Kategoriat
Pohdinnat

Hyöty

Liu’uttaessani sormeani kännykän näppäimien ylitse, sanakirja tarjosi ensin ”Guilty” otsikkoa. Sekin olisi ollut ihan toimiva minusta. Siltähän sitä taas tuntuu, moneenkin juttuun.

Liukumisesta tuli mieleen eilen näkemäni silmälasimainos, jossa kerrottiin: ”Käsinkosketeltavan liukas”. Mielestäni vähintäänkin mielenkiintoinen argumentti.

Kommunikointi ei tähtää useinkaan erittäin tiiviiseen ja ymmärrettävään muotoiluun. Ilmaisemme itseämme sanojen kautta ja saadessamme ns. toisilta ihmisiltä ruutuaikaa, jossa huomio on meihin kiinnittynyt, haluamme olla haluttuja/fiksuja/näyttää hyvältä jne.

Emme halua kuitenkaan huomiohuorata, vaan haluamme muiden ihmisten huomion johtuvan meidän valintojen ja itsemme kehittämisen jatkumosta. Vaikka kuinka meillä olisi paljasta pintaa tai kallis puku päällä, jolla ostamme pisteitä, emme ajattele niiden pisteiden tulevan halvan asenteemme kautta, vaan esim. juuri oikealla tavalla parhaita puoliamme korostavasta asuvalinnasta – joka siis perustuu älyymme ja erinomaisuuteemme.

Hyödyt jäävät hieman usvaan.

Mitä hyötyä on esimerkiksi minun huumorin viljelystä? Moni pitää minua hauskana tyyppinä useinkin, siitä kuuleen nykyään ilahduttavan paljon positiivista palautetta. Menneisyydessäni kuulin paljon negatiivista palautetta kaikesta toiminnastani, ulkonäöstäkin, kuinkas muutenkaan.

Sosiaalisuus on tutkimusten mukaan hyödyllistä. Siis niiden parhaiden kavereiden tapaamisen lisäksi kaupan kassalla ystävällinen sananvaihto tuo plussaa kaikille osapuolille. Minä höpöttelen usein kassalla. Yleensä se johtaa minun ja palveluhenkilön mielialan kohoamiseen. Joskus jopa muut jonottajat pitävät hauskana jutella niitä näitä.

Hyödyt eivät ole ainoa mittari hyvälle ja tavoitaltavalle.

Kategoriat
Runot

Sangen hengen

Näen itseni upeana sen pinnasta.
Minulla on kruunu, miehekäs parta.
Lihaksikas vartaloni taivuttaa valoa.

En ihaile itseäni, en kuvaltani Narcissos.
Ei kuvaani ilman lampea.
En luule saavani ketä vain, en itseni Cupido.
Ei nuolta ilman joustavaa pintaasi.

En enää lampeen kasvojani kasta.
Kerron itselleni: ylitse tästä kasva.

Kategoriat
Vinkit

Kehu

Nainen. Kehu itseäsi kumppanillesi. Hiero rintojasi yhteen ja nipistele niitä, sano: ”Onpas mulla kivat tissit! Eikö olekin!?”.

Jos tuntuu liian hurjalta, voit aloittaa kevyemmin: ”Eikös mulla ole todella kauniit silmät?” ja tuot kasvojasi lähelle puolisosi ilahtunutta katsetta.

Äläkä loukkaannu/hätäänny, jos puolisosi näyttää kauhunsekaista naamaa aluksi. Hän ei todennäköisesti ole juuri itsearvostustasi kuullut. En ole nimittäin elämäni aikana tavannut tai kuullut tarinoita kuin muutamasta naisesta, jotka leikkisästi ja oma-aloitteisesti kehuvat itseään omassa kodissaan puolisolleen.

Sohvalla voit nostaa takapuoltasi kumppaniasi kohti ja sanoa:
”Eikös tää mun takapuoli ole aika ihana?”

