Turvallinen isä.
Turvallinen mies.
________ puoliso.
Olin kirjoittanut paperin kulmaan ja ojennettuani lapun neuvonantajani luki listan puoliääneen heuristisen oikaisten: ”Turvallinen isä, turvallinen mies, turvallinen puoliso.”.
Korjasin: ”Ei siinä niin lukenut.”
Ykkösrivi on selvä. Kiistaton siinä määrin kuin mikään tässä maailmassa enää voi sitä olla määritelmällisesti. Tämän ovat jopa he tunnustaneet, jotka eivät ole minusta lopulta pitäneet kovinkaan paljon – se kertoo paljon, että minua kohtaan vihaa ilmentäneetkin kunnioittavat aistimaansa isyyttäni.
Kakkosrivi on luonnollisesti ristiriitainen saadun palautteen, itsereflektoimieni tekojen jne. valossa. Kuitenkin on hyvä huomata, että on eri asia olla olematta kaikissa hetkissä aina turvalliselta tuntuva ja siitä on vielä pitkä matka vaaralliseen, ahdistavaan, ahdistelevaan…
Olen yrittänyt olla aiempaa rehellinen myös määrällisesti. Muistan äkkiseltään 5 kohtaamista naisten kanssa, jossa minua pidettiin kaikkea muuta kuin turvallisena. Enkä vedä nyt mitään Berlusconimaista argumenttiä, että ehkä oonkin tehny jotain virheitä – mutta olen rakentanut kouluja ja sairaaloita. Ei minun tarvitse piilotella häpeääni hetkissä, jossa olen toiminut väärin ja huonosti.
Olen pyytänyt tai ainakin yrittänyt pyytää anteeksi näitä tilanteita. Toki olen myös joutunut arvioimaan, että huonon alkutilanteen ilmaisuni vuoksi on voinut olla mahdollisesti parempi olla kohtaamatta henkilöä uudelleen avaten ”selvitystila” aiheeseen liittyen. Olen kuitenkin katsonut parhaaksi yrittää anteeksipyyntöä, vaikka muistan edelleen erittäin eläväisesti yhden viestini, johon ei koskaan palattu.
Lienee sanomattakin selvää, että minä en tuntenut lapsuudessani turvaa. Hieman enemmän yllätyksellistä on, etten koe kokeneeni oikeastaan koskaan turvaa tavalla, jota olen yrittänyt luoda ympärilleni. Hetkellisesti joo, mutta pitkäaikaisesti ei.
Sivumennen sanottakoon, että vasta nyt olen hahmottanut miten moni ei ole kohdannut itseään, eikä menneisyyttään. On haluttu ryskätä eteenpäin ja toivottu, että ne menneet haamut haihtuisivat. ”Ehkä jos vain päätän, ettei niitä ole – ne lakkaisivat olemasta?”. Ei ole tuokaan strategia hirveän toimivalta näyttänyt, mutta tässähän sitä päästään katsomaan kuka pääsi mihinkin asti oman valintansa kanssa.
Hyvänä vertauksena on tavallinen tilanne, jossa henkilö yrittää purra kieltä/hammasta/huulta, ettei räyhäisi – ja useimmiten se menee räyhäämiseksi lopulta kuitenkin – kun ei se purkaminen onnistu, kun kommunikointiyhteys puuttuu. Aiemmassa kehyksessä se yhteys puuttuu itseen ja yritetään ”kestää vielä hetki”. Ja olen nähnyt sellaisia psyyken hajoamisia, kun se päivä ”itsensä kohtaamiselle” on sitten tullut, etten voi suositella teeskentelyä, piilottelua tai kuvittelua.
Entä se kolmas rivi?
Niin. Havaitsin, että olen puolisona ollut vaativampi kuin muissa ihmissuhteissani naisiin liittyen. Puolisooni olen uskaltautunut ja kokenut kohtuulliseksi ladata odotuksia, toiveita, haluj ja lopulta myös vaatimuksia. Muiden ohimenevempien ihmissuhteiden suhteen olen ollut vaatimaton.
Tämä lienee ihan luonnollista ja tätä tietysti olen kohdannut paljon kaikilta puolisoiltanikin. Vaatimuksia, pettymyksiä, sanoittamattomia toiveita ja kovia haaveita.
Kaikki tämä tuntuu ymmärrettävämmältä ja jotenkin armollisempi suhtautuminen itseeni on helpompaa. Lisäksi koen, että voin tämän tiedon valossa jatkossa olla ehkä parempi puolisokin, kun voin valita toimintaani nähtyäni sen uudessa valossa tarkemmin.
Mietin monestakin syystä, että oma kiinnostuneisuuteni ihmisiin ja naisiin etenkin, on aiheuttanut myös kiinnostuneisuuden mielipiteisiin ja tätä koen käytettäneen hyväksi. Olen siis ollut hyvin avoin ja altis mielenilmauksille, jonka vuoksi minua on niiden kanssa lähestytty kiihtyen. Toisin sanoen, niiltä, joita ei ole kiinnostanut – ei ole vaadittu päätä vadille, mutta minun annettua omaa huomiotani -> on haluttu polttaa ruhoni helvetin tulessa, koska annoin ymmärtää enemmän kuin ymmärsin antaa.
Näinhän se ei myöskään ole, koska lopulta minunkin tiimalasista on loppunut hiekka – siis kärsivällisyys – ja olen havahtunut hereille ja tosiaan, ymmärtänyt, ettei toinen osapuoli halua minulle hyvää ”kaikesta huolimatta”, vaan nimenomaan ehdollisena.
Tiivistäen: ”Jos minä en saa sinua ja kauttasi onnellista elämää – sinäkään et saa saada onnellista elämää kenenkään kanssa, et edes itsesi.”.
Tämä ei ole Rakkautta.
Ja tätäkin ilmensin itse aikoinaan: minä omistan sinut ja sinä kuulut minulle, koska minä annoin niin paljon – nyt on minun aikani saada, et voi lähteä ja jättää minua ilman sitä hyvää, jonka olin kuvitellut itselleni, sitä uskollisuutta, jota tekojeni vuoksi ansaitsisin mielestäni, sitä avoimuutta, jonka eteen tein niin paljon.
Olutta ja mennyttä – sanoi suomalainen taiteilija. Ei pitäisi tehdä asioita siinä toivossa, että se muuttuisi joskus arvokkaaksi. Pitäisi tehdä arvokkaiksi kokemia asioita omasta tahdosta. Ja Rakastaa, ehdoitta.