Ihastunut onneaan koitti,
lennokin ilmaan heitti,
komeasti lensi pihan poikki
ja ilmanvastuksen voitti.
Sai vastaanottaja lennokin
syliinsä pienin ongelmin,
koska silmään osui lennokki
ennen kuin käteen ennätti.
Itkuhan siinä pääsi:
”Ken tän heitti, on aasi!”.
Vihalla muoto vaihtui,
mustaksi
kovaksi palloksi.
Sydänkuvio haihtui,
”Tykkään!” -teksti unohtui.
Pallo lensi takaisin,
ihastuja ilahtui:
”Jo vastausta kaipailin!”.
Sitten vähän yllättyi,
kun pallo sormien välistä
hulahti ja päähän kilahti.
Petettynä heitti pallon takaisin
ja niin oli tulevaisuus sotaisin.
Tätä tarinaa joskus lakaisin,
elämässäni ja vihani sokaisin.
Joutui avuttomaksi ja tokaisin:
”Vittu sä olet sekaisin,
jos mä sulle yösijan petaisin
ja menisit selvittämään pääsi.”.
Vihani kiitti ja kylkeä käänsi.
Nukahti.
Syntyi uudesti.
Viha nousi uuteen päivään:
”Ei pitäisi enää kenenkään
nähdä sun sisisimpään,
ilman, että tunnet toisen.
En halua elämää loisen,
kutsun jatkossa tarvitsen,
ilman sitä ilmaanu en.”.
Resurssi sen pitäisi olla,
eikä tarinan konna.
Anna sille ohjuri, jolla,
jonka puitteissa toimia,
älä anna sille sun omia
kallisarvoisia voimia.
Viha löytää energiansa kyllä,
ilman apuasi ei se ylitsesi yllä.
Rehdisti sanot: ”Ollaan tiimi!”,
niin se ei ohitsesi hiivi
ja rakkaitas rikki riivi.
Tunnusta olemassaolo,
on se yksinäinen polo,
täyttymyksenä epäilyksen kolo.
Kuka on luottohenkilösi
ja missä on taivaan tähtesi?
Jokin sinussa vai sinä itse?
Valinta kannattaa, tee se.