Niille, jotka tässä vaiheessa ovat suunniltaan ehdotuksistani ja ajattelevat, että onpa härskiä neuvoa naisia esineellistämään itseään tai muuta höpönlöpöä… Mikä tahansa itsekehu on satunnaisesti sanottuna hyvä. Se voi koskea älykkyyttäsi, autovalintaasi, ruokavaliota, liikuntaa, musiikkia, ystäväpiiriäsi…

Mikä tahansa positiivinen huokaus, ilmaus, runonpätkä, kosketus ovat hyväksi parisuhteelle.

Jos sinun pitäisi arvata montako negatiivista juttua sanot yhtä positiivista asiaa kohden – mikä suhdeluku olisi? Tietenkin haluaisimme, että positiiviset ilmauksemme hukuttaisivat negatiiviset sanamme marginaali-ilmiöksi. Matkaa usein on paljon siihen, mutta kaikki positiivinen on nimensä mukaisesti plussaa.

Aloita jo tänään!

Kategoriat
Pohdinnat

Lämmin käsi, lämmin sydän

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen isoa kasvamista ihmisenä ilman, että siihen on liittynyt dramaattisia kriisejä. Kaikki on teknisesti kuten edellisvuonnakin, mutta olo on erilainen.

Olen ymmärtänyt todella paljon ihmisistä ja tiimityöstä. Joku voisi sanoa, että aika myöhään – kun ottaa huomioon kaiken mitä olen tehnyt elämässäni.

Armollisuus itseäni kohtaan on kasvanut valtavasti. Siitä olen erityisen ylpeä. En siis pode lainkaan huonoa omaatuntoa tällä hetkellä ratkaisuista ja valinnoista, joita olen elämässäni tehnyt. Olen yrittänyt paljon, onnistunut ja mokaillut. Olen siis ollut ihminen ja siitä voin olla iloinen.

Minulla on näet ollut paljon elämäni aikana tilanteita, oloja ja pelkoja – etten ole ihminen laisinkaan. ”Terminator 4”-elokuvassa tätä käsitellään oivallisella tavalla, vaikka noin muuten juoni ei taaskaan päätä huimaa. Olin pienenä poikana jalkapallossa välillä tilanteissa, joissa kuvittelin olevani robotti, jotta pystyin juoksemaan kovempaa ilman kipua ja väsymystä.

Vakavammin käsitellessä asiaa, minulle on laskettu niin paljon odotuksia harteille, että joskus ihmiset ovat pyytäneet anteeksi minulta epäinhimillisiin mittoihin paisuneita vaatimuslistoja. Harmillisen yleinen tilanne on ollut menneisyydessäni hetket toista sukupuolta olevan Rakkaani kanssa, jossa minun olisi pitänyt pystyä toimimaan yli-ihmisen tavoin… Jumalallisen loppumattoman anteeksiannon kanssa silittää päätä ja halata lujasti, vaikka itse olin kumppanini mielestä uhri… kun asiasta myöhemmin puhuttiin.

Suurimmat onnistumisen kokemukseni puhujana ihmissuhteissa ovat olleet tilanteita, joiden jälkeen olen itsekin ihmetellyt miten osasin asettaa sanat niin hyvin. Runollisuus ja huoneentauluksi kelpaavat iskulauseet ovat arvo sinänsä, mutta syvempi merkitys on ollut kokemuksellani: ”Sanoin asiat juuri siten kuin tunnen ja vielä vähän positiivisemmalla sävyllä… tämä oli terapeuttista itselleni ja tuo toinen tärkeä ihminen sai tästä yhtälailla paljon. Olemme läheisempiä tämän avautumiseni jälkeen ja hän luottaa minuun enemmän.”.

Tänään minulla oli tällainen kokemus ihmisen kanssa, jonka olen nähnyt ehkäpä noin kymmenisen kertaa. Miehestä kyse, jos joku tätä asiaa pohtii tarkemmin.

Rakastan ihmisiä ja rehellisyyden nimissä kaipaan vastarakkautta. En kuitenkaan halua saalistaa kenenkään lämpimiä tunteita itselleni. Olen vapautunut – ainakin hetkeksi -kaikesta ”pakosta”. Haluan olla niin iso ihminen, joka pystyy kieltäytymään pakottamisesta ja asioiden asettelemisesta muotoon, jossa toiselle ei jää vaihtoehtoja.

Auttava käteni on lämmin ja haluan tuntea lämmön sydämessäin saakka.

Kategoriat
Asiattomat Pohdinnat

Kaistavahti

Parisuhde on kuin laajakaistayhteys.

Pornoa koko kaistanleveydeltä on aina kiva juttu…

Tärkeintä lopulta on, että yhteys on vakaa ja keskeytyksetön, kun sitä oikeasti tarvitsee.

Kategoriat
Leikit Pohdinnat

Brains & Muscles

Eilen illallispöydässä totesin meidän olevan hyvä tiimi mieshenkilön kanssa, johon yhteinen ystävämme tuumasi: ”Niin… Brains and muscles…” ja virnisti leveästi meitä vuoronperään katsoen.

Totesin tiimitoverilleni: ”Niin, olemme molemmat komeita ja älykkäitä… mutta loppujen lopuksi tiedämme molemmat paikkamme tuossa mainitussa yhtälössä.”.

Toverini katsoi minua pohtivasti. Oliko homma niin selvä?

Yhtälön vittumaisuus omanarvontuntoisille mieshenkilöille oli ilmeinen.

  1. Jos tulen valinneeksi ”Brains”, olen kaksikon älykkö – mutta samaan aikaan tulen myöntäneeksi olevani heikompi. Ei tule hurraa-huutoa kädenväännöstä, rauta jää nostamatta ja tarvitsen golf-kärryn liikkumiseen.
  2. Jos valitsen ”Muscles”, olen tiimin puskutraktori ja hameväki kiljuen säestää liikkeitäni… Kun keskustelu kääntyy monimutkaisiin merkityksellisyyden kokemuksiin, joudun myöntämään olevani yksinkertaisempi.

Mittailemme toisiamme ja yhtälö on minulle osittain raastava.

Totuin olemaan se kova fyysinen vääntäjä nuorten miesten nujakoinnissa, mutta varsinaisesti mikään urheilijatähti en ole koskaan ollut. En ollut kärkisijoilla, kun joukkueita kasattiin huutamalla pelaajia yksitellen. Toisaalta peruskoulun jalkapallopeleissä kuuluin aina
Tupu-Hupu-Lupu -klassikkokolmikkoon. En hävinnyt yhtäkään kädenvääntöä tai painia. Heikommaksi myöntyminen arvelutti minua.

En pitänyt itseäni meitä kahdesta sinänsä fiksumpana, mutta viikonloppuna olimme kuitenkin nähneet, että minulla on tarvittaessa vahvempi ilmaisu. Tämän vuoksi minusta oli luonnollista kallistua sinne ”aivoteolliseen” -osastoon, kun vain toisen saa valita ja toisessa ottaa turpaansa.

Sitten siihen kiinnostavampaan puoleen… En kokenut, että tämän lämminhenkisen toverini saama huomio – jopa itseään alfa-uroksina-pitäviltä-miehiltä – olisi minulta pois. Päinvastoin. Minäkin viittasin hänen viehättävyyteen monipuolisin sanakääntein tasaisen epämääräisesti.

Minusta oli mukavaa, että molemmat olisimme voineet toisiamme kunnioittavasti pohtia yhteisesti: ”Niin kumpi lähetetään uimahousukierrokselle tuonne lavalle? Toisaalta… toisaalta…” ja sitten kuitenkin maagisesti tulla samaan lopputulokseen. Samaa pallottelua kävisimme: ”Puhekilpailu… hmh…”.

Näillä esimerkeillä on muuten pakko myöntää, että jos puhekilpailun aihe tiedettäisiin etukäteen – lavalle menisi se meistä, joka tietää asiasta enemmän… Vastaavasti, kun tietäisimme lihasfysiikkaan tai liikuntasuorituksen liittyvän suoritteen etukäteen: minä en sinne astelisi.

Kategoriat
Tarinat

Valtio

Kirjoitus sisältää voimakkaita kohtauksia, eikä sitä suositella kenellekään.

En tiennytkään, että Calvin Klein tekee puseroita, joissa on vetoketju alas asti. Tunnustelen oikealla kädelläni CK-kuvioitua vedintä. Vasen käteni asettuu rinnallesi.

