Kategoriat
Runot

Kop kop kop

Katsot kauhuelokuvaa, ulko-ovenkahva kääntyy hitaasti, riennät vastustamaan liikettä. Pelkäät.

Kuuntelet eroottista äänikirjaa, makuuhuoneen ovenkahva kääntyy hitaasti, kiihotut odotuksesta, heräät.

Kauhuelokuvan pahuus on jo vienyt hengen. Olet kohdannut sen rikkimennen.

Eroottisen kuunnelman kuviota et tunne, kiihottumisesi on vain hyvä enne.

Kop kop kop. Kuuluu synkkä raapiva ääni oven ulkopuolelta. ”Päästä sisään, se olen minä, puolisosi.”.

Kop kop kop. Kuuluu ihanan itsevarma ääni toiselta puolen: ”Yhdytään, se olen minä, unelmasi.”.

Kategoriat
Pohdinnat

Ovi

Parisuhteessa asioiden kanssa kierteeseen jääminen on kuin liikkuvan junan ryöstäminen: jäät tiirikoimaan jumissa olevaa ovea turhan pitkäksi aikaa.

Ihastuminen perustuu usein pysähdykseen ja joku menee koputtamaan toista ovea, josta avataan hilpeällä tunnelmalla: ”Hei! Ei vielä tunneta kunnolla, mutta tässä onkin kaivattu vähän uutta kulmaa – tervetuloa!”.

Parisuhteessa tulisi koputella välillä kaikessa rauhassa muitakin ovia, kuin sitä ilmeistä, itsensä ensiksi valittua. Joskus saa helpommalla parempia tuloksia, kun ottaa hieman etäisyyttä asiaan ja muuttaa tulokulmaa.

Tämä on mutkikkaampi oman suhtautumisen muuttamisessa. Hassusti tuntuu helpommalta yrittää päästä sisään vaunuun, kuin kertoa sisäpuolelta mitä ovea kannattaisi käyttää – vaikka helppouden kannalta asia on ehkäpä juuri toisin päin. Tunnemmehan oman vaunumme yleensä paremmin kuin toisen.

Ehkemme neuvo riittävästi toista, koska tilanne tuntuu harmillisesti juurikin ryöstöltä, kun oma kumppanimme hakkaa ovea. Onko kumppanimme siis ryöstänyt meidät aiemmin? Ilmeisesti. Loukatut tunteemme pinoutuvat kaapeiksi ovea vasten, ei aukene.

Olemme tuppisuina vaunussa kuunnellen jyskyttävää ääntä, raiteet kolisevat ja niin kolisee ovikin, jota kumppanimme hakkaa. Juna pysähtyy, kolina lakkaa hetkeksi, juomatauko… Uudet matkustajat parveilevat vaunun ympärillä, yksi tai useampi uskaltautuu etsimään omaa paikkaansa vaunustasi. Alkaa keskustelu ja huomaat pitäväsi hänestä.

Tämä mekaniikka pitäisi pystyä valjastamaan parisuhteen sisälle. Omaan kumppaniin aina uudelleen ja uudelleen ihastuminen, Rakkaudella toisen ohjaaminen oikealle ovelle… Hätäjarrua ei uskalleta käyttää, koska sen luona lukee: ”Ken yrittää liian kovasti pelastaa liikkuvaa junaa onnettomuudelta, saattaa joutua maksamaan sakot, koska jos hätäjarrulla ei säästetä ihmishenkiä – se vain hidastaa etenemistä eikä kukaan pääse perille, mikä määränpää nyt sattuu olemaankaan.”.

Parisuhteen vaunua tulee huoltaa, hätäjarrun luokse pitää teettää uusi lempeämpi laatta ja istuinpaikkajärjestelmä olisi hyvä uusia. Välttämättä käteismaksun pyytäminen ei ole paras vaihdannan väline. Emmekö voisi tarjota ikuisesti voimassa olevaa järjestelyä kumppanillemme?

Yleensä ongelmaksi muodostuu hinnoittelu. Emme halua hyväksyä, että kumppanimme saisi matkustaa junalla ikuisesti, jos hän ei enää olisikaan esimerkiksi töissä meidän yhtiöllä. Ei ole mitään rajoituksettoman henkilökuntapassin kaltaista kunnioitusta toisen persoonalle. Jos vaihdat yhtiötä, tunnut etsivän uutta työpaikkaa tai haluaisin vaikka salaisesti, että työllistyisit muualle – joko ajatellen etten ansaitse sinua, suhdettamme tai saamaani kohtelua.

Jos osaisimme sitoutua toisen saavan meiltä apua ikuisesti kulkemiseen, olet aina tervetullut kyytiin, eikä sinua kohdella kuin rosvoa – matkustusluokkasi vaihtelee vain kanta-asiakassääntöjen mukaan – voisimme rauhassa säilyttää aina keskusteluyhteyden.

Kategoriat
Pohdinnat Runot

Latvat

Kuusi, oli revennyt maasta puoliksi,

Suuri runko, männyn kylkeen nökötti.

Mietin, ovatko molemmat kohti tuhoa?

Mänty vahva, täynnä nuoruuden uhoa.

Kuusi pitäisi kaataa, pätkiä paloiksi.

Ei siitä ehkä kodeiksi ja taloiksi.

Huono tuuri ja tuuli painanut,

Runko suuri ja juuri ei periksi antanut.

Maa liikkui mukana, levynä kohti taivasta.

Sukujuurineen irtosi, lakkasi naimasta.

Siinä seisoi moni, ajatukseni ja latvat.

Taas alkoivat sitten ajatusmatkat.

Entä jos kaksi ihmistä olisi tuossa?

Latvat sekaisin, vinossa ja toinen kasvussa.

Ei vinoa pitkin kiipeäisi palomies,

Pätkisi mätkähtäviin paloihin, kasvot hies’.

Mänty tukisi kuusen pystyyn tai väistäisi.

Ei taipumaa katsomaan, syliin vajoamaan.

Olisivatko kuusi ja mänty liian eri lajia?

Tunnistaisiko toinen toisen sielua, arvoa.

Huutaisiko metsä, vastaus täynnä armoa?

Polulta puuttuu joskus valon antama suunta.
Kategoriat
Runot

Harppaus

Harppi pyörähtää ihon pinnalla, terävällä tussilla, piirtää pyöreää muotoa, törmää sormeen ja jää auki.

Pakkomielteen omaisesti epätäydellinen muoto syyhyää kuin ihotauti.

Eihän mikään läpäisemätön. Lupauksestako kyse? Poraahan 23 kromosomia itsensä piirin sisään, vaikka onkin täydellinen kehä.

Entä jos ringin valmistuminen onkin kuorenpoisto, eikä sädekehän lisäys? Yhteyttävä olento, kapillaarikatko, loppuu ulkonäkö lehtevä.

Miten olisi viisari? Kierrettyään alkaa alusta? Taaksepäin menee vain väkisin. Eteenpäin antamalla virtaa tai vetämällä kelloa.

Jos uusi aika tarvitaankin ja kumiseva vaski lyö keskiyön, en Tuhkimoksi – taakse päin – muutu. Jos pelottaa, ei pidä velloa.

Olen turvassa – ilman pelastavaa prinssiä.

Olen perillä – ilman kelaavaa vinssiä.

Olen upea – ilman juhlallista pinssiä.

Kategoriat
Pohdinnat

Santa Maria, Niña ja…

Kuplan muoto olisi valmis, tavoite selvä. Pyöreäksi olet tullut ja pyöreäksi sinä olet elävä. Pallo muodostuisi kuin jääkauden eteneminen: maapallo erkanee auringon lämmön piiristä ja lämpötila pohjoisessa laskee. Jää nuolee pallon pintaa valuen kohti päiväntasaajaa.

Unelmassasi jääkausi ei pysähdy, sula pois ja odota ainakin 10.000 vuotta. Peittäisikö se kuitenkaan koko palloa?

Haluat kertoa kasvillisuuden monimuotoisuuden olevan arvokas. Antaa kaikkien kukkasten kukkia vaan. Hän Rakastaa, eikä Rakasta, Rakastaa… Terälehti kerrallaan totuus kulkee luokseni. Sanotaan, että sen voi päättää. Rakkauden. Oikeassa ovat, voihan sen suomenkielessä varmasti tehdä.

Kehän piirtyminen ehjäksi, suojaavaksi kalvoksi on sinulle ehkä tärkein kuitenkin. Ei se monimuotoisuus. Olipa sisällä uusi laji tai ei, haluat kehän olevan yksi muoto. Se on se turvallisin vaihtoehto. Raja kiinni hinnalla millä hyvänsä. Vallihauta oman ja muiden välille syvänä ja leveänä. Mikään ei ole epäselvää. Krokotiili herättää loputkin uneksivat kulkijat.

Ehkä linnan sijaan se onkin talo. Tai iso kiinteistö. Jonkin oli poistuttava tuulikaapin lävitse ulos huutamaan… tai ehkä se jokin paremminkin halusi jäädä eteiseen aina liikahtamaan, etteivät liukuovet sulkeudu kokonaan… Kapseli jäisi muodostumatta, ulkokuori ei olisi eheä, vaan siinä olisi reikä.

Uinuva tekninen lautakunta, joka päättää omien rajapintojen avaamisesta. Valtakunta, jonka porteilla on peikot, isommat kuin kenenkään armeija. ”Läts” kuuluu vaan, jos joku varomattomasti yrittää kulkea läpi.

Ehkä enemmän kuin voimakenttä, pinta, joka yrittää sulkeutua muulta tai jääpinta, joka kylmettää intohimon – on haaveena kaksi eläväistä, jotka muodostavat suojaavan verkoston pariskuntana ja mahdollistavat uuden syntymisen siitä liitosta.

Kaksi ylvästä ja nuorta

Varmoina on voimistaan

Taivaankantta kohti kasvaneet

Ehkä vuodet ovat kuorta ja talvet viimoillaan hiukan ohuemmaks raapineet

Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet

Se on ihme kai vasta

Oomme tänne selvinneet

Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää

Katsoo kevääseen

Seisoo erillään

Ja kestää joka tuulen ja sään

Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää

Katsoo kevääseen

Seisoo erillään

Ja jossain alla maan

Ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

Juha Tapio – ”Kaksi puuta”

Taustaksi:

For it’s the end of history..

It’s caged and frozen still..

There is no other pill to take..

So swallow the one..

that makes you ill

The Niña, the Pinta, the Santa Maria

Rage Against The Machine – ”Sleep Now in the Fire”

Kolumbuksen retkikunnan laivue muodostui kolmesta laivasta: Niña, Pinta ja Santa Maria. Kolumbus onnistui purjehduksessaan, mutta ei löytänyt uutta reittiä Intiaan. Intiaanit nimettiin kuitenkin tämän sekoilun johdosta. Muistan laivojen nimet, koska olen nuorena kuunnellut yllä olevaa kappaletta paljon ja kokenut viittauksen henkilökohtaisesti.

Näistä kolmesta purjelaivasta olen aina pohtinut nopeimman, Pinta -nimeä. Se on jotenkin ironinen näin suomalaisittain, koska se viittaa laivan yhteen tärkeimpään funktioon: pysyä pinnalla. Kiinnostavaa laivan nimestä tekee myös toinen asia. Santa Marian ja La Niñan alkuperäiset nimet tunnetaan, mutta La Pintan alkuperäinen nimi on tuntematon. Erikoista on, että Santa Marian alkuperäinen nimi on La Gallega – mutta La Niñalla toisin päin, eli Santa Clara.

La Pinta on espanjaa ja tarkoittaa: maalattu (The Painted One), katse/ilme (The Look) tai havaittu/täplikäs (The Spotted One). Pintan miehistölle avautui ensimmäisenä näkymä uuteen maahan.

Kategoriat
Pohdinnat

HYR

Halu, Ymmärrys, Rakkaus.

Ymmärtämättä on vaikea haluta toisen haluamaa asiaa. Toisaalta joskus omaa halua ei ymmärrä.

Rakkauden kautta voi haluta toisen haluamaa, koska toisen hyvä on minunkin hyvää.

Ymmärrys on kuitenkin paras, jos se luo väylän halulle. Tällöin halu on vahvalla pohjalla.

