Pääsin yli eräästä menneisyyteni haamusta tässä hetki sitten ja ajattelin kirjoittaa sen muistiin.
Pitkään olin potenut huonoa omaatuntoa siitä, kun minulla on ollut joitakin lyhytaikaisia ihmissuhteita (joo naisia, oikein arvattu, yhdenillanjuttuja, väärin arvattu). Tajusin kuitenkin nyt jo miltei kalkkeutuneena vanhuksena sen olevan hyvä asia. En tuhlannut heidän aikaansa, vaan homma loppui lyhyeen, kun sillä ei ollut tulevaisuutta.
Mietin syitä ja keksin, että herkimpien… Ikään kuin puhtoisimpien naisten kanssa olen vaistomaisesti tintannut heti tiskiin jotain vaikeasti sulateltavampaa historiaani ja/tai aina tavatessa pitänyt jotakin häiriintyneen pervessiä hymyä naamallani.
Ennen syvällistä kiinnostus-/ihastusvaihetta pienetkin eleet riittävät kääntämään lähestyvän veneen. Myöhemmin purkki on jo laiva ja se ei pysähdy, joko avustat sen telakoitumisessa tai katsot kuinka se halkaisee satamasi kahtia. Vaikka veneen käännyttäminen onkin imagotappio, ihmistragedia ja petos keskimäärin puutteessa elävää miessukupuolta kohtaan – ei se poista sen järkevyyttä ja paremmuutta useisiin muihin vaihtoehtoihin nähden.