Hellsten sanoi, että saat sen mistä luovut. Mietin, että entä jos yrittääkin luopua eikä siinä onnistu. Pitääkö luopua luopumisen ajatuksesta?
Kyllä pitää. Minulla on useita asioita, joista en tunnu pääsevän yli enkä ympäri, vaikka kuinka yritän.
Nyt kokeilen tuota kikkaa. Eli päästän irti pakosta luopua. Sanon itselleni, etten välttämättä pääse ikinä yli joistain asioista ja vaikka moni pitää sitä typeränä märehtimisenä – ei minun pidä kantaa syyllisyyttä itseni tai muiden takia.
Ajatus oli lohdullinen ja minulle tuli mukava olo. Tämä lienee sitä Rakkautta, jota meidän pitäisi osata antaa itsellemme. Hyväksyntä on minulle tärkeimpiä tunteita, joita voin saada osakseni – että riitän tällaisena. Sitä tunnetta voin antaa enemmän itselleni ja sallia omat esteeni.
Tietenkin haluan elää ilman kipeitä muistoja, niinhän me varmasti kaikki, mutta niistä väkivaltaisesti eroon yrittäminen hautaa ne tai työntää ne komeroon. Ja sieltä ne vaanivat meitä ja läheisiämme.
Meidän oma vaikea tunnekokemus vaatii tulla nähdyksi. Jos emme sitä anna itsellemme, joudumme kantamaan sitä mukanamme.
Oletko joskus ollut ikävä jollekin ihmiselle ja miettinyt, että olipa typerä tilanne ja mikäköhän minulla on oikeasti ongelmana? Ne ovat niitä hetkiä, kun emme ole pysähtyneet tunnustamaan vaikeaa tunnettamme ja se virittäytyy puheemme sekaan.
Typerintä lienee uskotella itselleen, että on ok ja syyttää muita omasta ahdingosta, jonne itse on itsensä ajanut.
Joillakin meillä käy niin satumainen onni, että joku näkee meidät. Historiamme voi nähdä tilaisuuden ja käyttää sen pomminpurkupaikkana. Elämässä välillä räjähtää. Voisimme edes varoittaa vieraanvaraista ystävällistä sielua, joka otti meidät kotiinsa lepäämään.
Miksi meillä on kiire työntää heti ongelmamme toisten kannettaviksi, sillä verukkeella, että he ovat meitä vastaan rikkoneet. Itsellemme meidän pitäisi lausua: ”Enkä saata itseäni kiusaukseen, vaan päästän minut pahasta, sillä minulla on omaan elämääni valta, voima ja kunnia elämäni loppuun asti. Amen.”