Kategoriat
Pohdinnat Tavoite

P-rengas

Haluan, ettei poikani joudu ikinä pelastamaan minua.

Joskus isä itse velvoittaa ja joskus poika ottaa pelastajan roolin, usein näennäisesti molempia – kun oikeasti se on vain ensimmäistä: isä velvoittaa – koska isällä on melkein aina mahdollisuus halutessaan suojella poikaansa ja estää tämän pelastusoperaatio.

Ajatukseni kirkastui, kun sattumalta katsoin TV:stä dokumenttia, jossa (erittäin kuuluisan) tanskalaisen miesmallin poikaa seurattiin. Poika kertoi omalle kuvausryhmälleen menevänsä toimittajan haastatteluun ja ”minun pitää olla valmistautunut ja varuillaan”.

Toimittaja kysyi kaikenlaista pojan isäänsä/-suhteeseen liittyvää: ”Kun isäsi myönsi julkisesti väärinkäyttäneensä päihteitä… miltä se tuntui?”.
Poika: ”En koe, että isäni olisi väärinkäyttänyt päihteitä. Hän käytti niitä kohtuudella, eikä koskaan vääristä syistä, vaan —
ja muita suojelevia vastauksia, tätä korosti omalle kuvausryhmälle haastattelun jälkeen avautuminen: ”Se meni hyvin… minun pitää olla tarkka sanoistani, koska haastattelijat ovat joskus armottomia ja voivat repiä otsikoita vääristä sanoista…”.
Siis poika koki velvollisuudekseen selitellä isänsä toilailuja ja käänsi niitä positiivisiksi, vaikka isä itse oli jo myöntänyt sekoilleensa.

Minun kuvio oman isäni kanssa on toki surullisempi. Pojan velvoittaminen pelastusoperaatioon on vielä ihan normaalia, mutta oman pojan tulevaisuuden lainaaminen ja sen pyörittely normaaliksi liiketoiminnaksi on jo häiriintynyttä. Eikä hommaa tietenkään parantanut rakenne, jossa minun tilanteeni piti olla tarvittaessa lyhytaikainen kokeilu ja minun itseni piti olla turvassa isäni lupaamalla takauksella. Aikaa kului ja katsoin omaa isääni silmiin hänen työhuoneessaan ja aavistelin pahaa, mutta halusin tarkistaa, ettei asia olisi niin huonosti kuin pelkäsin. Kysyin: ”Niin onhan lupauksesi vielä takauksesta voimassa?” ja puolet geeneistäsi antanut aikuinen vastaa: ”Häh? Ei se niin mene! Kyllä sullakin pitää yrittäjäriskiä olla tässä!”.

Uskallan nyt sanoa tämän olevan traumaattinen kokemus. Enkä ole tästä kokonaisuudesta päässyt yli, vaikka teinkin omalta puoleltani jo rauhan asian suhteen isäni kanssa. Olen pohtinut onko asian pyörittely hyväksi vai huonoksi minulle – tulevaisuudelleni – tai omalle suhteelleni poikaani. Sanotaan, että historia toistaa itseään.

”Who controls the past controls the future. Who controls the present controls the past.”

-Johtajasika Winston @ 1984 (kirja) / George Orwell (kirjailija)

Minun pitää ottaa vahvempi ote nykyisyydestä, jotta voin hallita mennyttä ja sitä kautta tulevaa.

Kategoriat
Tavoite Vinkit

Minä vain kysyin

Parisuhteessa on yllättävän vähän neutraaleja vaan kysymyksiä.

Siis parisuhteessahan eletään yhdessä (toivottavasti aika tiiviisti) ja suurin osa naisista (joo, mulla on taas tää vaihe, etten jaksa varoa yleistysten kanssa) on hyvin kiinnostuneita melkoisesta määrästä tietoa kumppaninsa elämästä – koska se on yhteistä elämää blaa blaa blaa…

Miksi sitten kumppanin kysymykset koetaan herkästi vittumaisina tai hyökkäävinä? Joku voi tässä kohtaa irtautua tästä teoriasta ja tuumata, ettei koe hyökkäävinä kysymyksiä. Tämähän johtuu tasan siitä, että ajatellessasi kysymyksiä – et ajattele mitään vittumaista. Kysymys on perusluonteeltaan avoin päässämme tai suljettu ja neutraali.

Esimerkiksi montako valtiota maailmassa on? Ei loukkaa ketään, koska sille on yksi vastaus eikä mittaa mitään parisuhteessamme – epärelevantti, joskin hauska knoppitieto (maailmassa on 195 valtiota).

Miltä sinusta tuntuu? Avoin kysymys, ei oikeita vastauksia, mutta mukavahan se on, jos jotakuta (etenkin puolisoani) kiinnostaa minun tunteeni.

Tästä päästäänkin siihen vittumaisuuteen, joka linkittyy riittämättömyyden kokemukseen. Esimerkiksi itse kyselen paljon juttuja, joihin odotan vastauksia ja en hyväksy vastaukseksi: ”En tiedä, en ole miettinyt, miksi kysyt…” tms. Odotan, että fiksu ihminen osaa tunnustella pikana fiilikset ja vastata. Toisin sanoen ensimmäinen kysymys on avoin, mutta siihen on jo vääriä vastauksia. Tämä laukaisee seuraavan kysymyksen, joka ei edes yritä olla avoin: ”Miksei asia kiinnosta sinua? No mitä tulee ekana mieleen?”. Kohdehenkilö kokee tässä vaiheessa aivan aiheellisesti vastanneensa väärin ja hänen kognitiiviset taidot romahtavat – kuten evoluutiobiologia meille opettaa: Uhka havaittu. Vaihtoehdot: taistele, pakene, jähmety.

Ja sitten meillä onkin jo mylly pyörimässä, jossa toinen ei ymmärrä miksi hyökkään hänen mielestään ja minä en ymmärrä miksi hän rimpuilee.

Olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei toinen välttämättä oikeasti ole miettinyt jotakin mitä itse olen – tai hän ei koe halua vastata ensimmäisiä fiiliksiä asiaan, koska ei ymmärrä mihin kysymykset ovat johtamassa. Isäni teki tätä paljon. Hän arveli joutuvansa uitetuksi johonkin katiskaan, joten hän tuumasi parhaaksi olla vastaamatta tai vastata jollain epämääräisellä tavalla. Kiukustuminen usein jossain vaiheessa saatteli kysymystä: ”Mitä sä nyt yrität kysyä?”.

Monesti tästähän olikin kyse. Olen lukenut Sokrateeni. Kysymysten kautta ihminen itse oivaltaa oman ajattelunsa paremmin, kuin sen suoraan kertomalla. Tätähän erilaisissa valmennuksissa ja terapiassakin käytetään – mutta se ei toimi suorassa kontaktissa. En voi siis asianomaisena (yhtiökumppani tai parisuhdekumppani) kysymyksillä osoittaa mitään toiselle, ellei hän itse ole pyytänyt asiaan apua suoraan tai epäsuoraan. Jos hän painii vaikkapa harrastuksensa jatkamisen kanssa, kysymykset ovat hyvä väylä. Jos hän on hiljaa sohvalla, kysymykset ovat väärä liike pohtia ikään kuin hänen puolestaan miten jotakin asiaa pitäisi ajaa.

Naisten härskeimpiä temppuja ovat kysymystä muistuttavat toteamukset. Klassikkojen klassikko: ”Onko tämän xxx paikka tässä yyy?”.

MIKÄ VITUN KYSYMYS TUO ON OLEVINAAN?

Lienee ihan aiheellista, että kysymyksen kohde – heterosuhteessa mies – kokee älykkyyttään loukatuksi. Riippuen omasta mielentilastaan, yleisestä luonteesta jne. mies sitten vastaa mutisemalla jotakin, ei vastaa mitään tai vaikkapa aloittaa (naisen mielestä) riitelyn. Mies voisi tuumata toki tuossa kohtaa esim. ”Pidätkö sinä tosiaan minua niin tyhmänä, etten tietäisi xxx:n olevan väärässä paikassa sen ollessa yyy?”. Tähän nainen voi vastata vittumaisesti vaikkapa eeppisen: ”No minkä takia se sitten on tuossa?”.

Luuleeko joku oikeasti saavansa järkevän vastauksen tuohon?

Entäs tämä: ”Hei mitäs viikonloppuna?”.

Monihan voisi kuvitella tuon olevan taaskin neutraali ja avoin kysymys. Näinhän se onkin tai itse asiassa jopa positiivinen – koska tuossa huolettomassa muodossa kysymys esitettiin suhteen alkuaikana ja sitä kuulee edelleen pitkän lomajakson aikana ystäviltä. Parisuhteessa elävä tietää, että toisen avatessa keskustelua viikonlopusta tai seuraavasta illasta tai juhlapyhästä – kysymys ei ole: ”Miten sinä haluaisit käyttää tuon vapaana olevan hetken ja voisinko minä tehdä siitä vieläkin paremman?”.

Ehei.

Kysymyshän on – kaikkihan tämän jo tiesivätkin: ”Minulla olisi suunnitelmia meille tuoksi vapaaksi ajankohdaksi ja toivoisin, että olet miettinyt samaa täysin satunnaiselta tuntuvaa suunnitelmaa ja ihanasti jaamme tämän minun ajatuksen – joka siis on jaettuna molempien ajatus, eikä minun tarvitse kokea syyllisyyttä viemällä sinua johonkin mihin et itse ajatellut meneväsi. Eli olihan sinunkin suunnitelmasi tälle vapaalle ajalle xxx ja yyy?”.

Toinen osapuoli voi vastata onnekkaasti: ”Olin suunnitellut, että tekisimme jotain yhdessä, jota emme ole voineet arkikiireiden keskellä tehdä – jotain sellaista, joka olisi juuri nyt mukavaa vaihtelua tähän hullunmyllyyn, jossa elämme. Olen pohtinut, että voisimme

  • mennä tapaamaan vanhempiasi
  • vierailla sen kaukana asuvan ystäväsi luona, jossa saat tehdä sitä rakasta harrastustasi, jota muuten et pääse tekemään täällä
  • viedä lemmikkieläimiämme näyttelyyn sinne kaukaiseen, mutta arvostettuun messutapahtumaan
  • käydä lasten kanssa siellä ihanan toiminnallisessa ja terveellisessä koko perheen viihtymispaikassa, jossa on turvallista, eikä turhan kallista ja se on juuri sopivan matkan päässä
  • hieman remontoida niitä kotimme nurkkia, jotka kaipaavat meidän molempien mielestä ehostamista ja joihin olen sattumalta säästänyt hieman rahaa
  • se romanttinen äkkilähtö siihen eksoottiseen paikkaan, jossa saamme rentoutua
  • järjestellä kotiamme ja varastoja, ehkäpä vähän somistaa pihaa ja huoneitamme
  • tehdä parempaa ruokaa, viettää koti-iltaa katsellen meidän molempien rakastamia viihdeohjelmia, tehdä siinä sivussa terveellistä ja maistuvaa ruokaa pakkaseen arjen kiireitä helpottamaan…”

Kaikki vaihtoehdot ”ja/tai” sanoilla linkitettynä toisiinsa, että varmasti tulee motivaatio selväksi, eikä rajata mitään pois. Nyt joku nuorempi mies voisi kuvitella olevansa fiksu ja luulee, että näihin kysymyksiin voisi lähettää tiedustelupartion eteen ja uhrata vain kaksi taistelijaa, eikä koko pataljoonaa: ”Mitä sinä olit ajattellut?”. Tämähän voi siis toimia romanttisena eleenä jonkin aikaa, mutta tulee se päivä, kun mies on sössinyt oman brändinsä, joko julmana tukahduttajana tai semi-hyödyttömänä-ja-päätös-kyvyttömänä-lapatossukkana. Tällöin kysymykseen kysymyksellä vastaaminen tekee hallaa, jolla mies osoittaa, ettei omaa kunnianhimoa tai kysyy vittumaisesti naisen hyvää tarkoittavaa kysymystä sabotoiden.

Ajattelet ehkä, että nyt on vähän lapinlisää tässä kuviossa? Niin onkin ja heitän räikeitä esimerkkejä, jotta pääsisimme kärryille mistä aloitin: Kysymykset.

Miksi emme osaa kysyä avoimia tai neutraaleja kysymyksiä suhteissamme? Aivan yhtä hyvä kysymys on, että miksemme osaa suhtautua kumppanimme kysymyksiin neutraaleina tai avoimina?

Oma teoriani on, että paskomme omaan pesään esittämällä kysymyksiä, jotka ovat naamioituja terroristeja. Toisin sanoen, meidän pitäisi keskittää huomiomme ensin omiin kysymyksiimme ja alkaa parantaa brändiämme: kun kysymme, olemme kiinnostuneita toisen ajatuksista ja kunnioitamme häntä ihmisenä. Emme kysy asioita, joihin tiedämme vastauksen, emme hyväksy joitakin vastauksia tai olemme jo tuominneet puolisomme askeltaessamme kysymyksen luo.

Kysymykset ovat kuin Punaisen Ristin rekka kriisialueella. Kaikki säännöt kieltävät sen väärinkäytön, tuhoamisen tai hyvänteon estämisen – mutta silti aika monissa parisuhdekriiseissä, niin vaan tulee rauhanomaiseksi eleeksi puettu pommirekka alueelle. Siis kysymys, jolla emme tähtää ymmärrykseen ja toisen tunteiden kunnioittamiseen – vaan uitamme omaa mielipidettämme tai negatiivista tunnetta toisen naamaan. Se on väärin ja tästä haluan ainakin itse pois.

Kategoriat
Pohdinnat Tavoite Vinkit

Kehittymätön, mutta valmis

Naiset eivät kaipaa analyysiä. He haluavat ymmärrystä.

Kategoriat
Pohdinnat Tavoite Vinkit

Taidot

Kuten kaikilla ihmisillä, myös minulla on suuruudenhulluja kuvitelmia itsestäni. Perjantaina saunassa tuumasin ääneen, että minulle on koko elämäni aikana eniten annettu positiivista palautetta kahdesta asiasta. Toinen niistä on, että ihmiset ympärilläni pitävät minua älykkäänä.

Minulla oli tänään epätavallinen keskustelu. Ei sen sisällön takia, vaan sen taustalla olevan henkilödynaamiikan takia. Olen tehnyt virheitä, kuten kaikki ihmiset, mutta suurimmat virheeni ovat kohdistuneet asioihin, joista oikeasti välitän. Oma älykkyyteni ei suojele minua tyhmänrohkeudeltani.

 

Fiksun ihmisen elämä on täynnä oppimiskokemuksia. Kun mietin elämääni taaksepäin, on mielenkiintoista pohtia mihin olen aikani käyttänyt – eli mitä olen oppinut.

Olen pumpannut suurimman osan ajastani ihmisten kanssa keskusteluun. Olen onneksi tavannut elämässäni naisen, joka pyörittelisi silmiään tämän lauseen kohdalla, joten tarkennan: olen keskustellut erittäin paljon naisten kanssa.

Avatessani kotioveani muutama päivä sitten harmittelin valintaani; olenhan siis valinnut kehittää taitoa, joka ei oikeastaan koskaan kenenkään miehen käsissä kasva sellaiseksi, että sitä voisi ihailla varauksetta.

Tietenkin moni mies olisi heittänyt ylävitosta useastikin, jos olisin kehittänyt taitojani vaikkapa naisten iskemisessä. Ihmiset, edes miehet, eivät kuitenkaan arvosta ikuisia naistenkaatajia. Miehiä kiinnostaa heidän tarinat, mutta kiinnostus kääntyy aina jossain kohtaa sisäiseen mietintään: ”…mutta onhan tuo ihan ajantuhlausta verrattuna esimerkiksi perheeseeni. Suorastaan surullista ja säälittävää tuollainen tyhjyys, joka ajaa jatkuvaan valloittamiseen, eikä mihinkään pysyvään.”.

En ole kuitenkaan koskaan tähdännyt mihinkään nopeaan kikkailuun tai väliaikaiseen hämäykseen. Naisen mielen ymmärtäminen on ollut ehkä humoristinen ja typerä projektinimike tälle matkalle, jonka olen aloittanut jo hyvin nuorena. Siinä ei voi kehittyä ikinä oraakkeliksi, joka osaa kertoa aina oikean tavan toimia.

Olen oppinut asiassa paljon ja tänään keskustellessani aivan muista asioista, ymmärsin, että sanani tarkoittivat laajempaakin kokonaisuutta. Naisen mielen ymmärtämisessä ei nimittäin ole itse asiassa kyse siitä, että osaisi sanoa oikeat sanat, kun nainen niitä tarvitsee. Naisen mielen ailahtelevaisuus ei vastaanota sanoja joskus lainkaan, vaikka monet kuvittelevatkin korvien olevan aina auki täydellisille sanoille.

Kauan aikaa sitten jo pohdin, että naisen mielen ymmärtämisessä pitäisi päästä ennakoivaan pisteeseen. Olla askel edellä naista, koska reaktiivisena – ongelmien torjumisena – mies tekee aina jossain kohtaa virheen. Mies voi onnistua sanomaan joskus täydelliset sanat, mutta ei kymmentä kertaa täydellisessä sarjassa.

Huonoja päätöksiä voi tehdä monta peräkkäin vahingossa. Hyviä päätöksiä ei voi tehdä kiireessä montaakaan peräkkäin, vaikka kuinka keskittyisi ja yrittäisi parhaansa. Useisiin asioihin on paneuduttava syvällisesti ja ne on tunnettava ennen kuin on joutunut vaikeaan valintatilanteeseen. Kiireessä tehtyjen päätösten optimistinen määritelmä on ’virheistä oppimista’.

Tämän takia miehellä tulee olla laaja valikoima taitoja, joiden avulla tilannetta tasapainotetaan. Yksinkertaisena esimerkkinä mies kasvattaa virhemarginaaliaan tekemällä naiselle ja esimerkiksi yhteiselle kodille mukavia, huomioivia asioita.

Tärkein naisen mielen ymmärtämisen taito on siis sisäistää kyseessä oleva laaja kokonaisuus, jota ei voi hallita taikasauvalla – vaikka ’Fifty Shades of Grey’ -kirjat muuta väittävätkin.

Kategoriat
Pohdinnat Tavoite Vinkit

Onnellisuus

Nykyään annetaan ymmärtää, että ihminen tunnistaa milloin hän on onnellinen ja se on jotakin mitä meidän kaikkien tulisi tavoitella. Kukaan ei kuitenkaan halua tyhmän leimaa avoimesti sanomalla, että haluaisi olla aina onnellinen. Sellainen käsitys monesta henkilöstä, lehtikirjoituksesta ja tarinasta kuitenkin tulee.

Vastaavasti moni taasen sanoo, että voidaksemme tuntea niitä komeimpia korkeuksia, meidän pitää kokea kamalimpia syvänteitä ja karikoita. Eli emme voisi tunnistaa onnellisuutta ja etenkään tuntea sitä täysin sisimmässämme, jollemme ajoittain kaatuisi naamallemme ja saisi salamaa päällemme.

Palaan usein pohtimaan alkukantaista selviytymiskeinoamme, jolla pyrimme pitämään maailman mielekkäänä ja järkevänä: lohkominen (splitting). Tällä psykologisella termillä kuvataan lapsuutemme vaihetta, jossa pyrimme jakamaan maailman – ilmiöt ja ihmiset – hyviin ja pahoihin. Näiden mielekäs sekoittaminen on vaikeaa ja kuuluu olennaisena osana eheään mieleen sekä aikuisuuteen.

Kohtuullisuus ja kompromissit ovat lohkomisen perusajatuksellista puhtautta ja 100%:suutta vastaan, koska niissä nimenomaan yhdistellään ja käytetään jotakin vähemmän kuin olisi mahdollista. Nämä molemmat edustavat valintoja, jotka irrotetaan lohkomisen ideologiassa. Siis myös ”valinta” poistetaan yhtälöstä, samoin kuin sattuma ja muut monimutkaiset muuttujat.

Ihmiset kuitenkin tekevät huonoja valintoja ajoittain ja etenkin läheisen yksilön näkökulmasta suorastaan kamalia, pahimmillaan vieläpä usein. Sitten eri ilmiöiden sisällä on huomattavan erilaisia alkioita. Yksi tunnustetuimmista esimerkeistä lienee uskonnot, joiden sisällä sattuu ja tapahtuu.

Yksi mielenkiintoinen näkökulma samasta aiheesta lienee pettäminen. Ensinnäkin hyvin erilaiset ihmiset sitä tekevät ja eri syistä. Toisekseen sen pohjana, kun ihmisiä kuuntelee, on hyvin usein joku lohkomiseen liittyvä toimintamalli.

Esimerkiksi halutaan erottaa perhearki, oma kumppani ja hauskanpito sekä seksi. Ikään kuin korvamerkitsemällä eri toiminnot eri henkilöihin ja näin eristämällä huonot sekä hyvät kokemukset. Tämä helpottaa ihmisen elämää, kun ei tarvitse kohdata toista kaikkinensa ja motivoitua selvittämään asiat, voidakseen pitää hauskaa.

Pelot hallitsevat tällöin ihmissuhdetta. Ei uskalleta luottaa, ottaa asioita pöydälle, kuunnella ja ilmaista omia hauraita tunteita. On esimerkiksi riidelty ”liian monta” kertaa, joko ”samasta asiasta” tai ”kaikesta”.

Useimmiten itse ihmissuhde, kemia ja keskinäiset mielipiteet eivät ole ongelma, vaan hieman oikaisten ilmaistuna: väärinkäsitysten liiallinen kasautuminen suhteen alkupäähän (muutama vuosi), joista ei päästä enää yli.

Minusta onnellisuuden tavoittelusta ja sen tarinoissa aina vain hurjemmat mittasuhteet saavista onnistumisista – on tullut hyväksytyn pakkomielteen kautta yksi yleisimmistä onnettomuuden muodoista meille. Meillä on liian herkässä liipasinsormi, joka ennen aloitti jotakin ja laukaisi ”Tehdään yhdessä”-talkoopistoolin. Nyt se laukaus lopettaa jotakin.

Nyt starttaamme jatkuvasti jotakin uutta – virittämättä vanhaa. Emme halua jymähtää, mutta juuri sen teemme, kun emme kehitä. Vastaamme muutosvastarinnalla, kun jokin olisi luomassa nahkansa. Emme anna perhosen avata siipiään, vaan haavissa yritämme hukuttaa sen lampeen.

Haaste onkin tunnistaa: milloin on aika päästää poikanen lentoon, kun sen kohtalo ja onnellisuus tätä vaatii? Ja vastaavasti: milloin on aika jatkaa harjoittelua sen ratkaisevan tason saavuttamiseksi?

Yksi on varmaa: välittämällä ja tulevaisuutta tarkastelemalla, tai sieltä kuvitteellisesti katsomalla, voi parantaa onnistumismahdollisuuksiaan.

Vastuusta on turha puhua, koska usein sitä käytetään osoittamaan toisille tehtäviä, jotka itse haluaisi hoidettavan. Vain omalla esimerkillä, tekemällä niitä oikeiksi katsomiansa asioita, voi ilmaista tahtotilansa ja arvonsa. Harmillisesti se vasta oikeuttaa niistä puhumisen, joten usein tarvitaan vielä uuvuttava määrä energiaa ja taitoa ilmaista itseään. Vasta sitten tulet ymmärretyksi ja nähdyksi oikein.

Tätäkö tavoittelemme? Minuutta, joka haluaa olla yksilö ihmisten meressä, sovussa ja keskinäisestä kunnioituksesta nauttien.

Sitäkö onni on?

Kategoriat
Konseptit Tavoite Vinkit

Vaimonnellinen

Olen käyttänyt melko paljon aikaani miettien, miten suhteessa voi mokata, joten ajattelin vaihteeksi listata vähän onnistumisen asioita.

Voidakseen rentoutua naisen pitää tuntea olonsa hyväksi. Naisen keho ja mieli ovat ympyrä, joista molemmat johtavat toisiinsa. Liikunta auttaa vaivoihin, mutta niihin on myös lääke: yhdessä liikkuminen.

Kodin puhtaudesta huolehtiminen vapauttaa naisen ajattelemaan muita asioita, esimerkiksi seksiä, josta suurin osa naisista pitää – mutta sen prioriteettisijainti listoilla on alhainen. Tämä on harmittava tosi seikka, eikä se tarkoita, että se olisi jotenkin vähäpätöinen. Kyse on enemmänkin siitä, että se on niin korkealla tarvehierarkiassa, että sinne pääseminen vaatii paljon panostusta.

Toisin sanoen, useimmille ihmisille läheisyys on erittäin tärkeä, mutta katsantakanta vaihtelee erittäin paljon. Seksi sinänsä ei ole monellekaan se tärkein prioriteetti. Se voi olla enemmänkin lisämauste, chili, josta kovasti tykkää ja laittaa sitä moneenkin ruokahetkeen. Se ei kuitenkaan määritä elämää samalla tavalla kuin läheisyys. Ravinto ja vesi ovat elintärkeitä ja niiden puuttuminen saavat kehon kuolemaan. Chili ei ole välttämätön, mutta sen puuttuminen voi tehdä ihmisen onnettomaksi.

Ihminen on siitä erikoinen eläinlaji, että se selviää hengissä ilman sydäntä. Tästä johtuen on paljon ihmisiä, jotka eivät tunnista kaipaavansa läheisyyttä ja heiltä puuttuu mm. empatiakyky – muihin kuin itseensä.

Kaikki naiset, jotka eivät ole hukanneet itseään kaipaavat läheisyyttä. Useimmat naiset kaipaavat sen lisäksi hoivaa ja hoivaamisen kohteen. Jotkut lähestyvät asiaa mm. lemmikeitten kautta tai nykyään useissa ääritapauksissa jopa lasten kautta. Näissä ei ole kyse perheen rakentamisesta, vaan hallittavan rakenteen luomisesta.

Tässä on oleellinen pointti: Nainen kaipaa tunteen, että asiat ovat hallinnassa. Hyvässä hallinnassa eritoten. Tämä kuitenkin hämää suoraviivaista miestä, joka lukee Reginan ’naisen unelmia’ tai harlekiinikirjoja marketin kassalla. Nainen ei tosielämässä halua, että ventovieras Pablo tulee italialaisen kappelin hämärässä kulmassa naisen taakse seiväs pystyssä ja nosta sillä hänen hametta. Tämä on ok, koska tarinana se on täysin naisen hallinnassa. Voi olla lukematta jos ei inspiroi. Jottei homma olisi liian helppoa nainen ei halua, että homma olisi hänen itsensä täydessä hallinnassa – vaan sen nimenomaan kuuluu olla hänen hallintansa ulottumattomissa voidakseen rentoutua täysin.

Näin ollen, nainen ei inspiroidu kynttiläillallisesta, jota tarjoillessaan mies alkaa pohtimaan ääneen olisiko naisen mielestä kuitenkin bataattipyre ollut naisen mielestä parempi kuin maa-artisokka-peruna-gratiini. Naisen mieli hajaantuu nopeasti ja sen keskittäminen yhdeksi pistemäiseksi positiiviseksi tunteeksi on haastavaa naiselle itselleenkin. Mies voi olla suureksi avuksi tässä asiassa.

Yksinkertaisia asioita ovat kodinhoitoon ja arkeen liittyvät asiat. Naisen kehokuvan vaaliminen laittamalla terveellistä ruokaa ja liikkumalla yhdessä ovat mitä parhainta rakkaudenosoittamista naiselle. Puhdas koti luo puhtaan pöydän, jossa panna.

Kategoriat
Pohdinnat Tavoite

Strateginen tavoite

”Strategian pitäisi olla hahmotelma, jonka jokainen voi tarkentaa itselleen.”
-Ollis Leppänen, Intotalo Oy

Kielikuvana ensimmäisenä mieleeni tuli nainen (kuinka yllättävää?). Selkeä kokonaisuus, mutta katsojasta riippuen tavoite vaihtelee paljonkin.

Silti tavoitteeseen pääsemiseksi pätevät samat lainalaisuudet:

  • myynnin pitää olla kunnossa, kiinnostaa ja innostaa
  • asiakastyytyväisyyteen ja -pysyvyyteen päästään rehellisyydellä, jatkuvalla kehittämisellä ja sitoutuneisuudella