Kategoriat
Pohdinnat

Self defence forces

naisten itsesuojeluvaisto on omanlaisensa
miehet on etäisiä useammasta syystä
mimmit simppelimmin itsesuojelun vuoksi

Miespuolinen ystäväni kärvisteli omaa tilannettaan ja rauhoittelin häntä. Yllätyksekseni kirjoitin nuo kolme riviä. Ne tulivat ihan spontaanisti ulos minusta, enkä niitä lähtenyt sen enempää miettimään – mutta tajusin tajunneeni tosi ison jutun. Siksi halusin jakaa tämän tänne.

Koen tarvetta pyytää anteeksi, että olen aiheuttanut turvattomuuden tunnetta – enkä ole osannut rauhoittaa tilanteita, enkä pysyä pois tilanteista, enkä siis ennakoivasti olla etäällä. Tulen lähelle ja se on ongelma. Mutta minä olen kuka olen, joten on vaikeaa yrittää löytää jokin uusi malli, jossa saisin olla itseni ja antaa rauhan muille.

Juhannusrauhattomuutta, kuten isäni tapasi todeta.

Kategoriat
Kirjat Sitaatit

Sitaatteja miehestä ja miehelle

Sitaatteja ”Ajatuksia miehestä ja miehelle”-kirjasta, koonnut Hannu Tarmio, 1980 (WSOY, Porvoo). ”Ajatuksia”-kirjasarjan kuvauksen ja tämän teoksen kannesta kanteen lukeneena, minusta vaikuttaa siltä, että Hannu tykkäsi provosoida. Sivuutin tylysti kaikki ”trollaamiset”, mutta paljonhan kamaa silti jäi mietityttämään.

33 sivu:
Eerik Akselinpoika Tott

– Miehuusko kadonnut? Mihin se voisi kadota? Näiden muurien halkeamiin? Se ei mahdu niihin.
Ei miehuus katoa. Voi muuttaa muotoaan, ei kadota.
Miehuus ei ole miekkojen kalistelua, ei peloittelua
eikä vihoittelua
vaan hallitsemista. Pelon hallitsemista
ja välinpitämättömyyden ja vihan.
Se ei pelkää sotaa, ei rauhaa. Miehuus on kykyä elää
sodassa rauhaa kohden. Se on rauhan rakentamita.
Sen onni
vilja ja puu, silta veden ylitse, korkenevat tornit
-Lassi Nurmi

44:
Arvostan vahvoja miehiä joilla on heikkouksia
-Brigitte Bardot

72:
Naiset yleensä haluavat että heissä rakastettaisiin sitä mitä he ovat.
Miehet taas haluavat että heissä rakastettaisiin sitä mihin he kykenevät.
-Theodor Reik

82:
Kaikki on mahdollista miehelle, jonka ei tarvitse tehdä sitä itse.
-Earl Wilson

87:
Naurettavaa mutta vaikka tietää niin tuntuu vieläkin ettei mies saisi väsyä eikä mies saisi itkeä. Mies voi korkeintaan saada sydänkohtauksen tai raivostua tai juoda päänsä täyteen. Mutta ei väsyä eikä itkeä. Ei olla avuton. Ei vaikka ei jaksaisi enää mitään, vain itkeä, melkein vikistä. Ihminen kyllä saa. Muttei mies.
-Markku Lahtela

91:
Mies on luotu kantamaan ristiänsä.
Siksi hän on saanut voimakkaat hartiat.
Mies voi sietää paljon, niin kauan kuin
hän voi sietää itseään.
-Axel Munthe

94:
Keskenkasvuiset miehet, aina
turvautumassa naiseen, tarttumassa
hihaan, lasiin, pyssyyn, puukkoon,
suremassa, luopumassa, jättämässä asioita kesken,
kohauttamassa elämälle olkapäitä, pistämässä lappua luukulle, sillat poikki ennen kuin uudet on rakennettu, heittäytymässä naisten kohtuun,
itkemässä äitiä, on erehdys, hirveä virhe.
Eikä naisille jää mitään
ei ketään johon tukeutuisi, ei yhtään
paitsi itsensä, Ei muuta roolia kuin
äidin, elättäjän, lohduttajan rooli.
Se mieskanta lisääntyy pelottavasti.
Siitä ei ole iloa sängyssäkään.
-Arja Tiainen

96:
Sisareni sano minulle
Millainen pitäisi olla

Sisareni, sano minulle. Millainen minun pitäisi
olla?
Olen avoin, verillä ja eksyksissä ja yritän purra
lankojani poikki. Sano minulle: minkälainen
minun pitäisi olla?
Miten olisin
yht’aikaa
heikko ja vahva?
Miten olisin
yht’aikaa
itsenäinen ja tarvitseva?
Miten olisin
yht’aikaa
sinun rakastajasi,
sinun ankkuristaan irronneitten
halujesi meri, huimat aallot
ja turvallinen satamasi?
Hellä ja määrätietoinen?
Oikukas ja luotettava?
Miten minä olisin niin paljon?
Ja mitä teet sitten
kun minussa on
yhtä paljon molempia,
kun olen istuttanut puut yhdeksi
eikä sinulla ole enää yhtään selitystä,
miksen ole sellainen kuin haluat?
Sanotko silloin,
että haluaisit
oikean miehen
etkä ketään
itsesi kaltaista?
-Tommy Tabermann

111-119: (Englantilainen naistenlehti ’Woman’ teki kilpailun ”Mikä aviomies oikein on?” lukijoilleen)

111:
Aviomies on hän joka tulee kotiin
pahalla tuulella, katsoo peiliin,
menee takaisin autoon,
ajaa korttelin ympäri, tulee uudelleen sisään
ja huutaa: ”Isä on kotona”. Sitten hän kysyy:
”Kuka oli se myrtynyt vanha äijä joka kävi täällä minuutti sitten?”
-Maureen Blaney

113a:
Aviomies on hän jonka hyvien ominaisuuksien luettelo on loputtoman pitkä.
Valitettavasti et kuitenkaan saa selvää hänen käsialastaan.
-Angela Lansbury

113b:
Aviomies on hän jota et voi loukata
loukkaamatta itseäsi.
-D. Walkins

114:
Kun päiväsi on mennyt täysin pieleen,
aviomiehen avaimen kääntyminen ulko-oven lukossa
on kuin sinut kiedottaisiin lämpimään huopaan.
-Sheila G. Reynolds

116:
Aviomies on hän joka auttaa sinut kylpyammeesta
kun olet raskaana yhdeksättä kuukautta,
läpsäyttää pepulle, kutsuu sinua ”suureksi valkoiseksi valaakseen” ja
leikkaa sitten hellästi varpaankyntesi, joihin itse et enää ylety.
-Barbara Prosser

117a:
Aviomies on hän joka saa sinut toivomaan
että ympärilläsi hyörisi paljon pieniä lapsia,
hänen kaltaisiaan.
-Janet Dobinson

117b:
Aviomies on hän jolle annoit
elämäsi parhaat vuodet siksi että
hän teki niistä elämäsi parhaat
-D. C. J. Fison

