Kategoria: Runot

Marmorinen juustotarjotin pyörähtää, jotain pois ja jotain tilalle.

Veitsi leikkaa uutta, lainattua, sinistä, jotain toista ja jotain pilalle.

Rintataskustani kaivan minibaarin Famous Grousen, korkki narskuen aukeaa.

Viski vinhalla kierteellä lorisee suuhuni, kuin tulpasta vapautettu lavuaari.

Asetan pullon hellästi marmorille, keskelle, kyljelle, kuin minua odottava flanelliyöasu.

Loppuu juuston viiltely. Tarjotin pyörähtää ja veitset tippuvat kyydistä, kolistellen pöytäliinan pieliä.

Rum-rum-ru…rum… Ei enää pyöri. Katsot minuun, mietit pitäisikö sinun väistää, pelata vai aikailla. Iskeä, kysyä vai paikkailla.

Katson sinua kuten yliluutnantti ohjeisti. Tapitan sinua katsettani häpeämättä, kuin olisin valmis tappamaan.

Olen valmis moneen. Kuolemaankin. Mittaat. Poljet. Mittaat. Tamppaat. Ei se madallu, allesi sorru. Ei muutu, ei enää muuta.

Kieleni vaeltaa aivosolujesi välissä. Tunnet kuinka sanaton, koskematon, otteeni kiristyy ympärillesi.

Painan sinua tiiviiksi. Tunnet olevasi yksi kappale, vailla turhaa, ilman osia ja liitoksia. Olet yksi vetoisuus ja uppoat otteessani lämpimään kylpyyn.

Otan sinut aivan kokonaan syliini. Et liiku tuoliltasi. Aika pysähtyy. Muiden hengitys kuulostaa rankkasateelta kattomme päällä.

Voit jo tuntea kosketukseni, vaikka edelleen pöytä erottaa meidät. Olemme ringin eri puolilla. Puolet minusta on sinun. Mutta onko se isompi vai pienempi puoli?

Kätesi siirtyy housuntaskullesi. Et edes tiedä mitä etsit. Haluat tuntea sauman, epätasaisuuden, revontulen tavoin soljuvassa tunteessasi, jonka virtaan pelkäät uppoavasi. Nauttien liiaksi pudotuksesta.

Olen sotilas. En hylkää tehtävää pelastaakseni omia solujani. Vain käsky korkeammalta voi asettaa polkuni uuteen suuntaan. Odotan valontuojaa. Suljen silmäni ja muistan kirjoitukset.

Olen matkannut kauas. Riipus on vielä ankkuriketjussaan. Rohkeus, usko ja hyvä tahto. Siunaukseni.

Kohtaan sinut ilolla. Olethan iloni. Kaikki mitä tapahtui, tapahtui syystä. Vuoret eivät kutsu minua, ei muuta.

Ei muuta.

Itseni tunnen rikkinäiseksi,

pyörii mielessäni liiaksi seksi,

niin raa’alta tuntuu se sanottuna,

ei lainkaan kaukaiselta koettuna.

Kuka löytyy nyt viereltäin,

kielletty, mut ei kieleltäin,

oon raskas mieleltäin,

mut uskon kaiken parhain päin.

Yön kuningatar, yön kuningatar.

Ei ole luonneroolisi pahatar.

Ole hyvä ja ymmärrä,

Ettei liioin otsaani korista kyrpä.

Narrinasi saa hovissa tanssia moni.

Siinä asussa vierähtää kanssain tovi.

Jos hallitset valtakuntaa puolestani.

Kaipaat työvoimaa puoleltani.

On työt tehtävä hyvin.

Ei riitä määräys yksin.

Jos valtikkaa haluat imeä.

Ei riitä siihen suunnitelma pimeä.

Viisaasti on hallittava.

Vääryys selliin kahlittava.

Kuningattareni, olet ykköseni.

Joskus aasi, enimmäkseen kuninkaasi.

Neuvojasi arvostaen

Tein, kuten parhaaksi katsoin.

Katsoin itseäni ja sinua peilistä.

Sinua arvostaen

Näytimme kuuluvan toisillemme.

Kuin vasara työkalulaatikkoon.

Ei minun johdettava, ei valona tähtitaivaalla eikä kanssakulkija.

Hän sairas lapseni ja minä hänen.

Toisen piti tervehtyä. Hän ei koskaan voimaantunut ja uintitaitoni eivät riittäneet naaraamaan molempia rantaan.

Minä lähdin. Haavoja nuollen. Paranemaan.

Olinko murhaaja? Auttamattomasti tähän ajatukseen käännyin. Vastuullisuudestani itse väännyin.

8 vuotta. Paljon ihmisiä hyvästelin. Lopussa oli ylpeyttä ja hilpeyttä. En minä lopun hyvästelyjä tarkoita, sure tai pohdi – tein kaikkeni heidän kanssa. Vaan matkalla uupuneet. Paljon heitä hyvästelin. Ehkä väärin valitsin.

Valitsin kuitenkin jatkaa ja se oli miehen työ.

Tyhmää.

Ehkä.

Sellainen minä kuitenkin olen ja minullakin on oikeus Rakkauteen. Enkä syytä ketään – edes itseäni – sen etsimisestä ja siihen uskomisesta. Usko, Toivo ja Rakasta.

Nukkuu ja tuhisee. Kylkeä kääntää äänekkäästi. Vatsa ylöspäin ylpeästi. Kahdesti vuodessa parta lyhenee, mutta silti kaunis hän on.

Onko kahdella karvanaamalla niin väliä, kumpainenkin omalla tavalla pörröinen ja luonteikas?

Viattomuutta on tarjolla vain harvalle, täydellisyyttä ei kenellekään.

On yksi, jolle kaiken sallin ja palaan luokse. Kieli poskeani koskee ja häntä huiskaa. Rakkautta ilman sanoja kuiskaa.

Onnen avaimeni sadevesikaivon reiästä pudotan. Se on vain näky, ei totta. Jotakin ihmeellistä palkintoa odotan. Kuin rintamalta palaava, huoraksi haukuttu, lotta.

Ehkä yksin olen, en tiedä. On monta vaatijaa pääni sisällä ja ulkonakin. Ovat äänet voimakkaat, ehken niitä enää siedä. Pitäisi osata hiljentää, nyt kannan syyllisyyttä siitä.

Tunne, joka minua kalvaa, tarjoaa lohtua varmaa, koska sama, joka nyt sisuksiani syö – se myös ravinnon pilkkoo ja paloihin lyö.

Kyllä voimamme on käsissämme, halusimme sitä tai emme. Lyömme vihollisen takaisin ja tartumme ruoriin kaksin käsin.

Alihankkijoita pestataan, kalat perataan, mutta rooli kapteenin, on meille omin. Voimme ottaa avuksi kartturin, matruusin tai laivakoirankin, mutta lakki kapteenin, on päähämme sopivin.

Älä vaihda lakkia sekstanttiin, seksiin tai möhköfanttiin. Moni on katunut, että teki vaihdon muutamaan lanttiin, eikä päässä mikään laittanut hanttiin.

Lakki päässä, ruori käsissä. Ei voi muut muuta, voivat soittaa suuta, mutta sinä kestät sen ilman muuta, koska kotisatamassa kapteeni suutelee aina simasuuta.