Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Hard evidence

Oliko se kumppanini vika, että ruukkuyrttejä yöpakkaselta turvaan siirtäessäni merkkipaalu takertui oviverhoon ja mullat lensivät pitkin kodinhoitohuonetta? Tai siirtyessäni eteenpäin kohti määränpäätäni, sain vain vaivoin pelastettua pestyt talvivaatteet maahan putoamiselta?

Siinä miettiessäni, selällä estäen vaatteita putoamasta, katselin multaa kaakeleilla. Pyyntö siirrosta, verhon haluaminen oviaukkoon tai vaatteiden jättäminen roikkumaan tielle – kaikki antoivat perusteet avata sanainen arkku. Se, että moni olisi tehnyt niin, ei tehnyt siitä kuitenkaan oikeaa tai perusteltua.

Faktaa oli, että minulla oli kaikki edellytykset havaita molemmat esteet ja suunnitella reittini paremmin. Olisin voinut tehdä siirron kahdessa osassa, jolloin tilannehallintani olisi ollut parempi. Ei. Ongelmani eivät olleet kumppanini vika.

Ihan oma vikani, kun en suunnitellut hommaa paremmin. Ihan turha alkaa syyllistämään toista hyvää tarkoittavista asioista, jotka nyt sattumalta aiheuttivat minulle hankaluuksia.

Meillä on tapana parisuhteissamme kasata ongelmallinen mielentila ja sitten mitä eksoottisimmilla syillä alkaa kaataa tätä oloamme kumppanimme harteille. Se on väärin. Epämiellyttävä tunne on ihan oikea, mutta purkutapa on väärä.

Miksi se muka on niin vaikeaa, alkaa vaan puhua muodossa: ”Hei mulla on vähän hankala olo… Yritän palauttaa mieleen niitä juttuja, jotka on tän aiheuttanut… Siis sinusta riippumattomia juttuja…”. Eikä pyöritellä omassa päässä ko. oloa, kunnes oma mieli keksii jotain älyttömiä syitä alkaa syyttää toista.

Aina niitä perusteita löytyy.
Ja usein ne ovat ihan tekaistuja tai aseteltuja ns. planted evidence… Olemme jo päättäneet syyllisen ja se emme aio olla me itse. Sitten vaan tulkitaan erinäisiä ”johtolankoja” sopivasta näkökulmasta ja jopas raudat koristavat kumppanimme ranteita. Eikä silleen hyvällä tavalla.

Jos sinulla on taipumuksia pureutua kumppaniisi henkisesti kuin terrieri, älä päästä itseäsi sitten yhtään helpommalla oikeusjuttujesi tutkinnan kanssa. Ole oikeudenmukainen ja reilu molemmille. Se on parempi strategia, kuin olla vittumainen kummallekin osapuolelle – jopa toisen puolesta.

Anna mahdollisuuksia ja tue hyvää toimintaa. Tätähän ne kasvatuskirjat aina mainostavat, olipa kyse lapsista tai lemmikeistä.

Kategoriat
Pohdinnat

Peilinkääntötemppu

Mikä yhdistää ’Gordon Ramsay – Kuppilat kuntoon’ ja ’Anna-Leena Harkonen – Mikkihiirihelvetti ja muita kirjoituksia’?

Molemmissa tuodaan esille naistyyppi, joka on aluksi julma ja vasta riittävän kokoisen peilin kautta hän menee itseensä – itkien. Anna-Leena huomauttaa, ettei ollut aivan varma itkikö lentokoneessa viereisellä penkillä piikitellyt nainen lopulta kuultuaan: ”Tuo täti on ilkeä – se ei anna meidän käydä edes vessassa.”. Gordonin tapauksessa sen sijaan on aivan selvää, että itkut tulevat kestämättömästä tilanteesta.

Ravintolaomistajanaiset itkevät useimmiten minusta ylistressaantuneina ja ”ylisuuria vaatimuksia selässään kantaneina”. Monesti he puhuvat itkiessään, etteivät halua olla ilkeitä ja haluaisivat mieluummin olla mukavia ja tehdä yhdessä. Tämän tarinan olen kuullut monesti – jopa oudoissa tilanteissa elämäni aikana.

En tiedä suojeleeko sitten ylpeys vai mikä miehiä itkuilta, mutta eivät miehet edes samalla tavalla yleensä kadu tekojaan. Miehet eivät irrottaudu menneestä, tehdyistä teoista. Miehet yrittävät kohdata tekemisensä ja pyöristellä kulmia. Mies ei koe ”joutuneensa johonkin itsestään irralliseen mielentilaan”, eikä perustele omaa käytöstään poissaololla.

Minä olen itkenyt virheitäni, pahoitellut käytöstäni ja havainnut olleeni eri ihminen, kuin olen normaalisti. Puhun tunteistani ja tunnistan niitä. Loin jopa prosessin tunneälyn kouluttamiseen, kun asiasta tuli mielenkiintoista pohdintaa eräässä keskustelussa.

Molemmilla sukupuolisidonnaisilla stereotypioilla on puolensa ja niissä on molemmissa vastuuttomuutta sekä vastuullisuutta. Hyvät puolet yhdistämällä: ei itkettäisi ja kerättäisi säälipisteitä, otettaisiin vastuu omista teoista, mutta pyydettäisiin anteeksi ihan reilusti ja kerrottaisiin tausta huonolle toiminnalle.

Tämän jälkeen kuulija voisi uskoa, että toiminta muuttuu ja voisi motivoitua tukemaan toimintatapamuutokseen pyrkivää henkilöä. On helppo auttaa henkilöä, joka kilpailee itseään vastaan – eikä toisia – kuten Simon Sinek sanoi.

Kategoriat
Pohdinnat

Naisen äänimaisema

Anna-Leena Härkönen kirjoitti ”Mikkihiirihelvetti ja muita kertomuksia”-kirjassaan naisen naurun aiheuttamasta mielipahasta. ”Kikatteleva kana” ja muita kommentteja osakseen saanut ilo ihmetytti suuresti Anna-Leenaa. Niin minuakin, koska se on totta, naisen ”liian äänekäs” nauru raivostuttaa joitakin ihmisiä.

Kertomuksessa ärsyyntyjät olivat miehiä, mutta tosielämässä ärsyyntyjät tuntuvat olevan useammin naisia. Tosin, naiset eivät mene asiaa sanomaan, toisin kuin miehet. Naiset tyytyvät nyrpistelemään nokkaansa ja puhumaan pahaa omalle luottoadjutantilleen.

