On omituista, ettei minua ole ahdistanut jätetyksi tulemisen ajatus – siis mekaanisesti: ”Nyt me eroamme, emme ole enää parisuhteessa.”, enkä ole ollut kovin montaa kertaa mustasukkainen. Niinä kertoina, kun olen ollut, ollaan oltu melko pian tilanteessa, jossa joku on vetänyt töpseliä.
Joten omasta mielestäni nämä tunteet ovat jokseenkin turhia.
Mutta.
Hylätyksi tulemisen pelko minulla on. Se on luonteeltaan nimenomaan tuohon tunteeseen liittyvä. Otan raskaasti käytännössä kaikki ihmissuhdekatkeamiset. Olipa kyseessä liikesuhde, ystävyyssuhde tai parisuhde. Jos en enää ole väleissä henkilön kanssa, se on minulle myrkkyä. Lopullisuus ja epäonnistuneisuuden tunne rikkovat minua.
Parisuhteessa voi tulla hylätyksi, vaikka parisuhderakenne jatkuu. Jatketaan yhdessä, mutta ei olla enää parisuhteessa, jossa tapahtuu jotain muuta kuin sinkkuna.
Uskollisuus omalta puoleltani on tällainen epäselvä sektori, mihin useissa parisuhteissani on tartuttu, että olenko parisuhteessa vai aivan jotain muuta.
Olen keskustellut mustasukkaisuudesta hyvin monen naisen kanssa elämäni varrella, huomattavasti useamman – kuin omien parisuhdekumppanieni. Yllättävän moni on sanonut:”Kun minusta ollaan mustasukkaisia, se tuntuu hyvältä – välittävältä (ja merkitykselliseltä).”. Näissä kohdin olen pyöritellyt silmiäni ja tuumannut, ettei ole mikään ihme, kun moni sairaalloisen mustasukkainen mies saa pidettyä parisuhteensa ”kasassa”.
Mustasukkaisuus sekoittuu kokemukseen, että ”olen merkityksellinen tuolle toiselle”. Asia on sanottu myös toisinpäin: ”Jos puolisoni ei ole lainkaan mustasukkainen, koen, ettei minulla ole väliä hänelle.”.
Karkeasti oikaisten mustasukkaisuus sekoitetaan, jotenkin tarkoituksellisesti, Rakkauteen. Siis perustellaan vittumaista käytöstä puolisoa kohtaan välittämisellä.
Tätä voisi pyöritellä loputtomiin, mutta se tarkistuskerros on: Voiko olla mustasukkainen ja olla Rakastamatta?
Tämä on enemmän uskon ja omien kokemuksien kautta tuleva näkemys, kuin totuudellinen kysymys. Ne, jotka eivät ole kohdanneet näitä toisistaan irrallaan (Rakkautta ja mustasukkaisuutta), kokevat, ettei se ole mahdollista. Ja kun on nähnyt hiekkalaatikkoefektin: ”Et koske mun traktoriin! Vaan siksi, ettet sä vaan koske mun traktoriin! En mä siitä välitä, mutta SE ON MUN!” – ei usko mustasukkaisuuden ilmentävän Rakkautta. Omien resurssien suojelu on ihan eri juttu kuin Rakkaus.
Ehkä joku pohtii tässä vaiheessa ikuisuuskysymystä: ”Mitä se Rakkaus sitten on? Jos ei halua olla yhdessä?”.
Koska minulla on sisaruksia olen asiaa pohtinut monelta kantilta, siis äitini Rakkautta meitä kohtaan. Ei Rakkaus vähene, vaikka on useita Rakastettavia. Ja on suurta Rakkautta antaa Rakastettunsa mennä eteenpäin, jos hän niin haluaa. Jopa niin, että auttaa Rakastaan eteenpäin, jos hän vaikuttaa onnettomalta tai uusi innostaa. Aivan kuten äitini teki, hän tuki lähtöäni lapsuudenkodista kohti omaa Rakkauttani.
Parisuhteessa ei tee mieli tarjota eväsboksia kumppanilleen, kun tämä ihastuu toiseen. En minäkään tarjonnut. Mutta hänen ollessa hädissään eromme hetkellä, jossa hän halusi lähteä toisen miehen matkaan – tietenkin lohdutin häntä. Rakastin häntä. Ei se muutu, vaikka itseltä viedään se parisuhde.
Minulle Rakkaus on rakenteita suurempi asia. Se on tunne, joka ei katso sivillissäätyä, sukupuolta tai silmienväriä. Monesti on sanottu, että Rakastumisen ja Rakastamisen erottaa päätös – tahto. Mitä vanhemmaksi käyn, sitä enemmän uskon prosesseihin. Tässäkin. Rakkaus on prosessimalli, joka valitaan. Tulee niitä hetkiä, kun siivoaminen ei kiinnosta tippaakaan – jos siisteys on tärkeää – sitä tehdään silti.
Aivan kuten Rakastamistakin.
Vaikka toinen ei ansaitse Rakkauttamme – on aina meidän omissa käsissämme päättää Rakastammeko.
Riittävän pitkään, jos/kun emme saa tarvitsemaamme vastaRakkautta – tulee hetki, jolloin sitten päätämme aiemman päätöksemme toisen Rakastamista kohtaan ja siirrämme Rakkautemme painopisteen takaisin itseemme.
Toki on myös heitä, jotka ”osaavat” aina painottaa Rakkautensa itseensä, joka tietysti on turvallisempi malli itselle. Tämä valinta edellyttää suurimmaksi osaksi toista henkilöä rinnalle, joka ei ”osaa” valita itseään Sinun ylitsesi. Koska kun molemmat valitsevat tiukassa paikassa itsensä ”Meidän” ylitse – on ihan tuuripeliä jatkuuko se suhde.
Jos tulee tilanne, jossa kaksi pässiä toteaa, ettei kumpikaan voi antaa periksi – he lähtevät eri suuntiin tai toinen – tai molemmat – kuolevat vammoihinsa.
Tällöin Rakkaus ei ole ”prosessina” läsnä lainkaan. Rakkaus on vain hetkellinen tunne, joka häipyy, kun sille ei ole enää paikkaa, eikä tahtoa sitä jatkamaan hetken yli, jossa se ei ole luontaisesti läsnä. Rakkautta ei suojaa rakenne – siis parisuhde, avoliitto, avioliitto, lapset, koira, talo, asuntoauto, kesämökki…
Hulluinta tässä on, että kaikesta ylläolevasta voi muodostaa itselleen uskomusmallin eri osasista, jonka kokee olevan ainoa oikea malli Rakastaa – eikä siinä mitään, niin minäkin uskon omaan malliini, että Rakkaus on jotain suurempaa kuin tekniset suoritteet tai että Rakkautta voi ylläpitää olemalla hiljaa. Sitä mustasukkaisuus yleensä vaatii, joku ilmaisee jotain.
Mutta riittävän paljon mustasukkaisuutta kohdanneena tietää, ettei mustasukkaisuus loppuviimein vaadi edes mitään ”signaaleja”. Moni joka on kohdannut pettämistä tai muusta syystä rakentanut oman uskomuksensa riskeille, pettureille ja ”voin luottaa vain itseeni” -mantraan – ei enää riittävän syvälle omaan mustaan maailmaan sukeltaessaan tarvitse mitään ulkoista. Se sisäinen huuto ja pelko riittää. Asioita alkaa näkymään ihan itsestään.
Suhtaudun jostain syystä humoristisesti valitettavan yleiseen seuraavaan askeleeseen tuosta: ”Mun pitää olla valmis jättää toi ennen kuin se ehtii jättää minut!”. Ehkä asia naurattaa minua ”It’s funny because it’s true!”. Mekaniikka on niin älytön erityisesti siksi, että sama porukka, joka pelkää parisuhderakenteen hajoamista monesti hajottaa sen tuolla itseään-toteuttavalla-ennusteella.
Parisuhde on kuin perheyritys. Korkeat riskit, henkilökohtaista historiaa, jotain sanoinkuvailematonta painolastia ja unelmia tulevasta. Kun toinen – siis jätetyksi tulemista pelkäävä – alkaa siirtää resursseja ja omaa työmotivaatiotaan ulos firmasta ”varotoimenpiteenä”, ettei ”konkurssi vie kaikkea”. Toinen tämän tajutessaan on ihan aiheellisesti: ”No mitähän vittua!? Sä et oo tässä tosissasi ja mä täällä painan niska limassa duunia, kun sä siirrät sun mielenkiintoa ihan muihin juttuihin?”.
Tässä päästään mielenkiintoiseen rakennelmaan.
Uskollisuus ja pettäminen nähdään usein juuri tuon ”oletko sitoutunut?” ylimpänä (tai alimpana – miten nyt haluaa kaavionsa piirtää) tarkastelutasona. Se mikä vaaditaan, että hommassa on mitään järkeä (uskollisuus) tai mikä rikkoo kaiken (pettäminen) riippumatta muista asioista.
Kuitenkin, vaikka minun innostuksesta naisia kohtaan voi olla montaa mieltä, innostukseni – tai Rakkauteni – omaan puolisooni ei ole lakannut, vaikka olisin ollut kiinnostunut toisesta.
Ja tämän voin nyt myöntää niin itselleni kuin kaikille muillekin.
Minulle uskollisuuden ydin on halu olla toisen kanssa, henkilökohtainen halu häntä kohtaan, halu keskustella, halu nauraa, halata, Rakastella, tanssia, nauttia musiikista, tuijotella silmiin, pitää kädestä, suudella, hyväillä, sipaista ohimennessä, taputtaa pyllylle, työntää sormenpäitä hänen hiuksien läpi, tunnustella päänahkaa, poskea, kaulaa, laittaa lämmin käsi hänen olkapäälle, lämmittää molemia läheisyydellä, hengittää raskaasti ja kevyesti, kertoa, että toi on mun puoliso, kommentoida hävyttömästi ja seksuaalisesti latautuneesti ulkonäköä, havahtua yöllä käpälöintiin, kierähtää syliin, purra korvaa, lipaista, tarttua, meditoida ja mietiskellä toista ja toisen kanssa, katsoa eteen yhdessä, käännähtää katsomaan toista, solmien sormet tiukkaan pakettiin ja hymyn levittyä kasvoille, pieni työntyminen eteenpäin ja nenien koskeminen, sanattomasti ja sanoin ”Minä Rakastan Sinua.” -sanominen, siinä oleminen ja onnellistuminen, ”en vaihtais sekuntiakaan…”, vaikka mikä tulisi ja mörökölli minut veisi tai Sinut minulta, Rakkautemme ei ole vain tässä, vaan se on sielussamme, ihollamme, siirtynyt vereemme ja sydän sitä pumppaa aina tästä ikuisuuteen lävitsemme.