Virtani ei ollut kesytetty. Se oli allapäin ja allani, näin sen sanovan minulle jotain julmaa ja juhlavaa.
Keuhkoni olivat vesitetty, joskus sitä ylhäältä jyskää alas mäkeä joentörmän ylitse kohti kylmää ja elämää tuhlaavaa.
Arkkuni pirstoo puunsa halki jalkaani. Ei se paremmasta tiedä, en sitä syytä mistään. Voi kuinka tyyni ilma tyynnyttää, kun sen antaa keinuttaa.
Nostin pääni vedestä. Kankeus oli lähelläni tai ehkä se oli jo minussa. Emme puhuneet asiasta. Sitäkö se olikin?