Kategoriat
Pohdinnat

Sisäistä pohdintaa

Taas niitä päiviä, että työkalupakkiin ahtautuu uusi väline, jota ei välttämättä ajatellut edes haluavansa sinne. En rehellisesti ottaen tunnista mahdolliseksi itsekään kaikkia asioita, jotka maailmassa ovat ihmiselle mahdollisia.

Suhtaudun asioihin avoimesti juuri siksi, että tiedän kokemuksesta asioiden olevan paljon monipuolisempia, kuin olen itse osannut nähdä. En siis hahmota asioita täysin, vaikka itse näen ne omin silmin.

Uskon korkeampaan, voimaan, energiaan ja Jumalaan. Eikä minulla ole mitään ongelmia myöntää sitä. Valehtelija olisin, jos väittäisin hahmottavani maailman kaikkinensa ja sanomalla, ettei ole sellaisia asioita, joita välttämättä kukaan ei osaa selittää.

On hyvä aina välillä havahtua niihin hetkiin, joissa itse on keskiössä ymmärtämättä mitä tapahtuu. Minusta se on hienoa, että on rohkeutta myöntää olevansa joskus vain tuulessa kieppuva asia. En hallitse kaikkea, enkä haluakaan.

Toivon voivani olla menemättä alueille pysyvästi, joissa en halua elää. Haluan, että pysyn erossa niistä kokeiluista, joita katuisin loppuelämäni. Vähäpätöisimpänä voisi pitää tupakoimattomuutta. Siitä olen ylpeä.

Minulla on ensisijaisesti vastuu siitä, että minä täytän tarkoitukseni, parhaan potentiaalini ja kehitän itseni valmiiksi, viimeiseen mahdolliseen olomuotoonsa. Tietenkin tarkoitan niitä positiivisia kehityssuuntia, koska ihminen voi teroittaa hampaansa ja pyytää kirurgia pystyttämään sarvet otsaan.

Monen mielestä kunkin elämän tarkoitus on löytää oma onnellisuutensa. Minä en usko tähän siksi, että moni kasvaa elämänsä aikana muotoon, jossa yksilön onnellisuus riistää jonkun toisen onnellisuutta. Teoriassa kaikkien onnellisuus olisi hyvä asia, koska ihminen ei syntyessään ole mieleltään sairas.

Omasta puolestani on hyvä, jos voimme todeta, että on olemassa myös vääriä näkemyksiä tai tavoitteita. Minusta yhteiskuntamme väistää tällä hetkellä tavoitteellista dialogia, debattia, jossa todetaan ”voittaja”. Yhteisöllinen ajatustenvaihto, jossa lopulta kukaan ei muka ollut oikeassa on itse asiassa täysin luonnotonta ja perverssiä hihhulointia.

Uskon johtajuuteen. Uskon siihen, että olemme samassa veneessä, maapallolla – halusimmepa sitä tai emme. Enkä nyt puhu ydinjäteongelmasta tai nautakarjasta, vaan kaikesta. Kestävä kehitys edellyttää sitä, että teemme selkeitä päätöksiä, koska niiden avulla voimme todeta ne vääriksi. Jos emme tee mitään selkeästi, vaan vellomme harmaalla alueella, voimme sumuttaa itseämme ajatellen: ”Noh molemmissa on puolensa, eikä asia ole niin yksinkertainen.”.

Asiat eivät ole ikinä lähtötilanteessa yksinkertaisia. Maapallon pyöreys ei ole edelleenkään luonnollinen asia hahmottaa ihmiselle. Se on vain ultimaattinen fakta tällä hetkellä. Kukaan ei kiistä sitä ja se on päätetty. Se on lapselle helpompi omaksua, kun kukaan ei anna ”toista mielipidettä” siitä. Mutta harva meistä käy avaruudessa asti toteamassa, että siinäpä se pallo nyt on.

Telluksen muoto sinänsä ei kiinnosta enää ketään. Jos joku sanoisi sen olevan teknisesti ottaen soikea, se todennäköisesti ei ylittäisi edes uutiskynnystä. Pannukakku, jonka laidoilla on tyhjyys vai kappale, joka jatkuu itsensä ympäri? Siinä oli ihan oikea kysymys.

Ihmissuhteissamme emme ole päässeet Telluksen muotokysymyksen ratkaisua muistuttavaan tilanteeseen. Olemme edelleen täysin tiedottomia siitä, mikä on mitäkin. Olemme sopineet valtaväestössämme, että ihmisen mieltä: ei saa pilkkoa paloihin. Se on väärin.

Olen katsonut lukuisia sci-fi -elokuvia, joissa maalataan tilanne ihmisen ennalta-arvattavuudesta. Se on joka kerta ihmiselle kauhistus. Älykäs nykyihminen ajattelee itse tekevänsä kaikki valinnat (paitsi huonot, joihin hänet olosuhteet ajoivat). Parisuhteet eivät kestä. Kenessä vika? Ei sinällään kenessäkään. Dynamiikka ei toiminut, ajankohta oli väärä… Lässytilää.

Emme hallitse edes itseämme, mutta olemme kiinnostuneita oppimaan miten toisia voi lukea paremmin. Miten verkostoidun ja esiinnyn uskottavasti. Miten rakennan luottamusta… Kaikenlaista hömppää itsemme ulkopuolella. Emme halua ymmärtää itseämme, koska se tekisi lopun leikistämme. Niin kauan, kun tilanteet ovat epämääräisiä, ilman päätöstä, voimme heitellä kolikkoa ja todeta: ”Ahaa, nyt tulikin klaava.”.

Haluammeko ajatella elämäämme rulettina vai kertotauluna? Minä pyrin kertotaulumuotoon ja se raivostuttaa ihmisiä ympärilläni. Vastaa siis jollakin tasolla kysymykseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *