Kategoriat
Myytti Pohdinnat

Unique

Edes virukset eivät muodosta puhtaasti ainutkertaisia kokoonpanoja. Niissä on osia, moduuleita, joista tehdään kokonaisuuksia.

Ihmisellä orgaanisena eliönä, solujen yhteenliittymänä, on kaikki edellytykset ajatella itseään uniikkina. Kaikki kissanrakastajat tietävät mielessään ja toisten kaltaistensa kanssa, että kissat ovat kaikki yksilöitään, kun katsotaan niiden kaikkia hassuja yksityiskohtia.

Ihmisiä lokeroidessa ei katsota kaikkia hassuja yksityiskohtia, vaan isoja linjoja: politiikka, seksuaalinen suuntautuminen, ruokavalio, liikunnallisuus, taiteeseen liittyvät mieltymykset… Näistä yleensä riittää yksi asia – tai kahden asian kokoonpano ja henkilö on jo laatikossa.

Kuvittelemme, ettemme laatikoi muita ihmisiä, etenkin jos emme itse kestä itsemme laatikoimista – uniikkiudemme menetystä. Itse kestän laatikointia erinomaisesti, koska ainoat laatikoinnit ovat olleet: ”vitun monimutkainen” (+ sen kaikki variantit, esim. raskas, outo, vittumainen…) ja analyyttinen (+ kaikki variantit: syvällinen, syvältä ja ylianaalinen).

Minulle tosin harvoin sanotaan, että joku x-mies tai y-nainen puhuisi juuri kuten minä ja ajattelisi juuri kuten minä – vaikka laatikoihin päädynkin. Siis harvoin saan mitään vinkkejä samankaltaisista ihmisistä ja niinä harvoina kertoina, kuin olen saanut – ovat nämä samanlaiset ihmiset olleet kiinnostuneita aivan eri asioista. Heidän ilmaisukykynsä on ollut ihan paska. Olen kyllä osannut ottaa palautteen vastaan.

Samankaltaisuushan pitäisi olla iloinen asia. Sitä se ei ole jos on ehtinyt ankkuroitua omaan yksinäisyyteensä ja alkanut pitää siitä. Minä en ole kasvanut pitämään omast yksinäisyyden tunteestani. Ilahtuisin samanlaisien ihmisten löytämisestä, koska monien ongelmien mekaaninen ratkaisu helpottuisi pallottelemalla niitä.

Maailmassa on miljardeja ihmisiä. Löytämällä seitsemän samanlaista jossakin rajatussa ominaisuuslistassa ei yllä edes promilleen, joka yleisimmin on ihmisen mittarina: todennäköisyydeltään aivan merkityksetön. Vrt. vaikkapa kaikkien kovimpien ehkäisyjen todennäköisyyksiin, joissa jää se promillen raskauden mahdollisuus. Kylläpä se seksi maistuu silti ja ajattelu on muodossa: ”Ei minulla…”.

Miksi haluamme olla ainutkertaisia, kun käytämme elämämme löytääksemme samanhenkisiä ihmisiä jakaaksemme syvimpiä tuntemuksiamme?

Kategoriat
Konseptit Pohdinnat

Hyvä mikä

Case-study: 19.6.2016, ’Hyvä mies’ -konsepti
 
Lähtötilanne:
1.1) Nainen ilmoittaa menevänsä aikaisin nukkumaan rankan kokousviikonlopun jälkeen.
1.2) Mies on osallistunut samaan kokoukseen, mutta vähäisen alkoholin ja vedestä nauttimisen vuoksi mies on täysin toimintakykyinen.
 
Mies päivittää keskilyhyen tilannekuvan:
2.1) Asumus vuokrataan juhannuksenviettopaikaksi noin 60h kuluttua
2.2) Asumus pitää siivota perusteellisesti ennen 1-kohtaa
2.3) Kokoussetistä on tullut merkittävä määrä pyykkiä, josta osa on kosteaa mm. pyyhkeiden takia
2.4) Pyykinpesu olisi suositeltavaa aloittaa välittömästi
2.5) Mies ja nainen tietävät, että nainen pystyy aloittamaan 4-kohdan, mutta kuivaus jäisi tekemättä.
 
Valinnat:
3.1) Mies päättää priorisoida kodinhoidon ja sulkee makuuhuoneen oven.
3.2) Mies ymmärtää, ettei tämä ilta ole tilanne, josta naiset puhuvat muodossa: ”Kyllä minä pidän siitä, että minut herätetään erektiolla…”.
 
Johtopäätökset:
4.1) Miehen sukupuolella ei ole merkitystä, koska yksittäiset valinnat – tai niiden muodostama kokonaisuus – eivät hyödy tai kärsi miehisyydestä.
4.2) Tässä tilanteessa ’Hyvä mies’ -ilmaisu on siis potentiaalisesti virheellinen, koska ’mies’-parametri on hyödytön.
4.3) Mies voi viitata itseensä ’hyvänä miehenä’, vedoten omaan sukupuoleensa, mutta sen vaikuttavuus on pyöreä 0 tässä case-esimerkissä – olettaen, että koehenkilö hallitsee kuivauksen keskimääräisen naisverrokin tasoisesti.
4.4) Mekaniikka voi olla syynä miesten heikohkoon suoriutumiseen mm. kodinhoidollisissa asioissa, koska mies ei voi korostaa miehisyyttään niiden avulla
Kategoriat
Pohdinnat

Seksuaalitervettä

Aikoinaan pohdiskelin paljonkin, että seksuaalisuus on minulle tärkeä asia ja olen ollut hyvä käymään keskusteluja henkilökohtaisista asioista. Ajattelin, että seksuaaliterapeutti voisi olla sopiva työ minulle.

Tämä pohdinta nousi uudelleen esiin luettuani useita sukupuolisuutta käsitteleviä kirjoja. Osin siellä oli hyviä havaintoja, jotka olisivat hyviä avaamaan molempien sukupuolien ajattelua – toisaalta siellä ammattilaisetkin linjailivat vähän kyseenalaisia asioita.

Seksuaalisuus ja seksuaaliterveys ovat melko outoja termejä, koska eivät oikeastaan tarkoita mitään selkeää asiaa suurimmalle osalle ihmisistä. Esimerkiksi terveellinen ruoka on aika selvä asia meille kaikille, vaikka valitsemmekin epäterveellisen ravinnon usein.

Ravinto on ollut pitkään tapetilla analyyttisestä näkökulmasta. Voimme osin tutkia eri ainesosien vaikutuksia solutasolla jne. Tästä syystä olemme ratkoneet paljon asioita ja valitettavasti olemme myös tulleet todenneeksi, ettei meidän keho tai aivot tosiaankaan tiedä mikä on niille hyväksi.

Helpompia esimerkkejä lienee sokeriset tuotteet, joka yleisimmän teorian valossa maistuvat, koska makeat aineet luonnossa ovat lähes poikkeuksetta turvallista ravintoa (hedelmät, marjat jne.). Olemme vetäneet homman sitten överiksi sokeroimalla ensin itsemme ja kun siitä tuli epäterveellistä (kun oli rahaa ostaa sokeria vetääkseen överit) – aloimme tuottaa makeutusaineita… Noh niistäkin on tullut vähintäänkin kyseenalaisia jne.

Mitäs me tiedämme seksuaalisuudesta? Mikä on terveellistä seksuaalisuutta? Kaksi aikuista ihmistä, jotka omasta vapaasta tahdostaan haluavat esimerkiksi yhtyä toisiinsa, eivätkä manipuloi toisiaan toimillaan ja osaavat kuunnella kumppaniaan myös seksuaalisesti?

Seksuaalisuus on erityisen ongelmallinen sektori, koska haluaisimme pitää kaikki ovet avoimena: kenenkään ei pitäisi kokea tuntevansa väärin omasta seksuaalisuudestaan. Samaan aikaan meillä on runsaasti nimenomaan kieltoja, määräyksiä, normeja, epävarmuudesta kumpuavia tunteita… Tuomitsemista, josta ei saa puhua – paitsi jos paheksuttava asia on laissa kielletty tai se on yleisen yhteiskunnallisen normimme vastainen.

Esim. kahden 15v. keskinäinen seksi ei ole laitonta, mutta 18v. ja 15v. seksi on. Loistava esimerkki epämääräisestä tilanteesta, koska kukaan ei haluaisi tuomita rikoksesta pariskuntaa, jos he toimivat vaikkapa rakkauden ohjaamina. No mistäs sen tietää? Esimerkiksi pariskunnan myöhemmästä avioliitosta.

Moni voisi kysyä onko terveellistä, jos toinen aikuinen haluaa olla kahlittuna? Sehän ei normaalielämässä ole hyvä juttu. Jos henkilö ei saa koskaan olla omassa turvallisessa suhteessaan kahlittuna, eikö se ole epäterveellistä? Henkilö joka kahlitsee rahaa vastaan jonkun… ja niin edelleen.

Moderni aikuinen tietää, että kahlitseminen voi tarkoittaa pikkutuhmuuksia, vaikkapa pehmustettuja käsirautoja ja sivelyä puolipukeissa. Eikä tätä nähdä epäterveellisenä, päin vastoin. Entäpä henkilö joka haluaa kahlita? Terveellistä jos toinen haluaa tulla kahlituksi? Entä jos ei? Pitäisikö pariskunnan erota? Ei jos se on ainoa erilaisuus? Entä jos toinen ei pidä siitä, mutta haluaa miellyttää?

Tästä päästään epäterveeliseen seksuaalisuuteen ja tuomitsemme molemmat osapuolet. Kahlitsemisesta unelmoivan henkilön ja sitä ”sietävän” henkilön, mutta emme kehoita heitä eroamaan, kun tiedämme joka suhteessa olevan ”haasteita”. Toivomme vain, että jompikumpi muuttaisi mieltymystään, jolloin siitä tulisi terveellistä.

Tätä me toivomme aina itsellemmekin. Salaisesti. Ettemme vain tulisi sairaiksi. Omassa päässä pidettynä voimme pitää tilannetta sopivasti epäselvänä ja itseämme keskimäärin terveenä. Tämän tason itsensä kieltäminen sairastuttaa meitä. Harmillista.

Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Hard evidence

Oliko se kumppanini vika, että ruukkuyrttejä yöpakkaselta turvaan siirtäessäni merkkipaalu takertui oviverhoon ja mullat lensivät pitkin kodinhoitohuonetta? Tai siirtyessäni eteenpäin kohti määränpäätäni, sain vain vaivoin pelastettua pestyt talvivaatteet maahan putoamiselta?

Siinä miettiessäni, selällä estäen vaatteita putoamasta, katselin multaa kaakeleilla. Pyyntö siirrosta, verhon haluaminen oviaukkoon tai vaatteiden jättäminen roikkumaan tielle – kaikki antoivat perusteet avata sanainen arkku. Se, että moni olisi tehnyt niin, ei tehnyt siitä kuitenkaan oikeaa tai perusteltua.

Faktaa oli, että minulla oli kaikki edellytykset havaita molemmat esteet ja suunnitella reittini paremmin. Olisin voinut tehdä siirron kahdessa osassa, jolloin tilannehallintani olisi ollut parempi. Ei. Ongelmani eivät olleet kumppanini vika.

Ihan oma vikani, kun en suunnitellut hommaa paremmin. Ihan turha alkaa syyllistämään toista hyvää tarkoittavista asioista, jotka nyt sattumalta aiheuttivat minulle hankaluuksia.

Meillä on tapana parisuhteissamme kasata ongelmallinen mielentila ja sitten mitä eksoottisimmilla syillä alkaa kaataa tätä oloamme kumppanimme harteille. Se on väärin. Epämiellyttävä tunne on ihan oikea, mutta purkutapa on väärä.

Miksi se muka on niin vaikeaa, alkaa vaan puhua muodossa: ”Hei mulla on vähän hankala olo… Yritän palauttaa mieleen niitä juttuja, jotka on tän aiheuttanut… Siis sinusta riippumattomia juttuja…”. Eikä pyöritellä omassa päässä ko. oloa, kunnes oma mieli keksii jotain älyttömiä syitä alkaa syyttää toista.

Aina niitä perusteita löytyy.
Ja usein ne ovat ihan tekaistuja tai aseteltuja ns. planted evidence… Olemme jo päättäneet syyllisen ja se emme aio olla me itse. Sitten vaan tulkitaan erinäisiä ”johtolankoja” sopivasta näkökulmasta ja jopas raudat koristavat kumppanimme ranteita. Eikä silleen hyvällä tavalla.

Jos sinulla on taipumuksia pureutua kumppaniisi henkisesti kuin terrieri, älä päästä itseäsi sitten yhtään helpommalla oikeusjuttujesi tutkinnan kanssa. Ole oikeudenmukainen ja reilu molemmille. Se on parempi strategia, kuin olla vittumainen kummallekin osapuolelle – jopa toisen puolesta.

Anna mahdollisuuksia ja tue hyvää toimintaa. Tätähän ne kasvatuskirjat aina mainostavat, olipa kyse lapsista tai lemmikeistä.

Kategoriat
Pohdinnat

Peilinkääntötemppu

Mikä yhdistää ’Gordon Ramsay – Kuppilat kuntoon’ ja ’Anna-Leena Harkonen – Mikkihiirihelvetti ja muita kirjoituksia’?

Molemmissa tuodaan esille naistyyppi, joka on aluksi julma ja vasta riittävän kokoisen peilin kautta hän menee itseensä – itkien. Anna-Leena huomauttaa, ettei ollut aivan varma itkikö lentokoneessa viereisellä penkillä piikitellyt nainen lopulta kuultuaan: ”Tuo täti on ilkeä – se ei anna meidän käydä edes vessassa.”. Gordonin tapauksessa sen sijaan on aivan selvää, että itkut tulevat kestämättömästä tilanteesta.

Ravintolaomistajanaiset itkevät useimmiten minusta ylistressaantuneina ja ”ylisuuria vaatimuksia selässään kantaneina”. Monesti he puhuvat itkiessään, etteivät halua olla ilkeitä ja haluaisivat mieluummin olla mukavia ja tehdä yhdessä. Tämän tarinan olen kuullut monesti – jopa oudoissa tilanteissa elämäni aikana.

En tiedä suojeleeko sitten ylpeys vai mikä miehiä itkuilta, mutta eivät miehet edes samalla tavalla yleensä kadu tekojaan. Miehet eivät irrottaudu menneestä, tehdyistä teoista. Miehet yrittävät kohdata tekemisensä ja pyöristellä kulmia. Mies ei koe ”joutuneensa johonkin itsestään irralliseen mielentilaan”, eikä perustele omaa käytöstään poissaololla.

Minä olen itkenyt virheitäni, pahoitellut käytöstäni ja havainnut olleeni eri ihminen, kuin olen normaalisti. Puhun tunteistani ja tunnistan niitä. Loin jopa prosessin tunneälyn kouluttamiseen, kun asiasta tuli mielenkiintoista pohdintaa eräässä keskustelussa.

Molemmilla sukupuolisidonnaisilla stereotypioilla on puolensa ja niissä on molemmissa vastuuttomuutta sekä vastuullisuutta. Hyvät puolet yhdistämällä: ei itkettäisi ja kerättäisi säälipisteitä, otettaisiin vastuu omista teoista, mutta pyydettäisiin anteeksi ihan reilusti ja kerrottaisiin tausta huonolle toiminnalle.

Tämän jälkeen kuulija voisi uskoa, että toiminta muuttuu ja voisi motivoitua tukemaan toimintatapamuutokseen pyrkivää henkilöä. On helppo auttaa henkilöä, joka kilpailee itseään vastaan – eikä toisia – kuten Simon Sinek sanoi.

Kategoriat
Pohdinnat

Naisen äänimaisema

Anna-Leena Härkönen kirjoitti ”Mikkihiirihelvetti ja muita kertomuksia”-kirjassaan naisen naurun aiheuttamasta mielipahasta. ”Kikatteleva kana” ja muita kommentteja osakseen saanut ilo ihmetytti suuresti Anna-Leenaa. Niin minuakin, koska se on totta, naisen ”liian äänekäs” nauru raivostuttaa joitakin ihmisiä.

Kertomuksessa ärsyyntyjät olivat miehiä, mutta tosielämässä ärsyyntyjät tuntuvat olevan useammin naisia. Tosin, naiset eivät mene asiaa sanomaan, toisin kuin miehet. Naiset tyytyvät nyrpistelemään nokkaansa ja puhumaan pahaa omalle luottoadjutantilleen.

Pohdiskelin skenaarioita ja pengoin omia muistikuviani. Ärsyyntymisen tunteeni liittyivät sellaisiin muistoihin, joissa nainen (tai tyttö) on ollut henkilönä epämiellyttävä, tilanne epäsopiva ja minä itse hauskanpidon ulkopuolella. Silloinhan ilo ei tunnu ”ilolta”, vaan se vaikuttaa tavoitteelliselta. ”Nauravat kuin omistaisivat kadun – yrittävät alleviivata omaa erinomaisuuttaan”.

