Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Avartavallaan

Avaruuden aikataulut – kaiken maailman rakkauslaulut…
Hei kuule mua! En tahdo unohtua!
-Aknestik, Avaruuden Aikataulut

Hieno kappale, miehen kannattaa kuunnella viisu läpi ajatellen, että epätoivoisesti rakastunut nainen laulaa tätä miehelle. Tällöin voi ehkä ymmärtää useita tilanteita paremmin ja motivoitua yrittämmään parastaan 🙂

Aika, liike ja energia ovat suhteellisia sekä absoluuttisesti että käsitteellisinä. Naisten ja miesten aika-avaruudet ovat perusrakenteeltaan erilaiset. Klassisin esimerkki lienee miehen ”ihan kohta, kulta”, joka on jotain sekunnin ja muutaman vuoden väliin.

Kiteyttävin esimerkki on täpärästi juhliin ehtiminen, jossa mies miettii ”Hah, ehdimme jälleen!” ja nainen ”Melkein myöhästyimme taas.”. Mies ”palautuu” tästä ”melkein-stressistä” melko nopeasti, asiahan hoitui hienosti ja hän keskittyy juhliin. Useille naisille sen sijaan tämän ”melkein-stressin” vaikutus on pitkäaikaisempi. Yksi tärkeimpiä eroja on, että mies keskittyy kaahaamaan kiireessä – nainen käy läpi (ainakin alitajuisesti) niitä ”Olen myöhässä” -tunteita jo etukäteen ja ehkäpä niitä pettyneitä muiden tunteita, häpeää. Mies suorittaa tehtävää ja nainen varautuu jo iskuun.

Naisten empaattisuus antaa heille ällistyttävän kyvyn kokea tuskaa ja jopa fyysistä kipua, ahdistusta joka ahdistaa hengistystä. Tällaisesta kokemuksesta ei palauduta sormia napsauttamalla.

Mies kikkailee auttamattomassa aikataulutilanteessa pariskunnan näkemään, mutta naiselle pettymyksen tunne söi jo sen yhteisen hetken arvon ja potentiaalin. Nainen odotti kunnollista tapaamista ja kaikki syyt olla näkemättä edustavat suoraan tai epäsuoraan, ettei mies välitä naisesta.

Jos syy on todella ’force majeure’ nainen voi helposti ajatella: ”Jos mies välittäisi minusta, hän olisi järjestänyt meille aikaa riittävästi ennen tätä akuuttia epäonnea – eihän kukaan ihminen tyytyväisenä ollessaan hajoa yhteen vastoinkäymiseen, vaan suhtautuu ymmärtäväisesti kumppaninsa hankalaan tilanteeseen… Mutta minä en ole ollut tyytyväinen… Minulla ei ole lainkaan välittämistä varastossa, josta voisin sitä ottaa… Minut siirrettiin sivuun taas muiden kiireellisempien asioiden tieltä… Mutta eihän aina voi olla huonoa onnea… Jos ei nähdä riittävästi, niin pakostihan se kertoo siitä näin pitkäaikaisesti jatkuessaan, että olen toissijainen asia… Tai siis en edes toisiksi tärkein.”

Ja auta armias jos miehellä on ollut aikaa nähdä muita naispuoleisia ihmisiä – äiti ja siskot… Ehkä täti ja mummokin – annetaan anteeksi, mutta kaikki muu aika, huomio, lempeys ja vastaavat resurssit, joita on jaettu muualle… Siis priorisoimatta – vai juurikin sitä tehden!?

Nainen kaipaa onnellisuutta ja turvallinen ympäristö kehittää perhesuhteita on useimpien kaunokaisten onnellisuuden ytimessä. Sen turvallisuuden rikkominen aiheuttaa pelkoa, joka muuttuu lopulta vihaksi.

Asiassa on kuitenkin valoisa puoli: lisäämällä naisen turvallisuusympäristöä – mistä tahansa näkökulmasta – saa naisen onnellisuuden kasvuun. Ja tähän löytyy jokaiselta mieheltä annettavaa.

Mieti missä sinä ja kumppanisi annatte toisillenne turvallisuutta. Keskustelkaa ja kehittäkää positiivisen sekä vahvuuksienne kautta asiaa. Tämä on tärkeää, koska turvallisuudesta puhuminen on niitä marginaalisia asioita, jotka vievät aluksi päinvastaiseen suuntaan. Pelon ehkäisemiseksi ja siitä eteenpäin pääsemiseksi on ensiarvoisen tärkeää nimenomaan olla positiivinen.

Älä siis aloita keskustelua ennen kuin sinulla on nippu hyviä asioita kumppanistasi ja itsestäsi sanottavana. Itseäsi koskevia et sano, ennen kuin olet vakuuttunut, että kumppanisi on kuullut kuinka arvostat häntä. Ja sitten sillä ei ole enää niin väliä, olet todella hieno ihminen. Kykenet antamaan toiselle arvoa, lisäämään hänen itsevarmuutta ja -hyväksyntää. Muista syleillä sitä tunnetta ja Rakastasi <3

Kategoriat
Pohdinnat

Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä

Uutisankkuri (Peter Nyman) toivotti meteorologille (Liisa Rintaniemi): ”Hyvää naistenpäivää – meillähän oli lämmin päivä tänään – ennätyksiä meni rikki.”, johon meteorologi naurahti ja totesi: ”Eiköhän niitä ennätyksiä rikota tästä juhannukseen asti.”. Hölmistynyt uutisankkuri hymyili ja meteorologi jatkoi: ”Ja se on muuten naisten tasa-arvon ja oikeuksien päivä.”. Uutisankkuri jatkoi pölähtänyttä hymyään ja tuumasi: ”Aivan.”.

Uutisten jälkeen mainostettiin tutkimusta: ”Miehet löhöilevät tv:n edessä – naiset raatavat kotitöitä”. Itse tutkimuksesta (miten, missä, milloin…) ei ole mainintaa. Miehiä ei voi syyttää liiasta älykkyydestä kommenteissa sen enempää, kuin vastaavia toisen sukupuolen edustajiakaan. Yksi hellyttävä kommentti oli ’Lilla’ -nimimerkiltä:

”Tutkimuksesta puuttui tiedot työpäivän pituudesta. Ainakin minä teen mieluummin kotityöt miehen ollessa työssä, jotta voimme viettää yhteistä vapaa-aikaa.”

Ohjelmassa oli seuraavana lotto, jossa Sanna Stellan oli virallisena pyöräyttäjävieraana. Juontaja aloitti: ”Vuosien saatossa naisten päivä on hieman muuttunut ja se on nykyään usein naisten hemmoittelupäivä. Miten Sanna – hemmottelitko sinä itseäsi tänään?”. Sanna vastasi: ”No joo, siivosin, pyykkäsin, laitoin ruuat – mutta minusta naisten päivän ei tulisi olla niinkään, että miehet hemmoitelevat naisia – vaan naiset ovat naisten kanssa ja hemmoittelevat toisiaan. Sainhan mä eilen orkidean – vääränä päivänä.”.

Olemmeko tulleet eteenpäin kohti tasa-arvoista yhteiskuntaa? Emme lyhyen tv-katselun perusteella ainakaan ole siellä, mutta olemmeko edes menossa siihen suuntaan?

Kategoriat
Pohdinnat

Kun Kari tapasi Sarin

”When u know that u wanna spend the rest of ur life with someone – u want that to start ASAP” -Harry Burns -roolihahmo, ’When Harry met Sally’ -elokuvassa

Mietin, että miten en ole tajunnut anteeksipyynnön olevan todella miehinen – suoraselkäinen ja rohkea teko?

Onnistuin jäljittämään asian ”miehisten tekojen” -mekaniikkaan, jossa on todella EPÄmiehistä tehdä jotakin joka ei toimi. Mies menee kurkistamaan konepellin alle ja EI saa korjattua ongelmaa, eikä edes paikannettua sitä. Miehen yrityksestä tehdä jotain ei ole mitään hyötyä.

Elokuvassa anteeksipyyntö vaikuttaa ja se toimii, se tiedostetaan ja tunnustetaan toiminnalla. Sari ei ehkä anna anteeksi heti, mutta näyttää rekisteröineensä anteeksipyynnön. Tosielämässä ei näin käy.

Kategoriat
Pohdinnat

Olenko

Haluttu
Tulenko nähdyksi
Ollut oma itseni
Muuttunut
Kehittynyt
Oppinut
Parempi
Kelvollinen
Ainutlaatuinen

Siinäpä niitä kysymyksiä, joita joko kyselemme aktiivisesti itseltämme tai porukka, joka välttää ko. settiä – saa sen kovempana tiiviskurssina sitten jossain vaiheessa.

Näitä kysellään epäsuorasti jopa itseltä. On aika luonnollista, että ne ovat erittäin piilotettuja, hämyisiä ja kiertoteillä eksyviä lampaita, kun niitä kysellään toiselta. Etenkin sellaisilta, joiden sanalla on merkitystä – mutta heidän sitoutuminen on vielä harmailla.

Isi ja äiti ei nyt auta tässä asiassa. Nämä jutut jäävät aina suhteeseen ja niissä saadut vahvistukset tai vastalauseet ohjaavat suhdettamme takaisin ensimmäiseen kysyjään: itseemme.

Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Kenelle hälytyskellot soivat?

Kun nainen sanoo: ”Älä koske!” hän puhuu ahdistukselleen,
kun nainen sanoo: ”Mene pois!” hän käskee vihaansa,
kun nainen sanoo: ”En halua nähdä sinua enää!” on pyyntö hänen pelolleen.

Miehen pitää ottaa nainen syliinsä, kun tällä on hankalaa – eikä jutella rakentavasti, kuunnella ja ymmärtää. Miehen pitää ymmärtää se.

Kategoriat
Pohdinnat Runot

Talvisuudelma

Veri pakenee sydämeen, kuin lehtivihreä juuriin – kun tulee kylmä ja pakkanen, talvi. Keskivartalo jäätyy viimeisenä, jopa aivot lopettavat ennen.

Rakkaus suojautuu, menee talviunille säästääkseen voimiaan, jotta se voi kevään koittaessa söpösti heräillen aloittaa uudessa maassa elämänsä jälleen.

Eloonjäämisvaisto on kova; Rakkaudella varsinkin.

Kategoriat
Pohdinnat

Rintakarvat

Pääsin hekottelemaan eilen isäni kustannuksella, koska meillä oli miehisyyteen viittaava keskustelu ja tuumasin: ”Eihän sulla kasva edes rintakarvat” 😀

Mieleeni muistui eräs artikkeli asiasta tänään samalla, kun muistelin historiaa. Useissa elokuvissa pariskunta – ja vielä useammissa salarakkaat – ovat sängyllä ja nainen silittää miehen rintaa. Hypistelee rintakarvoja, jos sellaisia on. Se on perin mukavaa ja rauhoittavaa oikeastikin molemmille.

Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Rutiinit

Onnellisten parien rutiineiksi listattiin eräässä tutkimuksessa:

  • Mennään nukkumaan samaan aikaan
  • Tehdään yhdessä asioita
  • Kävellään käsi kädessä tai vierekkäin
  • Luotetaan ja annetaan anteeksi
  • Keskitytään hyviin puoliin
  • Halataan töistä tullessa
  • Sanotaan ”rakastan sinua” ja ”hauskaa päivää”
  • Sanotaan ”hyvää yötä”
  • Kysellään kuulumisia päivän mittaan
  • Näyttäydytään mielellään yhdessä

Syy->seuraus -suhteen ymmärtäminen on aina kovin mielenkiintoista… Onnettoman parin tilanteen avaaminen ja toimintamallien muuttaminen yllä olevan listan mukaiseksi on aikamoinen punnerrus. Ongelma on yleensä periksiantamattomuus. Suhteessa on loukattu ja loukkaannuttu verisesti.

Osa toiminnoista voidaan ”aloittaa” itsenäisesti (esim. hyvän päivän ja rakkauden toivotukset), joten motivoituneempi osapuoli voisi alkaa toteuttaa niitä. Tarvitaan uskoa suhteeseen pitkäaikaisesti (esim. mainittu 21pv.) – ilman hyviltä rutiineilta arvoa vieviä toimintoja (syyllistäminen/syyttely, vähättely, eristäminen/eristäytyminen, viha…). Jos tilanne on jo kriisiytynyt, eikä ko. rutiineita ei toteuteta vaistomaisesti, tämän pitkäaikaisen optimistisen uskon pumppaaminen voi olla ”melko haastavaa”.

Artikkeli kokonaisuudessaan:
http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/onnellisten-parien-rutiinit—naissako-salaisuus-/2454874

Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Uraohjus ja -suutari

Nykymiehen halua elättää perheensä nykyään jo yliarvioidaan helposti. Suomalainen mies on ”urautuja”, mutta ei välttämättä suinkaan työuraansa. Miehet eivät kaipaa useinkaan isoja muutoksia, vaan haluavat hetkellistä sekavuutta – esim. viikonloppuista ryyppäämistä miesporukalla ja siinä sivussa epämääräisiä aktiviteetteja.

Miehen urautuminen – tottuminen vallitseviin oloihin voi sisältää mm. äärimmäisyyksiäkin, jos mies pysyttelee esim. huonosta tuurista tietyissä olosuhteissa liian pitkään. Miehet voivat urautua esimerkiksi tällaisiin rooleihin: Työnarkomaani, alkoholisti, himo- ja penkkiurheilija, sovinisti, rasisti, pelaaja, opiskelija, aktivisti, kaahaaja, filosofi…

Millähän olosuhteilla ja mekaniikalla miehen saisi urautumaan ’hyvä aviomies ja isä’ -rooliin? ”Joo kato mä rakastan mun perhettä ja meillä menee vaimon kanssa hyvin. Seksi on loistavaa ja lapset arvostaa mua… semmosta se vaan on… päivästä toiseen… ja se on kyllä musta ihan mukavaa.”, jonka lisäksi miehen hetkelliset pakomatkat todellisuudesta eivät sisältäisi äärimmäistä alkoholinkäyttöä tai muita epämääräisyyksiä.

