Ahvenanmaa demilitarisoitiin, kun haluttiin estää Suomen kyky dominoida Itämerta kriisitilanteissa. Saarta ei saa varustaa sotilaallisiin tarkoituksiin lainkaan. Suomi omistaa sen, mutta ei omista päätösvaltaa sen asioihin itsenäisen valtion tavoin.
Päätöksessä tarkalleen ottaen todetaan, ettei kukaan saa koskaan miehittää ko. saarta ja sitä ei saa käyttää estämään liikennettä Itämerellä.
Tällaisia sopimuksia ei tietenkään kunnioiteta kriisitilanteissa, mutta sellaisia kuitenkin sovitaan valtioiden kesken. Ihmiset eivät tällaisia sopimuksia juurikaan solmi, vaikka juuri tällaiset sopimukset olisivat arvokkaita.
Joulu esimerkiksi tulisi olla demilitarisoitu. Kenenkään ei tulisi käyttää sitä mihinkään agendaan ja sen pitäisi olla suojattua aikaa, jossa kaikki voisivat tuntea itsensä turvallisiksi. Usein emme ole kuitenkaan ehtineet keskustella asioista riittävästi ennen joulua. Sitten niitä nousee siihen kinkun viereen pöydälle.
Olen valitettavasti käynyt keskustelun useammin kuin kerran, jossa on yritetty purkaa tulehtunutta tilannetta laihoin tuloksin. Kun pyydetään, ettei kumpikaan syyttäisi toista – mutta samalla kuitenkin kertoisi oman tunteensa – jotkut eivät ymmärrä.
Joillekin on tärkeämpää kertoa oma näkemyksensä ”tarkasti”, kuin kunnioittaa aseettomuutta. Sitä tietenkin toivotaan toiselta, mutta itse puhuessa se on toisarvoista.
Ei ole kauaakaan, kun eräässä keskustelussa kuuntelin rauhallisesti kuinka minulle sanottiin ihan kirkkain silmin: ”Meidän vaikeudet johtuvat siitä, että sinulla on niin negatiivinen asenne minua kohtaan.”.
Kaikki fiksut ihmiset ymmärtävät tuon virkkeen nähdessään, että siinä paetaan vastuuta ja syyllistetään toinen täysin yhteisestä ongelmasta. On vaikeaa käydä rakentavaa ja kunnioittavaa keskustelua tulehtuneessa tilanteessa, kun valkoinen lippu kädessä pitää pelätä toisen kostoa.
Jotkut eivät ymmärrä, minkä takia heidän totuutena näkemä asia, pitäisi jotenkin sanoa toisin. Jos ei ymmärrä, että ihmissuhdeongelmissa on aina kyse kahdesta ihmisestä, voi olla mahdotonta lähteä avaamaan tilannetta.
Aseettoman vyöhykkeen luominen ei onnistu, jos edes toinen pitää perusoikeutenaan ”puolustautua” ja kertoa ”oma näkemyksensä totuutena”.