Eilen illallispöydässä totesin meidän olevan hyvä tiimi mieshenkilön kanssa, johon yhteinen ystävämme tuumasi: ”Niin… Brains and muscles…” ja virnisti leveästi meitä vuoronperään katsoen.
Totesin tiimitoverilleni: ”Niin, olemme molemmat komeita ja älykkäitä… mutta loppujen lopuksi tiedämme molemmat paikkamme tuossa mainitussa yhtälössä.”.
Toverini katsoi minua pohtivasti. Oliko homma niin selvä?
Yhtälön vittumaisuus omanarvontuntoisille mieshenkilöille oli ilmeinen.
- Jos tulen valinneeksi ”Brains”, olen kaksikon älykkö – mutta samaan aikaan tulen myöntäneeksi olevani heikompi. Ei tule hurraa-huutoa kädenväännöstä, rauta jää nostamatta ja tarvitsen golf-kärryn liikkumiseen.
- Jos valitsen ”Muscles”, olen tiimin puskutraktori ja hameväki kiljuen säestää liikkeitäni… Kun keskustelu kääntyy monimutkaisiin merkityksellisyyden kokemuksiin, joudun myöntämään olevani yksinkertaisempi.
Mittailemme toisiamme ja yhtälö on minulle osittain raastava.
Totuin olemaan se kova fyysinen vääntäjä nuorten miesten nujakoinnissa, mutta varsinaisesti mikään urheilijatähti en ole koskaan ollut. En ollut kärkisijoilla, kun joukkueita kasattiin huutamalla pelaajia yksitellen. Toisaalta peruskoulun jalkapallopeleissä kuuluin aina
Tupu-Hupu-Lupu -klassikkokolmikkoon. En hävinnyt yhtäkään kädenvääntöä tai painia. Heikommaksi myöntyminen arvelutti minua.
En pitänyt itseäni meitä kahdesta sinänsä fiksumpana, mutta viikonloppuna olimme kuitenkin nähneet, että minulla on tarvittaessa vahvempi ilmaisu. Tämän vuoksi minusta oli luonnollista kallistua sinne ”aivoteolliseen” -osastoon, kun vain toisen saa valita ja toisessa ottaa turpaansa.
Sitten siihen kiinnostavampaan puoleen… En kokenut, että tämän lämminhenkisen toverini saama huomio – jopa itseään alfa-uroksina-pitäviltä-miehiltä – olisi minulta pois. Päinvastoin. Minäkin viittasin hänen viehättävyyteen monipuolisin sanakääntein tasaisen epämääräisesti.
Minusta oli mukavaa, että molemmat olisimme voineet toisiamme kunnioittavasti pohtia yhteisesti: ”Niin kumpi lähetetään uimahousukierrokselle tuonne lavalle? Toisaalta… toisaalta…” ja sitten kuitenkin maagisesti tulla samaan lopputulokseen. Samaa pallottelua kävisimme: ”Puhekilpailu… hmh…”.
Näillä esimerkeillä on muuten pakko myöntää, että jos puhekilpailun aihe tiedettäisiin etukäteen – lavalle menisi se meistä, joka tietää asiasta enemmän… Vastaavasti, kun tietäisimme lihasfysiikkaan tai liikuntasuorituksen liittyvän suoritteen etukäteen: minä en sinne astelisi.