate on sama: Käyriä on useita, alussa luodaan pohjaa tulevalle ja ne ovat vahvasti toisiin sidottuja. Suhteen kehittyessä eri käyrien luonnollinen toisiinsa sitoutuminen heikkenee ja ne alkavat elää osin omaa elämäänsä. Liian suuret epäsuhdat myrkyttävät suhteen, koska kaikki tuntuu satunnaiselta ja ohimenevältä.

Ihmiset kaipaavat selityksiä ja jos uskottavia selityksiä ei ole: toiminta tuntuu valheelta. Tällöin tilannetta voi olla vaikeata korjata, joten olisi tärkeää aina pyrkiä kaivamaan omalle huonolle – tai muuttuvalle toiminnalle – pätevät syyt, sellaiset jotka itsekin uskoisit kuullessasi ne.

Alussa kumppanin suorituskyky voi vaikuttaa erittäin korkealta, mutta ajan kuluessa se on skaalautuu nollaan. Alkutilanteelle ei suhteen edetessä anneta juuri arvoa ihmismuistin rajallisuudesta ja toisaalta asennoitumisesta johtuen. Marginaalitapauksissa suhteen alulle annetaan liikaakin arvoa (perheväkivalta, narsismi…), joka ei enää kuvaa suhteen nykytilaa lainkaan. Yleisesti ottaen suhteen nykytila ja menneisyys heijastelevat sen tulevaisuutta.

Suhteen korjaamiseksi pitäisi nähdä erityistä vaivaa ja resurssien ohjaamista – juuri toisen posiitiivisten yritysten ja motivaation ruokkimiseen sekä tukemiseen. Usein toiselle tarjottu korva, kainalo ja turva ovat arvokkaampia, kuin omat umpimähkään osoitetut yritykset ”toimia oikein”. Toisin sanoen, tälle osalle joka helposti jää ’arvottomaksi paskaksi’ – pitäisi antaa arvoa, vaikkei ”juuri nyt” sattuisikaan tuntumaan siltä. Useimmiten nämä heikoissa tilanteissa osoitetut reiluudet muistetaan hyvin. Aivan kuten vaikkapa heikossa ruokatilanteessa tai muussa resurssiniukkuudessa.

Ja kuten aina: haasteena on itsensä motivointi toistuvaan yrittämiseen ja toisen ymmärtämiseen – kun on päivän selvää, että ensimmäiset kerrat otat pataasi. Kumppanisi ei voi uskoa, että olet todella muuttunut ja hän kokeilee sinua. Kun heität hanskat tiskiin, kumppanisi ajattelee: ”Arvasinhan minä tämä oli vain tällainen ’hokkuspokkus’-yritys, ei hän ihan oikeasti minusta välitä ja tee kaikkeaan minun hyväkseni.”. Ylpeys tulee molemmilla taasen vastaan, ei osata antaa anteeksi, eikä voida antaa arvoa toisen yrityksille.