Kategoria: Runot

Harppi pyörähtää ihon pinnalla, terävällä tussilla, piirtää pyöreää muotoa, törmää sormeen ja jää auki.

Pakkomielteen omaisesti epätäydellinen muoto syyhyää kuin ihotauti.

Eihän mikään läpäisemätön. Lupauksestako kyse? Poraahan 23 kromosomia itsensä piirin sisään, vaikka onkin täydellinen kehä.

Entä jos ringin valmistuminen onkin kuorenpoisto, eikä sädekehän lisäys? Yhteyttävä olento, kapillaarikatko, loppuu ulkonäkö lehtevä.

Miten olisi viisari? Kierrettyään alkaa alusta? Taaksepäin menee vain väkisin. Eteenpäin antamalla virtaa tai vetämällä kelloa.

Jos uusi aika tarvitaankin ja kumiseva vaski lyö keskiyön, en Tuhkimoksi – taakse päin – muutu. Jos pelottaa, ei pidä velloa.

Olen turvassa – ilman pelastavaa prinssiä.

Olen perillä – ilman kelaavaa vinssiä.

Olen upea – ilman juhlallista pinssiä.

Naulasin sinut kiinni.

Kangas repesi jälkeesi.

Kiristinkö liikaa? Yritinkö tehdä sinulla soittimen, joka soisi kuin rumpu?

Miten saisin sinusta pyöreän? Tekemällä? Insinöörityöllä ja teknologialla?

Sinulle on paikkoja ilman pyöristelyäkin.

Etenet ylös kertoimella. Sovit pyramidin huipulle. Monet sankarit on leivottu pää puskemassa jalkapalloa sinun nimeäsi kantavan potkun jälkeen.

Niin. Sinä olet suurta. Et ole tehty syliin.

Taloonkin kuulut. Mutta et kotiasi halua kolmen muun samanlaisen kanssa.

Sinut pitää keksiä uudelleen.

Pitää keksiä uusi kulma.

Arvon arvojani, armon varmojani,

Arjen harhojani, arven arkojani.

Näen itseni upeana sen pinnasta.
Minulla on kruunu, miehekäs parta.
Lihaksikas vartaloni taivuttaa valoa.

En ihaile itseäni, en kuvaltani Narcissos.
Ei kuvaani ilman lampea.
En luule saavani ketä vain, en itseni Cupido.
Ei nuolta ilman joustavaa pintaasi.

En enää lampeen kasvojani kasta.
Kerron itselleni: ylitse tästä kasva.

Liikekitka, vierintävastus.

Liikettä hidastavat voimat; jarrut.

Lepokitka, loppuvastus.

Liikettä estävät voimat; seinät.

Ihmissuhdekitka, loppuvastustaja.

Liikkeen lopettavat voimat; pommit.

Kitkaton, edestakainen liuku;

Vailla vastustusta, yhteyteen painava.

Ajan vääristäjä; musta-aukko.

Olet villi.

Minä sanaton.

Tuijotat minua. Vastaan katseeseesi.

Kumpi on saalis?

Kissanaskel vie sinua edestakaisin.

En pelkää.

Murahdat.

Adrenaliinin kiihdyttävä tunne siirtyy lihaksiini.

Olisi liian helppoa uskotella, että haluaisin kesyttää sinut.

Haluan sinut vapaana, aistia hampaidesi läsnäolon ja kuulla teroitettujen kynsiesi napseen.

Ehkä luulet minun haluavan omistaa sinut?

Haluan, että tulet luokseni, kun kuulet ääneni. Haluan, ettei ole minua magneettisempaa napaa, johon imeytyisit ja kiinnittyisit.

Et ole minulle esine. En halua omistaa sinua kuin kultaharkkoa, jolla on aina hinta ja se omistetaan sen vaihtoarvon takia.

Omistaudut minulle, jos sinusta siltä tuntuu. Olet minulle mieli, mielitiettyni ja ihana vartalo sen ympärillä. Rakastan Sinua sen takia kuka olet – en tekojesi tai hyvän käytöksen vuoksi. Näet ja kuulet minut.

