Kategoriat
Runot

Valitsen Rakkauden

Jos saisin yhden hetken valita,
ohitse kiitävän sekunnin kahlita,
olisi se, kun uskalsin kääntää kiven,
vaikka pelkoa oli mukana hiven.

Ihminen tarvitsee rakkautta sen tiedämme,
mutta usein unohtuu asia, jonka kiellämme.
Ei omaa rakkautta saa arvottaa tasavertaisena,
onhan toisen tunteet oleva ainutkertaisena
paljon omiemme päälle ja niiden ylitse,
vaan ei ne toistensa päällä ole tai mene ohitse,
ovat ne rakkaita meille, vaikka omia tunteitamme
ovatkin ja rakkautta meille kaikille toivomme.

Se päivä, kun uskalsin ajatella, että oikeus on mulla:
Rakastaa – oli hetki, jonka päiväyksen unohdin,
kunnes muistin – ja taas pienen hetken,
pienen ripauksen, pienen hyppysellisen
sain itseäni takaisin, enkä hetkeäkään liian aikaisin;
sen itselleni rehdisti tuumasin, kun samalla puuhailin
jo uutta keikkaa, kun sen edellisen menetin.

Olinko menettänyt todella jotain, vai saanut
sittenkin? Ehkä jotakin olisin ymmärtää voinut
paremminkin? En ehkä aivojani käyttää tohtinut
ja hukkasin kapasiteetinkin, jonka olin omistanut.
Senkin. Miksen ollut aiemmin aikuistunut?

Aikansa kaikella, mutta Rakkauden lepattaminen
pois päin itsensä luota, kun ei itseensä luota
ja paineensa aikeella painelllaan paineistetuin
sormin, varpain ja ehkä korvin. Ei suulla kuitenkaan,
ei suinkaan. Ei käy meille itsemme kanssa kuinkaan,
kun emme kehity mihinkään, on helppoa alkaa pitämään
kaikenlaisesta mukakin tärkeästä ja riskit unohtaa
täysin – laittaa taka-alalle, eespäin hiessä huhkaa.

Ehkä olin jo valmis, vaikkei kuulunut mistään ”Kippis”?
Saatoin valkolakin päähäni pujottaa ja murheet unhoittaa,
sen omaehtoisen hetken, kun lainkaan itkenyt en.
Olinko jo perillä, jos niin itse päätin?
Mä rakkaudettomia päivästä toiseen säälin
ja yksi heistä olin, usein, sieltä itseni löysin.
Joskus turvallisuutta hain ja toiseen itseni köytin.
Vasta sitten tarkoitukseni täytin
ja koko maailmalle näytin.
Mä välitin.
Ja eespäin, rohkeasti, lähdin.
”Kohti rakkautta!” miekan vetoon säpsähdin,
myönnän, hieman siinä säikähdin.
Pysähdyin.
Melkoisen pehmoiseksi äidyin
ja täysin lauhduin. Komeaksi pukeuduin
ja sinut etsin syliini… Olit mun penisilliini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *