Kategoria: Pohdinnat

Muistan ’Avara Luonto’-sarjassa kertojan maininneen, ettei gepardilla ole varaa juosta montaakaan kertaa turhaan saamatta kaatoa. Saalistus on erittäin kuluttavaa ja usein gepardilla on mm. jälkeläisiä, jotka pitää ruokkia. Yksilöllä on siis vastuu itsensä lisäksi muista. Ihmisen kyvyllä ajatella asioita, voitaisiin myös ajatella, että yksilö kykenee mahdollisesti ottamaan mielessään vastuun vielä olemassa olemattomistakin jälkeläisistään.

Parinvalinta on kuin laumasta saaliin valintaa; käänteisessä merkityksessä jos mietitään vahvuutta, jota kumppanilta odotetaan vs. heikkoutta, jota saaliilta toivotaan. Jos kuitenkin puhutaan yleisessä muodossa ”sopivuudesta”, voidaan tilanteet yhtenäistää. Naarasleijonat usein pyrkivät lähestymään saalisjoukkoa esimerkiksi heinän suojassa. Kissanviikset siirtävät edessä olevaa kasvustoa sivuun. Yksilö tietää, että astuessaan avoimelle maalle se havaitaan ja juoksu alkaa. Leijonan pitää siis tehdä omat arvionsa matkan takaa, valmistautua iskuun ja hyökätä riskillä. Tavoitteena on usein kaula, joka avattuna aiheuttaa ajastetun puutumisen maahan tai vastaavasti jokin lamauttava isku.

Eläinmaailmassa esteettisyys on yleensä vain väline, jolla kumppanin lisääntymisominaisuuksia tarkastellaan. Näin on useiden väitteiden mukaan myös ihmisten kanssa, mutta monesti esim. nätti kasvojen luustonrakenne tai kauniit silmät, eivät indikoi ymmärtääkseni hedelmällisyyttä. Toki esim. lantioon liittyvät mieltymykset miehillä ovat tätä. Arviot elämänmittaiseen kumppanuuteen ovat melko hankalia, eikä ihmiset niitä voi tehdä esteettisin tai vaikkapa kuuloperustein. Ei ole isointa saksea, keuhkoja tai kukkotappelun voittajaa.

Ihmisillä on joukko ominaisuuksia, joita kukin tarkastelee. Hommassa on paljon kroketin piirteitä, jossa 1. portin läpäisy (esim. ensivaikutelma) päästää seuraavaan (jne.) ja samalla portilla olevaa kilpailijaa voidaan mätkäistä kauemmaksi 😀 Vaikka portit ovat näennäisesti erilaisia ihmisten välillä ja niiden järjestys, määrä ja painoarvo voivat vaihdella – on rakenne yleensä sama: ”ulkoa sisälle”. Sisinpänä kehänä luulisin olevan unelmien ja arvomaailman kohtaamista sekä pelkojen hälventämistä.

Keskustelu ja ajatustenvaihto… olen viime aikoina alkanut pohtimaan onko niillä itseisarvoa. Mielenkiintoinen kehittävä keskustelu neutraalissa ilmapiirissä, ilman positiivista säväystä, jännittävää latausta tai vastaavaa – ei ole monellekaan kovin motivoivaa tai oikeasti kiinnostavaa. Asiaa voisi huonosti verrata tiedonkeruuseen netissä, jossa saa monenlaisia mielipiteitä – omia vastaavia ja niistä eroavia – mutta aito dialogi ja halu vaihtaa ajatuksia puuttuu. Tai ehkä paremminkin vaikkapa johonkin opettajan kanssa käytyyn keskusteluun. Ihan kiva, mutta ei mitään kumppanimatskua.

Toisin sanoen, älylliseltä sisällöltään vähän köyhempi, mutta positiivisesti latautunut keskustelu on mitä ilmeisimmin paljon antoisampi keskimäärin arvioituna (ks. artikkeli mielen sivelystä).

Kyse voi olla myös ihmisen rajallisesta kyvystä havainnoida keskustelukumppanin halua ymmärtää, joka näin ollen ohjaa meitä arvioimaan keskustelun laatua mm. sen positiivisuuden mukaan.

Tiukka pohdinta. Stay with me.

Tämä pohdintani lähti liikkeelle naisten henkisen aggressiivisuuden (esim. huutaminen) pohdinnasta, jonka perustetta olen miettinyt, mutta en ole ymmärtänyt. Pohdiskelin, että oma tylyttämiseni pohjaa tilanteen pysäyttämiseen. Naisilla toimintamalli tuntui pohjaavan neuvottomuudenkokemukseen, jonka jälkeen viimeisenä keinona on oman turhautumisen purkaminen huutamalla.

