Kategoriat
Pohdinnat Tavoite Vinkit

Taidot

Kuten kaikilla ihmisillä, myös minulla on suuruudenhulluja kuvitelmia itsestäni. Perjantaina saunassa tuumasin ääneen, että minulle on koko elämäni aikana eniten annettu positiivista palautetta kahdesta asiasta. Toinen niistä on, että ihmiset ympärilläni pitävät minua älykkäänä.

Minulla oli tänään epätavallinen keskustelu. Ei sen sisällön takia, vaan sen taustalla olevan henkilödynaamiikan takia. Olen tehnyt virheitä, kuten kaikki ihmiset, mutta suurimmat virheeni ovat kohdistuneet asioihin, joista oikeasti välitän. Oma älykkyyteni ei suojele minua tyhmänrohkeudeltani.

 

Fiksun ihmisen elämä on täynnä oppimiskokemuksia. Kun mietin elämääni taaksepäin, on mielenkiintoista pohtia mihin olen aikani käyttänyt – eli mitä olen oppinut.

Olen pumpannut suurimman osan ajastani ihmisten kanssa keskusteluun. Olen onneksi tavannut elämässäni naisen, joka pyörittelisi silmiään tämän lauseen kohdalla, joten tarkennan: olen keskustellut erittäin paljon naisten kanssa.

Avatessani kotioveani muutama päivä sitten harmittelin valintaani; olenhan siis valinnut kehittää taitoa, joka ei oikeastaan koskaan kenenkään miehen käsissä kasva sellaiseksi, että sitä voisi ihailla varauksetta.

Tietenkin moni mies olisi heittänyt ylävitosta useastikin, jos olisin kehittänyt taitojani vaikkapa naisten iskemisessä. Ihmiset, edes miehet, eivät kuitenkaan arvosta ikuisia naistenkaatajia. Miehiä kiinnostaa heidän tarinat, mutta kiinnostus kääntyy aina jossain kohtaa sisäiseen mietintään: ”…mutta onhan tuo ihan ajantuhlausta verrattuna esimerkiksi perheeseeni. Suorastaan surullista ja säälittävää tuollainen tyhjyys, joka ajaa jatkuvaan valloittamiseen, eikä mihinkään pysyvään.”.

En ole kuitenkaan koskaan tähdännyt mihinkään nopeaan kikkailuun tai väliaikaiseen hämäykseen. Naisen mielen ymmärtäminen on ollut ehkä humoristinen ja typerä projektinimike tälle matkalle, jonka olen aloittanut jo hyvin nuorena. Siinä ei voi kehittyä ikinä oraakkeliksi, joka osaa kertoa aina oikean tavan toimia.

Olen oppinut asiassa paljon ja tänään keskustellessani aivan muista asioista, ymmärsin, että sanani tarkoittivat laajempaakin kokonaisuutta. Naisen mielen ymmärtämisessä ei nimittäin ole itse asiassa kyse siitä, että osaisi sanoa oikeat sanat, kun nainen niitä tarvitsee. Naisen mielen ailahtelevaisuus ei vastaanota sanoja joskus lainkaan, vaikka monet kuvittelevatkin korvien olevan aina auki täydellisille sanoille.

Kauan aikaa sitten jo pohdin, että naisen mielen ymmärtämisessä pitäisi päästä ennakoivaan pisteeseen. Olla askel edellä naista, koska reaktiivisena – ongelmien torjumisena – mies tekee aina jossain kohtaa virheen. Mies voi onnistua sanomaan joskus täydelliset sanat, mutta ei kymmentä kertaa täydellisessä sarjassa.

Huonoja päätöksiä voi tehdä monta peräkkäin vahingossa. Hyviä päätöksiä ei voi tehdä kiireessä montaakaan peräkkäin, vaikka kuinka keskittyisi ja yrittäisi parhaansa. Useisiin asioihin on paneuduttava syvällisesti ja ne on tunnettava ennen kuin on joutunut vaikeaan valintatilanteeseen. Kiireessä tehtyjen päätösten optimistinen määritelmä on ’virheistä oppimista’.

Tämän takia miehellä tulee olla laaja valikoima taitoja, joiden avulla tilannetta tasapainotetaan. Yksinkertaisena esimerkkinä mies kasvattaa virhemarginaaliaan tekemällä naiselle ja esimerkiksi yhteiselle kodille mukavia, huomioivia asioita.