Pohdiskelin skenaarioita ja pengoin omia muistikuviani. Ärsyyntymisen tunteeni liittyivät sellaisiin muistoihin, joissa nainen (tai tyttö) on ollut henkilönä epämiellyttävä, tilanne epäsopiva ja minä itse hauskanpidon ulkopuolella. Silloinhan ilo ei tunnu ”ilolta”, vaan se vaikuttaa tavoitteelliselta. ”Nauravat kuin omistaisivat kadun – yrittävät alleviivata omaa erinomaisuuttaan”.

Onhan nauruja toki monenlaisia, eivätkä kaikki ilmennä iloa. Jos kuitenkin siivotaan pois epämiellyttävyydet jne. ja palataan Anna-Leenan tilanteisiin, joissa mm. taksikuski pillastuu nauramisesta. Mies on uppo-outo, ei mitään taustaa arvioida persoonia, lyhyt kohtaaminen miehen ja naisporukan välillä. Ei ole siis mitään syytä ärsyyntyä muusta kuin naisen naurusta.

Minua ei ärsytä tuntemattomien naisten nauru, jos henkilöt ovat selvinpäin. Jostakin syystä örvellyskänninauruporukka ärsyttää joskus. Jotenkin se näyttää suljetulta yksiköltä, jossa ei haluta nauraa ympäröivien ihmisten kanssa. Ei kerrota hauskuuden syytä, mutta halutaan äänekkäästi osoittaa, että meilläpä vasta hauskaa onkin – vaikka ei välttämättä oikeasti olisi. Joskus täytyy teoilla osoittaa tunteille: ”Olen onnellinen”.

Keksin nopeasti syyn, miksi suhtaudun erittäin äänekkäisiinkin nauruihin lupsakasti: minä olen saanut useankin daamin nauramaan. Minulla ei aktivoidu kateus. Tiedän voivani olla hauska ja kuulla naisen heleän naurun, jos suhtaudun riittävän avoimesti ja kiinnostuneesti vuorovaikutustilanteeseen pienellä pilkkeellä.

Sama pätee naisen orgasmeihin. En todellakaan suhtautuisi ärsyyntyneesti, jos seinänaapurissa kävisi flaksi. Eivät ne ole minulta pois, enkä minä koe toisen miehen seilaavan tuurilla naisen aalloilla. Mies, joka saa naisen laukeamaan, osaa keskimäärin paljon asioita ja hoitaa niitä hyvin.

En minä koe, että jollain huijauksella saisi naista huutamaan nautinnosta. Oikeasti. Turvattoman ympäristön luominen, jossa nainen kokee pakottavaa tarvetta teeskennellä – on tietenkin huono juttu. En tosin usko, että näissä tilanteissa huudetaan hallitsemattomasti, joka lienee ärsyttävintä kateellisille pikkusieluille.

Kyllä naisten naurattaminen ja vielä syvempikin vapauttaminen on ansaittua, osaamisella ja sen kehittämisellä hankittua taitoa. Olen vain onnellinen, jos miehistä useampi saisi naisen huulet värisemään onnellisuudesta.

Jouduin pohtimaan melko pitkään, mutta tulin siihen tulokseen, etten ärsyyntyisi, vaikka kuulisin jonkun existäni elämöivän viereisessä hotellihuoneessa. Jos viidakkoäänikirjan lukeminen olisi joku mutkikas kostotoimenpide, olisin lähinnä surullinen.

Iloitkaamme naisten iloista, koska kaikki tietävät mitä tyytymätön nainen tekee…

Kategoriat
Kirjat

Kirja: Enon opetukset

Kirjoittaja: Petri Tamminen (Otava 2006)

”- Uusioperhe, eno sanoi surullisen näköisenä, – se on sitä että pukki ja kaali ja susi, miten viet ne veneellä yli kun kaikki ei voi mennä yhtä aikaa ja ketään ei jätetä.”
(s.62)

”– hän (sanoi) että minä en tiennyt yrittäjän elämästä mitään, valtion leivissä köllöttelevä suvantohauki.”
(s.63)

”Eno kulautti viinipullon tyhjäksi ja laski sen kädestään eleellä, josta näki että hän oli laskenut tyhjiä pulloja kädestään paljon. Hän huomautti nyt, että ei hän yrittäjänäkään ollut sentään koskaan niin suuriin vaikeuksiin joutunut kuin parisuhteissaan, joka ikisessä. Ja että jos hän jotakin oli elämässään oppinut, niin sen, että naista ei pitänyt ottaa elämänkumppaniksi. Siinä hän oli mennyt harhaan, hän oli katsellut toisten touhuja, siskojensa elämää, minunkin äitini elämää ja ruvennut uskomaan, että kun hän saisi mansikankukkasilla koristellut Arabian kupit vitriiniin ja jonkun (s.63) – (s.64) niistä pölyjä pyyhkimään, hänellä alkaisi oma elämä. Kamala väärinkäsitys. Eihän naisten varaan saanut mitään rakentaa, naiset piti ottaa objektina. Objektejahan ne olivat, mitä muuta, joka muuta väitti valehteli itselleen ja löysi itsensä pian parisängyltä sikiöasennossa uikuttamassa. Kyllä rotalle aina ratas löytyi, mutta siinä rattaassa ei saanut ruveta juoksemaan; miehen piti elää elämänsä itse. Ja naiset olivat sitten sitä varten olemassa, että niille esitettiin baarissa sadun prinssiä.”

”– eikö jokainen avioliitossa elävä mies arvannut, mitä Kolumbuksilla oli kotona huudettu.
– Että sinäkin saatanan paska aina vaan sohvalla makoilet etkä koskaan kuuntele kun sulle puhutaan. Ja Kolumbus siihen että vittu nyt lähti.”
(s.65)

”Myrsky (mies) rupesi tapailemaan säveltä ja enokin mörisi mukana: ’Hän on toisen, mutta miksi syyllisyyttä tuntisin.’
Olin kuullut enon ja Myrskyn laulavan tätä laulua ennenkin. En osannut sanoa, kumpaa sen oli määrä enemmän rohkaista, naista vai heitä itseään, kenen aikeet sen oli tarkoitus siunata. Veera rupesi nyt laulamaan mukana, ja sitä tiesin pitää varmana merkkinä, niin monia lauluhetkiä ja naisia olin enon ja Myrskyn seurassa nähnyt. — katselin Myrskyn vetisiä silmiä ja holtitonta suuta ja nuhruista villapaitaa, ja ajattelin että tuollaisenakin hän kiinnosti naisia enemmän kuin minä, tuol-  (s.105) – (s.106) tuollaisenakin hän lupasi jotakin, jota minä en voisi koskaan luvata.”