Perusta

Naisillani on ollut usein traumaattinen/rikkinäinen lapsuus, johon he ovat palanneet useita kertoja suhteidemme aikana. Jollakin tapaa etäinen tai hankala isäsuhde ja toisiaan osin tukematon sisarusympäristö. Tiimiajattelu, perusturvallisuus, miehen rooli ja sen ymmärtäminen ovat häiriöityneet. Osin vaiennettu itkeminen (esim. yksin piilossa), turvattomuuden kokemukset, yksinäisyys ja muistot tilanteista, joissa joku lähisukuun kuuluva henkilö on aiheuttanut suoranaisia pelkotiloja lapsuudessa. Ilmaisun aggressiivisuus on ollut läsnä.

Suoria vaikutuksia on monia. Esimerkiksi jos isän alkoholinkäyttö on aiheuttanut epävarmuutta tyttäressä, nainen helposti ylireagoi myös kumppaninsa juomiseen. Huutaminen on ”ihan normaalia” ja ”riitoja tulee ja menee, eikä niistä pidä ottaa niin herkästi itseensä.”.

Minä herätän jollakin tavalla toiveen asioden korjaamisesta ja eheytyksestä. Toive sisältää perheen, jota osaltaan kumppanini saivat perheeni kautta. Luonnollisesti viime suhteissa vähemmän ydinperheemme hajottua. Niinä hetkinä, kun perheemme oli koossa ja yhdessä; tunnelma oli usein idyllinen, leppoisa ja humoristinen. Hyvä ruoka, käytöstavat, kaunis kattaus, kohteliaisuudet ja naseva kiusoittelu – siitä olivat viikonlopun perheillallisemme yleensä tehty. Helppo kohde jäädä ikävöimään.

Asenteet

Sitoutuminen ja uskollisuus ovat määrittäviä tekijöitä. Näihin asioihin nainen yrittää suhtautua ymmärtäväisesti aluksi. Tilanne on aavistuksen ristiriitainen, että naisillani on ollut ennen minua vain vähän parisuhdekokemuksia. Kuitenkin heillä tuntuu olevan todella vahva näkemys mitä suhteen pitäisi olla ja sisältää. Ydinongelmaksi muodostuu aiemmat pitkät suhteeni, jotka tällä iällä merkitsisivät kihlautumispolkua, mutta kohdallani aiheuttavat varautuneisuutta sormuksiin.

Naisten ainutkertaisuuden kokemusta rikkoo se, että olen rakastanut täysipainoisesti aiemminkin ja kokenut yhteenkuuluvuuden tunteita. Naiset ovat erinomaisia haistamaan tiettyjen sektorien tunteita ja heillä on häiritsevä kyky kysyä kysymyksiä, joihin he eivät halua rehellisiä vastauksia.

Vähäinen seurustelu tarkoittaa myös itse(p/n)äiseksi kasvamista. Naiset ovat kuitenkin herkkiä ja kaipaavat pehmeitä tunteita, joten naisen perustarpeiden ja opittujen mallien välinen epäsuhta aiheuttaa välillä isojakin ristiriitoja toiminnassa/mielialoissa.

Naisellisuuden kokemus; mies johtaa ja tietää mitä tekee, itsevarmoin ottein. Hankalasti mies ei välttämättä luotsannutkaan laivaa suuntaan/kohteeseen, jota nainen oli ajatellut. Väärin. Nainen haluaisi nauttia seksikkäistä käsivarsista ruorissa, shamppanjapullon kallistamisessa ja aurinkovoiteen levityksessä (ilman rajoja – tietenkin) ilman pelkoa, että vene ohjautuu jonnekin muualle kuin kihlasaaren kautta alttarisatamaan. Myöskään kiertotiet naissaareen kautta ja ”Voi-vittu-sä-ja-sun-ihanat-ystävättäret”-lisämatkustajien kyyditsemisin, eivät olleet merkittynä naisen karttaan. Mies saa ohjata laivan ihan haluamaansa reittiä; kunhan se on nopein, peilityyni, siellä paistaa aina aurinko ja ja ja… mutta siis muuten ihan mistä vain saa mennä.

Pohdinta

Jokin minussa ja mahdollisesti menneisyydessäni kiehtoo tätä kuvaamaani naistyyppiä.

