Oliko se kumppanini vika, että ruukkuyrttejä yöpakkaselta turvaan siirtäessäni merkkipaalu takertui oviverhoon ja mullat lensivät pitkin kodinhoitohuonetta? Tai siirtyessäni eteenpäin kohti määränpäätäni, sain vain vaivoin pelastettua pestyt talvivaatteet maahan putoamiselta?
Siinä miettiessäni, selällä estäen vaatteita putoamasta, katselin multaa kaakeleilla. Pyyntö siirrosta, verhon haluaminen oviaukkoon tai vaatteiden jättäminen roikkumaan tielle – kaikki antoivat perusteet avata sanainen arkku. Se, että moni olisi tehnyt niin, ei tehnyt siitä kuitenkaan oikeaa tai perusteltua.
Faktaa oli, että minulla oli kaikki edellytykset havaita molemmat esteet ja suunnitella reittini paremmin. Olisin voinut tehdä siirron kahdessa osassa, jolloin tilannehallintani olisi ollut parempi. Ei. Ongelmani eivät olleet kumppanini vika.
Ihan oma vikani, kun en suunnitellut hommaa paremmin. Ihan turha alkaa syyllistämään toista hyvää tarkoittavista asioista, jotka nyt sattumalta aiheuttivat minulle hankaluuksia.
Meillä on tapana parisuhteissamme kasata ongelmallinen mielentila ja sitten mitä eksoottisimmilla syillä alkaa kaataa tätä oloamme kumppanimme harteille. Se on väärin. Epämiellyttävä tunne on ihan oikea, mutta purkutapa on väärä.
Miksi se muka on niin vaikeaa, alkaa vaan puhua muodossa: ”Hei mulla on vähän hankala olo… Yritän palauttaa mieleen niitä juttuja, jotka on tän aiheuttanut… Siis sinusta riippumattomia juttuja…”. Eikä pyöritellä omassa päässä ko. oloa, kunnes oma mieli keksii jotain älyttömiä syitä alkaa syyttää toista.
Aina niitä perusteita löytyy.
Ja usein ne ovat ihan tekaistuja tai aseteltuja ns. planted evidence… Olemme jo päättäneet syyllisen ja se emme aio olla me itse. Sitten vaan tulkitaan erinäisiä ”johtolankoja” sopivasta näkökulmasta ja jopas raudat koristavat kumppanimme ranteita. Eikä silleen hyvällä tavalla.
Jos sinulla on taipumuksia pureutua kumppaniisi henkisesti kuin terrieri, älä päästä itseäsi sitten yhtään helpommalla oikeusjuttujesi tutkinnan kanssa. Ole oikeudenmukainen ja reilu molemmille. Se on parempi strategia, kuin olla vittumainen kummallekin osapuolelle – jopa toisen puolesta.
Anna mahdollisuuksia ja tue hyvää toimintaa. Tätähän ne kasvatuskirjat aina mainostavat, olipa kyse lapsista tai lemmikeistä.