’Tunnistaa’ ja ’tunnustaa’ ovat sanoina kovin lähellä toisiaan. Vain yhden kirjaimen muutoksella, kummasta vain tulee toinen. Näin se teknisesti on toiminnallisestikin, voi esimerkiksi tunnustaa tosiasioita, kun on tunnistanut ne.
Jos kuitenkin otetaan näkökulma, että ’tunnustaa’ on henkilön sisäinen prosessi ja ’tunnistaa’ on ulkoinen, ollaan mielenkiintoisen totuuden äärellä.
Raamatussakin sanotaan, että on helppo mennä kommentoimaan toisen silmässä olevaa pientä epäpuhtautta, vaikka omassa silmässä on hirren kokoinen turha kappale.
Ihminen on tunnistetusti hyvin visuaalinen eliö, joka luottaa useasti näkemäänsä. Miehet ovat esim. seksissä visuaalisempia, kuin naiset, joten eroja on sekä sukupuolissa että yksilöissä. Myös asiayhteys vaikuttaa esim. kipu on tunne, jossa visuaalisella ärsykkeellä on vähäinen rooli.
Havainnoimme ympäröivää maailmaa. Ihmisen näkeminen perustuu valoheijasteiden tulkintaan ja niistä ymmärrettävän kuvan muodostamiseen. Emme siis näe kunnolla asioita, joita emme ymmärrä. Vielä vähemmän pystymme näkemään ja havainnoimaan omaa toimintaamme, koska meillä on niin kiire tulkita ulkoisia viestejä ja reagoida niihin.
Olemme siis monessakin mielessä sokeita omille negatiivisesti kokemillemme toiminnoille ja ajattelulle. Luomme itsestämme aina loogista ja/tai hyväksyttävää kuvaa itsellemme. Jos oma toimintamme on virheellistä (esim. se ei ole arvojemme mukaista), luomme rakenteen ja muokkaamme tilannetta valintana ylempään arvoon vedoten. Hyvänä esimerkkinä on fyysisen väkivallan tuomitseminen, mutta jopa sen arvostaminen, kun se tähtää oman perheyksikön suojeluun. Vivutamme valinnat tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen, jossa tuomio on aina itsellemme vapauttava lopulta.
Syyllisyys on ongelmallinen tunne ja – kuten aina jaksan todeta – kestämme sitä naurettavan vähän. Kikkailemme itsemme ulos siitä palataksemme siihen. Onnekkaita ovat ne, jotka eivät enää kikkailtuaan tunnista alkuperäistä ongelmaa, vaan raivoavat vain ulospäin. Eivät siis onnellisia, mutta onnekkaampia, kuin jatkuvasti syyllisyyttä potevat.
Jatkuva syyllisyys edellyttää sisäistä, henkistä, viiltelyä. Viiltely aktivoi endorfiinituotantoamme, kuten muukin kehoomme kohdistunut kipu. Kehomme pyrkii rauhoittelemaan itseään lievittämällä kipua. Endorfiini – aivan kuten muutkin kipu lääkkeet – valuvat aina laajemmalle, joten siitä tulee kehoomme yleisesti hyvä olo.
Hormonaaliset hyvänolontunteet voivat olla koukuttavia ja ko. mekaniikassa haemme jatkuvasti isompaa annosta. Kierteen katkaisuun tarvitaan loppuunpalamisen viitteitä. ”Ei enää”, pitää kuulua suustamme. Useasti. Osataksemme lopettaa.
Oikeasti meidän tulisi tunnustaa enemmän asioita ja käyttää tunnistamiskykyämme itseemme. Anna sen toisen pelata sitä omaa peliään ja kehitä sillä välin omaasi, koska siihen voit vaikuttaa enemmän. Oikeastaan se on ainoa, johon oikeasti voit vaikuttaa kokonaisvaltaisesti, jos käytät kykyjäsi rohkeasti.
Katkaise ulkoisen nokkimisen kierre, olemalla rakentava itseäsi kohtaan. Käsittele itseäsi samoilla silkkihanskoilla, kuin olet käsitellyt monia arvostamiasi kehityshaluisia ihmisiä elämässäsi. Et ole kertonut kaikkea raakana, negatiivisesti. Olet halunnut kertoa sen verran kuin täytyy, voidakseen kehittyä ja kehittää. Mikset tekisi itsellesi samaa, kuin teet elämäsi tärkeimmille ihmisille?
Anna itsellesi lahja, jota voit jakaa ja monistaa ympärillesi.