Osaamme molemmat luoda vaaleanpunaisen kuplan. Kapseloida. Täyttymättömät toiveet henkeen&vereen -kumppanista orastavat silmien edessä; kaikki peliin. Minä puhun tunteistani, jotka nainen todistelee tyhjäksi myöhemmin ja nainen lupailee minulle asioita, joita hänellä ei ole varastossa eivätkä ne mahdu tilaustarvikelistalle.

Lisäksi minä tunnun näkevän kaiken sen itse(p/n)äisyyden takaa sen herkän tyllerön, joka opetteli kantamaan tuliasetta (jonka olkahihna on tehty…). Ensimmäinen iso vastoinkäyminen aktivoi naisen aggressiivisen puolustusrefleksin, neuvottomuuden ja kriisiyttää tilanteen. Minä puolestani olen selvästi liian herkkä omaa sokeuttani huomiotta jättämääni puolustuslinjan aktivoitumiseen. Vittuunnun naisen puolustuksesta (hyökkäyksestä), samoin kuin nainen raivostuu minun toiminnasta – joka on naiselle hyökkäys (naiseuteen, luottamukseen, ainutkertaisuuden kokemukseen…).

Toisin sanoen, koemme molemmat heräävämme pilvilinnastamme taisteluun… ja mitä tekee unilta herätetty karhu? Syö puolukoita ja menee takaisin nukkumaan?

Tilanneanalyysi tehty. Sitten vain ratkaisemaan, eikös?
Mukavaa pääsiäistä kaikille ja maukkaita lammasaterioita!

”Mä tiedän, että me palataan ja samat virheet toistetaan” -Disco

Laulu tuli mieleeni, kun mietin tämän päiväistä lausahdustani yrityskonsultille, jonka kanssa suunnittelimme erästä isohkoa hanketta. Totesin: ”Minullahan on asenneongelma, minä otan poran käteeni ja poraan sitä kiveä kunnes terä on katki ja käteni ovat palaneet.”.

Pohdiskelin, että lopetan projektit vasta, kun olen tuhonnut resurssini ja huomannut, ettei kannattanutkaan. Jalostin ajatusta sittemmin päivällä vielä ja totesin, etten voi lopettaa mitään projektia kriisitilanteessa. Minun pitää luotsata vene vähintäänkin matalikkoon, jotta voin varmistua, ettei kukaan menehdy prosessissa. Arviointikyvyn sumentuminen on myöskin riski, eikä kriisissä välttämättä näe päätöksien kerrannaisvaikutuksia.

”Haluan tilanteen, jossa ’1+1 > 2’… mutta kuitenkin siten, että tulos on <3”

Siis: Kahden alkion yhteenlaskun tulos on enemmän kuin osiensa summa (olemme yhdessä enemmän, kuin muuten olisimme) – kuitenkin siten, että tulos on pienempää kuin kolme… siis rakkaus… ironisestihan tässähän voi ottaa myös sen näkökulman, että pariskuntana minun tulee olla enemmän kuin muuten olisin – ilman, että hankimme lapsen. Toisin sanoen, yhtälön pitää tuottaa ensin se kokemus minusta parempana ihmisenä, meistä yhdessä parempina ja kokemus, että saan hänestä parhaat puolet esiin. Tämän jälkeen yhtälön tulos saa kasvaa suuremmaksi tai yhtä suureksi kuin kolme.

Karkealla jaolla mies elää hetkessä ja nainen vetää lajiamme eteenpäin. Toki miehetkin, kun haluavat vetää naista edestakaapäin, niin pakkohan sitä on hommata asuntoa ja muutenkin päästä parempiin hommiin.

Mies olisi tyytyväinen pontikkapannuun ja televisioon. Rentoina hetkinään nuori mies saattaa jopa raottaa omaa tunnemaailmaansa naiselle, joka sittemmin aina tulkitsee miehen sanat jollakin kertoimella.

Miehelle ihmissuhteet jne. ovat jatkumo: tässä ollaan ja huomenna jossain.

Nainen luo tilanteista, ihmissuhteista ja esim. urastaan näkemyksellisen kehikon, johon sitten haetaan tavaraa – varoituksia ja vahvistuksia. Naisella on odotusarvoja elämänsä suhteen enemmän kuin miehillä.

Kysymyspatteristo, jonka kautta ponnahdetaan eteenpäin voi olla esim.