Yksi hyvä keino olisi varmaan nimenomaan ratkaista tämä miesten viinahöyrysteinen todellisuuspakoilu, jollain muulla mekanismilla. Ja vastaus ei ole urheilu… minulla on urheiluhullu kaveri, jonka alkoholinkäyttö on todella äärimmäistä. Ehkäpä miehen mieli pitäisi osata tyhjentää, jotta niitä hankalia ajatuksia ei tarvitsisi hukuttaa viinamereen. Luova ratkaisu lienee: maltillinen alkoholin käyttö ja avautuminen, tilanteiden purkaminen… ja uusi elämä.

Kategoriat
Pohdinnat

Musta Hevonen

”Mikset sinä halua tehdä minua onnelliseksi?” -lause kaikui päässäni viimeisen kahden vuorokauden sisällä kumisevasti. Näin jonkin leffan tai jokin muistutti minua asiasta muutoin. Mietin kiivaasti, että mikä saa ihmisen sanomaan toiselle tuon lauseen – muodossa tai toisessa.

Katkeruus. Ainoa otsikko johon itse nyökkäsin oli tietynlainen tyytymättömyys omaan menneeseen elämään. Aikoinaan unelmat jostakin mitä halusi eivät täyttyneet ja asian koettiin olevan ulkoinen – ei minun käsissäni.

Tarkoitan, että miksen itse ole sanonut noin? Vaikka minullakin on paljon katkerilta haiskahtavia asioita menneisyydessäni ja suhteissani? En ole kuitenkaan koskaan kokenut, että ongelmani parisuhteissani olisivat olleet jotakin mihin minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Minä kannan vastuuni myös esim. pettämisistä jota olen kokenut. On eri asia pitää itseään syyllisenä ja nähdä oma osallisuutensa asiaan. Minun ongelmat mm. ovat perinteisesti olleet liian analyyttinen ja raskas ote suhteeseen. Tätä kompensoidakseen kumppanilleni voi tulla halu ”pitää vain hauskaa”. Teko on väärin ja yksipuolinen, mutta on ihan puppua, että se olisi ollut jotenkin vain kumppanini vika. Haluan oppia virheistäni.

Tärkeimpänä on mielestäni avoin keskusteluyhteys parisuhteessa. Sen luominen on erittäin haastavaa, koska ihmiselle on luonteenomaista (varsinkin tässä yhteiskunnassa) ajatella, että oma erimielisyys pitää ilmaista ja sille pitää ottaa tila. Todellisuudessa olemme enemmän samaa mieltä asioista kanssaihmistemme kanssa, mutta jonkinsortin ajallinen rajallisuus pitää meidät nopeassa ”vastustan”-kulttuurissa. Mikä on siis ihan totta, koska on ollut paljon tilanteita, joissa aika loppuu ja se oma mielipide jäi sanomatta. Ei vaarallista, mutta hyvätkin pohdinnat kuihtuvat jos ne eivät saa vettä.

Mielenkiintoisesti moni vahva nainen pitää saamastaan tilasta omien ajatustensa avaamiseen, mutta ”liian hiljainen” mies helposti saa ”alempi arvoinen”-leiman otsaansa. Aisankannattaja. Miehen pitäisi olla se ihana vahvatahtoinen ori, joka on kesytön luonne – mutta paradoksaalisesti viihtyisi naisen tallissa ja olisi siellä onnellinen. Miehen tulisi siis olla villisti naisen mieleen ja tehdä hänet onnelliseksi, mutta omasta vapaasta tahdosta, päättäväisesti ja periksi antamattomasti.

Aivan kuten keskustelussa videopeleistä. Mies villisti unelmoi voivansa jakaa tämän puolen itsestään kumppaninsa kanssa. Tehdä yhdessä ja viettää aikaa saman kiinnostuksen kohteen kanssa. Tämä on kuitenkin naisen mielestä miehen itsekäs halu. Naisen yhdessä tekemisen halut ovat yhteisiä ja suhdetta eteenpäin kuljettavia. Esimerkiksi kodin tekeminen. Molemmat asuvat samassa kodissa, joten on melko loogista olettaa, että se kuuluisi tehdä yhdessä. Miksei mies osaa hypätä siihen yhteise(e)n onnen junaan, jonka nainen niin tyylikkäästi maalaa ja myy siihen lippuja todella edullisesti? Miksei mies vaan voi tehdä naista onnelliseksi?