117c:
Aviomies on hän joka puristaa kättäsi ja lohduttaa,
vaikka tiedät hänen sisäisesti nyyhkyttävän,
kun istutte poikanne vuoteen vieressä
kriittisen leikkauksen jälkeen.
-Ina Wallen

119a:
Aviomies: vielä viidentoista vuoden jälkeen
on kuin söisi keittoa haarukalla.
En saa hänestä tarpeekseni.
-Joanne Jones

119b:
Aviomies on hän joka antoi minulle
kuolemattomuuden – lapseni.
-Marion Vincent

120:
Naiset on saatu uskomaan, että miehet eivät enää edes halua sitoutua ja ryhtyä vilpittömään, vakavaan suhteeseen, koska heille on tarjolla niin runsaasti mahdollisia seksuaalipartnereita.
Tutkimuksemme on kuitenkin osoittanut, että miehet pitävät yhä avioliittoa ihannetilana, etteivät he arvosta kovin korkealle loputtomia irrallisia suhteita,
ja etteivät miehet ole koskaan todella hyväksyneet pelkästään seksuaaliseen virkistäytymiseen tähtäävää suhdetta naisen kanssa, josta he todella välittävät.
-Anthony Pietropinto – Jacquiline Simenauer

131:
James Thurberin kultaisia sääntöjä:
Neljäs sääntö:
Sellainen vaimo joka aina vain sanoo: ”No niin, eikö tuo juuri ole miesten tapaista?”, ja mies joka aina vain sanoo: ”No niin, kyllähän sinä tiedät millaisia naiset ovat”, tulevat todennäköisesti vieraantumaan toisistaan yhä kauemmaksi vuosien mittaan. Nämä kuuluisat yleistykset aiheuttavat, että yksilö hupenee massan nimettömäksi yksiköksi.
Vaimo, joka yllättää miehensä, joka juuri on aikeissa paistaa kananmunan kuivalla paistinpannulla, ei saisi luokitella häntä kaikkien muiden miesten kaltaiseksi, vaan hänen tulisi kohottaa hänet arvoon arvaamattomaan. Hän voisi esimerkiksi sanoa: ”George, kukaan mies maailmassa ei hoksaisi yrittää mitään tuollaista.”
Samalla lailla, jos mies huomaa miten hänen vaimonsa yrittää saada auton liikkeelle panematta sytytystä päälle, hänen ei pitäisi sanoa puutarhurille tai jollekin ohikulkijalle: ”Niin, tehän käsitätte…”. Sen sijaan hänen tulisi huomauttaa vaimolleen: ”Minä olen nähnyt naisia elämäni aikana, Nellie, mutta en koskaan ketään joka olisi sinun vertaisesi.”.

138a:
Avioliitto on väärien odotusten helvetti, jossa molemmat osapuolet odottavat että heitä rakastettaisiin ja tuettaisiin, mutta jossa kumpikin työntää vastuun pois itseltään ja syyttää toista osapuolta vapautensa riistosta.
-Kathrin Perutz

138b:
Varsinkin silloin, jos mies ja vaimo ovat samanikäisiä, he elävät suuren osan ajasta epätahdissa toistensa kanssa.
Kahden- ja kolmenkymmenen välillä, jolloin mies usein saavuttaa nopeasti varmuutta ja itseluottamusta, naimisissa oleva nainen usein menettää sen itseluottamuksen, joka hänellä nuoruusvuosinaan oli.
Kun mies alkaa olla yli kolmenkymmenen ja haluaa asettua aloilleen, nainen tulee usein levottomaksi.
Ja nelissäkymmenissä, kun mies tuntee olevansa kuilun partaalla ja pelkää voimansa, valtansa ja unelmiensa ja illuusioidensa pettävän allaan, hänen vaimonsa usein suorastaan pursuaa kunnianhimoa ja haluaa nousta oman vuorensa huipulle.
-Gail Sheehy

139: (tätä en vaan tajua)
Joka toivoo elinikäistä onnea kauniin naisen rinnalla
haluaa nauttia viinin mausta pitämällä suunsa
koko ajan täynnä sitä
-Bernard Shaw

(alkuperäinen englanniksi ohessa:
He who desires a lifetime of happiness with a beautiful woman desires to enjoy the taste of wine by keeping his mouth always full of it.
-Bernard Shaw)

157:
Tiede on jo vuosisadat kartoittanut muutamia ihmisen keskeisistä perustarpeista.
Sellaisia ovat ruuan, suojan ja rakkauden tarpeet.
Viime vuosina on tullut ilmeiseksi, että
tähän lyhyeen listaan on lisättävä
eräs keskeinen inhimillinen tarve:
tarve kasvaa.
-Tri Raymond

166a:
Mies joka pelkää hankkia itselleen vihollisia,
ei koskaan saa uskollisia ystäviä.
-William Hazlitt

166b:
Mitä useampia asioita mies häpeää,
sitä kunnioitettavampi hän on.
-Bernard Shaw

168:
Lihakset tulevat ja menevät,
läski on ikuista.
-Bill Vaughan

173:
(Vaikka voittajan työkaverit eivät olisikaan häntä parempia, monet uskovat heidän olevan ja uskovat voittajan päässeen heidän sijastaan huipulle vain sen vuoksi, että hänellä on ollut onnea tai että hän on käyttänyt hyväkseen suhteitaan tai pelannut rumaa peliä tai ollut valmis tinkimään rehellisyydestä menestyksen takia. Nuo toiset odottavat pienintäkin mahdollisuutta voittajan heikkouksien paljastamiseksi.)
Moni mies, joka on kulkenut pitkän tien menestykseen, on syvästi murheissaan saadessaan vastaansa arvostelua ja vihamielisiä hyökkäyksiä juuri niiltä kollegoiltaan, joiden hän olisi odottanut vihdoinkin antavan hänelle tunnustusta ja kunnioittavan häntä.
-Gail Sheehy

187:
Elämän keskipäivä,
sinä lähestyt totisin kasvoin,
mutta silmäsi ovat kuin armaani silmät,
tummat ja syvät.

Elämän keskipäivä,
tulen eteesi hiljaisena miehenä,
köyhänä ja laihtuneena,
uskaliaana yhäti,
mutta vailla uhmamieltä.

Elämän keskipäivä,
en pelkää tuloasi,
mutta sieluni, vapauteen tottunut,
oikkujen hurmaan tottunut,
vapisee kasvojesi vakavuutta.

Elämän keskipäivä,
ota minut vahvuutesi piiriin,
kypsytä minuun miehuutta
onnen ja onnettomuuden hetkille,
kypsytä miehuutta uskomaan,
miehuutta rakastamaan.
-Aaro Hellaakoski

192:
Mies on rikas suhteessa niiden asioiden määrään,
jotka hänellä on varaa jättää sikseen.
-Harry David Thoreau

201: (kiintoisasti Hannu oli leikannut koko 1.säkeen runosta pois)
Vapaa mies
Vapaata miestä vangita
ei voida väkivallalla,
ei kalvalla, ei kahleilla,
ei mahtisanalla;
kun kaikki maahan kukistuu,
hän seisoo niinkuin korven puu,
ja kun hän kaatuu, kaatuissaan
päin sortuu sortajaan.

