Tekijä: Rakas

Keskustelu ja ajatustenvaihto… olen viime aikoina alkanut pohtimaan onko niillä itseisarvoa. Mielenkiintoinen kehittävä keskustelu neutraalissa ilmapiirissä, ilman positiivista säväystä, jännittävää latausta tai vastaavaa – ei ole monellekaan kovin motivoivaa tai oikeasti kiinnostavaa. Asiaa voisi huonosti verrata tiedonkeruuseen netissä, jossa saa monenlaisia mielipiteitä – omia vastaavia ja niistä eroavia – mutta aito dialogi ja halu vaihtaa ajatuksia puuttuu. Tai ehkä paremminkin vaikkapa johonkin opettajan kanssa käytyyn keskusteluun. Ihan kiva, mutta ei mitään kumppanimatskua.

Toisin sanoen, älylliseltä sisällöltään vähän köyhempi, mutta positiivisesti latautunut keskustelu on mitä ilmeisimmin paljon antoisampi keskimäärin arvioituna (ks. artikkeli mielen sivelystä).

Kyse voi olla myös ihmisen rajallisesta kyvystä havainnoida keskustelukumppanin halua ymmärtää, joka näin ollen ohjaa meitä arvioimaan keskustelun laatua mm. sen positiivisuuden mukaan.

Tiukka pohdinta. Stay with me.

Tämä pohdintani lähti liikkeelle naisten henkisen aggressiivisuuden (esim. huutaminen) pohdinnasta, jonka perustetta olen miettinyt, mutta en ole ymmärtänyt. Pohdiskelin, että oma tylyttämiseni pohjaa tilanteen pysäyttämiseen. Naisilla toimintamalli tuntui pohjaavan neuvottomuudenkokemukseen, jonka jälkeen viimeisenä keinona on oman turhautumisen purkaminen huutamalla.

Perusta

Naisillani on ollut usein traumaattinen/rikkinäinen lapsuus, johon he ovat palanneet useita kertoja suhteidemme aikana. Jollakin tapaa etäinen tai hankala isäsuhde ja toisiaan osin tukematon sisarusympäristö. Tiimiajattelu, perusturvallisuus, miehen rooli ja sen ymmärtäminen ovat häiriöityneet. Osin vaiennettu itkeminen (esim. yksin piilossa), turvattomuuden kokemukset, yksinäisyys ja muistot tilanteista, joissa joku lähisukuun kuuluva henkilö on aiheuttanut suoranaisia pelkotiloja lapsuudessa. Ilmaisun aggressiivisuus on ollut läsnä.

Suoria vaikutuksia on monia. Esimerkiksi jos isän alkoholinkäyttö on aiheuttanut epävarmuutta tyttäressä, nainen helposti ylireagoi myös kumppaninsa juomiseen. Huutaminen on ”ihan normaalia” ja ”riitoja tulee ja menee, eikä niistä pidä ottaa niin herkästi itseensä.”.

Minä herätän jollakin tavalla toiveen asioden korjaamisesta ja eheytyksestä. Toive sisältää perheen, jota osaltaan kumppanini saivat perheeni kautta. Luonnollisesti viime suhteissa vähemmän ydinperheemme hajottua. Niinä hetkinä, kun perheemme oli koossa ja yhdessä; tunnelma oli usein idyllinen, leppoisa ja humoristinen. Hyvä ruoka, käytöstavat, kaunis kattaus, kohteliaisuudet ja naseva kiusoittelu – siitä olivat viikonlopun perheillallisemme yleensä tehty. Helppo kohde jäädä ikävöimään.

Asenteet

Sitoutuminen ja uskollisuus ovat määrittäviä tekijöitä. Näihin asioihin nainen yrittää suhtautua ymmärtäväisesti aluksi. Tilanne on aavistuksen ristiriitainen, että naisillani on ollut ennen minua vain vähän parisuhdekokemuksia. Kuitenkin heillä tuntuu olevan todella vahva näkemys mitä suhteen pitäisi olla ja sisältää. Ydinongelmaksi muodostuu aiemmat pitkät suhteeni, jotka tällä iällä merkitsisivät kihlautumispolkua, mutta kohdallani aiheuttavat varautuneisuutta sormuksiin.

Naisten ainutkertaisuuden kokemusta rikkoo se, että olen rakastanut täysipainoisesti aiemminkin ja kokenut yhteenkuuluvuuden tunteita. Naiset ovat erinomaisia haistamaan tiettyjen sektorien tunteita ja heillä on häiritsevä kyky kysyä kysymyksiä, joihin he eivät halua rehellisiä vastauksia.

Vähäinen seurustelu tarkoittaa myös itse(p/n)äiseksi kasvamista. Naiset ovat kuitenkin herkkiä ja kaipaavat pehmeitä tunteita, joten naisen perustarpeiden ja opittujen mallien välinen epäsuhta aiheuttaa välillä isojakin ristiriitoja toiminnassa/mielialoissa.

Naisellisuuden kokemus; mies johtaa ja tietää mitä tekee, itsevarmoin ottein. Hankalasti mies ei välttämättä luotsannutkaan laivaa suuntaan/kohteeseen, jota nainen oli ajatellut. Väärin. Nainen haluaisi nauttia seksikkäistä käsivarsista ruorissa, shamppanjapullon kallistamisessa ja aurinkovoiteen levityksessä (ilman rajoja – tietenkin) ilman pelkoa, että vene ohjautuu jonnekin muualle kuin kihlasaaren kautta alttarisatamaan. Myöskään kiertotiet naissaareen kautta ja ”Voi-vittu-sä-ja-sun-ihanat-ystävättäret”-lisämatkustajien kyyditsemisin, eivät olleet merkittynä naisen karttaan. Mies saa ohjata laivan ihan haluamaansa reittiä; kunhan se on nopein, peilityyni, siellä paistaa aina aurinko ja ja ja… mutta siis muuten ihan mistä vain saa mennä.

Pohdinta

Jokin minussa ja mahdollisesti menneisyydessäni kiehtoo tätä kuvaamaani naistyyppiä.

Osaamme molemmat luoda vaaleanpunaisen kuplan. Kapseloida. Täyttymättömät toiveet henkeen&vereen -kumppanista orastavat silmien edessä; kaikki peliin. Minä puhun tunteistani, jotka nainen todistelee tyhjäksi myöhemmin ja nainen lupailee minulle asioita, joita hänellä ei ole varastossa eivätkä ne mahdu tilaustarvikelistalle.

Lisäksi minä tunnun näkevän kaiken sen itse(p/n)äisyyden takaa sen herkän tyllerön, joka opetteli kantamaan tuliasetta (jonka olkahihna on tehty…). Ensimmäinen iso vastoinkäyminen aktivoi naisen aggressiivisen puolustusrefleksin, neuvottomuuden ja kriisiyttää tilanteen. Minä puolestani olen selvästi liian herkkä omaa sokeuttani huomiotta jättämääni puolustuslinjan aktivoitumiseen. Vittuunnun naisen puolustuksesta (hyökkäyksestä), samoin kuin nainen raivostuu minun toiminnasta – joka on naiselle hyökkäys (naiseuteen, luottamukseen, ainutkertaisuuden kokemukseen…).

Toisin sanoen, koemme molemmat heräävämme pilvilinnastamme taisteluun… ja mitä tekee unilta herätetty karhu? Syö puolukoita ja menee takaisin nukkumaan?

Tilanneanalyysi tehty. Sitten vain ratkaisemaan, eikös?
Mukavaa pääsiäistä kaikille ja maukkaita lammasaterioita!

”Mä tiedän, että me palataan ja samat virheet toistetaan” -Disco

Laulu tuli mieleeni, kun mietin tämän päiväistä lausahdustani yrityskonsultille, jonka kanssa suunnittelimme erästä isohkoa hanketta. Totesin: ”Minullahan on asenneongelma, minä otan poran käteeni ja poraan sitä kiveä kunnes terä on katki ja käteni ovat palaneet.”.

Pohdiskelin, että lopetan projektit vasta, kun olen tuhonnut resurssini ja huomannut, ettei kannattanutkaan. Jalostin ajatusta sittemmin päivällä vielä ja totesin, etten voi lopettaa mitään projektia kriisitilanteessa. Minun pitää luotsata vene vähintäänkin matalikkoon, jotta voin varmistua, ettei kukaan menehdy prosessissa. Arviointikyvyn sumentuminen on myöskin riski, eikä kriisissä välttämättä näe päätöksien kerrannaisvaikutuksia.

”Haluan tilanteen, jossa ’1+1 > 2’… mutta kuitenkin siten, että tulos on <3”

Siis: Kahden alkion yhteenlaskun tulos on enemmän kuin osiensa summa (olemme yhdessä enemmän, kuin muuten olisimme) – kuitenkin siten, että tulos on pienempää kuin kolme… siis rakkaus… ironisestihan tässähän voi ottaa myös sen näkökulman, että pariskuntana minun tulee olla enemmän kuin muuten olisin – ilman, että hankimme lapsen. Toisin sanoen, yhtälön pitää tuottaa ensin se kokemus minusta parempana ihmisenä, meistä yhdessä parempina ja kokemus, että saan hänestä parhaat puolet esiin. Tämän jälkeen yhtälön tulos saa kasvaa suuremmaksi tai yhtä suureksi kuin kolme.

Karkealla jaolla mies elää hetkessä ja nainen vetää lajiamme eteenpäin. Toki miehetkin, kun haluavat vetää naista edestakaapäin, niin pakkohan sitä on hommata asuntoa ja muutenkin päästä parempiin hommiin.

Mies olisi tyytyväinen pontikkapannuun ja televisioon. Rentoina hetkinään nuori mies saattaa jopa raottaa omaa tunnemaailmaansa naiselle, joka sittemmin aina tulkitsee miehen sanat jollakin kertoimella.

Miehelle ihmissuhteet jne. ovat jatkumo: tässä ollaan ja huomenna jossain.

Nainen luo tilanteista, ihmissuhteista ja esim. urastaan näkemyksellisen kehikon, johon sitten haetaan tavaraa – varoituksia ja vahvistuksia. Naisella on odotusarvoja elämänsä suhteen enemmän kuin miehillä.

Kysymyspatteristo, jonka kautta ponnahdetaan eteenpäin voi olla esim.

1. ”Kiihoittaako hän minua?”
2. Tunnenko oloni turvalliseksi? (jos turvallisuus pääsi juuri loppumaan kysytään varakysymys: kiihoittaako hän minua erityisen (taianomaisen) paljon?)
3. Ajattelenko häntä yhtenään?
4. Lapset…

Miehellä ei ole aavistustakaan mitä mittareita jne. naisella on jo valmiina. Miestä arvioidaan. Mies toki arvioi naista, mutta muoto on yksinkertaisempi: ”Miten naiseni käyttäytyy? Miltä hän näyttää?” jne.

Odotusarvot, suunnitelmat ovat erittäin jees ja niitä tarvitaan – mutta niillä on kääntöpuoli: pettymys.