Kategoriat
Pohdinnat Runot

Latvat

Kuusi, oli revennyt maasta puoliksi,

Suuri runko, männyn kylkeen nökötti.

Mietin, ovatko molemmat kohti tuhoa?

Mänty vahva, täynnä nuoruuden uhoa.

Kuusi pitäisi kaataa, pätkiä paloiksi.

Ei siitä ehkä kodeiksi ja taloiksi.

Huono tuuri ja tuuli painanut,

Runko suuri ja juuri ei periksi antanut.

Maa liikkui mukana, levynä kohti taivasta.

Sukujuurineen irtosi, lakkasi naimasta.

Siinä seisoi moni, ajatukseni ja latvat.

Taas alkoivat sitten ajatusmatkat.

Entä jos kaksi ihmistä olisi tuossa?

Latvat sekaisin, vinossa ja toinen kasvussa.

Ei vinoa pitkin kiipeäisi palomies,

Pätkisi mätkähtäviin paloihin, kasvot hies’.

Mänty tukisi kuusen pystyyn tai väistäisi.

Ei taipumaa katsomaan, syliin vajoamaan.

Olisivatko kuusi ja mänty liian eri lajia?

Tunnistaisiko toinen toisen sielua, arvoa.

Huutaisiko metsä, vastaus täynnä armoa?

Polulta puuttuu joskus valon antama suunta.
Kategoriat
Pohdinnat

Santa Maria, Niña ja…

Kuplan muoto olisi valmis, tavoite selvä. Pyöreäksi olet tullut ja pyöreäksi sinä olet elävä. Pallo muodostuisi kuin jääkauden eteneminen: maapallo erkanee auringon lämmön piiristä ja lämpötila pohjoisessa laskee. Jää nuolee pallon pintaa valuen kohti päiväntasaajaa.

Unelmassasi jääkausi ei pysähdy, sula pois ja odota ainakin 10.000 vuotta. Peittäisikö se kuitenkaan koko palloa?

Haluat kertoa kasvillisuuden monimuotoisuuden olevan arvokas. Antaa kaikkien kukkasten kukkia vaan. Hän Rakastaa, eikä Rakasta, Rakastaa… Terälehti kerrallaan totuus kulkee luokseni. Sanotaan, että sen voi päättää. Rakkauden. Oikeassa ovat, voihan sen suomenkielessä varmasti tehdä.

Kehän piirtyminen ehjäksi, suojaavaksi kalvoksi on sinulle ehkä tärkein kuitenkin. Ei se monimuotoisuus. Olipa sisällä uusi laji tai ei, haluat kehän olevan yksi muoto. Se on se turvallisin vaihtoehto. Raja kiinni hinnalla millä hyvänsä. Vallihauta oman ja muiden välille syvänä ja leveänä. Mikään ei ole epäselvää. Krokotiili herättää loputkin uneksivat kulkijat.

Ehkä linnan sijaan se onkin talo. Tai iso kiinteistö. Jonkin oli poistuttava tuulikaapin lävitse ulos huutamaan… tai ehkä se jokin paremminkin halusi jäädä eteiseen aina liikahtamaan, etteivät liukuovet sulkeudu kokonaan… Kapseli jäisi muodostumatta, ulkokuori ei olisi eheä, vaan siinä olisi reikä.

Uinuva tekninen lautakunta, joka päättää omien rajapintojen avaamisesta. Valtakunta, jonka porteilla on peikot, isommat kuin kenenkään armeija. ”Läts” kuuluu vaan, jos joku varomattomasti yrittää kulkea läpi.

Ehkä enemmän kuin voimakenttä, pinta, joka yrittää sulkeutua muulta tai jääpinta, joka kylmettää intohimon – on haaveena kaksi eläväistä, jotka muodostavat suojaavan verkoston pariskuntana ja mahdollistavat uuden syntymisen siitä liitosta.