”En voinut kuvitella itseäni tuijottamassa ketään samalla tavalla silmiin, en edes vaimoani, varsinkaan vaimoani. Jos olisin sellaista yrittänyt, vaimo olisi huokaissut syvään ja pyyhkinyt rätillä pöydän. Niin se vain oli, maailmassa oli romanttisia ihmisiä, jotka tuijottivat toisiaan silmiin, ja sitten meitä toisia, jotka rakastimme tasaisemmin, lihamureketta laittamalla ja sitä kehumalla.”
(s.106)

”– juuri tässä olivat ne miehet, joita partavesimainokset yrittivät esittää ja joiden mörinää automainoksen mies ääneensä tavoitteli – että tässä nyt olivat ne miehet, jotka menivät ja tulivat, lähtivät kylille ja oikoivat siellä vääryyksiä joita heidän eteensä osui niin kuin Mustanaamion eteen osui vääryksiä, kun hän nousi valkean Heron selkään.”
(s.107)

”– rupesin miettimään, olivatko he sankareita silloinkin, kun en heitä nähnyt, kun tämä humala olisi ohi. Olivatko he sankareita, kun tiskikone jyskytti ja urheiluruutu päättyi; olivatko he sankareita lähikaupan kassalla, kotimatkalla, hämärässä eteisessä; kohosivatko he kuin laulu tämän karun maiseman keskeltä – erämaalinnakkeen tornista hyräilty sankarilaulu. Oliko kohtalo heittänyt minun eteeni kaksi aivan poikkeuksellista miestä, vai olinko minä heidät sellaiseksi kuvitellut.”
(s.108)

Mies: ”Musta tuntuu että sä olet aina oikeassa.”
Vaimo: ”Enkä ole. Mä olen oikeassa vain niissä asioissa joihin mä otan kantaa.”
Huomasin, että vaimo oli tosissaan. Se alkoi naurattaa minua. Vaimoakin nauratti.
(s.152)

”Alistuin vaimon vaatimuksiin ja nautin alistumisestani, ikään kuin voisin myöhemmin kohtalolta periä jonkin korvauksen tästä alistumisestani.”
(s. 157)

”Rakkaus on polku, jota reunustaa vaaleanpunainen höttö ja se höttö on napalmia ja se napalmi (s.169) – (s.170) palaa – yksikin harha-askel ja joudut heräämään puoli vuotta omaan huutoosi ja toiset puoli vuotta itkuun.”
”(Eno) – Totta helvetissä pärjään. Mulla on kaikki kunnossa. Poikamiehen ainoa ongelma on se, että se ei muista kuinka vähällä pillulla ukkomies tulee toimeen.”
(s.174)
”Sen neljäntoista vuoden aikana, jonka olin isänä ollut, olin oppinut, että lapsen pelokkaisiin kysymyksiin pitää vastata rauhoittavasti ja yksiselitteisesti vaikka totuus ei olisi rauhoittava eikä yksiselitteinen.”
(s.192)
Kategoriat
Pohdinnat

Ajatukset ajavat joskus ojaan

Nykyään puhutaan paljon ”Olet sitä mitä ajattelet” ja ”Ajatuksiesi voima ohjaa sinua niiden suuntaan.”. Näissä onkin paljon perää, mutta jäin pohtimaan, että jos ”unelmoi” liian spesifisti – ajatuksien voima ei välttämättä riitä.

Toisaalta jos ajattelija ei ymmärrä lopullisen tavoitteen vaatimaa toiminnallista ketjua – pelkän tavoitteen ajattelu ei riitä. Pakkomielteinen ajattelu haittaa useimmiten tavoitteen toteutumista, mutta tarkoitan kevyempääkin keskittymistä.

Oman teoriani vastaopponoitsijana oli tietenkin päänsisäinen naiseni, jota en ole vielä keksinyt nimetä. Tiina on aika vahvoilla. Luonnollisesti väitöskirjani tämänkin kertainen aihe oli seksi.

Noh, mies siis ajattelisi paljon seksiä. Hänen toimintansa ohjautuisi seksin suuntaan ja sen tavoitteluun, mutta jos hän ei ymmärrä esim. omaa asemaansa tai naisen mielen rakennetta – ei hän ns. orgaanisesti kovimmallakaan ajattelulla välttämättä saisi haluamaansa.

Äärimmäisen vääränä lopputulemana juuri tässä esimerkissä on tietenkin erilaiset väkivallan muodot. Edeltävinä virhetoimintoina ovat mm. painostaminen syyllistämisen kautta tai esim. juottamisella manipulointi.

Naisen onnellisuuden ja tyytyväisyyden lisäämisen näkeminen siltana seksiin voi olla vaikea nähdä, jos oma mieli synkistyy tai ei ole koskaan tajunnut naisen tunteiden vaikuttaman tämän seksiajatuksiin.

Kategoriat
Kirjat

Kirja: Johtajuus lisäarvona

Kirja: ’Johtajuus lisäarvona’
-Iiris Aaltio

Lyhyesti: Kirja sopii johtajuudesta kiinnostuneille henkilöille, jotka:

  • eivät vielä omaa vahvaa mielipidettä aiheesta
  • kaipaavat lisää faktaa johtajuusnäkemyksensä tueksi
  • ovat kiinnostuneita johtajuudesta ilmiönä ja haluavat keskustella aiheesta henkevästi esim. viinilasillisen ääressä 😉

Oma pohdinta

Kirja on neutraali – tutkiva – pöyhiminen johtajuuden maailmaan. Kirjassa käsitellään johtajuutta monipuolisesti, mutta lähinnä kysymysten ja tutkimusten kautta. Avaukseltaan kirja tuntuu aliarvioivan lukijaa, mutta kyse oli vain tutkijan pyrkimyksestä tarkkaan ilmaisuun.

Kirjassa on neutraalista ja tarkasta ilmaisusta huolimatta epätarkkuuksia ja asenteellisuuksia, mutta ne ovat otteeltaan tutkivia. Edes narsismia käsittelevissä teksteissä, jotka referoin poiminnoissani, eivät tuomitse ketään.

