Kategoria: Vinkit

Allasbileiden pulloposti… Näitä voisi keksiä paljonkin, mutta ideani on tällä kertaa huono kommunikaatio ja sen aiheuttama keskustelun lakkaaminen. Tajusin äkisti, ettei suurimmalla osalla ihmisistä ole motivaatioa kysyä: ”Anteeksi, en ole aivan varma ymmärsinkö oikein..?”.

Tämähän johtuu useastakin syystä. Yksi oleellinen on vastuu. Kun epäselvästi itsensä ilmaissut siansaksaa puhuva henkilö jää vaille ymmärrystä, vastuu on hänellä. Henkilö, joka ilmaisee halunsa ymmärtää häntä ikään kuin ottaa vastuun itselleen ja toimii johtajana.

Dynamiikaltaan tilanne on ongelmallinen, koska usein siansaksaksi itseään tulkkaava henkilö vetää keskustelua. Näin ollen on epätyypillistä vaihtaa rooleja äkisti, kun pelikaani iskeytyy puheturbiiniin. Kapteeni pysyy pallillaan ja jatkaa ohjausta – vielä pahemmin syöksykierteeseen. Apupilotti alkaa ladella välinpitämätöntä: ”Aha, aivan” – samalla, kun hän kiinnittelee laskuvarjoaan vartaloonsa.

Vastuu pelikaanista on siis sen hetkisellä ohjaajalla, joten paras tapa estää apupilotin poistuminen on poistaa hänet itse. Ei siis heittämällä menemään, vaan tekemällä hänestä tasavertaisen pilotin vuorottelemalla vetovastuuta. Jos satutkin olemaan itse kahvikuppi kädessä ja hän ohjaksissa, kun ylisuuri höyhenpesäke lentää suusta – voit tarjota apuasi kysymällä.

Molempien on helpompi tarjota tukea ja motivoitua ymmärtämään, kun olette aidosti osa keskustelua. Luulisin, että jos mopo lähti keulimaan ja tulit puhuneesi mitä sattuu, voi tilannetta pahoitella avoimesti. Pitää kokeilla sitäkin 🙂

ihmiset ihastuvat intohimoon. Jos joku hoitaa jotakin hyvin, mutta ei vaikuta asiasta innostuneelta – on vaikea kunnioittaa hänen taitojaan. Hän tuntuu haaskaavan niitä ja ihmiset eivät tykkää katsoa sellaista. Siitä ei voi inspiroitua, se masentaa. Joku hukkaa elämänsä, itsensä ja potentiaalinsa. Suurin osa ihmisistä painii näiden asioiden kanssa itse ja pelkää tekevänsä samoin. On täysin järkevää yrittää välttää henkilöitä, jotka eivät edusta omia arvoja. Näinhän ei harhautuisi omalta polulta, pelkäämäänsä metsään. Niinhän?

Meillä on arvoja, kiinnostuksen kohteita, itsekunnioitusta tai sen puutetta – ja kaikilla on molempia. Olen nähnyt (kiitos amerikkalaisen tv-viihteen), kun kaksimetrinen kirjahyllyn kokoinen mies katsoo itseään peilistä ja toteaa näkevänsä pienen, heikon rääpäleen siellä tuijottavan vastaan. Tätä ei pystynyt näkemään päälle päin, koska hänelläkin vaikutti olevan intohimoa. Ei kukaan pumppaa itseään sellaiseen kuntoon ilman motivaatiota.

Kun puhutaan halusta olla jotakin, ei erotella taustalla olevia vaikutteita. Niitä ei ikään kuin kysytä jos tavoite on jotenkin yleismaailmallinen. Omasta kehosta huolehtiminen on loistava intohimon ja inspiraation kohde, koska se kirjaimellisesti on itsensä kunnioittamista. Tätä on helppo katsoa ylöspäin ja kiihottua toisen draivista – ja miksei myös esim. hänen pakaralihaksista. ”Wau, hän ei suostu ottamaan mitään paskaa!”. Ehdollinen itselleen rakkauden osoittaminen on kuitenkin riski, mutta se tuntuu itsestäänselvyydeltä kaikista ja toisaalta, on parempi saada hyviä tuloksia siinä sivussa – kun epävarmuuden tunteistahan ei pääse irti.