Tärkein naisen mielen ymmärtämisen taito on siis sisäistää kyseessä oleva laaja kokonaisuus, jota ei voi hallita taikasauvalla – vaikka ’Fifty Shades of Grey’ -kirjat muuta väittävätkin.

Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Kaikuluotain

Kun mies pitää naistaan seksikkäänä ja osoittaa sitä monipuolisesti painostamatta tätä seksiin, on suhteella hyvä elinajanodote.

Haasteena lieneekin johdonmukainen itsensä motivointi. Miten ylläpidetään asiaa, jolle ei välttämättä löydy vastakaikua? Tämä lienee mekaniikaltaan yleinen parisuhteen kiistakapuloiden rakenne. Pitäisi tehdä jotakin pitkäaikaisesti ja ilman toisen osapuolen tukea, luottaen, että kyllä se harmonisoituu jossain vaiheessa.

Kodinhoidossa ja arjessa on joskus samaa, että toivotaan toisen asettuvan omalle aaltopituudelle esim. siisteyskäsityksessä. Ihminen muuttuu, mutta useimmiten erittäin hitaasti. Miehen kodinhoitotaidot/-halut ja esim. naisen seksuaalinen itsevarmuus tai vastaava tekijä tässä kompleksisessa aiheessa nimeltä: parisuhdeseksi.

Kategoriat
Pohdinnat

Kääntötemppu

Katsoin eilen julkkis-Diilin jakson, jossa Donald Trump antoi kenkää ’Star’ nimiselle naisasianajajalle. Potkujen syynä oli, että joukkue hävisi videotehtävän ja asiakas oli eniten tyytymätön brändin esittelyyn, joka oli Starin vastuulla.

Star pyrki vyöryttämään syyn luovalle johtajalle ja projektipäällikölle, jotka hänen mielestään olivat isommassa roolissa tehtävässä. Fakta kuitenkin oli, että Star itse teki mm. päätöksen jättää pois lähikuva tuotteesta, jota asiakas kaipasi.

Hän otti potkut selvästi melko raskaasti, mutta erikoisinta oli hänen lausuntonsa autossa. Hän oli sitä mieltä, että potkujen syynä ei suinkaan ollut hänen huonosti luotu brändäys – vaan se, että hän antoi valtaa muille, eikä jyrännyt omia ajatuksiaan läpi. Viimeiseksi lauseekseen, hän virnisti pahaenteisen viekkaasti sanoen, ettei aio toistaa tätä virhettä.

Mitä tulee vastuuseen, ihminen on kyllä sen pakoilussa liukkaampi kuin rasvattu ankerias. Starin tekemä judoliike asian käännössä kuitenkin osoitti, että itseään älykkäänä pitävät henkilöt voivat oppia vääriä asioita, koska eivät välttämättä voi käsitellä virheitään. Meistä tulee helposti melko julmia tällä tekniikalla.

Se tekee minut hieman surulliseksi. Pitää pohtia tätä enemmän.

Kategoriat
Konseptit Pohdinnat Vinkit

Pettymyksen alttari

Katsoin vilauksen ’Ensitreffit alttarilla’ -ohjelman kuvakulmapaukutusta, jossa mies oli tehnyt virheen ja pariskunta käsitteli asiaa. Nainen veti tiskiin kaksi paria:
– ”Miten voin koskaan luottaa sinuun, kun valehtelit minulle?”
– ”Minulla on ollut kolme kamalaa liittoa, joissa valehdeltiin.”
– ”Olin rakastumaisillani, mutta nyt ajattelen, etten halua tällaista avioliittoa.”
– ”Jos vain seurustelisimme, olisimme eronneet.”

Oli pakko selvittää mistä oikein oli kyse, mistä oli valehdeltu? Selvisi, että mies oli tupakoinut salaa ja yrittänyt peittää jälkiään. Mies vuodatti miten vaikeissa tilanteissa hän on tottunut polttamaan ja nyt, kun kävi ilmi, ettei nainen voi sietää tupakointia – hän oli turvautunut salailuun ja kysyttaessä valehteli. Mies veti homman vielä niin överiksi, että vannoi äitinsä hengen kautta: ”En ole polttanut.”.

Nainen pyrki osoittamaan omaa pettymystään ja loukkaantuneisuutta sulkemalla keskustelua mm. katkaisemalla miehen kaikki avaukset. Rakentavien dialogien höyrystämisen lisäksi nainen haarukoi jotakin, joka saisi miehen tuntemaan henkistä ahdistusta. Äidin kautta vannominen selkeästi nappasi kiinni ja argumentti puri. Tästä innostuneena nainen nosti ääntänsä ja alkoi keksiä monipuolisesti erilaisia tapoja painaa tuota kohtaa.

Olin yllättynyt, että mies ei tehnyt juuri mitään. Silloin muistin, että kuvaruudulla on oikeita ihmisiä ja tilassa on vähintään kaksi kameramiestä. Mies mietti aina ennen kuin sanoi jotakin ja pyrki puolustamaan minuuttaan, joka oli siirtynyt alttarille.

Pohdiskelin näinkin tuttua mekaniikkaa, jossa nainen on pettynyt johonkin ja osaa miestä paremmin tuomaan näkökulmansa esille. Miehet häviäisivät valtaosan oikeuskäsittelyistä, jotka perustuisivat yhteen puheenvuoroon.

Kaksi yleisintä vastausta kysymykseen: ”Mitä miehen tulisi tehdä?”
1.1) Olla tekemättä virheitä alunperinkään
1.2) Kestää jälkiseuraukset kuin mies

Mitä miehen ei pidä tehdä?
2.1) Vähätellä ongelmaa ja/tai naista
2.2) Lähteä pois
2.3) Olla hiljaa ja vastaanottaa

Miehen kuuluu siis jäädä tilanteeseen ja puhua. Ok. Mitä miehen tulisi puhua? Yllättävää kyllä, tämä on harvinaisia tilanteita, joissa miehen ei todellakaan kannata puhua tunteistaan ja avautua varomattomasti. On hyvä muistaa, että miehen kaikki sanat ja teot lähtökohtaisesti työnnetään sovitusuhrina tulivuoreen.

Näin ollen Pekka Perusjätkä on tilanteessa, että hän ei saa ”antaa molemmille tilaa”, olla hiljaa ja kuunnella, eikä vuodattaa avoimesti tunteitaan. Tähän tilanteen rakentavuus sulaakin yleensä. Käsittely menee riidaksi, mykkäkouluksi tai vastaavaksi ja lopputulos on yhtä epävarmaa kuin ranskalaisten ydinvoimalatoimitus. Henkisellä tasolla varmaan myös yhtä kallista.

Täysin hypoteettinen teoriani on, että miehen kannattaisi haarukoida asioita, sanoja, tekoja, jotka hän on valmis näkemään polttouhrina ja haistamaan tuoksuvana tuliuhrina sieraimissaan. Pettymyksenjumalatar voi tuntua kyltymättömältä, mutta se ei ole sitä. Jokaisen alttarin veriuralla on mitattava tilavuus.

Tee paljon hyvää ja töitä suhteen eteen niillä mittareilla, joita kumppanisi arvostaa. Jos kumppanisi ei osaa kertoa, kokeile yleisiä positiivisia asioita, kysy vaikka kavereilta tai selaa nettiä. Tällä tavoin saat virhemarginaalia kasvatettua ja rakennettua luottamusta. Älä kuitenkaan koskaan viittaa näihin positiivisiin ansioihisi pettymystilanteessa.

Se on sitä naisen tunteiden kunnioittamista, kun et aiheuta hänelle lisää ristiriitoja. Hän toivoo rakkautta ja onnistumisia, mutta pelot joillakin sektoreilla ovat knoonistuneet. Yritä tunnistaa myös ne.

Valheellisuus on yksi yleisimmistä ja harva nainen ymmärtää, että sen sisältö ei ole itsestäänselvyys muille kuin hänelle itselleen. Nainen kuvittelee läheisten ja luotettavien ihmisten ajattelevan samoin, koska hän on taidokas puhuja ja esittää asiansa erittäin hyvin ystävilleen. Jokainen nainen on pettynyt joskus ihmisiin, jotkut sukupuolistavat asian ja se kertoo enemmän heidän toiveistaan – kuin peloista.

Niin myös minun kohdallani. Pelkään toiveikkuuttani vähemmän. Siksi kannan uhreja alttarille ja yritän kirjoittaa reissuvihkooni oppimani asiat. Joskus saan jopa leiman sivujani koristamaan.

Kategoriat
Pohdinnat

Purkutuomio

”Älä analysoi mua!” -lauseen olen kuullut useasti kahdesta syystä:
1) Olen analyyttinen. Pyrin ymmärtämään maailmaa ja jopa naisia.
2) Naiset eivät pidä analysoinnista.

