Onnen avaimeni sadevesikaivon reiästä pudotan. Se on vain näky, ei totta. Jotakin ihmeellistä palkintoa odotan. Kuin rintamalta palaava, huoraksi haukuttu, lotta.
Ehkä yksin olen, en tiedä. On monta vaatijaa pääni sisällä ja ulkonakin. Ovat äänet voimakkaat, ehken niitä enää siedä. Pitäisi osata hiljentää, nyt kannan syyllisyyttä siitä.
Tunne, joka minua kalvaa, tarjoaa lohtua varmaa, koska sama, joka nyt sisuksiani syö – se myös ravinnon pilkkoo ja paloihin lyö.
Kyllä voimamme on käsissämme, halusimme sitä tai emme. Lyömme vihollisen takaisin ja tartumme ruoriin kaksin käsin.
Alihankkijoita pestataan, kalat perataan, mutta rooli kapteenin, on meille omin. Voimme ottaa avuksi kartturin, matruusin tai laivakoirankin, mutta lakki kapteenin, on päähämme sopivin.
Älä vaihda lakkia sekstanttiin, seksiin tai möhköfanttiin. Moni on katunut, että teki vaihdon muutamaan lanttiin, eikä päässä mikään laittanut hanttiin.
Lakki päässä, ruori käsissä. Ei voi muut muuta, voivat soittaa suuta, mutta sinä kestät sen ilman muuta, koska kotisatamassa kapteeni suutelee aina simasuuta.