Onhan nauruja toki monenlaisia, eivätkä kaikki ilmennä iloa. Jos kuitenkin siivotaan pois epämiellyttävyydet jne. ja palataan Anna-Leenan tilanteisiin, joissa mm. taksikuski pillastuu nauramisesta. Mies on uppo-outo, ei mitään taustaa arvioida persoonia, lyhyt kohtaaminen miehen ja naisporukan välillä. Ei ole siis mitään syytä ärsyyntyä muusta kuin naisen naurusta.

Minua ei ärsytä tuntemattomien naisten nauru, jos henkilöt ovat selvinpäin. Jostakin syystä örvellyskänninauruporukka ärsyttää joskus. Jotenkin se näyttää suljetulta yksiköltä, jossa ei haluta nauraa ympäröivien ihmisten kanssa. Ei kerrota hauskuuden syytä, mutta halutaan äänekkäästi osoittaa, että meilläpä vasta hauskaa onkin – vaikka ei välttämättä oikeasti olisi. Joskus täytyy teoilla osoittaa tunteille: ”Olen onnellinen”.

Keksin nopeasti syyn, miksi suhtaudun erittäin äänekkäisiinkin nauruihin lupsakasti: minä olen saanut useankin daamin nauramaan. Minulla ei aktivoidu kateus. Tiedän voivani olla hauska ja kuulla naisen heleän naurun, jos suhtaudun riittävän avoimesti ja kiinnostuneesti vuorovaikutustilanteeseen pienellä pilkkeellä.

Sama pätee naisen orgasmeihin. En todellakaan suhtautuisi ärsyyntyneesti, jos seinänaapurissa kävisi flaksi. Eivät ne ole minulta pois, enkä minä koe toisen miehen seilaavan tuurilla naisen aalloilla. Mies, joka saa naisen laukeamaan, osaa keskimäärin paljon asioita ja hoitaa niitä hyvin.

En minä koe, että jollain huijauksella saisi naista huutamaan nautinnosta. Oikeasti. Turvattoman ympäristön luominen, jossa nainen kokee pakottavaa tarvetta teeskennellä – on tietenkin huono juttu. En tosin usko, että näissä tilanteissa huudetaan hallitsemattomasti, joka lienee ärsyttävintä kateellisille pikkusieluille.

Kyllä naisten naurattaminen ja vielä syvempikin vapauttaminen on ansaittua, osaamisella ja sen kehittämisellä hankittua taitoa. Olen vain onnellinen, jos miehistä useampi saisi naisen huulet värisemään onnellisuudesta.

Jouduin pohtimaan melko pitkään, mutta tulin siihen tulokseen, etten ärsyyntyisi, vaikka kuulisin jonkun existäni elämöivän viereisessä hotellihuoneessa. Jos viidakkoäänikirjan lukeminen olisi joku mutkikas kostotoimenpide, olisin lähinnä surullinen.

Iloitkaamme naisten iloista, koska kaikki tietävät mitä tyytymätön nainen tekee…

Kategoriat
Pohdinnat

Ajatukset ajavat joskus ojaan

Nykyään puhutaan paljon ”Olet sitä mitä ajattelet” ja ”Ajatuksiesi voima ohjaa sinua niiden suuntaan.”. Näissä onkin paljon perää, mutta jäin pohtimaan, että jos ”unelmoi” liian spesifisti – ajatuksien voima ei välttämättä riitä.

Toisaalta jos ajattelija ei ymmärrä lopullisen tavoitteen vaatimaa toiminnallista ketjua – pelkän tavoitteen ajattelu ei riitä. Pakkomielteinen ajattelu haittaa useimmiten tavoitteen toteutumista, mutta tarkoitan kevyempääkin keskittymistä.

Oman teoriani vastaopponoitsijana oli tietenkin päänsisäinen naiseni, jota en ole vielä keksinyt nimetä. Tiina on aika vahvoilla. Luonnollisesti väitöskirjani tämänkin kertainen aihe oli seksi.

Noh, mies siis ajattelisi paljon seksiä. Hänen toimintansa ohjautuisi seksin suuntaan ja sen tavoitteluun, mutta jos hän ei ymmärrä esim. omaa asemaansa tai naisen mielen rakennetta – ei hän ns. orgaanisesti kovimmallakaan ajattelulla välttämättä saisi haluamaansa.

Äärimmäisen vääränä lopputulemana juuri tässä esimerkissä on tietenkin erilaiset väkivallan muodot. Edeltävinä virhetoimintoina ovat mm. painostaminen syyllistämisen kautta tai esim. juottamisella manipulointi.

Naisen onnellisuuden ja tyytyväisyyden lisäämisen näkeminen siltana seksiin voi olla vaikea nähdä, jos oma mieli synkistyy tai ei ole koskaan tajunnut naisen tunteiden vaikuttaman tämän seksiajatuksiin.

Kategoriat
Kirjat Pohdinnat

Kirja: Depis – masennuksen eri muodot

Kirja: ’Depis – Masennuksen eri muodot’
(ilmestynyt aiemmin Duodecim | Apteekki-sarjassa nimellä masennus)

  • Sinikka Luhtasaari (lääketieteellinen toimittaja)
  • Matti O. Huttunen (professori, lääketieteellinen asiantuntija)

Lyhyesti: Tehdään pikajuoksu masennuksen läpi, sen eri muotoihin ja hoitoihin. Suosittelen kirjaa kaikille, joita aihe kiinnostaa ja haluavat nopeasti saada kokonaiskäsityksen masennuksesta. Kirjan pohjalta on helpompi syventää ymmärrystä aiheeseen.

Oma pohdinta

En voi suositella lukemaan darrassa ’Depis – masennuksen eri muodot’ -kirjaa tai vastaavaa kirjallisuutta. Kirjassa on muutamia erikoisia sävyjä ja asenteita (esim. puolustetaan psykoanalyysia ja lääkehoitoja minusta turhan jäykästi).

Muilta osin kirja on neutraalin asiallinen ja pitäytyy faktoissa. Kirja ei ole itsehoito-opas. Kirjan asiallisuus luo erittäin kylmän sävyn tekstiin. Tällainen kliininen tarkastelu näinkin syvällisestä, henkisestä ja vaikeasta aiheesta tuntuu helposti itsessään hieman masentavalta. Kirjassa on paljon hyvin jäsennettyä tietoa.

Kirja sai minut havaitsemaan, että masentuneen virheelliset ajattelurakenteet ja suhtautuminen muistuttavat paljolti esim. narsismiin yleensä liitettyjä mekanismeja. Molemmat mielenterveydeltään häiriintyneet ihmisryhmät ikään kuin tulkitsevat kokemuksiaan virheellisesti, mutta masentuneen ja narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen sitten eroavat toisistaan lopputuloksessa.

Masentunut kääntää virhetulkintansa itseään vastaan ja narsisti kääntää sen muihin. Pohdiskelin eilen sattumalta päihtyneessä mielentilassa 72h sisään kehittelemääni ajatusta, että sukuni miehet ovat erittäin kyvykkäitä projisoimaan omia tuntemuksiaan ympäristöönsä. Projektiolla tarkoitetaan heijastamista ja sen näennäinen sukulainen on reflektio.

Projisiolla psykologiassa tarkoitetaan useimmiten vääristynyttä ja negatiivista judo-liikettä, jossa henkilö kääntää omia ongelmiaan muiden syyksi – eikä ole halukas tutkimaan ja ratkaisemaan niitä itsessään. Reflektiolla sen sijaan tarkoitetaan useimmiten itsereflektiota, eli ns. peiliin katsomista. Molemmat toiminnot voivat estää ihmisen kasvamisen.

Tämän hetkinen teoriani on, että olen saanut ätini puolelta voimakkaan itsereflektiokyvyn ja isäni puolelta projisoinnin. Tämä on hieman vaarallinen yhdistelmä, mutta onneksi itsereflektiokykyni ylittää projisointikykyni tai -haluni, joten kykenen kasvamaan ulos virhetoiminnoista oletettavasti. Pelkkä itsereflektio ajaa ihmisen umpikujaan, koska äärimmilleen vietynä kaikkien asioiden – etenkin ongelmien – tulkitseminen ”minusta johtuviksi” vie ihmisen toimintakyvyn.

Poiminnat kirjasta

(s.82) ”Tärkeä muistaa: Depressiivinen ihminen suhtautuu usein kielteisemmin itseensä kuin muihin ihmisiin. Hän on muita ihmisiä* kohtaan joustavampi ja suvaitsevaisempi kuin itseään. Hänellä on myös pyrkimys selittää negatiiviset tapahtumat omaksi syyskeen, sen sijaan että selittäisi niiden johtuvan ulkoisista tekijöistä, jolloin niitä voidaan muuttaa.”

*kirjassa sana on kirjoitettu: ’ihmistä’ – joka tuntuu melko kummalta…

(s.82-83) ”Kognitiiviset virhetoiminnot

Masennustilan kognitiivinen hoito on kehittynyt yhdysvaltalaisen psykiatrin Aaron Beckin ja hänen tutkijatovereidensa kokemuksista ja tutkimuksista. He havaitsivat, että masentuneet vääristivät todellisuutta systemaattisella tavalla. Masentuneella on kuusi virhetoimintoa ajattelussaan:

  1. mielivaltainen päättely, jolloin tietty päätös tehdään välittämättä tosiasioista,
  2. valikoiva yleistäminen tarkoittaa, että johtopäätös tehdään tuijottamalla yhteydestään irrotettuun yksityiskohtaan välittämättä tilanteen kannalta olennaisimmista piirteistä,
  3. yliyleistäminen – yhden tai muutaman erillisen kokemuksen perusteella muodostetaan yleinen sääntö ja sovelletaan sitä tilanteesta riippumatta,
  4. suurentelu tai vähättely – tilanteen merkitys arvioidaan suhteettomasti paisuttamalla tai mitätöimällä tilanteeseen liittyviä tosiasioita,
  5. personalisaatio eli ulkoiset tapahtumat liitetään itseen ilman perusteita,
  6. dikotominen ajattelu tarkoittaa toisensa poissulkevia luokkia, esimerkiksi ihminen voi ajatella joko vain onnistuvansa tai epäonnistuvansa ja pienikin epäonnistuminen on täydellinen epäonnistuminen.”

(s. 101) Maantietä matkaa
kirjaton, karjaton mies.
Maan va taivahan laps?
Tai helvetin hehkuun on ties!
Outoja sulle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies,
puolue, perhe ja muu:
on sulla sun itsesi ies.
(Eino Leino)

(s.104) ”Muutoksen hitautta on verrattu puuhun. Emme näe, kun se kasvaa, mutta jos katsomme samaa puuta vuoden kuluttua, huomaamme sen muuttuneen. Masennuksen hoitaminen voi tuntua matkan teolta, jossa edetään kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin.”

(s.104) ”Tärkeä muistaa: Uupumista ja masennusta voi ehkäistä arjen konsteilla. Arkiset askareet ja erilainen puuhailu irrottavat ajatukset työstä. Konkreettinen tekeminen, vaikkapa halonhakkuu maalla, puhdistaa ajatuksia. Fyysinen rasitus ja toiminta tekevät hyvää aivoille ja mielelle. Henkistä työtä tekeville se on erittäin tärkeää. Ihmissuhteista huolehtiminen on mielenterveyden ylläpitämistä.”

(s.104) ”Ihmisen ei välttämättä tarvitse käyttää sanoja tunteidensa ilmaisemiseen. Riittää, kun hän kykenee erittelemään, mistä hänen paha olonsa johtuu. Jokaisella on yksilöllinen tapansa työstää ja elää elämäänsä. Tärkeintä on löytää keinot, jotka sopivat itselle.

Omien toiveiden ja tarpeiden tunnistaminen ja niiden huomioon ottaminen vahvistavat yksilöllisyyttä ja ainutlaatuisuutta. Monimuotoisella itseilmaisulla ja luovalla toiminnalla on virkistävä ja eheyttävä vaikutus. Joku saa mielihyvää ruoanlaitosta, toinen kuntosalilta ja kolmas lavatansseista tai karaokesta. Mahdollisuuksia itseilmaisuun on yhtä paljon kuin ihmisiä.”

 

Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Status Quo

Latinan kielisen lauseen historia on mahdollisesti erittäin vanhaan sodankäyntitilanteisiin liittyvältä ajalta, jossa sodan uhalla oli merkittävä painoarvo. Status Quo tarkoitti tällöin tietyllä tavalla tilaa, joka oli itsessään hyvä asia ja tavoiteltu tila, jossa oli mukava olla. Tila olisi jatkunut, jos sotaa – tai sen uhkaa – ei olisi ollut.

Nykyisessä globaalin maailmantalouden ja kaoottisen markkinatalouden maailmassa ’status quo’ on muuttunut kirosanan muotoon, jota viljellään, kun halutaan jollakin tavalla ilmaista hienolla tavalla jonkun olevan idiootti ja/tai vallanhimoinen mulkvisti. ’Status quo’:n merkittävä alkuperä viite on juuri vallan säilyttämisessä, jossa sitä minustakin tulisi nykyään käyttää. Etenkin sellaisissa vanhoillisissa organisaatioissa, joissa puhutaan yhteisestä hyvästä, mutta ei tehdä toimenpiteitä sen eteen.

Vallitsevan olosuhteen, tilan ja rakenteen viittaus antaa kuitenkin merkittävän viitekehyksen aikakautemme yhdelle tärkeimmistä asioista: Oppimiselle.

Mikä on nykyisen vastakohta? Niin. Sitä ei itsessään ole, koska nykyisyyteen liittyy merkittävällä tavalla menneisyys, koska monen mielestä voidaksemme kehittyä – tarvitaan menneisyys. Noh, nykyisyys ollakseen erilainen kuin menneisyys, siinä pitää olla jotakin erilaista kuin edeltävässä aikakaudessa. Suurin osa antropologeista jne. eivät tykkää ajatuksesta, että olisimme kiertävä trendipelleporukka, joiden ajatukset kiertävät kehää. Ihmisellä on luontainen halu kehittyä ja kuvitella kehittyvänsä.

Olipa se kehittyminen sitten niin naurettavaa tasoa, kuin ansiotaso tai vaikkapa koulutustaso, mutta ihmisellä on luontainen tarve ajatella, että juuri minun elämässän minä olen edennyt. Olen pystynyt murtautumaan edellisestä vallitsevasta olotilasta uuteen – parempaan. Olen parempi ihminen ja se on omien ponnistelujeni ansiota.

Olen useasti haparoivin sanakääntein yrittänyt puhua siitä, että minun lähtökohtani oman – samaa sukupuolta olevan – vanhempani puolelta eivät ole parhainta tasoa. En ole yrittänyt pimittää tätä tietoa keneltäkään, mutta tänään ymmärsin mitä yritän sössöttää niissä lukuisissa kitisevissä lausunnoissani, joita esitän erityisesti päihtyneenä. Haluan sanoa, että olen tehnyt paljon töitä sen eteen, etten ole vallitsevien olosuhteiden – siis oman isäni – kaltainen.

Olen eri ihminen. Kuuntelin tänään Pauli Kohelon äänikirjan loppuun ja hän vitsikkäästi tuumasi, että itsensä löytämisen avain voi olla, kun poissulkee ne, jotka ei ole. Hän itse tuumasi, ettei ole mm. Jim Morrison. Todellisuudessa suurimman osan mieshenkilöiden mielenmaisema ei ole riittävän erilainen, että hän voisi yksiselitteisesti sanoa olevansa erilainen kuin oma isänsä oli. Ehkäpä homoseksuaaleilla tai muilla helposti mitattavilla ominaisuuksilla olevilla miehillä tämä onnistuu, mutta ei muilla.

Mies pystyy poissulkemaan elämästään monia mieshenkilöitä. Minä esimerkiksi voin poissulkea musiikkimaailman idolini Lars Ulrich ja Marilyn Mansonin. Minussa ei ole heidän ydinidentiteettiään: tavoitetta toteuttaa itseään taiteellisesti ja uhrata asioita sen eteen. Minä en ole uhrannut taiteen eteen oikeastaan mitään. Minä olen ollut taiteellinen, kun se ei ole vaatinut uhrauksia.

Mikä erottaa minut isästäni? Ei näennäisesti mikään. Kukaan kuka tuntee minut ei aukottomasti, konkreettisesti, täysin kiistattomasti voisi sanoa, mikä erottaa minut isästäni. Kuitenkin lohdullisesti tiedän, että moni sanoisi, etten ole isäni kaltainen. Mies on kuitenkin luonteeltaan faktoihin uskova ja ei ota tällaista ”fiilis”-pohjaista lausuntoa sellaisena, jolla mentäisiin oikeuteen ja voitettaisiin.

Minä tiedän paljonkin asioita, jotka erottavat minut ja isäni toisistamme. Puhuin tänään viimeksi sellaisen ihmisen kanssa, joka tuntee isäni hyvin ja hän sanoi, etten saisi koskaan puhua tästä asiasta. Hän sanoi, että isäni on hänen hyvä ystävänsä, mutta hän on isäni toimintamalleja vastaan. Sain kuulla näistä asioista ja sanoin oman mielipiteeni.

Huomasimme olevamme asiasta samaa mieltä. Kerroin kuinka olin hänen kanssaan samaa mieltä monista asioista. Henkilö vitsaili, ettei hänen tarvitse puhua mitään, kun tiedän asian, mutta sanoin, että kaikki nämä hetket ovat tärkeitä, koska en voi tietää ovatko ne vain omassa päässäni. Sanoin arvostavani muita mielipiteitä, mutta en sanonut, että ne ovat arvokkaita juuri siksi, että ne lopulta määrittävät kuka on oikeassa: minä vai isäni.

”Jos minä isääsi yhtään tunnen” – oli lausahdus, jolla viitattiin suoraan minun ominaisuuksiini. Lausahdus viittasi minun arvomaailmassani negatiivisiin asioihin ja täytyy sanoa, ettei moni taida elämäni aikana ymmärtää miten syvältä nuo lauseet viiltävät minua. Lausahdukset ovat ”hyvässä hengessä” ja ”mieheltä toiselle”, mutta niihin liittyy pakotteita.

Kukaan mies, joka on onnellinen omassa elämässään ja elää sellaista elämää, jota heidän kumppaninsa haluaisi heidän elävän – ei heittele noita lausahduksia. Se on surkeaa, mutta niitä täytyy ymmärtää. Eli mies heittää niitä sen takia, että on johonkin omassa elämässään tyytymätön. Niitä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti, koska niissä on aina sellainen: ”Kun sinä olet niin nuori, niin sinä voisi elää sitä elämää, jota en valinnut elää.”.

Mieshenkilöt ilmaisevat tunteitaan aivan surkeasti. Sille ei ole adjektiivia, koska se on joku nollan ja raastavan masentavuuden sekoitus. Minä olen oppinut ilmaisemaan tunteitani prosentuaalisesti arvioiden merkittävästi paremmin kuin sukuni miehet. Tämä on asia, josta jaksan nillittää kumppanilleni, että olen kovinkin ihana ja hyvä mies. Tämä ei kuitenkaan näyttäydy samanlaisena urotyönä parisuhteessa, koska jos osaan siitä asiasta puhua – minun tulisi osata ratkaista ja hoitaa asia kunnolla.

En kuitenkaan osaa olla erinomainen tunneilmaisin. Teen virheitä jatkuvasti ja jaksan nyyhkiä, että olen siltikin parempi, kuin se porukka, jonka katseen alla kasvoin. Tämä ei naisia innosta, koska naiset osaavat laskea aina sen seuraavan askeleen, joka on vain ajan ja tajuamisen kysymys.

Esimerkiksi mies, joka on pätevä tekemään korkeampi palkkaista työtä ei ole kovinkaan arvokas siinä hetkessä, kun hän sen kovapalkkaisen homman saa. Nainen on puhunut asiasta liian pitkään. Nainen tuumaa, että miehestä ei ole mihinkään, koska tätä tarvitsi motivoida niin kauan nostamaan oma lapasensa ylös sanomaan: ”Minä haluan arvoani vastaavan position meidän organisaatiossa!”.

Suurin osa miehen arvostuksen saamisen mahdollisuuksista perustuu niihin hetkiin, että mies toimii ennen, kuin nainen turhautuu ja sanoo: ”Nyt on kulta pakko – tai muuten…”. Kun mies ajaa seinään itsensä ja liittonsa tällä tavoin, hänelle ei tule seppelettä päähän, punaista mattoa ja suitsukkeita. Hänelle tulee uusi mahdollisuus. Sen jälkeen aika käy vähiin, jos hän munaa senkin pakottamalla kumppaninsa painostamaan hänet eteenpäin matkallaan.

Täytyy sanoa, että on erikoista, kun äärettömän älykkäätkin naiset eivät ymmärrä miten monimutkainen mies on. Hänhän aivan selvästi pyytää apua ollessaan kärtttyinen. Yksinkertaistetusti mies voi tuoda naiselle lahjan asenteella: ”Pidä tunkkis!” ja jos hän onnistuu sen tekemään riittävän tökerösti: nainen ymmärtää sen. Auta armias, jos mies tekee sen jotenkin monimutkaisesti ja hienovaraisen vaikeasti… nainen luulee, että mies haluaa loukata naista ja on tietoinen omasta paskasta toiminnastaan sekä tunteistaan.

Todellisuudessa molemmat sukupuolet ovat aivan paskoja ilmaisemaan omia tunteitaan. Molempien suku/-osapuolten vastuulla on tunnistaa ja tunnustaa, että kumppanini on aasi. Hän ei osaa sanoa minulle niinä hetkinä, kun hänestä siltä tuntuu, että hän Rakastaa minua. Hän jotenkin onnistuu ärsyyntymään omasta kyvyttömyydestään ja vaikuttaa syyttävän minua.

Tämä ei ole totta. Tämä on valhetta. Tämä pitää ymmärtää ja harjoitella, ettei tähän kuoppaan kapsahda. Tämä on vain silmänlumetta ja osaamattomuutta tunnistaa, kun toinen on heikoilla. Helposti sitä lähtee mukaan tähän höpöhöpöön ja lietsoo syyttelyä. Mies, tai nainen, kaipaa aivan samaa asiaa. Rakkautta ja arvostusta.

Miksi emme siis antaisi sitä kumppanillemme? Haluammehan sitä itsekin? Voisimme olla se viisaampi, joka aloittaa positiivisen kierteen, mutta olemme niin säälittävän pieniä ihmisiä ja emme uskalla. On pakko uskaltaa, jos haluaa onnellisen ja tasapainoisen suhteen. Imekääpäs siitä sitten sitä haaroväliä, jonka koette liian pelottavaksi, Kiitos.

Kategoriat
Pohdinnat

Kenen kaulaa puret, sen lauluja laulat

En pystynyt käsittämään hämmästyttävän pitkään aikaan kritiikkiä, joka kohtasi minut:
”Mikset soita tai laita viestiä, kun olet kavereidesi kanssa?”

Koin tämän epäluottamuslauseena toiminnalleni ja suhteellemme. Ajattelin:
”Jos vietämme lähestulkoon kaiken muun elämämme yhdessä, niin eikö ole loogista ajatella, että pärjäämme mainiosti esim. illan kuulematta toisistamme, jos mitään erikoista ei tapahdu?”

Äidin äiti oli mikromanageeraaja, joka odotti raportointia ja toimintaohjeiden noudattamista. Äitini antoi ymmärtää, että toiseen ihmiseen tulisi luottaa lähtökohtaisesti ja antaa hänelle tilaa.

Isäni raportoi kotiin, jos hän halusi esim. saunan lämpimäksi. En siis saanut sellaista mallia, että kotiin soiteltaisiin ja rupateltaisiin ”niitä näitä”. Eivätkä kumppaninikaan raportoineet koskaan kotiin. Ei puhelinta käytetty aktiivisesti ”välittelysoittoihin”.

Eikä kyse ollut erossa-olo-ajasta. Jos olin jossakin tehtävässä tms. ei silloin odotettu soittoa tai viestiä. Vain jos olin pitämässä hauskaa epämääräisen kokoisessa ja potentiaalisesti sukupuolisesti moninaisessa porukassa.

Koin ja olin osin oikeassa arveluissani, että minulla ei tulisi olla ”liian hauskaa” ja asiaa olisi rauhoittanut esim. kihlasormus. Tai vaikkapa riipus, jossa Rakkaani olisi kuvamuodossa.

Pidin naisista yli kaiken. Pidän osin edelleenkin, mutta osaan olla tahdikkaampi. En enää poraa samalla tavoin varoittamatta aivokuorelle ja hypistele kaikkea kätösiin sattuvaa hassunmallista hermosynapsia kysyen: ”Tarkoittaako tämä sinun…”.

Toivoin naista, joka uskoisi minuun ja Rakastaisi minua minuna itsenäni. Minun lähipiirissä kukaan miespuolinen henkilö ei soitellut omalle sussulleen illan aikana. Alkuajat selittyivät sillä, että lähipiirini ei edes seurustellut. Ei heillä ollut ketään kumppania, jonka seinällä olevan valokuvan kulmaa ei olisi koristanut joku kaupallinen logo.

Myöhemmin pidin miehiä, jotka raportoivat kotiin, aika säälittävinä. Reppanoina. Tossuttimina ja ties’minä. Kuulin jopa legendoja pariskunnista, jotka soittavat toisilleen aina samalla kellonlyömällä joka ilta, kun ovat erossa toisistaan. Pidin tuollaista tukahduttavana. Varmasti osin siksi mitä olin kuullut ja pääosin siksi mitä olin nähnyt.

Harva mies, jota muut miehet kunnioittavat tekee E.T:t ja soittaa kotiin. Minulle ei tule suoraan sanoen ketään mieleen. On eri asia soittaa kotiin, kun on lapsia, koska lapset muuttavat kaikki asiat. ”Lapsilla on erityinen oikeus suojeluun Suomessa” luki maahanmuuttajien aloituspakkauksen rivillä viisi, jonka tekstin keltainen lehdistömme julkaisi.

Näin myöhemmin olen nähnyt toisen puolen. Ketäänhän ei oikeasti kiinnosta mitä muut ajattelevat siinä määrin, että uhraisivat oman perheonnensa muiden mielipiteiden takia.

Miestä (tai naista), jolla on onnellinen suhde, kunnioitetaan. Jos ei avoimesti niin salaa ja sekin vain siksi, että oma mieli ei kykene sulattamaan toisen toimivaa liittoa: ”Siinä on pakko olla jotain pielessä” ajatellaan helposti.

Opin myös lopulta sen miksi radiohiljaisuus voi tuntua loukkaavalta. Kun toinen ajattelee, että suhde on vahva jos se kestää eroaikaa vakaana – toinen ajattelee, että suhde ei ole onnellinen, jos toista ei kaipaa eroaikana ja vain ilmaisuun asti kipuava kaipaus on todellista kaipausta.

Vielä helpommin asian voi tiivistää kysymykseen, jota minulta ei koskaan kysytty: ”Millainen kumppani ei ajattele omaa Rakastaan kertaakaan illan aikana?”. Sellainen, joka ei aidosti Rakasta, ole onnellinen suhteessaan tai ei kunnioita kumppaniaan. Vain ilmaistu tunne lasketaan. Toisen ajatuksista ei voi pitää kirjaa.

Jos henkilö itse pyörähtää useinkin kumppaninsa luona ja miettien esimerkiksi miten mukavaa olisi halata omaa Rakastaan – on äärimmäisen masentavaa ajatella, ettei kumppani koe samoin. Tämähän ei ole totta, mutta tunne on todellinen.