1. ”Kiihoittaako hän minua?”
2. Tunnenko oloni turvalliseksi? (jos turvallisuus pääsi juuri loppumaan kysytään varakysymys: kiihoittaako hän minua erityisen (taianomaisen) paljon?)
3. Ajattelenko häntä yhtenään?
4. Lapset…

Miehellä ei ole aavistustakaan mitä mittareita jne. naisella on jo valmiina. Miestä arvioidaan. Mies toki arvioi naista, mutta muoto on yksinkertaisempi: ”Miten naiseni käyttäytyy? Miltä hän näyttää?” jne.

Odotusarvot, suunnitelmat ovat erittäin jees ja niitä tarvitaan – mutta niillä on kääntöpuoli: pettymys.

Havaitsin demonisoineeni itseni ja etsineeni aikojen saatossa minua hallitsemaan kykeneviä naisia, jolloin voin itse nukkua yöni rauhassa omalta osaltani. Voin siis hyvillä mielin painaa pääni tyynyyn ajatellen, etten ole manipuloinut kumppaniani, koska minulle on vähän epäselvää tapahtuuko sitä itse asiassa toisin päin.

Fiksu strategia ja on linjassa yleisarvomaailmani kanssa. Miksi kumppanivalinnassa pitää sitten ottaa haastaja? (siis erittäin haastava nainen) Koska parisuhteessa tulee tilanteita, jossa ihmiset paniikissa alkavat sepustamaan jotakin juttua mikä ei ole aivan realistista. Ihmisen selviytymisvaisto on läsnä tilanteissa, jossa oma elämä – siis sillä hetkellä se liiton mahdollinen kariutuminen tuntuu siltä – on murenemassa käsiin.

Havaitsin nuoruudessani… tai paremminkin sanoin asian näin: ”Selvisin uskomattomista tilanteista aivan uskomattomalla tavalla.”. Onnistuin selittämään tilanteet muotoon (alkuperäinen asetelma: minä olin mokannut), että olin tehnyt tärkeän ja hyvän kehitysaskeleen yhteisen hyvämme puolesta.

Konflikti-tilanteissa nykyään jopa vaimenen. En selitä. Kerron faktat ja polvistun. En enää tiennyt jossain vaiheessa mikä oli oikein. Herkimmät lukijat voivat tahoillaan miettiä, että vaikka nämä jutut vaikuttavat pöyristyttäviltä: kuinka moni ihminen oikeasti kykenee suhtautumaan kriittisesti omaan moraaliin ja tunnemaailmaan, haluihin ja tapaan toimia? Puhun asioista avoimesti, joita muut eivät mieti. Tekeekö se minusta… päätä itse.

Harva tajuaa, etten ole ihan niin tyhmä miltä vaikutan (sosiaalisesti). Haluan kuunnella ihmisiä. Sain vitsikkään palautteen taannoin, jossa ilmaistiin huolestuneisuutta minun hiljaisuuteen – koska legenda kertoi minun olevan äänessä yhtenään. Ihmisillä on paljon sanottavaa. Niin minullakin – siksi kirjoitan – koska haluan kuunnella. Toki edelleen provosoin, koska kaipaan ihmisten mielipiteitä.

Ja se kipein: Haluan, että minua rakastetaan minuna – ei (täydelliseksi verhotun) toimintani tai (virheellisyyttä paikkaavien) sanojeni takia. Leikkisä tavoitteeni oli 2013 vuodelle ”pyyteetön rakkaus”. Ultimaattinen toiveenihan on, että saisin edes hetken aikaa olla hankalimmillani, vetää tiskiin koko arsenaalini ja minua silti rakastettaisiin. Minä olen ollut usein vastapuolella ja olen siitä ylpeä. Rakkaudessa ei ole mitään hävettävää, vaikka se tarkoittaisi joskus alistumista – koska anteeksiantoahan se juuri usein tarkoittaakin.

Tässäpä taas vähän pureskeltavaa… lähinnä itselleni.

Aamuyön pimeinä tunteina… alkoholilla ei ollut enää osuutta asiaan… mietiskelin, että melko värikkään ilmaisuni takia oma tunneilmaisunikin on lennokasta ja vaikuttavuudeltaan varmasti montaa verrokkia iskevämpää.

Kuvasin tilannetta numeraalisesti:

Annan tärkeimmälleni 1000 yksikköä ”sitä jotain”. Jos annan itsestäni vaikkapa 100 yksikköä muille naishenkilöille, se tuntuu helposti kohtuuttomalta. Ainokaisuuden kokemushan siinä kärsii, kun selkeästi näkee miten mies pohtii muutakin.

