Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Rinnakkaisleikit

Miehen Puolikkaat -ohjelmassa oli tänään maininta lasten harjoittamasta eristäytymiseltä vaikuttavasta toiminnasta, eli rinnakkaisleikeistä. Tilassa, jossa on muita, henkilöt tekevät omia toimiaan. Lasten tapauksessa tämä oli rinnakkaisleikkimistä. Alan tuumasi asiaan, että hänen ex-vaimonsa kanssa sekstailu oli samanlaista – omaa puuhailua. Walden puolestaan tuumaili, ettei ollutkaan pentuna hörhö, joka erakoitui, vaan hän rinnakkaisleikki muiden kanssa.

Monissa onnistuneissa suhteissa on paljonkin tällaista rinnakkaistoimintaa. Onhan hyvä, että tykätään toisen seurasta ja halutaan olla läsnä. Kaikki kokeneemmat tietävät, että tulee hetkiä jolloin haluaisi puuhata jotain omiaan. Puuhailut ovat sitten joko tyylikästä jengiytymistä bileissä tai erakoitumista kaukosäädin kädessä murahdellen.

Tekemisten arvostaminen, joskin eri syistä, on yhdentekevää, kunhan dynamiikka toimii. Jos pariskunta tykkää käydä klubilla, toinen tanssia ja toinen keskustella Jägermeister-juomasekoitus kourassa päivän politiikkaa – sehän on vain hieno juttu. Toinen haluaisi matkustella oppiakseen muita kulttuureita ja toinen haluaisi leimauttaa itsensä kymppikerhoon harrastamalla seksiä lentokoneessa… Loistojuttu!

Liian vähän puhumme haluistamme luovasta näkökulmasta, yhdistellen niitä kumppanimme toiveisiin. Haasteena on usein osaamisemme rajallisuus ja toisaalta keskinäinen kärsimättömyytemme. Meidän pitäisi olla pitkäjänteisempiä yhteensovittamisissa. Esim. taidepohjaiset ja/tai liikunnalliset harrastukset ovat liian usein ”heti-nyt-mulle-kaikki” -mentaliteetilla.

Todellisuudessa meissä kaikissa ihmisissä on tarve itseilmaisuun, mutta esimerkiksi tämän toiveen täyttäminen kehomme kautta on äärettömän haastavaa. Olen itse päässyt näkemään hyvin monipuolisesti mm. tanssia ja voimakkaita tunnereaktioita sen parissa. Ei voida odottaa vasta-alkajalta kovin tunnerikasta ja avointa performanssia, jos vuosikymmenenkin harrastaneilla on itsensä sulkemisen hetkiä.

Kyllähän kaikki loppuviimein pitävät monipuolisesti asioista, mutta yhteiskunnassamme on hyvin paljon kahtiajakautunutta ajattelua. Meillä esim. peruskoulussa oli selkeästi useissa eri yhteyksissä jaettu näkyville ja menestyneille persoonille roolit: ”muusikot” ja ”urheilijat”. Näiden keinotekoisten raja-aitojen poistaminen on äärimmäisen tärkeää parisuhteessa. Olemme samalla puolella, mutta toinen voi katsoa asiaa yllättävästä kulmasta ja hänen kokemuksensa voivat olla negatiivisia.

Haluamme jakaa ja avata itseämme. Kyvyttömyys avoimuuteen ja ilmaisuun aiheuttaa aina väkivaltaa – sisäistä tai ulkoista, fyysistä tai henkistä. Voimakkaista tunnereaktioista meidän tulisi huomata ottaa vastuullisempi rooli ja antaa toiselle tilaa rinnakkaisleikkiä. Lempeästi hyväksyä ja odottaa. Rohkaista, muttei painostaa. Sanoa: ”Hei, olen tässä, kun haluat kokeilla ja luoda jotain uutta – yhdessä.”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *