Tänään tuli sitten tajuttua, että melkoinen kardinaalimunaus on tullut taas tehtyä säännönmukaisesti ihmissuhteissani, jotka ovat suuntautuneet hameväkeen. Olen nimittäin ajatellut tietäväni paremmin heidän asioitaan.
Jos nainen on vaikkapa ilmaissut haluavansa viettää loppuelämänsä kanssani, olen tämän ottanut haaviini ja pyrkinyt johtamaan suhdettamme tämä asia mielessäni. Toisin sanoen, jos olen havainnut asian, josta voisi jossain vaiheessa tulla kinaa ja näiden asioiden summana voisimme joutua riitoihin, lopulta eroon – olen nostanut asian pöydälle. Tätä olen sitten tehnyt ajattelemattomasti melko tiheälläkin tahdilla, jos asioita on pompsahtanut mieleeni.
Näin ollen suhteen positiivisesti käytetty aika on leikkaantunut ja yhteenkasvamiseen osoitettu toive on mennyt oikeastaan täysin munilleen, kun olen kuvitellut ymmärtäneeni mitä nainen haluaa.
Nainenhan ei halua tulla nähdyksi loogisena kokonaisuutena, eikä sen puoleen epäloogisenakaan. Kumpikin näkökulma sisältää rationaalista päättelyä, joka sisältää vertailua ja muita asioita, joita nainen ei halua itseensä liitettävän. Nainen haluaa olla yksilö. Ei siis nainen alunperinkään, koska sekin kategorisointia. Henkilö, persoona ja kokonaisuus. Sekään ei riitä, että mies pitää naisen persoonasta, vaan miehen kuuluukin – täysin yllätyksellisesti – ajatella naista ja tämän vartaloa intohimoisen seksuaalisesti. Useimmiten jämäkät otteetkin ovat plussaa.
Kukaan toinen nainen ei saa olla lähimaillakaan, hopeasijalla tai jonotusnrolla x. Se oma mielitietty kannattaakin irroittaa kaikesta vertailusta. Mitä vähemmän vertaat ja mitä enemmän ylistät vaan ”suoraan” häntä ja hänen ominaisuuksia – sen parempi.
Nainen kysyy: ”Mitä mieltä olit tuosta naisesta?” ja sinä vastaat: ”Mistä? En ymmärrä. Haluan katsella, koskettaa ja jakaa ajatukseni vain sinun kanssasi. Tässä maailmassa ei ole mitään tai ketään jota voisi edes verrata sinuun. Olen niin onnellinen, että tapasin sinut. Sinä teet tästä vaillinaisesta miehen kehosta sielukkaan ja sydämellisen – sinä et vienyt sydäntäni, vaan annoit sellaisen minulle. Sen vaimea ja innoton värinä ei koskaan kuljettanut happea aivoihini ennen sinua. Nyt se sykkii ja tekee minusta älykkään – paitsi silloin, kun en voi enää vastustaa ihanaa vartaloasi ja sydämeni ahtaa punasoluni alemmas.”.
Nainen arvostaa rationaalisuutta, kun se kohdistuu aikatauluttamiseen, lasten kasvatuksesta sopimiseen, hankintoihin joita mies tekee (rationaalisuus naisen hankintoihin on sitä, että mies on riittävän fiksu ansaitakseen tarvittavat rahat), talonrakentamiseen, korjaustöihin, anoppiin, ulkomaan matkojen järjestelyihin… Kaikkiin edellä mainittuihinkin mies saa ja pitääkin suhtautua intohimoisesti ja rakkaudella, mutta mm. näissä asioissa mies saa olla looginen ja perustaa päätöksensä järjelle.
Kumppanini on halunnut matkailua ja minä olen ajatellut, että matkaillaan, kun olemme hankkineet tietyt perusasiat kuntoon ja meillä on hyvät+vakaat tulot… Tällä rationaalisuudella, johon Nalle Wahlroos sanoi: ”Ei elämäntarkoitus ole elää askeettisesti, pienessä kodissa – älä sekoita rationaalisuutta ja askeettisuutta.” – olen vain masentanut naistani ja saanut hänet ajattelemaan:
1) En arvosta matkailua, naisen halua nähdä maailmaa – enkä ole kiinnostunut muista kulttuureista. Olen urpo, jonka mielestä Suomessa ei ole mitään vikaa, muualla ei ole mitään nähtävää ja lastemme ei tarvitse nähdä mitään. Ei edes niitä asioita, joita nainen on kokenut saaneensa ulkomaan matkoiltaan.
2) Pidän naista tyhmänä, järjettömänä riskinottajana, joka ei osaa hoitaa taloutta ja en itse tajua, että elämämme on ainutkertaista ja se kuluu koko ajan. Koen oikeudekseni evätä meiltä matkailun sillä verukkeella, ettei meillä ole siihen varaa. Todellisuudessa ihmisellä on varaa tärkeiksi katsomiinsa asioihin ja koska en pidä matkailua tärkeänä – en pidä suhdettamme, enkä kumppanianikaan tärkeänä.
Miehen olisi kannattavampaa vain ehdotella itse suunnittelemiaan matkoja, jotka ovat budjetiltaan kohtuullisia ja sitten hommata ne rahat jostakin. ”Mitä mieltä olisit kultaseni jos matkaisimme tänne, tuonne tai sinne (joista olen jo kartoittanut edulliset setit)?”. Rationaalisuutta tai edullisuutta ei kannata mainostaa, koska se munii tämän intohimoisen ihanan ilmapiirin muuttamalla sen järkiperusteiseksi.
Yksikään nainen ei halua kokea itseään halvaksi tai arvottomaksi. Kompromissit ovat aina luovuttamisia naisen mielessä. Ne pitää korvata joskus. On parempi vuorotella päätöksentakojaa, kuin tehdä aina kompromisseja – kyllä, naistenlehdet ja talk-show’t valehtelevat sinulle päin naamaa, että kaikesta kuuluisi keskustella ja tehdä yhdessä päätökset.
Ei edes lastenkasvatuksesta. Tarkka muoto on: ”Minulle on erittäin tärkeää, että kasvatusnäkemyksemme kohtaavat.”. Siinähän ei missään vaiheessa sanota, että: ”Minulle käy oikein hyvin, että suunnittelemme yhdessä kasvatukselliset näkemyksemme ja teemme erimielisyyksissämme kompromisseja.”. Ei yksikään äiti heittele kolikkoa lastensa tulevaisuudesta.
Jos kunnioitat itseäsi, suhdettanne ja naistasi – nainen kyllä kunnioittaa sinua. Älä ole siitä huolissasi. Äläkä mene bloggailemaan nettiin ajatuksiasi siitä, ettei naisia kannata läpileikata rationaalisesti, koska ammut itseäsi jalkaan tekemällä sen.
Rakastan naisia. En häpeile tietämättömyyttäni, myöhäisheränneisyyttäni tai muita puutoksiani. Tämän blogin tarkoitus ei ole päättyä ratkaisuun, vaan minun valaistumiseen ja siihen, että osaan arvostaa naisia – erityisesti kumppaniani – tilanteesta riippumatta ja saada hänet tuntemaan itsensä erityiseksi. Blogini ei sisällä yksittäisiä exieni tarinoita, vaan ne ovat koonteja kaikista kokemuksistani, joita olen mm. nähnyt ympärilläni tapahtuvan ja keskusteluissa tavannut. Vaikka surkeasti markkinoinkin ajatuksiani, on tavoitteeni nostaa naisten arvostusta ja miesten kykyjä toimia naisten kanssa – oikein. Minulla on paljon asioita, jotka ovat jääneet epämääräisiksi ja niitä haluan ratkoa – enkä lakaista maton alle. Haluan katkaista kierteen, jossa miehet vaan toteavat pojilleen: ”Ei niitä voi käsittää. Väärin teet kuitenkin.”. Auta minua, älä tuomitse. Ohjaa oikeaan ja tule rakentamaan siltaa.