Ilman ymmärrystä, Rakkaudella paikattu vene, voi kääntyä suuntaan yllättävästi ja Rakkaus joutuukin pahaan välikäteen. Venyttääkö hieman pidemmälle toisen suunnitelmaan – vai palatako omaan Rakkauteen?

Milloin löytöretkeily saa riittää ja valitaan mistä oikeasti pitää? Entä jos toinen onkin jo valintansa tehnyt? Vegaani puolisosi puhuu yhteisestä tulevaisuudesta, mutta luulosi ruokavaliokeskustelusta on harhaa.

Voiko haluamista alkaa haluamaan? Halu on yleensä omavoimainen, eikä parane pakottamalla. Toisaalta se voi herätä pienellä virtapiikillä, kokeilunhalulla.

Voiko haluta ymmärtää, jos ei ymmärrä. Jos toisen puheissa ei tunnu olevan yksinkertaisesti järkeä tai ne tuntuvat yksinkertaisen järkeviltä – mutta erimielisiltä oman mielipiteen kanssa – loppuuko ymmärryshalu?

Ketä Rakastan? Kenelle Rakkauteni kuuluu? Voinko Rakastaa yksipuolisesti enemmän? Voiko minua Rakastaa, jos en koe ansaitsevani onnellisuutta? Pitäisikö minua ymmärtää ensin? Onko halu ainoa voima, joka on riittävän suoraviivainen ja ymmärrykseni piirissä?

Kategoriat
Pohdinnat

Kuka?

Minua Rakastamalla hän osoittaa Rakkauttaan yhteiselle Rakkaallemme.

Ei muuten ole rakastajatartar oikea vastaus…

Esimerkiksi perheenjäsen. Monellehan esim. lemmikki on perheenjäsen ja toiselle serkku on enemmän perhettä kuin toiselle.

Kategoriat
Runot

Kulmia

Naulasin sinut kiinni.

Kangas repesi jälkeesi.

Kiristinkö liikaa? Yritinkö tehdä sinulla soittimen, joka soisi kuin rumpu?

Miten saisin sinusta pyöreän? Tekemällä? Insinöörityöllä ja teknologialla?

Sinulle on paikkoja ilman pyöristelyäkin.

Etenet ylös kertoimella. Sovit pyramidin huipulle. Monet sankarit on leivottu pää puskemassa jalkapalloa sinun nimeäsi kantavan potkun jälkeen.

Niin. Sinä olet suurta. Et ole tehty syliin.

Taloonkin kuulut. Mutta et kotiasi halua kolmen muun samanlaisen kanssa.

Sinut pitää keksiä uudelleen.

Pitää keksiä uusi kulma.

Kategoriat
Runot

Pandoran arkku

Arvon arvojani, armon varmojani,

Arjen harhojani, arven arkojani.

Kategoriat
Yleinen

Kaksi plus yksi

Valittavissa vain nolla tai ykkönen,

Mikä onkaan luku seuraava, kakkonen?

Ne aiemmat, tarvitaan molemmat,

Ykkönen vasen, kakkonen sitten,

Ihan tutulta kympiltä näyttää,

Mutta kun binääriä käyttää,

Se onkin vasta toinen,

Siis lukuna, tuttu, kakkonen.

Käännän sotkuisen sivun,

Aukeaman, lehtiönipun,

Kuin päälle, pois, vivun,

Tunnen, kauemmas tipun,

Päätöksieni, hiljaisten, kivun,

Halkaisen samettisen esiripun.

Hetken ehkä elossani riudun,

Mäkeä kuiluun, kuin jäällä liu’un,

Valahdan menneeseen, sinne lukkiudun,

Jään alla, avaan suuni ammolleen, kirun,

Vaikerran, kodin, kadun, kidun,

Tunteeni vietäväksi antaudun?

Vain ääriajalla vapaudun?

Toimiiko mekanismi pakkolaukaisun?

Kuin korkki, pinnalle, ampaudun?

Pitääkö koneesta hypätä, kysyn,

Kuulemma tarvittavaan, kyllä, pystyn,

Edessä näen vain seinän, pystyn,

Uusi alku, päätöksessäni pysyn.

Kumman tuomion saan tylyn?

Omani, vai pienen mytyn?