Kuitenkin, jos normaalisti mies antaa 100 yksikköä itsestään naiselleen ja esimerkiksi 1-10 yksikköä muille – se määrä hukkuu maailman kohinaan. Se on ns. normaalia, olla vähän olla silmät auki. Jos siis skaalaisin kaikkea ilmaisuani alaspäin… En puhuisi ajatuksiani, avaisi keskusteluja…

Ainakin osalla naisista näyttäisi olevan tarve saada tunnekokemuksia jatkuvalla syötöllä tai isoja annoksia kerralla. En osaa sanoa paljonko on riittävästi, mutta tarvitaan todella iso satsi tunnekamaa, että överit ovat edes lähellä.

En tiedä onko naisilla niin hyvä palautumiskyky vai enemmänkin niin dramaattinen mielenmaisema, että täydellinen raivokkuus muuttuu suhteellisen nopeasti ja se on jopa joskus ohjattavissa mukaviinkin asioihin. Mies voi vaikuttaa naisen tunnekokemuksiin vakuuttamalla rakkauttaan, turvallisuutta jne. Asiasta tekee jokseenkin käsittämättömän se, että nainen haluaa mieluummin suurta rakkautta ja ahdistusta, kuin elää ilman suuria parisuhteisiin liitettäviä tunteita.

On/off-suhteet, joissa tapellaan, tavarat lentää ja ovet paukkuvat vaikuttavat sopivan useillekin naisille. Nainen ei koskaan halua turvattomuutta, sitä on ihan turha mitenkään pohdiskella. Erotaan ja palataan yhteen. Moni nainenhan toteaisi, ettei pidä ko. toiminnasta, mutta on asialla se viehättäväkin puoli. Mies joka yhtälailla hörhöilee tunteidensa kanssa on myös positiivisten tunteidensa kanssa tulinen, ennen kaikkea ko. mieskategorialle on tyypillistä saada nainen kokemaan itsensä erittäin erityiseksi. Toisin sanoen se José, joka huutaa – osaa myös vannoa uskollisuuttaan ja rakkauttaan. Noutaa kuut taivaalta jne. En missään mielessä vähättele tämän kokemuksen hienoutta.

Suoraan sanottuna luulen jokaisen ihmisen, ikään kuin alkutilanteessa haluavan sitä positiivista puolta, erityisyyden kokemuksia, ikuista rakkautta, uskollisuutta ja sitoutumista. Sitten on se porukka, joilla on asiasta ”vähän kokemuksia” ja he alkavat suoraan sanoen vähän kyynistyä niiden lupausten suhteen. Parinvalintakriteerit painottuvat: ’näytä – älä väitä’ -muotoon.

Olen nähnyt kaikenlaista parisuhteiden tiimoilla – omieni ja muiden – tässä vuosien varrella. Paljon asioita, joita en toivoisi olevankaan luonnollisesti, mutta niiden omakohtainen näkeminen ei varsinaisesti vaikuttanut mitenkään. Minusta on kummallista, että ihmiset (naiset) eivät ymmättä, että tietyillä asioilla on hintansa. Toisaalta naiset tuntuvat nimenomaan ymmärtävän tunteikkuuden hinnan, koska homma vaikuttaa olevan vähän muodossa: ”Koska tämä on niin kallista – haluan parasta mahdollista vastinetta käytetyille resursseilleni!”.

Tunnereaktioita herättävän miehen (esim. minä) olisikin hyvä oppia kokemaan olevansa, mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään (pahaa) – vaikka nainen olisikin raivotar. (linkki biisiin ”suurta rakkautta” -kohdassa)

Keksin taas erään yhtäläisyyden naistyypistä johon haksahdan:

heikon kyvyn ja sekavan suhtautumisen pettymyksiin; olivatpa ne itseen, tilanteeseen, kumppaniin, elämään, tulevaisuuteen tai vastaaviin liittyviä.

Siitäpä niitä ongelmia sitten saakin repiä minun tai kenen tahansa muunkin miekkaloisen kanssa… Eräs mieshenkilö totesi kumppaninsa (kasvatusammattilainen) lausahtaneen: ”Vanhempien/kodin tärkein tehtävä on tuottaa pettymyksiä.”. Mies itse pohdiskeli: ”Ehkei se nyt ihan tärkein ole…” 😀

Oikeastihan pettymysten, häpeän jne. tunteiden purkaminen vaatii turvallisuuden tunteen. Matkaa vaan voi olla melko paljon kun +25v. naisen useilta sektoreiltaan turvatonta maailmaa menet paikkaamaan turvalliseksi… Ihan ok olen suoriutunut… vaikka olenkin pettynyt itseeni 😛