Havaitsin demonisoineeni itseni ja etsineeni aikojen saatossa minua hallitsemaan kykeneviä naisia, jolloin voin itse nukkua yöni rauhassa omalta osaltani. Voin siis hyvillä mielin painaa pääni tyynyyn ajatellen, etten ole manipuloinut kumppaniani, koska minulle on vähän epäselvää tapahtuuko sitä itse asiassa toisin päin.
Fiksu strategia ja on linjassa yleisarvomaailmani kanssa. Miksi kumppanivalinnassa pitää sitten ottaa haastaja? (siis erittäin haastava nainen) Koska parisuhteessa tulee tilanteita, jossa ihmiset paniikissa alkavat sepustamaan jotakin juttua mikä ei ole aivan realistista. Ihmisen selviytymisvaisto on läsnä tilanteissa, jossa oma elämä – siis sillä hetkellä se liiton mahdollinen kariutuminen tuntuu siltä – on murenemassa käsiin.
Havaitsin nuoruudessani… tai paremminkin sanoin asian näin: ”Selvisin uskomattomista tilanteista aivan uskomattomalla tavalla.”. Onnistuin selittämään tilanteet muotoon (alkuperäinen asetelma: minä olin mokannut), että olin tehnyt tärkeän ja hyvän kehitysaskeleen yhteisen hyvämme puolesta.
Konflikti-tilanteissa nykyään jopa vaimenen. En selitä. Kerron faktat ja polvistun. En enää tiennyt jossain vaiheessa mikä oli oikein. Herkimmät lukijat voivat tahoillaan miettiä, että vaikka nämä jutut vaikuttavat pöyristyttäviltä: kuinka moni ihminen oikeasti kykenee suhtautumaan kriittisesti omaan moraaliin ja tunnemaailmaan, haluihin ja tapaan toimia? Puhun asioista avoimesti, joita muut eivät mieti. Tekeekö se minusta… päätä itse.
Harva tajuaa, etten ole ihan niin tyhmä miltä vaikutan (sosiaalisesti). Haluan kuunnella ihmisiä. Sain vitsikkään palautteen taannoin, jossa ilmaistiin huolestuneisuutta minun hiljaisuuteen – koska legenda kertoi minun olevan äänessä yhtenään. Ihmisillä on paljon sanottavaa. Niin minullakin – siksi kirjoitan – koska haluan kuunnella. Toki edelleen provosoin, koska kaipaan ihmisten mielipiteitä.
Ja se kipein: Haluan, että minua rakastetaan minuna – ei (täydelliseksi verhotun) toimintani tai (virheellisyyttä paikkaavien) sanojeni takia. Leikkisä tavoitteeni oli 2013 vuodelle ”pyyteetön rakkaus”. Ultimaattinen toiveenihan on, että saisin edes hetken aikaa olla hankalimmillani, vetää tiskiin koko arsenaalini ja minua silti rakastettaisiin. Minä olen ollut usein vastapuolella ja olen siitä ylpeä. Rakkaudessa ei ole mitään hävettävää, vaikka se tarkoittaisi joskus alistumista – koska anteeksiantoahan se juuri usein tarkoittaakin.
Tässäpä taas vähän pureskeltavaa… lähinnä itselleni.