Kirjassa esitellään narsistisen persoonallisuushäiriön syntyyn yksipuolinen teoria, jossa kaltoin kohdeltu lapsi uppoutuu omaan maailmaansa ja yrittää kompensoida kokemaansa vääryyttä. Useimmiten persoonallisuushäiriöhin on tarjolla monipuolisesti reittejä. En ole lukenut kattavaa kuvausta näistä reiteistä narsistiseen persoonallisuushäiriöön liittyen… joten tutkimukset jatkuvat 🙂

Poiminnat kirjasta

(s.203) Narsistinen johtaja

”– Johtajan visio voikin todellisuudessa olla narsistinen fantasia.”

(s.204) ”Narsismin alkuperä on lapsen kehityksen varhaisvuosissa (Gabrie, 1999, 22-24, Kets de Vries, 2001, 96-99). Vaikka siihen liitetään negatiivisia assosiaatioita, se on periaatteessa voimavara, jota jokainen käyttää. Psykologisesti se on kehitysvaihe, jonka jokainen käy läpi ja jonka aikana lapsi saa mielihyvää omasta itsestään. — Lapsi luo itsestään suuruden kuvia ja näkee voimakkaan, idealisoidun kuvan vanhemmistaan. Vanhempien ja muiden huolenpitäjien rooli narsismin kehityksessä on tärkeä.

(aikuisena) He ovat itseriittoisia, vaikka sisimmässään kokevat vihaa, tyhjyyttä ja puutteen tunnetta. Jotta näitä tunteita voitaisiin käsitellä, lapsena kehitetty malli toimii pakkomielteen omaisena. — He yrittävät manipuloida muita, jotta heidän heikko itsetuntonsa voimistuisi, he haluavat korvausta lapsuuden tunteistaan. — käsitykset omasta lahjakkuudesta ovat (s.205) ylimitoitettuja. Narsisti ei välitä suunnasta, mihin mennään, niin kauan kuin hän itse on hallitsijan roolissa.”

(s.205)

  • Konstruktiivinen narsismi: vastaus tarpeeksi hyvään huolenpitoon. Täydellisiä vanhempia ei ole, kasvatuksessa lapset voivat saada hyvän maapohjan itsetunnolle. Johtajilla täytyy — olla hyvää itsetuntoa, halua ja kykyä esiintyä ja vaikuttaa muihin.
  • Reaktiivinen narsismi: (johtajana) haavoittunut, eikä ole saanut kaipaamaansa tukea. Hänellä on vahva tarve saada korvausta kokemastaan puutteesta. Jos häntä on vähätelty ja kohdeltu väärin, hän haluaa näyttää aikuisena, että pystyy johonkin.
    • Jos tuo tarve pysähtyy vain siihen, että halutaan olla arvostettuja, reaktiivinen narsismi on tervettä.
    • Jos se kääntyy kateudeksi, kiusaamiseksi ja kostonhaluksi – se ei ole tervettä.

”Narsistiseen organisaatioon liittyy usein tunne tyhjästä puuhastelusta. Todellinen työ ja epämääräinen puuhastelun tunne täytyy saada tasapainoon (Zalenzik, 1997). Kun johtaja auttaa työyhteisöä tunnistamaan vastoinkäymisiä ja työskentelemään niiden yli, ollaan tekemisissä todellisen työn kanssa. Silloin on terästäydyttävä ja käytettävä lahjakkuuttaan kaikin tavoin.

Kun huomaa tekevänsä toissijaisia asioita — sisäisiin asiakirjoihin, kokousten valmisteluun, siihen tekeekö hyvän vaikutuksen ja käyttääkö oikeita sanoja, silloin saatetaan olla tekemississä narsistisen prosessin kanssa. — Tällaisessa työskentelyilmapiirissä henkilö voi tuntea itsensä ylityöllistetyksi vaikka voimavaroja käytetään todellisuudessa liian vähän hyväksi. — Narsistiset johtajat ovat riippuvaisia siitä, että muut pönkittävät heidän minäkuvaansa —

(s.206) Alaiset saattavat olla riippuvaisia johtajasta ja epäonnistuttaessa helposti ajautuvat joko syyllisyydentunteisiin tai johtajan suojeluun. He eivät pysty tekemään itsenäisiä, hyviä päätöksiä. — Narsistinen johtaja tarvitsee itse suojelua, eivätkä alaiset raportoi epämiellyttävistä asioista, vaikka yritys toimisi uhan alla. Johtajaa suojellaan ja samalla vahingoitetaan yritystä.

(narstistinen johtaja) pelkää, että organisaatio luisuu pois kontrollista. Monopoliasema visioon ja unelmiin on tällaisen johtajan tavoite. Usein hän tiedostamattaankin vie alaisilta resursseja, antaa mahdottomia tehtäviä ja etääntyy yrityksen todellisista päämääristä. Johtaja voi syyttää alaisiaan huonoista tiimitaidoista ja kutsua konsultteja auttamaan tiimiytymisessä, mutta mikään taikatemppu ei auta, jos todellisuudessa johtaja itse luo tilanteen ja tarvitsee sitä.

(s.206) ”Psykopatia ja narsismi ovat lähellä toisiaan.” Narsismi ja psykopatia erotettiin lääketieteessä ilmiöinä toisistaan 1800-luvun alkupuolella. ”(Psykopaatit) — ovat soaiaalisia poikkeavalla tavalla. Korostunein piirre on epävakaisuus.

”Luonnehäiriöinen ei teeskentele. Ellei ihminen teeskentele, hän on epämoraalinen. Toisin sanoen: ihminen voi olla rehellinen vain taistellessaan omaa teeskentelyään vastaan.”
(Mäkelä, 2001, 13-18)

(s.207) Mäkelä esittää joitain tyypillisiä psykopaatin piirteitä:

  1. Hänen kanssaan keskustellessa syntyy tunne, että ei voi olla eri mieltä, vaan hän on kaikissa asioissa ehdottomasti oikeassa jo lähtökohdissa.
  2. Hän vaatii toisia luottamaan itseensä ja syyttää heitä siitä, että he eivät luota.
  3. Hän ei kestä todella voimakkaita ihmisiä ympäristössään.
  4. Hän on aina sodassa kaikkia vastaan, jotka eivät tottele häntä.
  5. Hän väittää toisille vasten kasvoja näiden olevan, ajattelevan ja sanoneen sellaista mikä ei pidä paikkaansa.
  6. Hän ei kadu eikä häpeä.
  7. Opportunismi kuuluu usein psykopatiaan: mielipiteitä ja taktiikkaa muutetaan sen mukaan, mikä henkilöä itseään hyödyttää.
  8. Muut ihmiset ovat vain välineitä, muut pakotetaan mukautumaan hänen malliinsa, toisenlainen käytös on loukkaus.

(s.218-219) Vastauksen löytäminen vaatii erityisesti sovinnon tekemistä sekä oman että isän lapsuuden kanssa. Hänen mukaansa lapsuuden kokemukset niin perheen kuin koulunkin kanssa ovat olleet siinä merkittäviä. Lukiolainen Jari S. lähti Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi. Rahat hän keräsi tekemällä töitä, aamuvarhaisesta lehdenkannosta iltasiivoukseen. Liiketoiminnan 1990-luvulla aloittanut 42-vuotias Sarasvuo on juuri tienannut 27 miljoonaa euroa käteistä myymällä Trainers House -yhtiönsä ja lisäksi saanut 35,9% uuden yhtiön osakkeista. Konkurssin tehneen isän esimerkistä tuli ohje: ei koskaan konkurssia. Lapsuuden etäisellä ja perheensä jättäneellä isällä on muutenkin ollut ratkaiseva merkitys Sarasvuon elämässä. Isän kuoleman jälkeen hän mielestään vihdoin ymmärsi isän ratkaisujen taustoja. Samalla ratkesi vuosikausia piinannut kysymys siitä, ”miksi minusta tuli valmentaja”. Palapeli rakentui pikkuhiljaa, kertoo Sarasvuo. ”Menestys on aina kompensaatiota”, hän sanoo huomanneensa yritysjohtajia valmentaessaan. Pohtiessaan, mitä hän itse kompensoi, lapsuus ja suhteet nyt edesmenneeseen isään nousevat tärkeiksi selittäjiksi.
(Tiivistäen, Savaspuro, Kauppalehti Optio 2007)

(s.219) ”Kompensaation kokemuksen avulla selitetään haastattelussa ratkaisua yrittäjäksi ryhtymisestä sekä elämänratkaisuja laajemminkin. Elämä ja yrittäjyys nivoutuvat yhteen. Olisi kuitenkin yksinkertaistus väittää, että menestyäkseen lapsen tai erityisesti pojan olisi kasvettava etäisessä isäsuhteessa. Vanhat miesmyytit saattavat sisältää aineksia, joiden mukaan isä ei saa olla tunteellinen, läheinen tai feminiininen tai voidakseen kasvattaa ”kunnon miehiä” isä ei tarvitse sellaista.

(s.219) ”– tunteet ovat tarinoissa läsnä. Jopa ihmisen elämänkerta esiintyy jonain* muuna kuin pelkkinä faktoina, sen ytimessä ovat tarinat.”

*kirjassa: ’jotain’ – joka oli outo sanavalinta. Vaihdoin ymmärrettävyyden vuoksi.

Kategoriat
Kirjat

Kirja: Pakko tietää!

Kirja: ’Pakko tietää! 200 tiukkaa kysymystä ja yllättävää vastausta’
(ei kirjoittajaa, vain ’Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava’)

Lyhyesti: Yllättäviä knoppitietoja.

Poiminnat kirjasta

(s.6) Amerikkalaislääkäri John Harvey Kellogg alunperin kehitti Kellogg’s Corn Flakes murot ummetuksen ja siitä johtuvan itsetyydytyshalun estäjäksi.

(s.7) Niagaran putousten (Yhdysvalloissa) päälle viritettiin köysi vuonna 1859. Akrobaatti Charles Blondin keskellä köyden ylitystä, otti esiin pienen hellan ja valmisti munakkaan.

(s.8) Hurraa-huuto oli alunperin turkkilainen sotahuuto: ”Tappakaa ne”

(s.12) ’Viini’ esiintyy Raamatussa 521 kertaa.

(s.18) Shakespearen kotoa Stratford-upon-Avonista (Britannia) hänen savipiipuista (tupakointi) löydettiin jäämiä kokaiinista.

(s.20) Raamatussa kehotetaan juomaan viiniä 140 kertaa.

(s.22) Tiger Woods = Eldrick Woods

(s.37) Casanova (1700-luvulla tunnettu naissankari) rahapulassa työskenteli Katolisen kirkon inkvisition pornografiatarkastajana.

(s.38) Aristoteleen mukaan viinistä juopuneet filosofit kaatuvat tasapuolisesti joka suuntaan. (eivät siis pääosin eteen, taakse, alas, oikealle tai vasemmalle)

(s.67) ”Joka ei harrasta viiniä, laulua ja naisia,
pysyy narrina koko loppuelämänsä.”
(Martti Luther)

(s.47) Nokia-yhtiö vetäytyi Nokialta ja yksi syy oli paikkakunnan kova lakkoilu. Vuonna 1979 Nokian tuotantolaitoksilla järjestettiin 16 lakkoa.

(s.74) Muinaisten kiinalaisten viini- ja viljamittojen tarkkuus perustui niistä lähtevän äänen sävelpuhtauteen.

(s.78) Suomalaisista vuonna 2002 noin 98% asui alle 20km päässä Alkosta.

(s.80) Ensimmäiset voisarvet leivottiin Wienissä 1638 ja ne kuvasivat kuunsirppiä Turkin lipussa. Öisin työskennelleet leipurit kuulivat turkkilaisten kaivavan tunneleita kaupungin alla ja estivät näiden aikeet hyökätä kaupunkiin.

(s.82-83) Ruotsalainen, Anders Igel, valittiin yhdistyvän Telia-Sonera -yhtiön pääjohtajaksi huhtikuussa 2002. Hänen valintansa julkistamispäivänä Telia sulki Igelin matkapuhelinliittymän maksamattomien laskujen vuoksi. (Igel oli maksanut laskun, mutta maksu ei ollut ehtinyt Britanniasta Ruotsiin ajoissa.)

(s.84) Italian korkein oikeus päätti huhtikuussa 2002, että vanhempien on avustettava taloudellisesti lapsiaan lähes 30-vuotiaiksi, kunnes nämä löytävät mielekästä työtä. (Ennakkotapauksessa avustusvelvollisuus koskee oikeustieteen tutkinnon suorittanutta poikaa, jolla on noin 250 000 euron arvopaperiomaisuus sekä isänsä ostama asunto hyvällä paikalla ja joka on kieltäytynyt useista työtarjouksista.)