Ensimmäisen ymmärrän, mutta toista en. Joku voisi sanoa, että täytyy olla melko tyhmä, jos havaittuaan ongelman jatkaa sitä. Todellisuudessa tämä ei ensinnäkään täytä ongelman määritelmää: ei kohdistu yksilöön, eikä nais(t)en ongelmaan – vaan minun ongelmaan. Toisekseen hammasten kiristykset kannattaa tehdä mieluiten mahdollisimman vähillä kerroilla.

Elokuvissa asiaa on sivuttu identiteetin ja mm. erityiskykyjen menettämisenä. Jos siis joku täysin tietäisi miksi ja miten ajattelet/toimit tavallasi – olet voimaton hänen edessään. Kung Fu -tyylisissä elokuvissa käsitellään asiaa paljonkin, että mestarin/opettajan vaihtaessa puolta – olet ongelmissa häntä vastaan. Hän tietää temppusi, koska hänhän ne sinulle opetti.

Taikuri ei ole enää taikuri, jos tiedät kaikki hänen temppunsa. Hän on enää ”kätevä” tai vaikkapa hauska, mutta taikuus on poissa. Tämä lienee helpoin tapa päästä ajatuksestani kiinni, koska ”taianomainen” kuvaa hyvin sitä osaa suhteessa, jota ilman se ei tyydytä naista.

Teknisestihän voidaan ottaa se näkökulma, että ihmisen identiteetti kietoutuu hänen tekojen, sanojen ja ajatusten ympärille. Todellisuudessa en usko, että kukaan koskaan aidosti uskoo toisen ihmisen voivan ”lukea ajatuksia”. Olen monta kertaa kuitenkin päässyt hyvin pitkälle asiassa, mutta onneksi naisten kompleksisuus kasvaa ainakin vielä tässä ikävaiheessa. Ei siis hätää. Algoritmimäinen ratkaisu ei siis ole ”lähelläkään” 😀

Pentti Sydänmaanlakan mukaan koemme useimmiten reagoivamme tapahtumiin välittömästi ja pidämme maailmaa arvaamattomana (kaaos). Syvällisessä oppimisessa kyseenalaistetaan jatkuvasti, arvioidaan kriittisesti ja reflektoidaan omia käsityksiä, arvostuksia sekä toimintaa. ”Mestarin tunnusmerkki alalla kuin alalla on, että hän luo itselleen riittävästi aikaa tehdäkseen oikean tulkinnan”. Välitön reaktio vaimenee ja otamme tilaa päättääksemme etenemisen. ”–luovu ja uus(i) = luovuus = luopumista ja uuden vastaanottamista.

Analysointini taustalla on ajatus oppimisesta, ymmärryksestä ja varmaan lopulta mielenrauhasta. Viimeisimpään tuskin naisten kanssa mies pääsee koskaan, mutta se on hyvä tavoite, koska kaikki stressi estää oppimista ja heikentää kykyämme reagoida vaativissa tilanteissa – jos stressitila jatkuu liian pitkään. On siis parisuhteen säilymisen kannalta ensisijaisen tärkeää, että ns. tasapaino tai vähintään eräänlaisia +/-/0 -tilanteita on riittävän usein.

Parisuhteen ja kumppanin purkaminen osiin, kuin auton moottorin, ei siis teoriassa ole huono asia (olettaen, että se osataan kasata takaisin). Minusta tuntuu, että naisilla paistaa tässä(kin) asiassa alitajuinen älykkyys. On nimittäin erittäin todennäköistä, että purettuaan, niinkin kompleksisen kokonaisuuden kuin ihmisen, osiin – kasatessaa sitä takaisin, ei voi olla miettimättä muutoksia… ”parannuksia” sen rakenteeseen tai komponentteihin.

Eihän kukaan kokoa moottoria purettuaan sen vanhoilla osilla, jos osa on niistä rikki ja varaosia on hyllyt väärällään. Ihmisten kohdallahan kyse on paljon monimutkaisempi, koska ihmisen ajattelurakenteet ovat tarkalleen ottaen rikki vain, jos
a) henkilö itse kokee niin
b) rikoslaissa on muuta säädetty
c) ICD-10 -luokitukset sopivat kuvaukseen.
Esimerkiksi narsismi ei täytä edellisistä välttämättä mitään kohtaa.

Varaosat oma lukunsa, koska periaatteessa kaikki varaosat ovat vierasainesta, joltakin muulta ihmiseltä tai yhteisöltä. Tässä prosessissa hukataan potentiaalisesti henkilön omaa identiteettiä.

Analysoinnissa on siis riskinsä, jos sitä ajattelee porttiteoriana ja ketjuna. Käytännössä kaikki analysoivat kaikkia jatkuvasti. Ei olisi mm. ilmausta ”ensivaikutelma”, jos emme tulkitsisi (analysoisi) omavaltaisesti toisia ihmisiä ilman, että annamme heidän itse kertoa. Emme myöskään luota ihmisiin kovin nopeasti.

Toisin sanoen, häiriintyäksemme meihin kohdistuvasta analysoinnista sen pitää
a) olla loukkaavaksi tulkittavissa
b) liian nopeasti tai syvälle (henkilökohtaisuuksiin) menevää, ilman luottamusta
c) tulla riskiltä tuntuvan henkilön ilmaisun kautta
(periaatteessa c -sisältyy b:hen, mutta helpompi ilmaista näin).

On todennäköistä, että analysointi tuntuu häiritsevältä edellisten lisäksi, jos sisältö on todella erilaista, mitä itse pyörittelemme päässämme. Outous ahdistaa ja aiheuttaa luonnollisen ns. tuumaustauon. Riittävän terävä informaatio aiheuttaa aina aivotoimintaa, valpastumista ja usein myös stressiä.

Voidakseni siis analysoida avoimemmin, minun pitää ensin synkronoitua hiljaisiin hetkiin ja sanattomaan viestintään. Rakentaa luottamusta. Tämä on hankala, koska ihmiset ovat paradoksaalisia. Haluamme luotettavuutta, vaikka emme koskaan anna muille listausta omista luotettavuusmittareistamme. Se on yksi osa luotettavuutta useiden mielestä – että toinen ei tee mitään tyhmää, vaikkemme ole sitä (jotakin asiaa) erikseen maininneet.

Naiset siis tuntuvat haluavan miehen itselleen, joka
a) tuntee naistaan, mutta ei osoita/puhu asiasta (käyttäytyy luontevasti ja taianomaisesti)
b) ei pura naista osiin, eikä yritä kasata häntä omilla osillaan (kunnioittaa naisen persoonaa sellaisenaan)
c) voitelee naisen parhaimmilleen, kehräämään ja olemaan oma ihana itsensä

Täytynee jatkaa tutkimuksia.

Kategoriat
Konseptit Pohdinnat Vinkit

Stalkkerista malliin

Naiset ovat yllättävän huonoja kertomaan mitä haluavat, odottavat kumppaniltaan tai toivovat vaikkapa arjeltaan. Miehet ovat huonoja myös verbaalisesti ilmaisemaan näitä, mutta miesten odotukset ovat suoraviivaisempia.

Mies haluaa vapaa-ajallaan esim. urheilla, katsoa/pelata jotakin, syödä, sekstailla… Kaikkien suhteen ollaan melko avoimia ja tarvittaessa impulsiivisia. Osaisin kertoa aika pitkälti kaikista miespuolisista kavereistani melko hyvän arvauksen, minkälaisia päiviä he toivoisivat itselleen.

Naisilla taasen on melko monimutkaisia ja pitkäaikaisempia suunnitelmia sekä odotuksia. Pitkään pohdittuani havaitsin kuitenkin, että seurailemalla naisen puuhailuja kotona ja muualla pääsee kärryille mitä tämä haluaa hyvinkin. Ystäväni lisäsi, että yleensäkin naisen asumuksen tutkailu auttaa.

Naisesta kyseenollen on tietysti poikkeuksia ja yksi tunnistettu poikkeus on tässä ”mallioppimis”-teoriassani mm. siisteys. En ole tavannut tai kuullut naisesta, joka ei pitäisi siististä kodista, vaikka kaikki naiset eivät suinkaan ole kumppaniaan siistimpiä. (toimituksen huomio: se olisikin paradoksaalista nykyisessä sukupuolineutraalissa parisuhdemaailmassa -> naispariskunta)

On siis olemassa asioita, jotka miehen tulisi tietää ja oppia ikään kuin etukäteen, jotta suhde olisi helpompi. ”Tämä on normaalia ja kuuluu tähän” helpottaa useimmiten.

Hiukan vaiettu tabu on toinen poikkeus, jossa naiset kaipaavat heidän huomioimista parisuhdekumppanina, vaikka itse olisivat verrattain viileitä ilmaisussaan. En osaa sanoa, onko kyseessä ns. tunnelukko, joka lähtee sulamaan auki pikku hiljaa ja ko. sektori muuttuu vastavuoroisemmaksi ajan kanssa.

Ilmaisemme omaa kiintymystämme ja arvostustamme kumppaniamme kohtaan eri tavoin. Tämä on erityisen hankala sektori, koska tässä ei ole sukupuolisia lainalaisuuksia juurikaan ja seuraamalla toista ei välttämättä opi mitään. Jos esimerkiksi kumppani siivoaa osoittaakseen arvostustaan, toinen osapuoli ei välttämättä rekisteröi toimintaa lainkaan tai ei koe sitä henkilökohtaisena arvostuksena.

Emme siis pääse pakenemaan keskustelun tärkeyttä parisuhteessa. Koska emme osaa mallintaa omaa maailmaamme, emme sitä osaa tehdä toisenkaan maailmalle yleensä ainakaan paremmin. Olemme erityisen herkkiä tekemään virhetulkintoja, kun meihin kohdistetaan asioita, joka osaltaan hankaloittaa mallinnusta.

Jos epäilet, ettei kumppanisi kanssa voi pitää ”listaussulkeisia”, jossa määritellään asioita – voit listata omiasi ja avata niillä keskusteluja. Esim. ”Tuntuuko sinusta, että arvostan sinua?”… ”Teen tällaisia asioita ja sanon usein näin, joilla haluan osoittaa ihanuuttasi. Mitä muuta voisin tehdä kertoakseni sinulle miten tärkeä olet minulle?”.

Kategoriat
Pohdinnat

Poistetaanko kysyvä tieltä?

On parempi kysyä, kuin tehdä väärin, mutta on väärin kysyä kaikesta, koska oma-aloitteisuus.
-Ystävällisin terveisin, Nainen

Kategoriat
Pohdinnat

Kuuluuko kenelle?

Ajattelin, että kohteliaana ihmisenä ystäväni parisuhdeasiat eivät kuulu minulle.

Väärin. Minun mielipiteeni hänen parisuhdeasioista ei kuulu hänelle, mutta hänen kokemuksensa parisuhteestaansa kuuluu minulle ystävänä, siinä määrin kuin hän kokee tarpeelliseksi jakaa.

Minun kuuluu olla siinä turvaverkkona ottamassa kiinni, olipa hän onnesta sekaisin ja siksi kaatumistautinen tai jossakin muussa tilanteessa.

Kategoriat
Pohdinnat

Viestintätekniikkaa

”Kuin suudelma suulle, on suora vastaus”
-Sananlaskujen kirja, 24.luku

Tiedonpimittäminen on vallankäyttöä, mutta samaa on vaatia suoria vastauksia ja pitää itsellä päätösvalta jatkotoimenpiteisiin. Avoimuus on helppo sana, mutta aito vastavuoroisuus vaikea.

Kategoriat
Pohdinnat

Sisäistä pohdintaa

Taas niitä päiviä, että työkalupakkiin ahtautuu uusi väline, jota ei välttämättä ajatellut edes haluavansa sinne. En rehellisesti ottaen tunnista mahdolliseksi itsekään kaikkia asioita, jotka maailmassa ovat ihmiselle mahdollisia.

Suhtaudun asioihin avoimesti juuri siksi, että tiedän kokemuksesta asioiden olevan paljon monipuolisempia, kuin olen itse osannut nähdä. En siis hahmota asioita täysin, vaikka itse näen ne omin silmin.

Uskon korkeampaan, voimaan, energiaan ja Jumalaan. Eikä minulla ole mitään ongelmia myöntää sitä. Valehtelija olisin, jos väittäisin hahmottavani maailman kaikkinensa ja sanomalla, ettei ole sellaisia asioita, joita välttämättä kukaan ei osaa selittää.

On hyvä aina välillä havahtua niihin hetkiin, joissa itse on keskiössä ymmärtämättä mitä tapahtuu. Minusta se on hienoa, että on rohkeutta myöntää olevansa joskus vain tuulessa kieppuva asia. En hallitse kaikkea, enkä haluakaan.

Toivon voivani olla menemättä alueille pysyvästi, joissa en halua elää. Haluan, että pysyn erossa niistä kokeiluista, joita katuisin loppuelämäni. Vähäpätöisimpänä voisi pitää tupakoimattomuutta. Siitä olen ylpeä.

Minulla on ensisijaisesti vastuu siitä, että minä täytän tarkoitukseni, parhaan potentiaalini ja kehitän itseni valmiiksi, viimeiseen mahdolliseen olomuotoonsa. Tietenkin tarkoitan niitä positiivisia kehityssuuntia, koska ihminen voi teroittaa hampaansa ja pyytää kirurgia pystyttämään sarvet otsaan.

Monen mielestä kunkin elämän tarkoitus on löytää oma onnellisuutensa. Minä en usko tähän siksi, että moni kasvaa elämänsä aikana muotoon, jossa yksilön onnellisuus riistää jonkun toisen onnellisuutta. Teoriassa kaikkien onnellisuus olisi hyvä asia, koska ihminen ei syntyessään ole mieleltään sairas.

Omasta puolestani on hyvä, jos voimme todeta, että on olemassa myös vääriä näkemyksiä tai tavoitteita. Minusta yhteiskuntamme väistää tällä hetkellä tavoitteellista dialogia, debattia, jossa todetaan ”voittaja”. Yhteisöllinen ajatustenvaihto, jossa lopulta kukaan ei muka ollut oikeassa on itse asiassa täysin luonnotonta ja perverssiä hihhulointia.

Uskon johtajuuteen. Uskon siihen, että olemme samassa veneessä, maapallolla – halusimmepa sitä tai emme. Enkä nyt puhu ydinjäteongelmasta tai nautakarjasta, vaan kaikesta. Kestävä kehitys edellyttää sitä, että teemme selkeitä päätöksiä, koska niiden avulla voimme todeta ne vääriksi. Jos emme tee mitään selkeästi, vaan vellomme harmaalla alueella, voimme sumuttaa itseämme ajatellen: ”Noh molemmissa on puolensa, eikä asia ole niin yksinkertainen.”.

Asiat eivät ole ikinä lähtötilanteessa yksinkertaisia. Maapallon pyöreys ei ole edelleenkään luonnollinen asia hahmottaa ihmiselle. Se on vain ultimaattinen fakta tällä hetkellä. Kukaan ei kiistä sitä ja se on päätetty. Se on lapselle helpompi omaksua, kun kukaan ei anna ”toista mielipidettä” siitä. Mutta harva meistä käy avaruudessa asti toteamassa, että siinäpä se pallo nyt on.

Telluksen muoto sinänsä ei kiinnosta enää ketään. Jos joku sanoisi sen olevan teknisesti ottaen soikea, se todennäköisesti ei ylittäisi edes uutiskynnystä. Pannukakku, jonka laidoilla on tyhjyys vai kappale, joka jatkuu itsensä ympäri? Siinä oli ihan oikea kysymys.

Ihmissuhteissamme emme ole päässeet Telluksen muotokysymyksen ratkaisua muistuttavaan tilanteeseen. Olemme edelleen täysin tiedottomia siitä, mikä on mitäkin. Olemme sopineet valtaväestössämme, että ihmisen mieltä: ei saa pilkkoa paloihin. Se on väärin.

Olen katsonut lukuisia sci-fi -elokuvia, joissa maalataan tilanne ihmisen ennalta-arvattavuudesta. Se on joka kerta ihmiselle kauhistus. Älykäs nykyihminen ajattelee itse tekevänsä kaikki valinnat (paitsi huonot, joihin hänet olosuhteet ajoivat). Parisuhteet eivät kestä. Kenessä vika? Ei sinällään kenessäkään. Dynamiikka ei toiminut, ajankohta oli väärä… Lässytilää.

Emme hallitse edes itseämme, mutta olemme kiinnostuneita oppimaan miten toisia voi lukea paremmin. Miten verkostoidun ja esiinnyn uskottavasti. Miten rakennan luottamusta… Kaikenlaista hömppää itsemme ulkopuolella. Emme halua ymmärtää itseämme, koska se tekisi lopun leikistämme. Niin kauan, kun tilanteet ovat epämääräisiä, ilman päätöstä, voimme heitellä kolikkoa ja todeta: ”Ahaa, nyt tulikin klaava.”.

Haluammeko ajatella elämäämme rulettina vai kertotauluna? Minä pyrin kertotaulumuotoon ja se raivostuttaa ihmisiä ympärilläni. Vastaa siis jollakin tasolla kysymykseen.