Olen nähnyt kuinka päättäväinen mieshenkilö saa naisensa vihdoin, vaikka sen ei pitänyt koskaan tapahtua. Intohimoinen suhtautuminen saa meissä ihmeitä aikaan. Jos kaipaamme jotakin ja meille tarjotaan jotakin, osaamme sulauttaa omat tarpeemme toisen tarjoukseen. Jos kaipaamme rakkautta, illalliskutsu kuulostaa välittämiseltä, lämpimiltä tunteilta ja ihailulta… Melkein rakkaudelta jo itsessään ja kyllähän sitä jotain pitää olla ennen rakkautta. Eihän kukaan tällä vuosituhannella elävä voi rehellisesti sanoa suoraan rakastavansa jotakuta. Rakkautta pitäisi suojata inflaatiolta, sillä jos se menettää merkityksensä – mitä meille jää?

Onneksi kuten trendit yleensäkin, myös henkiset mielenkiintomme kohteet elävät syklittäistä ja pyörivää elämäänsä. Milloin on muodikasta olla aistillisesti vain toisen kanssa, harrastaa kaikkea mahdollista yhdessä, elää omia elämiä, mutta kohdata intohimoisesti… Ei ole yhtä oikeaa, kultainen keskitie, pitää löytää se itselle ja kumppanille toimiva juttu – tasapaino.

Mutta intohimo: sitä ei saa menettää, sillä se löytää meidät ennen pitkää ja jos emme ratsasta sillä – se ratsastaa meillä. Eikä ulosjääminen omasta elämästä ole kenenkään joululahjalistalla. Emme voi määrätä tunteita, mutta voimme hallita niitä. Emme voi pakottaa superlatiivitunnetta – sen pitää löytää ja valita meidät. Meidän tehtäväksi jää olla avoimia ja viitata, kun kysytään vapaaehtoisia. Voimme suhtautua intohimoisesti elämäämme, maailmaan ympärillämme, itseemme ja kumppaniimme. Vaikka joka päivä.

Jos se on pieni, voimme kailottaa siitä isosti. Sehän määrittää monen mielestä asian lopullisen koon ja merkityksellisyyden meille. Mehän kaikki suhtaudumme intohimoisesti johonkin. Varo ettei otsasi ole mielestäsi tyhjä – ilman intohimokylttiä – koska silloin jätät sen muiden päätettäväksi. Negatiivinen asenne tai asia voivat tällöin olla valomainoksesi, eikä sillä saa ystäviä, menestystä eikä vaikutusvaltaa (vrt. Dale Carnegien kirja).

Saadaksesi rakkautta, sinun pitää opetella tunnistamaan se – koska vahingossa harvoin saa lottovoittoa. Itsensä rakastaminen on parhaimmillaan itsensä kunnoittamista ja selkeyttä, jonka kautta sitä osaa antaa myös toiselle.

Nainen pitää saaliina kirmaamisesta, kun hän luottaa metsästäjään ja on saanut myötävaikuttaa pakohetkeen. Klassisia tilanteita lienee esim. piknik-peitolta tai sängystä karkaaminen vähäpukeisena ja mies lähtee jahtaamaan naista.

Esim. puukkosurmaajaa (Scream), Anakondaa tai vastaavia pakeneminen ei ole kiihoittavaa – se on vain ahdistavaa. ”Pakene ja/tai taistele” -pelkotila ei vie naista mihinkään hyvään 😀 miehen pitäisi ymmärtää milloin voi leikkisästi ja päättäväisesti jahdata naista… Ja taas välttää niitä hetkiä, kun nainen kokee miehen ahdistavana.