Se vasta, vast’ on vapaa mies,
ken oman luoda tiensä ties
keskeltä elon kuohujen
ja ajan aatteiden;
ei häntä vallat horjuta,
ei joukon oikut orjuuta,
hän yksin yönkin halki käy,
kun tähteä ei näy.

Ja vasta vapaa mies on se,
ken tyynnä lausuu Tuonelle:
”Ma kuolla voin, mut kuole ei,
min eestä työtä tein.”
Ei kuolema lie ankarin;
on kuolo seppel sankarin,
kun vaatii häntä vakaumus
ja ihmis-oikeus.
-Eino Leino

Kategoriat
Konseptit Pohdinnat Tavoite

Blacksox leaving

On omituista, ettei minua ole ahdistanut jätetyksi tulemisen ajatus – siis mekaanisesti: ”Nyt me eroamme, emme ole enää parisuhteessa.”, enkä ole ollut kovin montaa kertaa mustasukkainen. Niinä kertoina, kun olen ollut, ollaan oltu melko pian tilanteessa, jossa joku on vetänyt töpseliä.

Joten omasta mielestäni nämä tunteet ovat jokseenkin turhia.

Mutta.

Hylätyksi tulemisen pelko minulla on. Se on luonteeltaan nimenomaan tuohon tunteeseen liittyvä. Otan raskaasti käytännössä kaikki ihmissuhdekatkeamiset. Olipa kyseessä liikesuhde, ystävyyssuhde tai parisuhde. Jos en enää ole väleissä henkilön kanssa, se on minulle myrkkyä. Lopullisuus ja epäonnistuneisuuden tunne rikkovat minua.

Parisuhteessa voi tulla hylätyksi, vaikka parisuhderakenne jatkuu. Jatketaan yhdessä, mutta ei olla enää parisuhteessa, jossa tapahtuu jotain muuta kuin sinkkuna.

Uskollisuus omalta puoleltani on tällainen epäselvä sektori, mihin useissa parisuhteissani on tartuttu, että olenko parisuhteessa vai aivan jotain muuta.

Olen keskustellut mustasukkaisuudesta hyvin monen naisen kanssa elämäni varrella, huomattavasti useamman – kuin omien parisuhdekumppanieni. Yllättävän moni on sanonut:”Kun minusta ollaan mustasukkaisia, se tuntuu hyvältä – välittävältä (ja merkitykselliseltä).”. Näissä kohdin olen pyöritellyt silmiäni ja tuumannut, ettei ole mikään ihme, kun moni sairaalloisen mustasukkainen mies saa pidettyä parisuhteensa ”kasassa”.

Mustasukkaisuus sekoittuu kokemukseen, että ”olen merkityksellinen tuolle toiselle”. Asia on sanottu myös toisinpäin: ”Jos puolisoni ei ole lainkaan mustasukkainen, koen, ettei minulla ole väliä hänelle.”.

Karkeasti oikaisten mustasukkaisuus sekoitetaan, jotenkin tarkoituksellisesti, Rakkauteen. Siis perustellaan vittumaista käytöstä puolisoa kohtaan välittämisellä.

Tätä voisi pyöritellä loputtomiin, mutta se tarkistuskerros on: Voiko olla mustasukkainen ja olla Rakastamatta?

Tämä on enemmän uskon ja omien kokemuksien kautta tuleva näkemys, kuin totuudellinen kysymys. Ne, jotka eivät ole kohdanneet näitä toisistaan irrallaan (Rakkautta ja mustasukkaisuutta), kokevat, ettei se ole mahdollista. Ja kun on nähnyt hiekkalaatikkoefektin: ”Et koske mun traktoriin! Vaan siksi, ettet sä vaan koske mun traktoriin! En mä siitä välitä, mutta SE ON MUN!” – ei usko mustasukkaisuuden ilmentävän Rakkautta. Omien resurssien suojelu on ihan eri juttu kuin Rakkaus.

Ehkä joku pohtii tässä vaiheessa ikuisuuskysymystä: ”Mitä se Rakkaus sitten on? Jos ei halua olla yhdessä?”.

Koska minulla on sisaruksia olen asiaa pohtinut monelta kantilta, siis äitini Rakkautta meitä kohtaan. Ei Rakkaus vähene, vaikka on useita Rakastettavia. Ja on suurta Rakkautta antaa Rakastettunsa mennä eteenpäin, jos hän niin haluaa. Jopa niin, että auttaa Rakastaan eteenpäin, jos hän vaikuttaa onnettomalta tai uusi innostaa. Aivan kuten äitini teki, hän tuki lähtöäni lapsuudenkodista kohti omaa Rakkauttani.

Parisuhteessa ei tee mieli tarjota eväsboksia kumppanilleen, kun tämä ihastuu toiseen. En minäkään tarjonnut. Mutta hänen ollessa hädissään eromme hetkellä, jossa hän halusi lähteä toisen miehen matkaan – tietenkin lohdutin häntä. Rakastin häntä. Ei se muutu, vaikka itseltä viedään se parisuhde.

Minulle Rakkaus on rakenteita suurempi asia. Se on tunne, joka ei katso sivillissäätyä, sukupuolta tai silmienväriä. Monesti on sanottu, että Rakastumisen ja Rakastamisen erottaa päätös – tahto. Mitä vanhemmaksi käyn, sitä enemmän uskon prosesseihin. Tässäkin. Rakkaus on prosessimalli, joka valitaan. Tulee niitä hetkiä, kun siivoaminen ei kiinnosta tippaakaan – jos siisteys on tärkeää – sitä tehdään silti.

Aivan kuten Rakastamistakin.

Vaikka toinen ei ansaitse Rakkauttamme – on aina meidän omissa käsissämme päättää Rakastammeko.

Riittävän pitkään, jos/kun emme saa tarvitsemaamme vastaRakkautta – tulee hetki, jolloin sitten päätämme aiemman päätöksemme toisen Rakastamista kohtaan ja siirrämme Rakkautemme painopisteen takaisin itseemme.

Toki on myös heitä, jotka ”osaavat” aina painottaa Rakkautensa itseensä, joka tietysti on turvallisempi malli itselle. Tämä valinta edellyttää suurimmaksi osaksi toista henkilöä rinnalle, joka ei ”osaa” valita itseään Sinun ylitsesi. Koska kun molemmat valitsevat tiukassa paikassa itsensä ”Meidän” ylitse – on ihan tuuripeliä jatkuuko se suhde.

Jos tulee tilanne, jossa kaksi pässiä toteaa, ettei kumpikaan voi antaa periksi – he lähtevät eri suuntiin tai toinen – tai molemmat – kuolevat vammoihinsa.

Tällöin Rakkaus ei ole ”prosessina” läsnä lainkaan. Rakkaus on vain hetkellinen tunne, joka häipyy, kun sille ei ole enää paikkaa, eikä tahtoa sitä jatkamaan hetken yli, jossa se ei ole luontaisesti läsnä. Rakkautta ei suojaa rakenne – siis parisuhde, avoliitto, avioliitto, lapset, koira, talo, asuntoauto, kesämökki…

Hulluinta tässä on, että kaikesta ylläolevasta voi muodostaa itselleen uskomusmallin eri osasista, jonka kokee olevan ainoa oikea malli Rakastaa – eikä siinä mitään, niin minäkin uskon omaan malliini, että Rakkaus on jotain suurempaa kuin tekniset suoritteet tai että Rakkautta voi ylläpitää olemalla hiljaa. Sitä mustasukkaisuus yleensä vaatii, joku ilmaisee jotain.

Mutta riittävän paljon mustasukkaisuutta kohdanneena tietää, ettei mustasukkaisuus loppuviimein vaadi edes mitään ”signaaleja”. Moni joka on kohdannut pettämistä tai muusta syystä rakentanut oman uskomuksensa riskeille, pettureille ja ”voin luottaa vain itseeni” -mantraan – ei enää riittävän syvälle omaan mustaan maailmaan sukeltaessaan tarvitse mitään ulkoista. Se sisäinen huuto ja pelko riittää. Asioita alkaa näkymään ihan itsestään.

Suhtaudun jostain syystä humoristisesti valitettavan yleiseen seuraavaan askeleeseen tuosta: ”Mun pitää olla valmis jättää toi ennen kuin se ehtii jättää minut!”. Ehkä asia naurattaa minua ”It’s funny because it’s true!”. Mekaniikka on niin älytön erityisesti siksi, että sama porukka, joka pelkää parisuhderakenteen hajoamista monesti hajottaa sen tuolla itseään-toteuttavalla-ennusteella.

Parisuhde on kuin perheyritys. Korkeat riskit, henkilökohtaista historiaa, jotain sanoinkuvailematonta painolastia ja unelmia tulevasta. Kun toinen – siis jätetyksi tulemista pelkäävä – alkaa siirtää resursseja ja omaa työmotivaatiotaan ulos firmasta ”varotoimenpiteenä”, ettei ”konkurssi vie kaikkea”. Toinen tämän tajutessaan on ihan aiheellisesti: ”No mitähän vittua!? Sä et oo tässä tosissasi ja mä täällä painan niska limassa duunia, kun sä siirrät sun mielenkiintoa ihan muihin juttuihin?”.

Tässä päästään mielenkiintoiseen rakennelmaan.

Uskollisuus ja pettäminen nähdään usein juuri tuon ”oletko sitoutunut?” ylimpänä (tai alimpana – miten nyt haluaa kaavionsa piirtää) tarkastelutasona. Se mikä vaaditaan, että hommassa on mitään järkeä (uskollisuus) tai mikä rikkoo kaiken (pettäminen) riippumatta muista asioista.

Kuitenkin, vaikka minun innostuksesta naisia kohtaan voi olla montaa mieltä, innostukseni – tai Rakkauteni – omaan puolisooni ei ole lakannut, vaikka olisin ollut kiinnostunut toisesta.

Ja tämän voin nyt myöntää niin itselleni kuin kaikille muillekin.

Minulle uskollisuuden ydin on halu olla toisen kanssa, henkilökohtainen halu häntä kohtaan, halu keskustella, halu nauraa, halata, Rakastella, tanssia, nauttia musiikista, tuijotella silmiin, pitää kädestä, suudella, hyväillä, sipaista ohimennessä, taputtaa pyllylle, työntää sormenpäitä hänen hiuksien läpi, tunnustella päänahkaa, poskea, kaulaa, laittaa lämmin käsi hänen olkapäälle, lämmittää molemia läheisyydellä, hengittää raskaasti ja kevyesti, kertoa, että toi on mun puoliso, kommentoida hävyttömästi ja seksuaalisesti latautuneesti ulkonäköä, havahtua yöllä käpälöintiin, kierähtää syliin, purra korvaa, lipaista, tarttua, meditoida ja mietiskellä toista ja toisen kanssa, katsoa eteen yhdessä, käännähtää katsomaan toista, solmien sormet tiukkaan pakettiin ja hymyn levittyä kasvoille, pieni työntyminen eteenpäin ja nenien koskeminen, sanattomasti ja sanoin ”Minä Rakastan Sinua.” -sanominen, siinä oleminen ja onnellistuminen, ”en vaihtais sekuntiakaan…”, vaikka mikä tulisi ja mörökölli minut veisi tai Sinut minulta, Rakkautemme ei ole vain tässä, vaan se on sielussamme, ihollamme, siirtynyt vereemme ja sydän sitä pumppaa aina tästä ikuisuuteen lävitsemme.

Kategoriat
Pohdinnat

Sisäänpäisy

Olen kysynyt usein itseltäni ja muilta, miksi ihmissuhteeni alkavat monesti ihailulla ja sitten lässähtävät jotenkin karmealla tavalla.

Luulen löytäneeni kaksi juttua:

Pettymys, valehtelulta tuntuvaan ilmaisuuni.

Pettymys, avun muuttumisesta sisäänpäin kääntyneeksi vihaksi – ns. omat koirat puree -efekti.

Alkuun juttuni tuntuvat niin erikoisilta, että niitä kuuntelee suuripiirteisemmin ja kiinnostuneesti – joskus jopa haltioituneesti.

Sittemmin sieltä alkaa löytää virheitä, jotka alkavat vituttaa. Tunnun ylimieliseltä mulkulta, joka luulee tietävänsä kaiken.

Ehkä ironisesti useampikin henkilö lukiessaan tätäkin tekstiä ajattelee, että voihan nyt vittu, kun mies luulee tietävänsä tämänkin asian taas.

Kun jutuistani alkaa paljastua, että vedän paljon mietteitäni ihan vaan lonkalta, fiilispohjalta, omiin havaintoihini pohjaten (kuten me kaikki loppuviimein) – se aiheuttaa jonkun megasuuren pettymysketjun.

No, sen sisällä lienee samankaltainen, ellei jopa se tunne itsessään: kun havaitsee, jonkun valehtelevan.

Sehän on ihan kamalaa. Luotto menee ja kyseenalaistaa kaikki aiemmatkin keskustelut. ”Mitä muuta sontaa hän on puhunut?”. Ehkä se huonoin kysymys onkin aina: ”Onko hän koskaan todella pitänyt minusta?”.

Olenko ollut vain hölmö, narri ja hyväksikäytön kohde? Näitähän sitä alkaa kelailemaan, kun valheet ovat riittävän suuria. Tai jos ihminen on riittävän läheinen.

Läheisyys ei vaadi pitkää aikaa. Läheisyys muodostuu kokemuksesta, että toinen on iholla, puolustuslinjan sisäpuolella ja korkealaatuinen riski omalle mielenterveydelle, jos jotain sattuu.

Tämänhän moni tunnistaa minun kanssani keskusteltuaan, että voin hyvinkin nopeasti olla hyvin lähellä.

Se mikä erottaa ilmeisesti minut monista muista: ”Luulin, että olet hyvä ihminen – mutta nyt huomaankin sinun olevan vain ihminen… Ja ehkäpä paljon katalammalla tavalla itsekäs kuin olen aikoihin tavannut ketään… Tai ehkä koskaan.”.

Kanssaihmiset ikään kuin luulevat heräävänsä transsista, jonka minä olen hypnotisoinut. Ja sitten luulevat ymmärtänsä todellisen luonteeni.

Valitettavasti olen havainnut aikojen saatossa sekä itselleni että muille – ihmisten luulevan pettymyksen olevan aina totta. Jos olet luullut jonkun olevan hyvä ja hän ”paljastuukin” pahaksi. Hän on paha.

Olemme jostain syystä painovoiman uhreja kaikki ja kadotukseen tuomitsemisen lieskat vaanivat meistä jokaista. ”Suunta alaspäin” sanoo hissikin ja meidän ihmissuhdetutka tuntuu olevan laiska hissi, joka ei painovoimaa vastaan jaksa taistella. Siis alati kyynistyvä, aina alemmas vajoava hissi. Emme enää usko itsepintaisesti hyvyyteen.

Hyvyyden elinkaari lyhenee. Se rapisee pois rapsuttamalla. ”Äh, ei tämäkään ollut aidosti hyvää. Punainen Ristikin pyörittää omaa organisaatiotaan bisneksenomaisesti, eikä anna apua sitä tarvitseville.”.

Toisena oli apuuni pettyminen. Alkuun olen laupias samarialainen ja elinkaaren lopussa, jonka kanssaihminen päättää meidän molempien puolesta, olen hyväksikäyttäjä.

En ole tähdännyt hyvään, vaan olen toteuttanut itseäni ja omia tarkoitusperiäni, jotka ovat aivan kauheita.

Kukaan ei tosin oikein ole koskaan osannut kuvata mitä ne ovat, mutta jotain kauheaa se on ja se on varmaa. Koska eihän kukaan voisi tehdä sellaisia asioita, jos olisi hyvä. Ja jättää toisia tekemättä.

Alan ilmeisesti nälviä keskustelukumppaniani suoraan ja epäsuoraan. Nostan itseni muka jalustalle ja sieltä olen tuomitseva ystäviäni sekä vihollisiani. Vieläpä niin, että minulla ei ole lopulta tulkittuna kuin vihollisia.

Vastustajia. Niitä te kaikki muka olette. En halua olla muka kenenkään joukkueessa.

Tätä en ymmärrä. Koska olen nähnyt aika pahojakin ihmisiä, jos arvioidaan heidän tekojensa piittaamattomuutta toisia ihmisiä kohtaan ja heidän tunteitaan… Mutta en ole ketään elämäni matkalla tavannut, joka ei haluaisi kuulua johonkin – porukkaan.

Niin miten helvetissä minä sitten olen poikkeus? Miksi minä tulen tulkituksi, että en halua auttaa – vaan haluan vain toiselle pahan olon? Ja se on minun agendani. Enkä yritä löytää yhteyttä tai olla porukassa – kanssasi? Sovussa? Selvitellen?

Kategoriat
Pohdinnat

Iinattijärvi P

Jos tiedät kummasta pystysuuntaisesta pääilmansuunnasta olet etenemässä toista kohti, voit heti tienviitan ”P”-loppupäätteen nähdessäsi sanoa oletko viimeisessä järkevässä paikassa kääntyä kohti paikkaa. Etelästä pohjoiseen matkalla olet.

Tienviitat ovat standardoituja, vakioituja kappaleita, joissa halutaan esittää asiat mahdollisimman selkeästi.

Elämämme tienviitat ovat epämääräisiä kappaleita, jotka toivoisimme olevan selkeämpiä kuin ne oikeastaan koskaan ovat ne nähdessämme ensikertaa.

Ajellessamme ympäriinsä, kohtaamme kuitenkin tienviittoja useasti ja niiden merkitys alkaa korostua sekä hahmottua.

Pohjoisessa käydessä sieluni osaltaan aina lepää ja toisaalta muuttuu levottomaksi. Jokin ympäristön armottomuudessa saa minut heräämään ja valpastumaan. Toisaalta se koruton kauneus puhuttelee ja saa aiheuttaa kiireettömyyden tuntua.

Olisi hullua väittää, että tiedän suurimmaksikaan osaksi mihin pyrin tai mitä varten muotoilen sanoja. Toisaalta omien tunteitten sanoittamisella on itseisarvoa ja alan sen vasta nyt hahmottaa.

Toisin sanoen, tilanteessa, jossa merkitykset, tavoitteet ja sisältö ovat epäselviä – silti koen hyödylliseksi puhua omista tunteistaan. Toki, tämä, että kirjoitan – ei ole varsinaisesti puhetta, koska sillä ei ole peiliä.

Leikittelen usein ajatuksella, että joku tätä blogia lukee säännöllisesti tietäen tai tietämättä kuka olen. Makustellen kirjoituksiani ja yrittäen päästä kärryille ajatuksistani, tunteista sekä persoonastani. Tämä kaikki, vaikka en markkinoi tätä palstaa edelleenkään.

Olin aikoinaan kirjaamassa hyvin henkilökohtaisia asioita auki itsestäni tälle sivustolle. Onneksi aivan ihastuttava ja vaarallisen älykäs nainen neuvoi minua pohtimaan asiaa vielä hetken. Pohdin ja hylkäsin silloin hankkeeni.

Se on poikkeuksellisesti hetki, jossa en toiminut mielijohteeni mukaisesti ja olen ylpeä itsestäni, että pystyin kuuntelemaan ensinnäkin neuvoa ja toisekseen itseäni.

Jos itsensäpaljastaminen on kohtaloni, sen voin tehdä koska vain. Ja jos aikani loppuu ennen paljastustani, ei paljastuksillani ole enää merkitystä. Ei niillä henkilökohtaisilla minun psyykettäni koskevilla asioilla ole juurikaan arvoa.

Sitä vastoin, niillä asioilla, joita kannan sisälläni, sielussani muista kauniista ihmisistä – on väliä ja merkitystä. Eikä niitä pidä hillota sisällään.

Olen kuitenkin yrittänyt kasvaa ihmisenä ymmärtämään muiden ihmisten hämmennyksen välttämistä. En siis enää nuoruusvuosieni lailla aggressiivisesti tuuttaa omaa asiaani muille, vaikka se olisi kuinka kaunis omasta mielestäni.

Tästä sain vuosi sitten opetuksen, kun kerroin eräälle ihanalle naiselle hänestä – omasta mielestäni – kauniisti.

Olen nyt noin vuoden meditoinnin jälkeen ymmärtänyt, että kunnioittava käytös on todella hankala tieteenlaji – kun se yhdistetään haluun olla avoin ja käsitellä ihmisten intiimeiksi kokemia asioita. Tunteita ja seksuaalisuutta minun kohdallani etupäässä. Pelkoja, unelmia, fyysistä läheisyyttä ja intohimoa.

Pohdin tätä asiaa ollessani ulkoporealtaassa.

Simuloin päähäni tilanteen, jossa istuskelen yksin ulkoporealtaassa juoden olutta. Ledit liukuen verkkaiseen tahtiin vaihtavat väriään. Havahdun, kun silmäkulmaani ilmestyy naapurimökin nainen, joka astelee altaaseen seurakseni.

Hän hymyilee ja laskee juomansa altaan reunalle. Avaa keskustelun festarialueen ja mökkikylän sekoittavalla tyylilllä: ”Ajattelin, että mukavampi olla seurassa kuin molemmat yksin omissa altaissa.”. Luon vinon hymyn häneen ja nyökkään olevani samaa mieltä. Mitä haaskausta, että kaksi sielua liplattelee varpaitaan viiden metrin päässä toisistaan – kun he voisivat jakaa hetken kahdestaan?

Äänettömyys ja tilantuntu ovat eri juttu kuin yksinäisyys – tai läheisyyden tunne. Yksin voi olla yksinäinen tai rentoutunut. Sama toisen kanssa. Yhdessä oleminen ei tarkoita itsensä kokonaiseksi tuntemista, yhteisön lämmöstä nauttimista tai muutakaan mukavaa.

Nainen ei sano mitään. Tulkitsen sen kohteliaisuutena, että voisin vielä pyytää häntä siirtymään oman mökin palveluiden lämpöön. Nuoruudessani olisin saattanut tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä tilanteesta oman heikon egoni suojaksi.

Pohdin seuraavaa siirtoa päässäni – täysin itse kuvittelemaani tilanteeseen, vailla minkäänlaista kosketusta todellisuuteen.

Olen jo jonkun aikaa sitten linjannut, että minun pitäisi edetä kysymysten kautta enemmän epäselvissä tilanteissa – ja ehkä kaikissa tilanteissa aina.

Järkeilin, että minun pitäisi keksiä joku naseva kysymys, joka tyydyttäisi mutkikasta mieltäni ko. tilanteessa. Ottamatta kantaa kenenkään sen hetkiseen elämään, kuten vaikka parisuhdestatukseen – mikä olisi nokkela kysymys, jolla osapuolia kunnioittavasti saisi tilanteen selväksi nopeasti ja kaikki voisivat rentoutua etenemään yhteisesti toivotulla tavalla.

Pitkän prosessoinnin jälkeen keksin aihion:

Jos ajattelisin minulla olevan jotain kaunista sanottavaa Sinusta… olisiko Sinusta hyvä ajatus minun kokeilla sanoa se nyt? Emme tunne, joten riski meidän tutustumisen menettämiseen on suuri, jos ajattelemani asia ei olisikaan mieleesi tässä hetkessä.

Positiivisen ensivaikutelman ääneen sanomisen sietämätön keveys

Emme kerro toisillemme hyviä asioita, koska ne luovat riskejä. Sanomalla kauniita henkilökohtaisia asioita riskeeraamme arvovaltaamme, omaa brändiämme – mutta ennen kaikkea asetamme itsemme alttiiksi tulla torjutuiksi.

Tätä ongelmaa hoidetaan monesti sanomalla kauniita asioita erittäin päihtyneenä. Tällöin mahdollinen torjuntariski on vähäisempi ja vaikka tulisimme torjutuiksi, se ei tunnu meistä itsestämme niin pahalta.

Miksi siis sanoisimme toisillemme niitä kauniita asioita, joita kannamme sisällämme?

Koska se on oikein.

Koska otamme jäätäviä riskejä jo muutenkin ja tämä sentään on luonteeltaan hyvää riskiä.

Toisaalta, omalla kohdallani on tuntunut, että ne hyvätkin sanat ja tunteet ovat niin isoja… että kuulija voi murskautua sanojen alle.

Sanat tulevat liian lähelle, liian nopeasti, eikä niitä pääse tarkastelemaan etäältä – pohtien niiden vastaanottoa. Vähän kuin joku vain päättäisi itse tulla firmaasi töihin. Hän voi olla hyvä työntekijä tai yhtiökumppani, mutta pyytämättä ja yllättäen tullessaan hän rikkoisi luottamuksen. Eikä hän saisi reilua arviointia, vaan hänelle osoitettaisiin ulko-ovea.

Jokaisen ihmisen henkilökohtainen yritys – siis persoona ja oma elämä – ansaitsee aina tulla kuulluksi ja nähdyksi. Eikä väkisin parannetuksi tai suosittelukirjeen saajaksi.

Rakastan Ihmisiä – älkää käsittäkö väärin. Rakkauteni on päätös, eikä se näytä olevan enää riippuvainen vastarakkaudesta – saanko sitä koskaan vai en. Minä saan päättää omista tunteistani ja ne ovat minun omaisuuttani.

Yritän sovittaa omat tunteeni muiden tunteiden kunnioittamiseen – siinä kuitenkaan vielä täysin onnistumatta. Hyvällä polulla olen ja se riittäköön nyt.

Ehkä toisessa hetkessä ymmärrän tienviitan sisällön paremmin.

Ehkä olisi pitänyt kääntyä aiemmin – tai ehkä minun oli hyvä ajaa alkuperäisen suunnitelman mukaan perille, juoda kahvit ja jatkaa sitten matkaa.

Kiireettömyyttä ei tulisi pyytää anteeksi. Se on myös päätös ja kunnioitettava sellainen. Jos halusin kiireettömästi istua paikallani, kunnes ymmärrän miksi minun piti tulla tähän istumaan – miksen ole muualla – ei minun tule soimata itseäni. Halu kohdata ihmiset ja itsensä, kiireettä, on hyvästä. Se luo kestävän polun ja kestää tarkastelua vuosienkin päästä.

Sen polun tienviittaa voi aina katsoa hymyillen – en ollut eksyksissä, vaan tiellä, joka johdatti minut perille.

Kategoriat
Konseptit Pohdinnat

Tasan eivät käy

Naiset saavat keskimäärin vähemmän hyvää seksiä kuin miehet.

Tämän tajuaminen söi kertaheitolla pohjan siltä vitutukselta ja naisvihani ulottuvuudelta, jota olen potenut luultuani – kuten moni muukin mies – että nainen voi päättää enemmän seksistään kuin mies.

Olin nuori mies ja kävelin kotiin miespuolisen ystäväni kanssa. Olimme yhtä mieltä siitä, että jos olisimme naisia harrastaisimme paljon seksiä.

Kun jompikumpi meistä vilkkaan keskustelun puitteissa sitten käytti sanaa: ”Antaisin” ja lisäsi perään ”enemmän”. Vakavoiduin.

Ymmärsin, etten ymmärrä tästä asiasta yhtään mitään. Siis naisena olemisesta tai seksistä naisena.

Sittemmin hukkasin tämän ajatuksen ja keskustelun. Nyt löysin molemmat uudelleen.

Luulin näet, että ymmärrän enemmän kuin ymmärsin. Luulin tietäväni miten tämä homma menee.

Luin jopa puolihuumorikirjaa, jossa kuvattiin tilannetta näin: ”Naiset elävät ylitarjonnasta.”.

Vakavammissa opuksissa puhuttiin evoluutiosta, jossa naisen pitää valita tarkemmin kumppaninsa (kuin miehen), koska valinnassa on potentiaalisena hintana 9kk pahoinvointi ja osittainen ruuanhankintakyvyttömyys pitkäksi aikaa.

Miehen taasen katsotaan evoluution kannalta hyötyvän tilanteesta, jossa hän upottaa siemennesteensä* mahdollisimman moneen reikään, mahdollisimman usein.

Todellisuudessa nainen on usein riskissä olla onnettomampi seksin suhteen kuin mies.

Mies harvoin joutuu seksiin.

Nainen yllättävän usein.

Mies voi suurimmaksi osaksi onnitella itseään yhdestä tai useammasta kulmasta sekstailtuaan. Nainen voi soimata itseään useammasta.

Miehelle, siis tässä yhteydessä puhutaan yksinkertaisuuden vuoksi heteromiehistä, riittää usein hyvän seksin saamiseksi, se yksinkertainen seikka, että kumppani on nainen – eikä oma käsi.

Jos seksikumppani on omasta kuivuneesta ihosta kärsivästä kädestä poiketen nainen JA nainen on vieläpä hyvännäköinen – se on jo todella suuri plussa. Niin suuri, että siitä voi jo puhua leuhkien saunaillassa tai ystävän kanssa soitellessa.

Kaikki tiedämme, että näin ei ole naisen laita.

Jos nainen harrastaa seksiä hyvännäköisen miehen kanssa, on suuri riski, että tämä mies on kusipää – aivan kuten hyvännäköinen nainenkin, koska ylitarjonta opettaa joillekin vittumaisia taitoja, jotka hyödyttävät parempien tarjousten saamisessa.

Kusipäämiehen kanssa seksi ei olekaan selkääntaputtelun arvoinen juttu naisilla.

Miehilläkö on? Kusipäänaisen kanssa sekstailu, hyvä juttu? Valitettavasti kyllä. Miehet lyövät ylävitosia herkästi, jos joku on ”pamauttanut” sitä kuumaa kissaa ja hylännyt tämän julmasti, koska nainen oli niin vittumainen.

Mies otti siis naiselta karkeasti sanottuna arvotavaraa ja römpsän tyhjennyksen jälkeen lähti pois – ns. ideaalitilanteessa. Ei mitään vakavampaa, vaan villiä ja hurjaa seksiä ärsyttävän hyvännäköisen naisen kanssa.

Tätä voisi jatkaa loputtomiin.

Päätän pohdinnan tähän: kaikki naiset, joiden kanssa seksi on ollut upeaa – ovat kaikki harmitelleet sen loppumista jossain vaiheessa. Se tunteiden sekoittuminen seksiin ja orgasmeihin sitoo naista psyykkisesti mieheen.

Toisin sanoen, ne miehet, joiden kanssa nainen saa upeaa seksiä, nainen on pakotettu usein olemaan kauemmin kuin he ehkä muuten haluaisivat olla.

Jokainen mies, joka nauttii upeasta seksistä naisensa kanssa, ei kadu aikaa naisen kanssa: ”Voi helvetti olis pitänyt tajuta lähteä siitä upeasta seksisuhteesta aiemmin!” – ei ole ikinä sanottu miesten saunailloissa, eikä tulla koskaan sanomaankaan, paitsi erittäin vittumaisena alistustekniikkana vierustovereita kohtaan.

Nainen tekee siis edelleen enemmän päätöksiä seksistä – mutta on huomattavasti enemmän päätöksentekoprosessinsa vanki – kuin mies ja siksi mies on itse asiassa keskimäärin enemmän kapteenin paikalla kuin nainen käytännössä, kun katsotaan asiaa yksilön onnellisuuden näkökulmasta.

Nainen voi olla siis onneton riippumatta kuinka paljon seksiä hänellä on. Miehen näkökulmasta kaikki muut asiat voivat odottaa tarvittaessa hyvinkin pitkään, jos seksiä on paljon ja se on loistavaa.

*PS: Pitipä googlettaa tuo sperma-asia. Olin siis sanomassa: ”upottaa siemenputkensa”. Mutta sellaista lääketieteellisestä terminologiasta katsottuna ei ole olemassakaan, kuten tiedämme.

Hauskinta googlauksessa oli, että kaikissa miehen siittimen poikkileikkauskuvissa on eri asiat osoitettuna. Siis missään ei ollut koko kattausta.

Joka tapauksessa: näyttäisi siis siltä, että miehellä on peniksen mitalta yksiputkijärjestelmä – toisin kuin hygieniasyistä siis naisen herkän limakalvojärjestelmän kannalta olisin toivonut – ja taika tehdään vaihtoventtiilillä virtsaputkea ennen.

Nooh, kuten koulusta tiedämme, naisen emätin on myös erittäin vihamielinen ympäristö miehen eritteille, johtuen juurikin limakalvojärjestelmän pyrkimyksestä pysyä terveenä.

Ja turhapa tässä on itkeä asiaa, naista säälien liiaksi, koska kyllähän tässä itse kukin on oraaliseksiä harrastanut vuosien varrella. Ja paljon. Siinä menee putket iloisesti pitkin naamaa joka tapauksessa.

Kategoriat
Pohdinnat

Sisään ulos sisään

Sanoin aikoinaan mimmille, joka yritti suojella itseään olemalla pintatasolla ja syventymättä suhteeseemme:

"Tässä käy nyt niin, että sä kadut tätä aikaa joko siksi, että tuhlasit sitä kanssani - vaikka sun olis pitänyt olla toisaalla. Tai sit kadut tätä aikaa siksi, että tuhlasit oman mahdollisuutesi kanssani... joka tapauksessa sun kannattaa nyt joko hypätä pois tai hypätä sisään."

Hän jäi edelleen ovensuuhun – siis kuvainnollisesti – ja minä autoin häntä, hetken vielä odotettuani, sulkemalla oven. Molempiin sattui – häneen tietenkin enemmän, koska hän ei ollut valmis valitsemaan.

Kysymys on luottamuksesta.

Joko sitä haluaa kasvattaa tai ei.

”Uskonko minä nykypositiossani upeaan tulevaisuuteen?” – olipa kyse töistä, parisuhteesta, ystävyydestä, roolista, oppimispaikasta…

Luottamuksen korkein muoto vaatii syvää anteeksiantoa ja äärimmäistä kykyä hypätä. Onneksi näitä tarvitaan harvakseltaan. En usko kenenkään psyykeen kestävän kokoaikaista heiluriliikettä – ei töissä, eikä kotona.

”Hän, joka keinussa jumalten keinuu
Välillä taivaan ja helvetin heiluu
Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
Kun keinuu”

Cheek

PS: Naiset kestävät heiluriliikettä paremmin, koska heidän kuvansa koristaa sanakirjassa tuota yhdyssanaa.

Kategoriat
Pohdinnat

Entäs jos kyse onkin

Resursseista.

Pohdin taas viikko sitten miksi olen niin ihana ja valloittava persoona alkuun. Ja hieman myöhemmin olenkin aivan hanurista.

Tähän on toki monta suoraviivaisempaa selitystä, mutta paljon villimpi tuli mieleeni.

Entä jos kyse on kanssaihmisen asennoitumisesta resursseihin?

Toisin sanoen minun – harvoin, joskus tai usein, riippuu lähteestä – tapani ottaa tilaa esim. keskustelussa ei harmita aluksi lainkaan, kun juttuni ovat niin kiinnostavan omituisia, että mitä mielellään kuuntelee.

Hieman myöhemmin dialogin näennäinen puuttuminen alkaa harmittamaan ja sama ominaisuus kääntyy itseään vastaan.

Syön tilaa toisen mielestä. Liikaa. Aikaa palaa, hermoja ja kaikkea yleisenergiaa.

Kiinnostavan omituiset juttuni ovat tulkinnallisesti muuttuneet muotoon: rasittavan omituiset jutut.

Sisältö on suurinpiirtein sama, koska sama äijä niitä lässyttää.

Toinen relevantti uusi teoria on, että juttuni alkavat tuntua kiertävän kehää.

Aluksi ne ovat tuoreen erilaisia, kunnes ne alkavat tuntua saman toistamiselta.

Kumpikaan näkemys ei ole oikea tai väärä – nehän ovat uusia osin ja vanhoja jokseenkin.

Kategoriat
Konseptit Pohdinnat

Mitattava

”Jos joskus lähtisin hakemaan puolisoa vielä itselleni, etsisin erityisesti naista, joka oma-aloitteisesti pyrkii korjaamaan riitoja ja erimielisyyksiä.”

Ystäväni: ”Jaa… Mistä semmosia… Löytyis?” ja virnistys.

Hyvä kysymys, mutta miksi?

Miten tämä oli minulta hyvä huomio ja ystävältäni aiheellinen epäuskoinen piikittely?

Onko todella niin, että harmoniaan pyrkivien ns. pehmeiden naisten ulkopuolella tepastelevat tuittu-päät, eivät oman äkkipikaisuutensa jälkeenkään kykene olemaan järkeviä – kunnioittavia tai Rakastamaan?

Ennen kuin yksikään tuittu-pää alkaa kyseenalaistamaan yhtään enempää mitä juuri sanoin: miettikääs miten toimitte lastenne tai lemmikkienne kanssa?

Niitä teillä molempia kuitenkin usein on ja heidän kanssaan käyttäydytte aivan eri tavalla kuin puolisonne kanssa.

Toinen osapuoli on ollut ihan yhteistyökyvytön ja tunteet ovat kuumenneet… Silti voitte mennä pahoitellen toisen luokse ja hieroa sovintoa, kun kyse on lapsesta tai lemmikistä.

Puoliso ei saa tällaista korjaavaa Rakkautta osakseen. Välittämistä ja osoitusta hänen tärkeydestään.

Miehen vain ”kuuluu tietää” ja Rakastaa teitä ”sellaisena kuin te olette”… ”Huonoina ja hyvinä päivinä.”. Kokeilkaa Rakastaa miestänne, kuten osaatte Rakastaa niitä muitakin arvokkaita hahmoja elämässänne.

PS: Marilyn Monroe sanoi legendan mukaan: ”If you can’t handle me at my worst, you sure as hell don’t deserve me at my best.”.

Tämä ei tietenkään ole totta. Marilyn Monroe ei ole sanonut noin. On erittäin ikävää, että joku on alistanut omiin tarkoitusperiinsä yhden tilanttisen naisen voiman.

Käydään asia tiukasti läpi: https://www.quora.com/Did-Marilyn-Monroe-really-say-if-you-cant-handle-me-at-my-worst-then-you-dont-deserve-me-at-my-best

Ja vähän laveammin: https://www.elle.com/culture/celebrities/a15424/marilyn-monroe-misquotations/

Kategoriat
Pohdinnat

Huhuu

Sanoin aikoinaan, etten hyödy puhumisesta, jossa ei tähdätä ratkaisuun.

”Jos kaipaan vain itseäni puhumassa monologia – voin mennä puhumaan, vaikkapa puille. Yhtä vähän minä siitä saisin.”

Sittemmin sanoin useasti, että blogin kirjoittaminen sopii minulle – jokaisella kirjoituksellani voi olla joku lukija, näkijä, ymmärtäjä… Potentiaali riittää minulle ja tuotan ajatukseni muiden havaittavaan muotoon.

Todellisuudessa ajatukset ovat aivan eri asia kuin puhuttu tai kirjoitettu päämme sisältö. Teknisesti ottaen ne aktivoivat eri aivoalueita, vaikka äkkiseltään sisäinen puhe ja puhuttu puhe eivät meidän päässä juuri tunnu erilaisilta.

Olen kuitenkin itse huomannut miten tarina muuttuu, tuntuu uudelta… Ja usein vaatii ”korjaamista” tai ”tarkennuksia”, jotta se voitaisiin ymmärtää kuten se omassa päässä on tai tuntuu.

Juuri tästä on kyse. Itseilmaisusta, joka joutuu tai pääsee tarkasteluun.

Ja humoristista on, että puhuessamme me myös itse monitoroimme tarkemmin ajatustemme virtaa – vaikka juuri äsken emme niin tehneet, kun vain ajattelimme päämme sisällä.

Sinänsä tämä on vieläkin ilmeisempää, kun pohdimme kaikkia niitä hiljaisempia henkilöitä tai vaikkapa änkyttäjiä.

Yleensä ihmisillä pyörii hyvin paljon asioita mielessä, mutta moni jättää kertomatta ja puhumatta ajatuksensa.

Moni pelkää ajatustensa olevan ”vääriä” tai joutuvansa noloon tilanteeseen, kun sanat eivät tule ”oikein” ulos.

Olen usein sanonut, että ilmaisuvoimani laahaa aina ajatusteni virran perässä. Olen jo hyvin ilmaisuvoimainen sille päälle sattuessani, mutta en koskaan riittävän ilmaisuvoimanen verrattuna ajatusteni lennokkuuteen.

Ystäväni sanoi tästä hyvin: ”Nää sun ajatukset rönsyää… Ne sun kirjoituksetkin paisuu kuin pullataikina.”.

Jos minun pitää tehdä selväksi jokin asia, useimmiten pystyn siihen erittäin hyvin, kun selvennettävä asia ei ole minulle tunteiden kautta henkilökohtainen.

Hyvin henkilökohtaiset tai esimerkiksi kipeät asiat ovatkin sitten vaikeampi juttu. Olen luonteeltani usein märehtijä, koska yritän ymmärtää asioita syvällisesti ja ratkaista niitä miltei täydellisesti.

Tästä johtuen tärkeiksi kokemani asiat sitten paisuvat kaikenlaisten yksityiskohtien saattelemana epäselviksi.

Toisaalta kyse on myös ilmiöstä, jonka olen havainnut toisen ystäväni kanssa usein. Hänellä on ongelma ja hän pitää siitä kiinni, eikä halua sitä ratkaistavan.

Se on kuin kisa. Hän kertoo ongelman, minä ratkaisun ja sitten hän yrittää keksiä jonkun uuden ongelman, jonka vuoksi asiaa ei voi siltikään ratkaista.

Pointti on yrittää tehdä minulle selväksi, että hän on fiksu ja ongelma on vaan niin vaikea, ettei sitä voi ratkaista mitenkään yksinkertaisesti.

En ole koskaan kokeillut ilmeistä ratkaisua tähän ratkaisuhaluttomuuteen: sanoisin, että minun pitää pohtia asiaa ja sitten vasta viikon päästä palaisin asiaan ”pitkän pohdinnan jälkeen”.

Minulla on samaa ongelmaa tietysti itseni kanssa. Erityisesti minulla on vaikeuksia kohdata tosiasioita, kun puhutaan ihmissuhteista. Olen ikuinen optimisti ja romantikko. Ajattelen, että ihmiset ovat hyviä ja heille pitää antaa mahdollisuus tehdä hyvää.

En suostu luopumaan, vaikka usein se olisi ollut paras kaikkien kannalta. Hän pääsisi eteenpäin ja minä myös.