Pidätät hengitystäsi, enkä ymmärrä miksi, koska näytät kaipaavan happea. Verenkiertosi käy jo kierroksilla ja sydämesi tuntuu käteeni. Pam Pam Pam. Lasken rytmiä mielessäni ja pohdin laitanko sinua samaa tahtia pikapuoliin. Katson sinua ja luulen sinun kyllä ymmärtävän mitä ajattelen.

Lasken vetoketjua tarpeettoman hitaasti, hieroen samalla rintaasi. Vastaostamasi toppi työntyy esiin, aivan samalla tavalla, kuin tiedät minun tulevan kohta.

Askellan ohitsesi ja riisun puserosi, kierrän sinut ympäri, palaten eteesi. Lasken puseron pöydälle, sinun siveytesi kanssa. Odottelemaan uutta hetkeä koristaa muodokasta olemustasi.

Rullaan hieman toppiasi ylös. Laitan polveni maahan ja suutelen vatsaasi. Työnnän äkisti kieleni vyötäröllesi ja sihahdat kuin virvoitusjuomapullo kesähelteellä. Nykäisen topin päältäsi, kun vielä mietit mikä sinuun iski.

Tuntuu kuin rintasi paisuisivat käsissäni. Totta. Hengität jo raskaasti, kun hieron esiin nänniäsi rintaliivien läpi. Kolmet hakaset. Niiden kanssa yläasteen hampailla avaamistaidot ovat yhtä hyödylliset, kuin majavan unelma lyhtypylvään kaatamisesta.

Painan oman tolppani sinua vasten samalla suudellen otsaasi, kun napsuttelen hakaset auki. Vien käteni pakaraltasi selkää pitkin niskaasi, jossa hieman vedän hiuksiasi nyrkkiini. Tartun niskaasi ja vien toisen käteni takapuolellesi. Kuuntelen hetken hengitystäsi, jonka jälkeen tuon suuni lähellesi, kuin sähkömagneetin rautajauheen luo.

Huulesi nousevat kasvojani kohti, kuin tulivuoren purkaus ja maistat huuliani ahneesti. Tuot kätesi kasvoilleni, kuin sokea. Et avaa silmiäsi, haluat keskittyä tuntoaistiisi. Painat mieleesi miltä näytän ja jokaisen yksityiskohdan, jotta voit nähdä minusta unta ja unelmoida ennen kuin taas näemme.

Riisun rintaliivisi ja painaudut minua vasten. Rutistat minua käsilläsi ja olet niin sekaisin tunnemyrskyssä, että voisit itkeä ja nauraa samaan aikaan. Olet ihanan onnellinen ja koet itsesi onnekkaaksi. Minä se tässä onnekas olen, mutta päätän hieroa valtavia rintojasi ennemmin kuin omaa hyväosaisuuttani naamaasi.

Avaan nappisi ja työnnän kättäni. Vinkaiset kuin uudenvuoden noitapilli. Käännän sinut seinää vasten ja työnnät takapuolesi etumukseeni. Pyörit niin vinhasti, että pelkään syttyväni tuleen. Pakaralihaksesi sorvaavat minua kuin pöydänjalkaa.

Vaihdan maltillisen koskettamiseni hyvin määrätietoiseen liikkeeseen, jonka päätepiste on selvä. Tartun lantioosi ja pidän hetken sinua paikallasi, vaikka liikut huumaavasti.

Saan työrauhan ja joudut keskittymään itseesi. Totean käskevästi: ”Mitä nopeammin – sitä nopeammin.”. Toistan sanojani kunnes vartalosi työntyy kaikkiin suuntiin yhtäaikaa ja yrität pyytää minua työntymään sisääsi. Kuulen vain suhinaa ja hengenvetosi, mutta tiedän kyllä mitä haluat.

Revin loput vaatteet päältäsi ja vien sinut sänkyyn. Tartut vyönsolkeeni, mutta otan sinua hiuksista kiinni ja totean sinun paikkasi olevan nyt sängyllä hieromassa rintojasi näyttävästi minua varten.

Riisun itseni ja haukot henkeäsi nähdessäsi minut alastomana, vaikka olet nähnyt minut lukuisia kertoja. Aina kokoni yllättää sinut, kun joudut katsomaan sitä ennen sinuun uppoamista.

Nousen sänkyyn ja tuijotan sinua samalla edeten sisääsi. Pyörit allani ja tunnustelet varttani samalla hieroen itseäsi. Teen muutaman terävän työnnön, lisään painetta rinnoillesi ja loikkaat polkusi loppuun.

Revit happea keuhkoihisi ja käännän sinut ympäri. Jyskytän sinua kuin veturin sylinteri ja raavit lakanaan reiät. Olet niin monen tunteen ristitulessa, ettet enää osaisi kertoa nimeäsi kysyttäessä.

Tunnet kuinka virityn ja väännän vielä yhden vaihteen lisää. Tartun pakaroihisi ja ravistan sinua kuin säästöpossua karkkipäivänä. Karjun leijonakuninkaan lailla ja rojahdan päällesi.

Kierähdän vierellesi ja kaappaan sinut kainaloon. Puuskutan ja totean sinun olevan syyni elää. Puraisen hellästi huuliasi ja pörhötän tukkaasi. Olet unelmani ja toteni. Minä sinun toteemisi ja sinä eläimeni. Minä elimesi ja sinä elämäni.

Rakastan Sinua. Ihan totta.

Muodostamme oman pienen valtion valtiomme sisään. Meillä on oma lippukin. Sinä vaadit siihen romanttisen sydämen. Minä olisin halunnut sinun alastoman silhuetin. Kompromissina teetin sydämen sametista, jossa silhuettisi tuntuu käteen silittäessä.

Silitän sinut uneen, jotta voit nähdä unta minusta. Viivyn ihollasi vielä hetken. Pussaan niskaasi. Soperrat unessasi hymyillen jotakin. Hymähdän. Ja sitten nukahdan.

Kategoriat
Runot

Astu

Liikekitka, vierintävastus.

Liikettä hidastavat voimat; jarrut.

Lepokitka, loppuvastus.

Liikettä estävät voimat; seinät.

Ihmissuhdekitka, loppuvastustaja.

Liikkeen lopettavat voimat; pommit.

Kitkaton, edestakainen liuku;

Vailla vastustusta, yhteyteen painava.

Ajan vääristäjä; musta-aukko.

Kategoriat
Runot

Tiikerilleni

Olet villi.

Minä sanaton.

Tuijotat minua. Vastaan katseeseesi.

Kumpi on saalis?

Kissanaskel vie sinua edestakaisin.

En pelkää.

Murahdat.

Adrenaliinin kiihdyttävä tunne siirtyy lihaksiini.

Olisi liian helppoa uskotella, että haluaisin kesyttää sinut.

Haluan sinut vapaana, aistia hampaidesi läsnäolon ja kuulla teroitettujen kynsiesi napseen.

Ehkä luulet minun haluavan omistaa sinut?

Haluan, että tulet luokseni, kun kuulet ääneni. Haluan, ettei ole minua magneettisempaa napaa, johon imeytyisit ja kiinnittyisit.

Et ole minulle esine. En halua omistaa sinua kuin kultaharkkoa, jolla on aina hinta ja se omistetaan sen vaihtoarvon takia.

Omistaudut minulle, jos sinusta siltä tuntuu. Olet minulle mieli, mielitiettyni ja ihana vartalo sen ympärillä. Rakastan Sinua sen takia kuka olet – en tekojesi tai hyvän käytöksen vuoksi. Näet ja kuulet minut.

Annat minulle paljon. Ajatuksia, energiaa ja merkityksellisyyden kokemuksia. Haluan sijoittaa sinuun aikaa ja energiaa. Tulen neuvonantajaksesi ja hallitusvastuuseen mielelläni, mutten koskaan hallituksen puheenjohtajaksi tai pääomistajaksi.

Omistamme ristiin toisiamme. Minä omistan sinusta palasen. Olen tärkeä sinulle ja suhteemme erityisesti osa elämääsi. Tästä puolet on minun: minä.

Kategoriat
Pohdinnat Runot

Jonkun

Oma tyttäresi ei ansaitse sitä mitä teit hänelle,

joka on toisen tytär.