Kaksi ylvästä ja nuorta

Varmoina on voimistaan

Taivaankantta kohti kasvaneet

Ehkä vuodet ovat kuorta ja talvet viimoillaan hiukan ohuemmaks raapineet

Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet

Se on ihme kai vasta

Oomme tänne selvinneet

Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää

Katsoo kevääseen

Seisoo erillään

Ja kestää joka tuulen ja sään

Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää

Katsoo kevääseen

Seisoo erillään

Ja jossain alla maan

Ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

Juha Tapio – ”Kaksi puuta”

Taustaksi:

For it’s the end of history..

It’s caged and frozen still..

There is no other pill to take..

So swallow the one..

that makes you ill

The Niña, the Pinta, the Santa Maria

Rage Against The Machine – ”Sleep Now in the Fire”

Kolumbuksen retkikunnan laivue muodostui kolmesta laivasta: Niña, Pinta ja Santa Maria. Kolumbus onnistui purjehduksessaan, mutta ei löytänyt uutta reittiä Intiaan. Intiaanit nimettiin kuitenkin tämän sekoilun johdosta. Muistan laivojen nimet, koska olen nuorena kuunnellut yllä olevaa kappaletta paljon ja kokenut viittauksen henkilökohtaisesti.

Näistä kolmesta purjelaivasta olen aina pohtinut nopeimman, Pinta -nimeä. Se on jotenkin ironinen näin suomalaisittain, koska se viittaa laivan yhteen tärkeimpään funktioon: pysyä pinnalla. Kiinnostavaa laivan nimestä tekee myös toinen asia. Santa Marian ja La Niñan alkuperäiset nimet tunnetaan, mutta La Pintan alkuperäinen nimi on tuntematon. Erikoista on, että Santa Marian alkuperäinen nimi on La Gallega – mutta La Niñalla toisin päin, eli Santa Clara.

La Pinta on espanjaa ja tarkoittaa: maalattu (The Painted One), katse/ilme (The Look) tai havaittu/täplikäs (The Spotted One). Pintan miehistölle avautui ensimmäisenä näkymä uuteen maahan.

Kategoriat
Pohdinnat

HYR

Halu, Ymmärrys, Rakkaus.

Ymmärtämättä on vaikea haluta toisen haluamaa asiaa. Toisaalta joskus omaa halua ei ymmärrä.

Rakkauden kautta voi haluta toisen haluamaa, koska toisen hyvä on minunkin hyvää.

Ymmärrys on kuitenkin paras, jos se luo väylän halulle. Tällöin halu on vahvalla pohjalla.

Ilman ymmärrystä, Rakkaudella paikattu vene, voi kääntyä suuntaan yllättävästi ja Rakkaus joutuukin pahaan välikäteen. Venyttääkö hieman pidemmälle toisen suunnitelmaan – vai palatako omaan Rakkauteen?

Milloin löytöretkeily saa riittää ja valitaan mistä oikeasti pitää? Entä jos toinen onkin jo valintansa tehnyt? Vegaani puolisosi puhuu yhteisestä tulevaisuudesta, mutta luulosi ruokavaliokeskustelusta on harhaa.

Voiko haluamista alkaa haluamaan? Halu on yleensä omavoimainen, eikä parane pakottamalla. Toisaalta se voi herätä pienellä virtapiikillä, kokeilunhalulla.

Voiko haluta ymmärtää, jos ei ymmärrä. Jos toisen puheissa ei tunnu olevan yksinkertaisesti järkeä tai ne tuntuvat yksinkertaisen järkeviltä – mutta erimielisiltä oman mielipiteen kanssa – loppuuko ymmärryshalu?

Ketä Rakastan? Kenelle Rakkauteni kuuluu? Voinko Rakastaa yksipuolisesti enemmän? Voiko minua Rakastaa, jos en koe ansaitsevani onnellisuutta? Pitäisikö minua ymmärtää ensin? Onko halu ainoa voima, joka on riittävän suoraviivainen ja ymmärrykseni piirissä?

Kategoriat
Pohdinnat

Kuka?

Minua Rakastamalla hän osoittaa Rakkauttaan yhteiselle Rakkaallemme.

Ei muuten ole rakastajatartar oikea vastaus…

Esimerkiksi perheenjäsen. Monellehan esim. lemmikki on perheenjäsen ja toiselle serkku on enemmän perhettä kuin toiselle.

Kategoriat
Pohdinnat

Hyöty

Liu’uttaessani sormeani kännykän näppäimien ylitse, sanakirja tarjosi ensin ”Guilty” otsikkoa. Sekin olisi ollut ihan toimiva minusta. Siltähän sitä taas tuntuu, moneenkin juttuun.

Liukumisesta tuli mieleen eilen näkemäni silmälasimainos, jossa kerrottiin: ”Käsinkosketeltavan liukas”. Mielestäni vähintäänkin mielenkiintoinen argumentti.

Kommunikointi ei tähtää useinkaan erittäin tiiviiseen ja ymmärrettävään muotoiluun. Ilmaisemme itseämme sanojen kautta ja saadessamme ns. toisilta ihmisiltä ruutuaikaa, jossa huomio on meihin kiinnittynyt, haluamme olla haluttuja/fiksuja/näyttää hyvältä jne.

Emme halua kuitenkaan huomiohuorata, vaan haluamme muiden ihmisten huomion johtuvan meidän valintojen ja itsemme kehittämisen jatkumosta. Vaikka kuinka meillä olisi paljasta pintaa tai kallis puku päällä, jolla ostamme pisteitä, emme ajattele niiden pisteiden tulevan halvan asenteemme kautta, vaan esim. juuri oikealla tavalla parhaita puoliamme korostavasta asuvalinnasta – joka siis perustuu älyymme ja erinomaisuuteemme.

Hyödyt jäävät hieman usvaan.

Mitä hyötyä on esimerkiksi minun huumorin viljelystä? Moni pitää minua hauskana tyyppinä useinkin, siitä kuuleen nykyään ilahduttavan paljon positiivista palautetta. Menneisyydessäni kuulin paljon negatiivista palautetta kaikesta toiminnastani, ulkonäöstäkin, kuinkas muutenkaan.

Sosiaalisuus on tutkimusten mukaan hyödyllistä. Siis niiden parhaiden kavereiden tapaamisen lisäksi kaupan kassalla ystävällinen sananvaihto tuo plussaa kaikille osapuolille. Minä höpöttelen usein kassalla. Yleensä se johtaa minun ja palveluhenkilön mielialan kohoamiseen. Joskus jopa muut jonottajat pitävät hauskana jutella niitä näitä.

Hyödyt eivät ole ainoa mittari hyvälle ja tavoitaltavalle.

Kategoriat
Pohdinnat

Lämmin käsi, lämmin sydän

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen isoa kasvamista ihmisenä ilman, että siihen on liittynyt dramaattisia kriisejä. Kaikki on teknisesti kuten edellisvuonnakin, mutta olo on erilainen.

Olen ymmärtänyt todella paljon ihmisistä ja tiimityöstä. Joku voisi sanoa, että aika myöhään – kun ottaa huomioon kaiken mitä olen tehnyt elämässäni.

Armollisuus itseäni kohtaan on kasvanut valtavasti. Siitä olen erityisen ylpeä. En siis pode lainkaan huonoa omaatuntoa tällä hetkellä ratkaisuista ja valinnoista, joita olen elämässäni tehnyt. Olen yrittänyt paljon, onnistunut ja mokaillut. Olen siis ollut ihminen ja siitä voin olla iloinen.

Minulla on näet ollut paljon elämäni aikana tilanteita, oloja ja pelkoja – etten ole ihminen laisinkaan. ”Terminator 4”-elokuvassa tätä käsitellään oivallisella tavalla, vaikka noin muuten juoni ei taaskaan päätä huimaa. Olin pienenä poikana jalkapallossa välillä tilanteissa, joissa kuvittelin olevani robotti, jotta pystyin juoksemaan kovempaa ilman kipua ja väsymystä.

Vakavammin käsitellessä asiaa, minulle on laskettu niin paljon odotuksia harteille, että joskus ihmiset ovat pyytäneet anteeksi minulta epäinhimillisiin mittoihin paisuneita vaatimuslistoja. Harmillisen yleinen tilanne on ollut menneisyydessäni hetket toista sukupuolta olevan Rakkaani kanssa, jossa minun olisi pitänyt pystyä toimimaan yli-ihmisen tavoin… Jumalallisen loppumattoman anteeksiannon kanssa silittää päätä ja halata lujasti, vaikka itse olin kumppanini mielestä uhri… kun asiasta myöhemmin puhuttiin.

Suurimmat onnistumisen kokemukseni puhujana ihmissuhteissa ovat olleet tilanteita, joiden jälkeen olen itsekin ihmetellyt miten osasin asettaa sanat niin hyvin. Runollisuus ja huoneentauluksi kelpaavat iskulauseet ovat arvo sinänsä, mutta syvempi merkitys on ollut kokemuksellani: ”Sanoin asiat juuri siten kuin tunnen ja vielä vähän positiivisemmalla sävyllä… tämä oli terapeuttista itselleni ja tuo toinen tärkeä ihminen sai tästä yhtälailla paljon. Olemme läheisempiä tämän avautumiseni jälkeen ja hän luottaa minuun enemmän.”.

Tänään minulla oli tällainen kokemus ihmisen kanssa, jonka olen nähnyt ehkäpä noin kymmenisen kertaa. Miehestä kyse, jos joku tätä asiaa pohtii tarkemmin.

Rakastan ihmisiä ja rehellisyyden nimissä kaipaan vastarakkautta. En kuitenkaan halua saalistaa kenenkään lämpimiä tunteita itselleni. Olen vapautunut – ainakin hetkeksi -kaikesta ”pakosta”. Haluan olla niin iso ihminen, joka pystyy kieltäytymään pakottamisesta ja asioiden asettelemisesta muotoon, jossa toiselle ei jää vaihtoehtoja.

Auttava käteni on lämmin ja haluan tuntea lämmön sydämessäin saakka.

Kategoriat
Asiattomat Pohdinnat

Kaistavahti

Parisuhde on kuin laajakaistayhteys.

Pornoa koko kaistanleveydeltä on aina kiva juttu…

Tärkeintä lopulta on, että yhteys on vakaa ja keskeytyksetön, kun sitä oikeasti tarvitsee.

Kategoriat
Leikit Pohdinnat

Brains & Muscles

Eilen illallispöydässä totesin meidän olevan hyvä tiimi mieshenkilön kanssa, johon yhteinen ystävämme tuumasi: ”Niin… Brains and muscles…” ja virnisti leveästi meitä vuoronperään katsoen.

Totesin tiimitoverilleni: ”Niin, olemme molemmat komeita ja älykkäitä… mutta loppujen lopuksi tiedämme molemmat paikkamme tuossa mainitussa yhtälössä.”.

Toverini katsoi minua pohtivasti. Oliko homma niin selvä?

Yhtälön vittumaisuus omanarvontuntoisille mieshenkilöille oli ilmeinen.

  1. Jos tulen valinneeksi ”Brains”, olen kaksikon älykkö – mutta samaan aikaan tulen myöntäneeksi olevani heikompi. Ei tule hurraa-huutoa kädenväännöstä, rauta jää nostamatta ja tarvitsen golf-kärryn liikkumiseen.
  2. Jos valitsen ”Muscles”, olen tiimin puskutraktori ja hameväki kiljuen säestää liikkeitäni… Kun keskustelu kääntyy monimutkaisiin merkityksellisyyden kokemuksiin, joudun myöntämään olevani yksinkertaisempi.

Mittailemme toisiamme ja yhtälö on minulle osittain raastava.

Totuin olemaan se kova fyysinen vääntäjä nuorten miesten nujakoinnissa, mutta varsinaisesti mikään urheilijatähti en ole koskaan ollut. En ollut kärkisijoilla, kun joukkueita kasattiin huutamalla pelaajia yksitellen. Toisaalta peruskoulun jalkapallopeleissä kuuluin aina
Tupu-Hupu-Lupu -klassikkokolmikkoon. En hävinnyt yhtäkään kädenvääntöä tai painia. Heikommaksi myöntyminen arvelutti minua.

En pitänyt itseäni meitä kahdesta sinänsä fiksumpana, mutta viikonloppuna olimme kuitenkin nähneet, että minulla on tarvittaessa vahvempi ilmaisu. Tämän vuoksi minusta oli luonnollista kallistua sinne ”aivoteolliseen” -osastoon, kun vain toisen saa valita ja toisessa ottaa turpaansa.

Sitten siihen kiinnostavampaan puoleen… En kokenut, että tämän lämminhenkisen toverini saama huomio – jopa itseään alfa-uroksina-pitäviltä-miehiltä – olisi minulta pois. Päinvastoin. Minäkin viittasin hänen viehättävyyteen monipuolisin sanakääntein tasaisen epämääräisesti.

Minusta oli mukavaa, että molemmat olisimme voineet toisiamme kunnioittavasti pohtia yhteisesti: ”Niin kumpi lähetetään uimahousukierrokselle tuonne lavalle? Toisaalta… toisaalta…” ja sitten kuitenkin maagisesti tulla samaan lopputulokseen. Samaa pallottelua kävisimme: ”Puhekilpailu… hmh…”.

Näillä esimerkeillä on muuten pakko myöntää, että jos puhekilpailun aihe tiedettäisiin etukäteen – lavalle menisi se meistä, joka tietää asiasta enemmän… Vastaavasti, kun tietäisimme lihasfysiikkaan tai liikuntasuorituksen liittyvän suoritteen etukäteen: minä en sinne astelisi.

Kategoriat
Pohdinnat Runot

Jonkun

Oma tyttäresi ei ansaitse sitä mitä teit hänelle,

joka on toisen tytär.

Kategoriat
Pohdinnat

Väsymys, syyhteys ja väsymyssy

Vaikuttaa siltä, että mä kaipaan – voidakseni kokea, että kyseessä on elämänmittainen ihmissuhde – kommunikoinnin kehittämistä ja siitä puhumista.

Mä olen sitä mieltä, että juuri keskusteluyhteyteen panostaminen on pitkän ihmissuhteen elinehto (paitsi sielunkumppaneilla, jotka kommunikoivat harmonisesti ollessaan eri elämäntilanteissa ilman aikomusta pariutua… joita en ole ikinä nähnyt).

Käytännössä mulle tää tarkoittaa esim. prosessiteknisten sopimusten avaamista: ”Sovitaan, että jos toinen sanoo xxx niin toisen pitää yyy”. Esimerkiksi jos toinen tuntuu loukkaavalta, kuulijan tulisi kertoa, että nyt tuntuu pahalta ja kertoja pohtii hetken omaa ilmaisuaan. Suurin osa pahasta olosta ihmissuhteissamme on minusta väärinkäsityksiä.

Naisten osalta on hassua, että minusta näyttää siltä, ettei yksikään heistä pidä tätä tärkeänä tai ymmärrä sen merkitystä, vaikka sitä esitellään heille.

Tämä saattaa johtua siitä, että naiset kaipaavat orgaanisesti toimivaa liittoa (ns. kohtalonomaista sielunkumppania) ja keskustelun kehittäminen tuntuu pakotukselta, jotenkin alleviivaavan liiton rikkinäisyyttä. Vasta avioliitossa, jossa ollaan haluttu lähteä kohti elämänmittaista liittoa, lapsia tai molempia – nainen tuntuu kokevan painetta ratkaista asioita esim. pariterapian muodossa.

Miehet emme normaalisti ole sen parempia, koska tyydymme vähään, emmekä osaa haaveilla syvemmästä ymmärryksestä tai kunnioittavammasta sävystä kumppanimme puheessa. Moni mies meneekin ruotsinlaivalle hakemaan ihailevaa lepertelyä ja silmien kiilumisia.

Me emme myöskään useimmiten puhu siitä, miten olisi kivaa, jos puhuttaisiin jotenkin. Tämän vuoksi pariterapia tuntuu hupsulta rahan ja ajan polttamiselta. Enimmäkseen miehet ovat toiminnan kannalla ja tällaiset abstraktit keskustelusta keskustelut tuntuvat hulluudelta.

Voidaan ajatella esim. raadollisesti: Joko seksiä on tai sitä ei ole. En ole koskaan kuullut, että nainen ehdottaa pariterapiaa: ”Hei, kyllä mua häiritsee, että seksin määrä on liian vähäinen. Mennään pariterapiaan selvittämään tää sotku ja hakemaan uutta puhtia tähän hommaan.”.

Tai mies voi ajatella, että hittoako me ulkopuolisen kanssa minun juomisesta mennään puhumaan, meidän ongelmahan tämä on, eikä sen terapeutin. Hittoako minä tulen kahden henkilön syytettäväksi? Mulla on nyt rankkaa ja viina tuntuu hyvältä, pääsen hetkeksi pois ajatuksiani pakoon.

Nainen voi ajatella samoin vaikkapa seksistä: ei tässä mitään kummallista ongelmaa ole, minua ahdistaa moni asia ja siksi en koe seksiä turvalliseksi kanssasi, ei se puhumalla muutu. Kaipaan tekoja ja tunnetta, enkä puhetta.

On jotenkin omituisia, että ihmiset eivät tunnu arvostavan puhetta puheesta, vaikka melkein kaikissa ihmissuhteissamme meitä välillä vituttaa – miten se toinen puhuu.

Mutta kuten sanottu: jos puhumisesta joudutaan puhumaan, suhteen ongelmat alkavat näyttää toivottomilta – ikään kuin loputtomilta.

Siksi pää pensaaseen ja ollaan puhumatta, siitä miten puhumme toisillemme. Jäämme vaanimaan toisen epäonnistumisia ja odottelemme joessa juomaan tulevia uhrilampaita, joihin upottaa ahnaat hampaamme.

On näemmä helpompaa ajaa seinään jarruttamatta ja karttaa lukematta, kuin paniikissa repiä rattia molempiin suuntiin. Tiedostamatta olemme uhreja, aktiivisina olemme itse murhaajia ja itsemurhaajia.

Siksi kerromme latteasti, ettei homma toimi. Voisimme asettaa alastoman minuutemme pölkylle ja pelätä itsemme kuoliaaksi, mutta emme halua epävarmuuden hetkellä olla toisen armoilla. Emme siedä sitä. Väsymme taistelemaan omassa suhteessa omaa Rakastamme vastaan, joka on osa meitä. Haluamme ulkoistaa tuon riitasoinnun sinfoniastamme.

Oikeasti emme edes itse ole harmoninen sävelkulku… Miksi suhteemme olisi sitä tai kumppanimme mukava pikku operetti? Olemme täynnä kummallisia sointuja ja säveliä, jotka huipputuottaja leikkaisi tylysti pois rock-oopperastamme.

Olemme epätäydellisiä ja etsimme puuttuvia palasiamme tästä todellisuudesta, jotka syntymämme ja aikuisuuden välissä pudotimme jonnekin. Niitä samoja paloja emme löydä ikinä, mutta voimme saada uudet upean väriset toisen osat itseemme. Sovittamista tarvitaan ja sisäistämishalua.

Oikeastaan suhteessa onkin kyse halusta ottaa toinen osaksi minua ja minuutta. Osa ja pala eivät tee koko pelilautaa. Ne ovat tärkeitä nappuloita, meidän omalla laudalla, jossa vallitsevat meidän omat säännöt.

Kahden lautapelin liitto on mutkikas, mutta kiehtova matka, joka naurattaa ja ärsyttää, ilahduttaa ja vihastuttaa. Tekee mieli luovuttaa ja repiä pelit irralleen, pakata omiin laatikoihin ja kirjata puuttuvat palat.

Ymmärrettävyys maistuu hyvältä.