Annat minulle paljon. Ajatuksia, energiaa ja merkityksellisyyden kokemuksia. Haluan sijoittaa sinuun aikaa ja energiaa. Tulen neuvonantajaksesi ja hallitusvastuuseen mielelläni, mutten koskaan hallituksen puheenjohtajaksi tai pääomistajaksi.

Omistamme ristiin toisiamme. Minä omistan sinusta palasen. Olen tärkeä sinulle ja suhteemme erityisesti osa elämääsi. Tästä puolet on minun: minä.

Kahdeksan vuotta x-kromosomini lähteelle.

Neljä muistojen laaksoon.

Vain puolikas puolesta räjähti ihanille silmille.

Liian monet hyvästit.

Siis hyvästi.

Turvallisempi. Lempi. Lenkki ketjussa tuplana vai puolenatoista?

Ei uhkaa mikään. Syvemmälle en kuitenkaan katso vielä.

Nyt aikaa miettiä. Kenen hahmon otan?

Olisi voinut käydä monesti.

Myös hyvästi.

Marmorinen juustotarjotin pyörähtää, jotain pois ja jotain tilalle.

Veitsi leikkaa uutta, lainattua, sinistä, jotain toista ja jotain pilalle.

Rintataskustani kaivan minibaarin Famous Grousen, korkki narskuen aukeaa.

Viski vinhalla kierteellä lorisee suuhuni, kuin tulpasta vapautettu lavuaari.

Asetan pullon hellästi marmorille, keskelle, kyljelle, kuin minua odottava flanelliyöasu.

Loppuu juuston viiltely. Tarjotin pyörähtää ja veitset tippuvat kyydistä, kolistellen pöytäliinan pieliä.

Rum-rum-ru…rum… Ei enää pyöri. Katsot minuun, mietit pitäisikö sinun väistää, pelata vai aikailla. Iskeä, kysyä vai paikkailla.

Katson sinua kuten yliluutnantti ohjeisti. Tapitan sinua katsettani häpeämättä, kuin olisin valmis tappamaan.

Olen valmis moneen. Kuolemaankin. Mittaat. Poljet. Mittaat. Tamppaat. Ei se madallu, allesi sorru. Ei muutu, ei enää muuta.

Kieleni vaeltaa aivosolujesi välissä. Tunnet kuinka sanaton, koskematon, otteeni kiristyy ympärillesi.

Painan sinua tiiviiksi. Tunnet olevasi yksi kappale, vailla turhaa, ilman osia ja liitoksia. Olet yksi vetoisuus ja uppoat otteessani lämpimään kylpyyn.

Otan sinut aivan kokonaan syliini. Et liiku tuoliltasi. Aika pysähtyy. Muiden hengitys kuulostaa rankkasateelta kattomme päällä.

Voit jo tuntea kosketukseni, vaikka edelleen pöytä erottaa meidät. Olemme ringin eri puolilla. Puolet minusta on sinun. Mutta onko se isompi vai pienempi puoli?

Kätesi siirtyy housuntaskullesi. Et edes tiedä mitä etsit. Haluat tuntea sauman, epätasaisuuden, revontulen tavoin soljuvassa tunteessasi, jonka virtaan pelkäät uppoavasi. Nauttien liiaksi pudotuksesta.

Olen sotilas. En hylkää tehtävää pelastaakseni omia solujani. Vain käsky korkeammalta voi asettaa polkuni uuteen suuntaan. Odotan valontuojaa. Suljen silmäni ja muistan kirjoitukset.

Olen matkannut kauas. Riipus on vielä ankkuriketjussaan. Rohkeus, usko ja hyvä tahto. Siunaukseni.

Kohtaan sinut ilolla. Olethan iloni. Kaikki mitä tapahtui, tapahtui syystä. Vuoret eivät kutsu minua, ei muuta.

Ei muuta.