PS: (s.63) 29-vuotiaista italialaismiehistä noin 70% asuu vanhempiensa luona.

Kategoriat
Kirjat Pohdinnat

Kirja: Depis – masennuksen eri muodot

Kirja: ’Depis – Masennuksen eri muodot’
(ilmestynyt aiemmin Duodecim | Apteekki-sarjassa nimellä masennus)

  • Sinikka Luhtasaari (lääketieteellinen toimittaja)
  • Matti O. Huttunen (professori, lääketieteellinen asiantuntija)

Lyhyesti: Tehdään pikajuoksu masennuksen läpi, sen eri muotoihin ja hoitoihin. Suosittelen kirjaa kaikille, joita aihe kiinnostaa ja haluavat nopeasti saada kokonaiskäsityksen masennuksesta. Kirjan pohjalta on helpompi syventää ymmärrystä aiheeseen.

Oma pohdinta

En voi suositella lukemaan darrassa ’Depis – masennuksen eri muodot’ -kirjaa tai vastaavaa kirjallisuutta. Kirjassa on muutamia erikoisia sävyjä ja asenteita (esim. puolustetaan psykoanalyysia ja lääkehoitoja minusta turhan jäykästi).

Muilta osin kirja on neutraalin asiallinen ja pitäytyy faktoissa. Kirja ei ole itsehoito-opas. Kirjan asiallisuus luo erittäin kylmän sävyn tekstiin. Tällainen kliininen tarkastelu näinkin syvällisestä, henkisestä ja vaikeasta aiheesta tuntuu helposti itsessään hieman masentavalta. Kirjassa on paljon hyvin jäsennettyä tietoa.

Kirja sai minut havaitsemaan, että masentuneen virheelliset ajattelurakenteet ja suhtautuminen muistuttavat paljolti esim. narsismiin yleensä liitettyjä mekanismeja. Molemmat mielenterveydeltään häiriintyneet ihmisryhmät ikään kuin tulkitsevat kokemuksiaan virheellisesti, mutta masentuneen ja narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen sitten eroavat toisistaan lopputuloksessa.

Masentunut kääntää virhetulkintansa itseään vastaan ja narsisti kääntää sen muihin. Pohdiskelin eilen sattumalta päihtyneessä mielentilassa 72h sisään kehittelemääni ajatusta, että sukuni miehet ovat erittäin kyvykkäitä projisoimaan omia tuntemuksiaan ympäristöönsä. Projektiolla tarkoitetaan heijastamista ja sen näennäinen sukulainen on reflektio.

Projisiolla psykologiassa tarkoitetaan useimmiten vääristynyttä ja negatiivista judo-liikettä, jossa henkilö kääntää omia ongelmiaan muiden syyksi – eikä ole halukas tutkimaan ja ratkaisemaan niitä itsessään. Reflektiolla sen sijaan tarkoitetaan useimmiten itsereflektiota, eli ns. peiliin katsomista. Molemmat toiminnot voivat estää ihmisen kasvamisen.

Tämän hetkinen teoriani on, että olen saanut ätini puolelta voimakkaan itsereflektiokyvyn ja isäni puolelta projisoinnin. Tämä on hieman vaarallinen yhdistelmä, mutta onneksi itsereflektiokykyni ylittää projisointikykyni tai -haluni, joten kykenen kasvamaan ulos virhetoiminnoista oletettavasti. Pelkkä itsereflektio ajaa ihmisen umpikujaan, koska äärimmilleen vietynä kaikkien asioiden – etenkin ongelmien – tulkitseminen ”minusta johtuviksi” vie ihmisen toimintakyvyn.

Poiminnat kirjasta

(s.82) ”Tärkeä muistaa: Depressiivinen ihminen suhtautuu usein kielteisemmin itseensä kuin muihin ihmisiin. Hän on muita ihmisiä* kohtaan joustavampi ja suvaitsevaisempi kuin itseään. Hänellä on myös pyrkimys selittää negatiiviset tapahtumat omaksi syyskeen, sen sijaan että selittäisi niiden johtuvan ulkoisista tekijöistä, jolloin niitä voidaan muuttaa.”

*kirjassa sana on kirjoitettu: ’ihmistä’ – joka tuntuu melko kummalta…

(s.82-83) ”Kognitiiviset virhetoiminnot

Masennustilan kognitiivinen hoito on kehittynyt yhdysvaltalaisen psykiatrin Aaron Beckin ja hänen tutkijatovereidensa kokemuksista ja tutkimuksista. He havaitsivat, että masentuneet vääristivät todellisuutta systemaattisella tavalla. Masentuneella on kuusi virhetoimintoa ajattelussaan:

  1. mielivaltainen päättely, jolloin tietty päätös tehdään välittämättä tosiasioista,
  2. valikoiva yleistäminen tarkoittaa, että johtopäätös tehdään tuijottamalla yhteydestään irrotettuun yksityiskohtaan välittämättä tilanteen kannalta olennaisimmista piirteistä,
  3. yliyleistäminen – yhden tai muutaman erillisen kokemuksen perusteella muodostetaan yleinen sääntö ja sovelletaan sitä tilanteesta riippumatta,
  4. suurentelu tai vähättely – tilanteen merkitys arvioidaan suhteettomasti paisuttamalla tai mitätöimällä tilanteeseen liittyviä tosiasioita,
  5. personalisaatio eli ulkoiset tapahtumat liitetään itseen ilman perusteita,
  6. dikotominen ajattelu tarkoittaa toisensa poissulkevia luokkia, esimerkiksi ihminen voi ajatella joko vain onnistuvansa tai epäonnistuvansa ja pienikin epäonnistuminen on täydellinen epäonnistuminen.”

(s. 101) Maantietä matkaa
kirjaton, karjaton mies.
Maan va taivahan laps?
Tai helvetin hehkuun on ties!
Outoja sulle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies,
puolue, perhe ja muu:
on sulla sun itsesi ies.
(Eino Leino)

(s.104) ”Muutoksen hitautta on verrattu puuhun. Emme näe, kun se kasvaa, mutta jos katsomme samaa puuta vuoden kuluttua, huomaamme sen muuttuneen. Masennuksen hoitaminen voi tuntua matkan teolta, jossa edetään kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin.”

(s.104) ”Tärkeä muistaa: Uupumista ja masennusta voi ehkäistä arjen konsteilla. Arkiset askareet ja erilainen puuhailu irrottavat ajatukset työstä. Konkreettinen tekeminen, vaikkapa halonhakkuu maalla, puhdistaa ajatuksia. Fyysinen rasitus ja toiminta tekevät hyvää aivoille ja mielelle. Henkistä työtä tekeville se on erittäin tärkeää. Ihmissuhteista huolehtiminen on mielenterveyden ylläpitämistä.”

(s.104) ”Ihmisen ei välttämättä tarvitse käyttää sanoja tunteidensa ilmaisemiseen. Riittää, kun hän kykenee erittelemään, mistä hänen paha olonsa johtuu. Jokaisella on yksilöllinen tapansa työstää ja elää elämäänsä. Tärkeintä on löytää keinot, jotka sopivat itselle.

Omien toiveiden ja tarpeiden tunnistaminen ja niiden huomioon ottaminen vahvistavat yksilöllisyyttä ja ainutlaatuisuutta. Monimuotoisella itseilmaisulla ja luovalla toiminnalla on virkistävä ja eheyttävä vaikutus. Joku saa mielihyvää ruoanlaitosta, toinen kuntosalilta ja kolmas lavatansseista tai karaokesta. Mahdollisuuksia itseilmaisuun on yhtä paljon kuin ihmisiä.”

 

Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Status Quo

Latinan kielisen lauseen historia on mahdollisesti erittäin vanhaan sodankäyntitilanteisiin liittyvältä ajalta, jossa sodan uhalla oli merkittävä painoarvo. Status Quo tarkoitti tällöin tietyllä tavalla tilaa, joka oli itsessään hyvä asia ja tavoiteltu tila, jossa oli mukava olla. Tila olisi jatkunut, jos sotaa – tai sen uhkaa – ei olisi ollut.

Nykyisessä globaalin maailmantalouden ja kaoottisen markkinatalouden maailmassa ’status quo’ on muuttunut kirosanan muotoon, jota viljellään, kun halutaan jollakin tavalla ilmaista hienolla tavalla jonkun olevan idiootti ja/tai vallanhimoinen mulkvisti. ’Status quo’:n merkittävä alkuperä viite on juuri vallan säilyttämisessä, jossa sitä minustakin tulisi nykyään käyttää. Etenkin sellaisissa vanhoillisissa organisaatioissa, joissa puhutaan yhteisestä hyvästä, mutta ei tehdä toimenpiteitä sen eteen.

Vallitsevan olosuhteen, tilan ja rakenteen viittaus antaa kuitenkin merkittävän viitekehyksen aikakautemme yhdelle tärkeimmistä asioista: Oppimiselle.

Mikä on nykyisen vastakohta? Niin. Sitä ei itsessään ole, koska nykyisyyteen liittyy merkittävällä tavalla menneisyys, koska monen mielestä voidaksemme kehittyä – tarvitaan menneisyys. Noh, nykyisyys ollakseen erilainen kuin menneisyys, siinä pitää olla jotakin erilaista kuin edeltävässä aikakaudessa. Suurin osa antropologeista jne. eivät tykkää ajatuksesta, että olisimme kiertävä trendipelleporukka, joiden ajatukset kiertävät kehää. Ihmisellä on luontainen halu kehittyä ja kuvitella kehittyvänsä.

Olipa se kehittyminen sitten niin naurettavaa tasoa, kuin ansiotaso tai vaikkapa koulutustaso, mutta ihmisellä on luontainen tarve ajatella, että juuri minun elämässän minä olen edennyt. Olen pystynyt murtautumaan edellisestä vallitsevasta olotilasta uuteen – parempaan. Olen parempi ihminen ja se on omien ponnistelujeni ansiota.

Olen useasti haparoivin sanakääntein yrittänyt puhua siitä, että minun lähtökohtani oman – samaa sukupuolta olevan – vanhempani puolelta eivät ole parhainta tasoa. En ole yrittänyt pimittää tätä tietoa keneltäkään, mutta tänään ymmärsin mitä yritän sössöttää niissä lukuisissa kitisevissä lausunnoissani, joita esitän erityisesti päihtyneenä. Haluan sanoa, että olen tehnyt paljon töitä sen eteen, etten ole vallitsevien olosuhteiden – siis oman isäni – kaltainen.

Olen eri ihminen. Kuuntelin tänään Pauli Kohelon äänikirjan loppuun ja hän vitsikkäästi tuumasi, että itsensä löytämisen avain voi olla, kun poissulkee ne, jotka ei ole. Hän itse tuumasi, ettei ole mm. Jim Morrison. Todellisuudessa suurimman osan mieshenkilöiden mielenmaisema ei ole riittävän erilainen, että hän voisi yksiselitteisesti sanoa olevansa erilainen kuin oma isänsä oli. Ehkäpä homoseksuaaleilla tai muilla helposti mitattavilla ominaisuuksilla olevilla miehillä tämä onnistuu, mutta ei muilla.

Mies pystyy poissulkemaan elämästään monia mieshenkilöitä. Minä esimerkiksi voin poissulkea musiikkimaailman idolini Lars Ulrich ja Marilyn Mansonin. Minussa ei ole heidän ydinidentiteettiään: tavoitetta toteuttaa itseään taiteellisesti ja uhrata asioita sen eteen. Minä en ole uhrannut taiteen eteen oikeastaan mitään. Minä olen ollut taiteellinen, kun se ei ole vaatinut uhrauksia.

Mikä erottaa minut isästäni? Ei näennäisesti mikään. Kukaan kuka tuntee minut ei aukottomasti, konkreettisesti, täysin kiistattomasti voisi sanoa, mikä erottaa minut isästäni. Kuitenkin lohdullisesti tiedän, että moni sanoisi, etten ole isäni kaltainen. Mies on kuitenkin luonteeltaan faktoihin uskova ja ei ota tällaista ”fiilis”-pohjaista lausuntoa sellaisena, jolla mentäisiin oikeuteen ja voitettaisiin.

Minä tiedän paljonkin asioita, jotka erottavat minut ja isäni toisistamme. Puhuin tänään viimeksi sellaisen ihmisen kanssa, joka tuntee isäni hyvin ja hän sanoi, etten saisi koskaan puhua tästä asiasta. Hän sanoi, että isäni on hänen hyvä ystävänsä, mutta hän on isäni toimintamalleja vastaan. Sain kuulla näistä asioista ja sanoin oman mielipiteeni.

Huomasimme olevamme asiasta samaa mieltä. Kerroin kuinka olin hänen kanssaan samaa mieltä monista asioista. Henkilö vitsaili, ettei hänen tarvitse puhua mitään, kun tiedän asian, mutta sanoin, että kaikki nämä hetket ovat tärkeitä, koska en voi tietää ovatko ne vain omassa päässäni. Sanoin arvostavani muita mielipiteitä, mutta en sanonut, että ne ovat arvokkaita juuri siksi, että ne lopulta määrittävät kuka on oikeassa: minä vai isäni.

”Jos minä isääsi yhtään tunnen” – oli lausahdus, jolla viitattiin suoraan minun ominaisuuksiini. Lausahdus viittasi minun arvomaailmassani negatiivisiin asioihin ja täytyy sanoa, ettei moni taida elämäni aikana ymmärtää miten syvältä nuo lauseet viiltävät minua. Lausahdukset ovat ”hyvässä hengessä” ja ”mieheltä toiselle”, mutta niihin liittyy pakotteita.

Kukaan mies, joka on onnellinen omassa elämässään ja elää sellaista elämää, jota heidän kumppaninsa haluaisi heidän elävän – ei heittele noita lausahduksia. Se on surkeaa, mutta niitä täytyy ymmärtää. Eli mies heittää niitä sen takia, että on johonkin omassa elämässään tyytymätön. Niitä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti, koska niissä on aina sellainen: ”Kun sinä olet niin nuori, niin sinä voisi elää sitä elämää, jota en valinnut elää.”.

Mieshenkilöt ilmaisevat tunteitaan aivan surkeasti. Sille ei ole adjektiivia, koska se on joku nollan ja raastavan masentavuuden sekoitus. Minä olen oppinut ilmaisemaan tunteitani prosentuaalisesti arvioiden merkittävästi paremmin kuin sukuni miehet. Tämä on asia, josta jaksan nillittää kumppanilleni, että olen kovinkin ihana ja hyvä mies. Tämä ei kuitenkaan näyttäydy samanlaisena urotyönä parisuhteessa, koska jos osaan siitä asiasta puhua – minun tulisi osata ratkaista ja hoitaa asia kunnolla.

En kuitenkaan osaa olla erinomainen tunneilmaisin. Teen virheitä jatkuvasti ja jaksan nyyhkiä, että olen siltikin parempi, kuin se porukka, jonka katseen alla kasvoin. Tämä ei naisia innosta, koska naiset osaavat laskea aina sen seuraavan askeleen, joka on vain ajan ja tajuamisen kysymys.

Esimerkiksi mies, joka on pätevä tekemään korkeampi palkkaista työtä ei ole kovinkaan arvokas siinä hetkessä, kun hän sen kovapalkkaisen homman saa. Nainen on puhunut asiasta liian pitkään. Nainen tuumaa, että miehestä ei ole mihinkään, koska tätä tarvitsi motivoida niin kauan nostamaan oma lapasensa ylös sanomaan: ”Minä haluan arvoani vastaavan position meidän organisaatiossa!”.

Suurin osa miehen arvostuksen saamisen mahdollisuuksista perustuu niihin hetkiin, että mies toimii ennen, kuin nainen turhautuu ja sanoo: ”Nyt on kulta pakko – tai muuten…”. Kun mies ajaa seinään itsensä ja liittonsa tällä tavoin, hänelle ei tule seppelettä päähän, punaista mattoa ja suitsukkeita. Hänelle tulee uusi mahdollisuus. Sen jälkeen aika käy vähiin, jos hän munaa senkin pakottamalla kumppaninsa painostamaan hänet eteenpäin matkallaan.

Täytyy sanoa, että on erikoista, kun äärettömän älykkäätkin naiset eivät ymmärrä miten monimutkainen mies on. Hänhän aivan selvästi pyytää apua ollessaan kärtttyinen. Yksinkertaistetusti mies voi tuoda naiselle lahjan asenteella: ”Pidä tunkkis!” ja jos hän onnistuu sen tekemään riittävän tökerösti: nainen ymmärtää sen. Auta armias, jos mies tekee sen jotenkin monimutkaisesti ja hienovaraisen vaikeasti… nainen luulee, että mies haluaa loukata naista ja on tietoinen omasta paskasta toiminnastaan sekä tunteistaan.

Todellisuudessa molemmat sukupuolet ovat aivan paskoja ilmaisemaan omia tunteitaan. Molempien suku/-osapuolten vastuulla on tunnistaa ja tunnustaa, että kumppanini on aasi. Hän ei osaa sanoa minulle niinä hetkinä, kun hänestä siltä tuntuu, että hän Rakastaa minua. Hän jotenkin onnistuu ärsyyntymään omasta kyvyttömyydestään ja vaikuttaa syyttävän minua.

Tämä ei ole totta. Tämä on valhetta. Tämä pitää ymmärtää ja harjoitella, ettei tähän kuoppaan kapsahda. Tämä on vain silmänlumetta ja osaamattomuutta tunnistaa, kun toinen on heikoilla. Helposti sitä lähtee mukaan tähän höpöhöpöön ja lietsoo syyttelyä. Mies, tai nainen, kaipaa aivan samaa asiaa. Rakkautta ja arvostusta.

Miksi emme siis antaisi sitä kumppanillemme? Haluammehan sitä itsekin? Voisimme olla se viisaampi, joka aloittaa positiivisen kierteen, mutta olemme niin säälittävän pieniä ihmisiä ja emme uskalla. On pakko uskaltaa, jos haluaa onnellisen ja tasapainoisen suhteen. Imekääpäs siitä sitten sitä haaroväliä, jonka koette liian pelottavaksi, Kiitos.

Kategoriat
Asiattomat

FINSEX-tilastotietoa

Muutamia huomioita FINSEX-tutkimuksesta:

FINSEX

  1. 1971 -> 2015 yhdyntämäärät ovat miltei puolittuneet ikäryhmässä: 25…34v.
  2. 1999 naiset harrasti ikäryhmässä 35…44v. keskimäärin 14% girl-on-girl seksiä
  3. ja vastaavasti 2015 ikäryhmässä 35…44v. miehet tuumasivat naisten-olevan-vain-tiellä keskimäärin 17% yhdynnöistä.

FINSEX -tutkimuksesta vastaava Osmo, ei ollut lähtenyt ihan näin rohkeisiin analyyseihin lainkaan. Harmi. Hänellä olisi varmasti ollut paljon hienoja arvioita 🙂