Kategoria: Pohdinnat

Pääsin yli eräästä menneisyyteni haamusta tässä hetki sitten ja ajattelin kirjoittaa sen muistiin.

Pitkään olin potenut huonoa omaatuntoa siitä, kun minulla on ollut joitakin lyhytaikaisia ihmissuhteita (joo naisia, oikein arvattu, yhdenillanjuttuja, väärin arvattu). Tajusin kuitenkin nyt jo miltei kalkkeutuneena vanhuksena sen olevan hyvä asia. En tuhlannut heidän aikaansa, vaan homma loppui lyhyeen, kun sillä ei ollut tulevaisuutta.

Mietin syitä ja keksin, että herkimpien… Ikään kuin puhtoisimpien naisten kanssa olen vaistomaisesti tintannut heti tiskiin jotain vaikeasti sulateltavampaa historiaani ja/tai aina tavatessa pitänyt jotakin häiriintyneen pervessiä hymyä naamallani.

Ennen syvällistä kiinnostus-/ihastusvaihetta pienetkin eleet riittävät kääntämään lähestyvän veneen. Myöhemmin purkki on jo laiva ja se ei pysähdy, joko avustat sen telakoitumisessa tai katsot kuinka se halkaisee satamasi kahtia. Vaikka veneen käännyttäminen onkin imagotappio, ihmistragedia ja petos keskimäärin puutteessa elävää miessukupuolta kohtaan – ei se poista sen järkevyyttä ja paremmuutta useisiin muihin vaihtoehtoihin nähden.

”Elämä on ihmisen parasta aikaa” -Matti Nykänen

Matti on oikeassa. Elämämme aika, on suorastaan ainoa mahdollisuutemme päättää viettää hyvää aikaa elämämme kanssa. Muut ajat ovat muitten käsissä. Eivät meidän päätettävissä.

Tohtorismies Aki Hintsa on tuuminut useitakin tutkimuksia ja yksi mielenkiintoinen knoppi oli, että auttaminen vähentää negatiivista stressiä ja pidentää elinikää.

Voimme päättää mitä ajallamme teemme, emme sen seurauksia. Päämäärän ja tavoitteen voimme päättää myös ja ne myös saavutamme jos haluamme niitä enemmän kuin mitään muuta.

Elämä tulee ja paikkaa epämääräiset minäkuvamme sekä halumme. On vain nykyisyys, jota muovaamme motivaatiollamme. Se on kuin pörssikurssit: aina kehittyvät, mutta vain todella innostuneet saavat siitä hyödyn – ja usein eivät edes he, jos he hukkaavat strategiansa/itsensä.

Kykymme moninkertaisesti ylittävät projektit sisältävät toki huikean tarinapotentiaalin, mutta niissä on isot riskit. Jos taas mietimme onnellisuuttamme ja intohimojemme toteuttamista – ei ole riskitöntä, eikä varmasti hyvää valintaa.

Jos emme ryhdy toteuttamaan intohimoamme, tai emme tohdi edes etsiä sitä, valitsemme onnettomuuden päällemme. Se tulee. Jos lähdemme tavoittelemaan tarkoitustamme, saatamme epäonnistua. Sekin voi murskata meidät, mutta läheisemme osaavat paremmin tukea meitä tässä.

Sinua ympäröiville ihmisille on täysin musertavaa yrittää tukea sinua tilanteessa, jossa kerrot tuhlanneesi elämäsi vääriin asioihin. Kaikki me pelkäämme sitä ja sen katsominen silmästä silmään lamauttaa meidät. Olemme vaiti. Kätemme voi epämääräisesti yrittää silittää ja suumme aukeaa kuin kultakalalla, mutta sydän on jo pysähtynyt hetkeksi. Onko liian myöhäistä?

Muista, elämäsi aika kulkee eteenpäin, vaikka makaat tai istut ja koet olevasi liikkumatta. Anna elämällesi mahdollisuus ja nosta peukalosi, tykkää asioista ja liftaa eteenpäin jos kukkarosi on tyhjä, eivätkä kaverit omista autoa.

Maailman-vahvin-mies -kilpailussa mitellään fyysisillä ominaisuuksilla, mutta on selvää, että kisa vaatii voiman lisäksi tunteiden hallintaa. Armeijassa fyysiselle suorituskyvylle annetaan erittäin suuri painoarvo johtamiskyvykkyyttä arvioitaessa. Tämä on hyvä menettely, kun puhutaan sodanajanjohtamisesta. En katsonut itsekään hirveästi suurina johtajina sellaisia, jotka murentuivat marsseilla – mutta yleensä näiden samojen henkilöiden suut kävivät vinhaan ennen väsähtämistä. Vittuilu harvoin antaa lisävoimia.

Suurin osa naisista haluaa itseään suuremman miehen (perustuu ihan yhtä luotettavaan aineistoon, kuin suurin osa mainosten ”tutkitusti”). Isokokoinen mies on siitä kätevä, että se antaa vertailukohteen naiselle omaan kokoonsa. Ihmiset ovat tunnetusti melkoisen taitavia vertaamaan, joten nainen saa tuntea itsensä pieneksi tällaisessa seurassa. Kolossaalinen mies on siinäkin hyvä, että se voi sitten raivata tietä festareilla ja esim. kääntää suomea kansainvälisille kielille (esimerkiksi turvottaa siis eri kansalaisuuksien kielilihasta, jos he eivät ymmärrä yökerhossa vaimoketta koskeavaa lausahdusta ”Katsoa saa, muttei koskea.”). Ideaalitilanne on jos järkäle on niin iso, ettei hänen edes tarvitse turvautua kokoonsa aktiivisesti – vaan hänen passiivinen luidenmurskaamiselta tuoksahtava auransa siirtää ihmisiä.

Samalla tavalla nainen haluaa itseään vahvemman miehen henkisesti. Ei siis kuten edellisessäkään esimerkissä, että mies laittaa naisen väkivalloin nippuun tai vääntää henkisesti siltaan, vaan antaa tarvittaessa lisäarvoa, voimaa ja työkaluja. Nainen siis arvostaa miehen kykyä purkaa tilanteita, mutta välilliset kustannukset, joita miehen muutoskyvyistä tulee – eivät innosta. Liiallisesta testosteronista kärsivä epävakaa mies, jonka suojelusvaisto toimii vähän liian kovilla kierroksilla on melko epämiellyttävä. On paljon naisia, jotka ovat valmiita sietämään ajoittaisia ylilyöntejä, koska siinä omassa nallukassa on kuitenkin kaikenlaista hyvää ja toisaalta hyväähän se tarkoittaa vaan niissä ylilyönneissäkin.

Minulle usein kommentoidaan, etten valota miesten puolta asioista riittävästi tai lainkaan. Tässäkin asiassa minusta se aivan ilmeinen. Samalla tavalla useat miehet sietävät x-vartaloiden oikutteluja, koska vierellä kulkeva tiimalasi nostaa miesten omaa statusta. Ympäröivien ihmisten mahdollista piikittelyä on helppo hallinnoida esimerkiksi toteamalla: ”Naiset ovat kuin täytekakku. Melkoinen sotku sisältä, mutta minun kakussani sattuu olemaan kermavaahto- ja kinuski kuorrutus.”. Kaikki ihmiset ovat muka vaikeita ja parisuhteessa on aina vaikeaa. Toisaalta nykymediassa ja ihmisten puheissa on alkanut kaikua paljon: ”Mutta jos löydän sen oman vastakappaleeni – oikean – meillä ei ole sellaista, kuten noilla ja niillä.”. Itse uskon ennemmin oikeaan työhön ja haasteiden voittamiseen, kuin oikean löytämisen haasteeseen.

Henkisesti suurempi mies parhaimmillaan ei siis vain ratkaise eteentulevia ongelmia, vaan poistaa ne kokonaan; vain olemalla. Mies ei käytä kapasiteettiaan suhdekumppaniaan vastaan, jonkin yksityiskohdan rujoon alleviivaukseen tai itsensä oikeassa olemisen perustaksi. Ei. Mies on. Mies vain on ja hymyilee. Tarvittaessa keskittyy, mutta suojaa aina suhdetta ja kumppaniaan näkymättömällä kilvellä myös häneltä itseltään.

Rakkauden ilmapiirin ja kehän luominen vaatii vahvan ritarin, jonka haarniskan nainen läpäisee aina. Syliin, joka on lämmin ja pehmeä.

Firma, rakastaja, henkilö, yhteisö, joka oli paras ja soveltuvin – mutta ei osannut viestiä asiasta ja menetti vastakappaleensa, voitot, markkinat ja onnellisuuden. Hyvästeli asiakkaat, kassan, yhteistyökumppanit ja sidosryhmät perhettä myöten…

Vastasiko käytäntö tällöin teoriaa? Oliko arvio täysin validi vai oliko se enemmänkin fiilispohjalta vedetty?

Kun puhutaan reaaliarvosta, myyntiarvosta, potentiaalista ja odotusarvosta – toiveista ja unelmista, uskosta ja luottamuksesta… Sekoitetaan ne usein kaikki yhteen soppaan ja se maistuu oudolle.

”Viimeiseksi sanaksi suudelma on paras.”. -Tommy Tabermann

Mietin lausetta pitkään hieman nyrpistellen, ettei minusta se olisi mukavaa jos tulisi vaikkapa ero suudelman jälkeen äkisti. Eilen ymmärsin, että lauseessa mitä ilmeisimmin viitataan romanttiseen ja/tai romantisoituun rakkauteen, jossa ei erota – viimeinen sana on ”illan viimeinen” (hyvänyönsuudelma) tai vaikkapa asemalaiturilla annettu ”viimeinen ennen kuin taas kohtaamme” (huolenpito-ja/tai jäähyväissuudelma).

Ja tätä kirjoittaessa ymmärsin sitten viimein, että todella – positiivisesti rakkaudella ladattu suudelma olisi paras, myös suhteen viimeiseksi huulten liikkeeksi. Siitä jäisi hyvä maku suuhun 🙂

Hyvänyönsuudelmasta on helppo ymmärtää Tommyn ajatus: Suudelma olisi aina paras tapa päättää tilanne ja nimenomaan niin, että molemmat haluavat sitä aidosti. Olen Tommyn kanssa samaa mieltä siitä, ettei huulten kohtaamista voikaan kutsua suudelmaksi, jos siinä eivät ole molemmat mukana. Se on kiukkuisena tai yksipuoleisena korkeintaan suukko tai suutelun yritys ja jälkimmäisestä on määrätty ehdonalaista vankeutta.

On siis tavoittelemisen arvoista ja hyvä ohjenuora, että hoitaa hommansa suudelman mahdollisuuteen – ja tulee, jos on tullakseen <3

”Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka onnellinen olen. Lapsen saaminen on maailman suurin siunaus ja kaunein rakkauden muoto.” -Jippu MeNaiset -lehdessä.

Samalla kuuntelen lapsen pahaa oloa junavaunun alakerrasta. Superlatiivien käyttö on kaikille äideille kiistaton oikeus ja pienet hankalat hetket pieniä – verrattuna siihen pienikokoiseen ilonaiheeseen.

Aina kuitenkin mietin erään ystävättäreni sanoja, valinnasta olla hankkimatta lapsia ja oman ajan arvostamisesta. Lapset sitovat velvollisuus ja vastuu puolella liittoa yhteen, mutta lainkaan ei puhuta, että ne voisivat olla pariskunta-ajatusta syrjäyttäviä tai parisuhdetta rapauttavia. Ei se ole lasten vika, jos parisuhteella ei mene hyvin, mutta ei se pitäisi olla laitonta sanoa, että ”Onhan se nyt helvetin hankalaa, kun on noita lapsia [tehdä jotakin]”.

Vanhemmuus on eräänlainen superlatiivien päätepiste, ultimaattinen kruunu elämän epämääräisen vartalon koristeena. Synninpäästö ja kaiken puhdistava siunaus. Arvonanto ja lupaus tulevaisuudesta. Siihen voi aina viitata, kun muista tai itsestä tuntuu kurjalta.

Jatkuva sisäinen selittämätön riittämättömyydentunne voi vaihtua ymmärrettävään riittämättömyydentunteeseen. ”Siinä unessa heräsin, näin luojani kasvoista – kasvoihin.” -CMX: ’Vierasta Viljaa’. Mutta se on myös mahdollisuus ja saneerausrahoitus omalle lapsuudelle. Se on kirjaimellisesti: uusi alku.