Suuri valkoinen metsästäjä – eikä suuri valkohai. Niinhän?

Sanotaan, että vain tekemättömiä asioita katuu elämänsä lopussa. Minä olen kyllä ihan rehellisyyden nimessä katunut myös tehtyjä asioita. Minusta on paljon suoraselkäisempää sanoa toimineensa väärin, kuin ettei kadu mitään. Herra JHT esim. ei kadu mitään… Sopii imagoon ja toinen vastaus ei 😀

Huomasin, että voidakseen olla katumatta tekemättömiä asioita pitää muistaa perusteet niiden tekemättä jättämiselle. Junassa muistin tilanteen, että jätin menemättä Hardwell:n keikalle, jonne kolme junassa tapaamaani ”Victoria’s Secret” -tason juhlimaan lähteneet nuoret naishenkilöt olivat menossa. Kelailin päässäni, että miksen mennyt?

Ulkona satoi kaatamalla ja olin venesatamassa. Veneessä illan kutveessa kävin vielä prosessin läpi. Minun pitäisi ilmoittaa epämääräisesti paluuaikani ja edellyttää portin avausta itselleni sekä mahdolliselle daamilleni, joka tapauksessa itselleni. Veneen majoituskapasiteetti oli jo nykyisellään ns. täynnä, joten petipuuhiin olisi melko kiusallista käydä jos – ja painosanalla jos – ilta menisi jotenkin maagisesti hyvään suuntaan. Yleisten periaatteitteni mukaisesti en ryhtyisi kuitenkaan petipuuhiin vaikka minulla olisi sviitti käytössä, joten ”parasta” mitä voisi tapahtua olisi hieno ilta ja puhelinnroiden vaihto. Siinä siis tuotto-odotus, eikä edes kovin todennäköistä, koska en pitänyt heistä ihmisinä sen enempää kuin he minusta. Motivaationi ei ollut siis kovin korkea, mutta halusin käydä homman yksityiskohtaisesti läpi.

Riskipuolella taasen oli vilustuminen (todennäköistä), turhaan ”yhden palveluksen pystyyn jääminen ystävälleni” (varmaa), merkittävän rahasumman (taksi+lippu+viinat+ruoka+taksi) panostaminen ja pettyminen (todennäköistä), tapani mukaisesti turhauttavan keskustelun läpikäyminen ja ”we have nothing incommon” -lopputulemaan päätyminen (todennäköistä).

Eli en kadu.
Mutta oli se silti kohtalolta tuntuva hetki saada vahingossa VR:n lastenleikkihuonepaikalla kolme ”fitness-mallia” viereensä.
Sehän minua enemmän siis koko hommassa mietitytti tänään, että miksi naiset kiinnostavat minua, mutta en heitä halua kuitenkaan yksioikoisesti iskeä. Olen oma ”vähemmän ihana itseni” noissa tilanteissa ja saan tilaamani reaktion: nyrpeän naaman 😀

Nainen ei ole kiinnostunut miehestä, joka on saanut naisen ajattelemaan: ”Hän haluaa minuakin.”. Sen pitää olla muodossa: ”Hän haluaa minut ja vain minut, mikään muu ei kelpaa hänelle – mitään tai ketään muuta hän ei halua.”.

Olipa kerran arviointivirhe. Mutta sain vihdoin ihmetystäni ja teoriaani eteenpäin. Olen nimittäin pohtinut naisten suhtautumista julkkiksiin paljon vuosien saatossa. Tuumailin nuorempana, että miesten tunnustettu suosio ja heidän kuuluisuus kiihottaa naisia.

Vanhempana ajattelin, että maaginen termi olisi ”asema” ja yhteiskunnallinen leijona-status. Menin omassa uskomuksessani jopa niin pitkälle, että täräytin yhdessä liike-elämän iltatapahtumassa kolmen nuorehkon liikkeenjohdon edustajille (kaikki oikein viehättäviä naisia): ”Niin, kun miehessä merkityksellisintä on hänen status.”. Tietenkin sain aika suolaisen vastaanoton, koska mikään ei ärsytä naista niin paljon kuin naisen yleistävä kategorisointi – ups, teinkö sen taas?

On siinä status-hommassakin pointti, mutta usein riittää, että miehen status on avoin – ei siis muiden ylösnostama tai valtakunnallisesti tunnustettu. Miehen ”soveltuva” -status muodostuu monesta seikasta ja sitä voi alkaa näkökulmaistamaan äärimmilleen, jolloin ikään kuin kaikki on siihen vedettävissä. Mutta rehellisesti sanoen se on ”vääräuskoinen” -teoria.

Tajusin uuden teoriani katsottuani Sinkkuelämää -sarjan päätähden kasvoja erittäin vahvalla ruudunpehmennyksellä höystettynä (sellaisella kuin Kauniissa ja Rohkeissa, valot näyttävät utuisilta ja kasvot hohtavat kuin enkelit elokuvissa). Hän oli kaunis, yliluonnollinen ja kiinnostava.

Olen pitkään pyöritellyt toista teoriaa tähtien kiinnostavuudelle: ne herättävät tunteita naisissa. Heillä on vakuuttava esiintyminen, loistava lauluääni (Ville Valo) tai vaikkapa kyky viestiä viehkeästi (Tommy Tabermann) – ilman, että he ovat mitenkään erityisen lihaksikkaita tai vastaavaa.

Nämä kuitenkin kaikki ovat totta. Ihastuakseen: kohteessa pitää olla jotain tavoittelemista ”Minä haluan hänet, koska hän on niin…” jotakin – mitä milloinkin. Yleensä jotakin mitä kaipaamme, siis mahdollisesti myös lyhytaikaisesti (esim. räjähtäviä tunteita). Hänessä pitää olla jotakin jota emme osaa selittää (eikä halutakaan, varsinkin naisilla – tunteiden perusteita ei pidä ylianalysoida tai niiden funktio ”katoaa”, ne ovat intuitiivisia viestejä, joita järki vain sekoittaa). Hänen pitää todellakin aiheuttaa voimakkaita tunteita.

Tämän takia herra Depp on ollut empiiristen tutkimuksieni ”ranking 1” kysyttäessä naisporukalta pitävätkö he x-mieshenkilöä viehättävänä. Samasta syystä urheilijat esim. jalkapalloilijat (Beckham) ovat erinomaisia esimerkkejä. He tekevät jotain mistä nauttivat, ovat siinä maailman parhaita, heillä on intohimoa ja heistä on erittäin seksikkäitä kuvia. Urheilijoiden tapauksessa heillä on myös yleensä vartaloakin, jota mielellään esittelee intensiivisille katseille.

Heissä on jotain taianomaista.
Jos haluat saada huomiota, actionia ja onnistumisen kokemuksia: tee taikoja, ole maaginen, selkeälinjainen ja tunnistettava. Ole hyvän- ja omanlaatuinen, mutta älä omahyväinen.

”Hyvä, että mainitsit tuon ’hymyn’, koska hymy on erityisen tärkeä — kaikki haluavat elämänmyönteisen kumppanin, joka vaikeissa hetkissä toteaa ’Hei, kyllä me selvitään näistä (yhdessä)’ ” -Ylex:llä parisuhde keskusteluohjelma

Pitää muistaa, että muodostaakseen bändin on helpompi pistää kaksi samaa sävelmää duurissa tapailevaa yhteen, kuin sovittaa oma E-F-D-G molli-sointukulku toisen duurissa tepastelevaan soolokitaraan. Tietenkin voi toivoa sitä Mozartia, joka harmonisoi riitasoinnut ja tekee nuottivihosta ’Silja Europa’n kokoisen purjeveneen – mutta olisi hyvä katsoa niitä omissa pikku kätösissä olevia rytmikapuloita ja/tai -munaa ja pohtia omaa kontribuutiota yhtyeessä. Siihen on syynsä miksei ole olemassa ”Kaija K ja Rytmimuna” -kokoonpanoa. (Harmi sinänsä, koska se kuulostaisi kiinnostavalta bassovoittoisella radioäänellä sanottuna)

Sanotaan, että elämä heittää eteemme kokoisiamme ongelmia. Ehkä se on sama kumppanitarjokkaissakin: jos emme ole tyytyväisiä tarjonnan laatuun, meidän tulisi katsoa peiliin – pää alaspäin tangosta roikkuen – itseämme venyttäen. On muuten tuskallista hommaa esim. jalkojen venyttäminen ja pituuden saaminen. Polven ja jalkaterän väliset luut katkaistaan, jonka jälkeen niiden välille muodostetaan aukko venyttämällä jalkoja. Luu lähtee hiljalleen korjaamaan itseään ja korvaa aukon luuaineksella. Sama prosessi toistetaan tarpeelliseksi katsottu määrä.

Olemmeko valmiit olemaan isompia ihmisiä ja satuttamaan itsemme kasvutarinamme aikana? Vai yritämmekö minimoida riskit, kivun ja oman panoksemme – ulkoistamalla vastuun ja onnemme ”sen neiti/herra oikean” harteille? ”Sitten kun löydän niin sitten…”.

Joskus sitä soittaa siellä räkälässä tuhannetta kertaa ja keikan kohokohta on jonkun muun biisi, jonka suostuit vetämään epätoivossasi (kännissä/läpällä – höpöhöpö) ja kerjäten suosionosoituksia. Onko todella niin, että et ole löytänyt sitä saumaa isommalle areenalle, vaikka olet seuraava Robbie Williams tai Celine Dion? Vai tekisikö hyvää laulaa duo sen ensi torstain päätähden kanssa ja oppia jotain itsestä artistina?

Entä jos se tutulta vaikuttanut kuuntelija löytääkin sinut ja tähteytesi, kun saat sen yhden soundin vireeseen? Ei se paljosta ole kiinni useinkaan. Onni siis. Oma tulevaisuus ja henkilökohtainen lottovoitto.

Nainen on kuin James Bondin ’Skyfall’ -elokuvassa itseään suojaava kirjautumisympäristö, joka muuttuu orgaaniselta vaikuttavalla tavalla. Hän ei halua tulla ”väkisin” ratkaistuksi ja taistelee ”brute force”-tekniikoita vastaan, jossa matemaattisella lähestymisellä käydään kaikki vaihtoehdot läpi – kunnes lukko aukeaa.

Tällainen väsytystaktiikka toimii usein esim. naisen saamiseksi suhteeseen (olen nähnyt sivusta melko monta casea), mutta se ei tee siitä onnellista (en ole nähnyt vielä). Sitä paitsi Bondissa ratkaisu (salasana) oli erittäin yksinkertainen – henkilön menneisyyteen liittyvä asia… Ja lukon auettua ohjelma tunkeutui hyvisten runkoverkkoon ja paskoi kaikki alijärjestelmät… Joten välttämättä miehenkään ei tulisi etsiä ultimaattista ”salasanaa”… Kai? 😀

Nainen haluaa tulla houkutelluksi esiin – ei väijytettäväksi ja ansaan – ainakaan kirjaimellisesti. Nainen ikään kuin haluaa ”muka tietää vähän etukäteen”, että kyseessä on positiivinen yllätys, eikä ’Freddy Kruger vs. Jason’ tai ”Bridezilla vs. Megasaurus” -taistelu.

Tänään tuli sitten tajuttua, että melkoinen kardinaalimunaus on tullut taas tehtyä säännönmukaisesti ihmissuhteissani, jotka ovat suuntautuneet hameväkeen. Olen nimittäin ajatellut tietäväni paremmin heidän asioitaan.

Jos nainen on vaikkapa ilmaissut haluavansa viettää loppuelämänsä kanssani, olen tämän ottanut haaviini ja pyrkinyt johtamaan suhdettamme tämä asia mielessäni. Toisin sanoen, jos olen havainnut asian, josta voisi jossain vaiheessa tulla kinaa ja näiden asioiden summana voisimme joutua riitoihin, lopulta eroon – olen nostanut asian pöydälle. Tätä olen sitten tehnyt ajattelemattomasti melko tiheälläkin tahdilla, jos asioita on pompsahtanut mieleeni.

Näin ollen suhteen positiivisesti käytetty aika on leikkaantunut ja yhteenkasvamiseen osoitettu toive on mennyt oikeastaan täysin munilleen, kun olen kuvitellut ymmärtäneeni mitä nainen haluaa.

Nainenhan ei halua tulla nähdyksi loogisena kokonaisuutena, eikä sen puoleen epäloogisenakaan. Kumpikin näkökulma sisältää rationaalista päättelyä, joka sisältää vertailua ja muita asioita, joita nainen ei halua itseensä liitettävän. Nainen haluaa olla yksilö. Ei siis nainen alunperinkään, koska sekin kategorisointia. Henkilö, persoona ja kokonaisuus. Sekään ei riitä, että mies pitää naisen persoonasta, vaan miehen kuuluukin – täysin yllätyksellisesti – ajatella naista ja tämän vartaloa intohimoisen seksuaalisesti. Useimmiten jämäkät otteetkin ovat plussaa.

Kukaan toinen nainen ei saa olla lähimaillakaan, hopeasijalla tai jonotusnrolla x. Se oma mielitietty kannattaakin irroittaa kaikesta vertailusta. Mitä vähemmän vertaat ja mitä enemmän ylistät vaan ”suoraan” häntä ja hänen ominaisuuksia – sen parempi.

Nainen kysyy: ”Mitä mieltä olit tuosta naisesta?” ja sinä vastaat: ”Mistä? En ymmärrä. Haluan katsella, koskettaa ja jakaa ajatukseni vain sinun kanssasi. Tässä maailmassa ei ole mitään tai ketään jota voisi edes verrata sinuun. Olen niin onnellinen, että tapasin sinut. Sinä teet tästä vaillinaisesta miehen kehosta sielukkaan ja sydämellisen – sinä et vienyt sydäntäni, vaan annoit sellaisen minulle. Sen vaimea ja innoton värinä ei koskaan kuljettanut happea aivoihini ennen sinua. Nyt se sykkii ja tekee minusta älykkään – paitsi silloin, kun en voi enää vastustaa ihanaa vartaloasi ja sydämeni ahtaa punasoluni alemmas.”.

Nainen arvostaa rationaalisuutta, kun se kohdistuu aikatauluttamiseen, lasten kasvatuksesta sopimiseen, hankintoihin joita mies tekee (rationaalisuus naisen hankintoihin on sitä, että mies on riittävän fiksu ansaitakseen tarvittavat rahat), talonrakentamiseen, korjaustöihin, anoppiin, ulkomaan matkojen järjestelyihin… Kaikkiin edellä mainittuihinkin mies saa ja pitääkin suhtautua intohimoisesti ja rakkaudella, mutta mm. näissä asioissa mies saa olla looginen ja perustaa päätöksensä järjelle.

Kumppanini on halunnut matkailua ja minä olen ajatellut, että matkaillaan, kun olemme hankkineet tietyt perusasiat kuntoon ja meillä on hyvät+vakaat tulot… Tällä rationaalisuudella, johon Nalle Wahlroos sanoi: ”Ei elämäntarkoitus ole elää askeettisesti, pienessä kodissa – älä sekoita rationaalisuutta ja askeettisuutta.” – olen vain masentanut naistani ja saanut hänet ajattelemaan:
1) En arvosta matkailua, naisen halua nähdä maailmaa – enkä ole kiinnostunut muista kulttuureista. Olen urpo, jonka mielestä Suomessa ei ole mitään vikaa, muualla ei ole mitään nähtävää ja lastemme ei tarvitse nähdä mitään. Ei edes niitä asioita, joita nainen on kokenut saaneensa ulkomaan matkoiltaan.
2) Pidän naista tyhmänä, järjettömänä riskinottajana, joka ei osaa hoitaa taloutta ja en itse tajua, että elämämme on ainutkertaista ja se kuluu koko ajan. Koen oikeudekseni evätä meiltä matkailun sillä verukkeella, ettei meillä ole siihen varaa. Todellisuudessa ihmisellä on varaa tärkeiksi katsomiinsa asioihin ja koska en pidä matkailua tärkeänä – en pidä suhdettamme, enkä kumppanianikaan tärkeänä.

Miehen olisi kannattavampaa vain ehdotella itse suunnittelemiaan matkoja, jotka ovat budjetiltaan kohtuullisia ja sitten hommata ne rahat jostakin. ”Mitä mieltä olisit kultaseni jos matkaisimme tänne, tuonne tai sinne (joista olen jo kartoittanut edulliset setit)?”. Rationaalisuutta tai edullisuutta ei kannata mainostaa, koska se munii tämän intohimoisen ihanan ilmapiirin muuttamalla sen järkiperusteiseksi.

Yksikään nainen ei halua kokea itseään halvaksi tai arvottomaksi. Kompromissit ovat aina luovuttamisia naisen mielessä. Ne pitää korvata joskus. On parempi vuorotella päätöksentakojaa, kuin tehdä aina kompromisseja – kyllä, naistenlehdet ja talk-show’t valehtelevat sinulle päin naamaa, että kaikesta kuuluisi keskustella ja tehdä yhdessä päätökset.

Ei edes lastenkasvatuksesta. Tarkka muoto on: ”Minulle on erittäin tärkeää, että kasvatusnäkemyksemme kohtaavat.”. Siinähän ei missään vaiheessa sanota, että: ”Minulle käy oikein hyvin, että suunnittelemme yhdessä kasvatukselliset näkemyksemme ja teemme erimielisyyksissämme kompromisseja.”. Ei yksikään äiti heittele kolikkoa lastensa tulevaisuudesta.

Jos kunnioitat itseäsi, suhdettanne ja naistasi – nainen kyllä kunnioittaa sinua. Älä ole siitä huolissasi. Äläkä mene bloggailemaan nettiin ajatuksiasi siitä, ettei naisia kannata läpileikata rationaalisesti, koska ammut itseäsi jalkaan tekemällä sen.

Rakastan naisia. En häpeile tietämättömyyttäni, myöhäisheränneisyyttäni tai muita puutoksiani. Tämän blogin tarkoitus ei ole päättyä ratkaisuun, vaan minun valaistumiseen ja siihen, että osaan arvostaa naisia – erityisesti kumppaniani – tilanteesta riippumatta ja saada hänet tuntemaan itsensä erityiseksi. Blogini ei sisällä yksittäisiä exieni tarinoita, vaan ne ovat koonteja kaikista kokemuksistani, joita olen mm. nähnyt ympärilläni tapahtuvan ja keskusteluissa tavannut. Vaikka surkeasti markkinoinkin ajatuksiani, on tavoitteeni nostaa naisten arvostusta ja miesten kykyjä toimia naisten kanssa – oikein. Minulla on paljon asioita, jotka ovat jääneet epämääräisiksi ja niitä haluan ratkoa – enkä lakaista maton alle. Haluan katkaista kierteen, jossa miehet vaan toteavat pojilleen: ”Ei niitä voi käsittää. Väärin teet kuitenkin.”. Auta minua, älä tuomitse. Ohjaa oikeaan ja tule rakentamaan siltaa.