Latinan kielisen lauseen historia on mahdollisesti erittäin vanhaan sodankäyntitilanteisiin liittyvältä ajalta, jossa sodan uhalla oli merkittävä painoarvo. Status Quo tarkoitti tällöin tietyllä tavalla tilaa, joka oli itsessään hyvä asia ja tavoiteltu tila, jossa oli mukava olla. Tila olisi jatkunut, jos sotaa – tai sen uhkaa – ei olisi ollut.
Nykyisessä globaalin maailmantalouden ja kaoottisen markkinatalouden maailmassa ’status quo’ on muuttunut kirosanan muotoon, jota viljellään, kun halutaan jollakin tavalla ilmaista hienolla tavalla jonkun olevan idiootti ja/tai vallanhimoinen mulkvisti. ’Status quo’:n merkittävä alkuperä viite on juuri vallan säilyttämisessä, jossa sitä minustakin tulisi nykyään käyttää. Etenkin sellaisissa vanhoillisissa organisaatioissa, joissa puhutaan yhteisestä hyvästä, mutta ei tehdä toimenpiteitä sen eteen.
Vallitsevan olosuhteen, tilan ja rakenteen viittaus antaa kuitenkin merkittävän viitekehyksen aikakautemme yhdelle tärkeimmistä asioista: Oppimiselle.
Mikä on nykyisen vastakohta? Niin. Sitä ei itsessään ole, koska nykyisyyteen liittyy merkittävällä tavalla menneisyys, koska monen mielestä voidaksemme kehittyä – tarvitaan menneisyys. Noh, nykyisyys ollakseen erilainen kuin menneisyys, siinä pitää olla jotakin erilaista kuin edeltävässä aikakaudessa. Suurin osa antropologeista jne. eivät tykkää ajatuksesta, että olisimme kiertävä trendipelleporukka, joiden ajatukset kiertävät kehää. Ihmisellä on luontainen halu kehittyä ja kuvitella kehittyvänsä.
Olipa se kehittyminen sitten niin naurettavaa tasoa, kuin ansiotaso tai vaikkapa koulutustaso, mutta ihmisellä on luontainen tarve ajatella, että juuri minun elämässän minä olen edennyt. Olen pystynyt murtautumaan edellisestä vallitsevasta olotilasta uuteen – parempaan. Olen parempi ihminen ja se on omien ponnistelujeni ansiota.
Olen useasti haparoivin sanakääntein yrittänyt puhua siitä, että minun lähtökohtani oman – samaa sukupuolta olevan – vanhempani puolelta eivät ole parhainta tasoa. En ole yrittänyt pimittää tätä tietoa keneltäkään, mutta tänään ymmärsin mitä yritän sössöttää niissä lukuisissa kitisevissä lausunnoissani, joita esitän erityisesti päihtyneenä. Haluan sanoa, että olen tehnyt paljon töitä sen eteen, etten ole vallitsevien olosuhteiden – siis oman isäni – kaltainen.
Olen eri ihminen. Kuuntelin tänään Pauli Kohelon äänikirjan loppuun ja hän vitsikkäästi tuumasi, että itsensä löytämisen avain voi olla, kun poissulkee ne, jotka ei ole. Hän itse tuumasi, ettei ole mm. Jim Morrison. Todellisuudessa suurimman osan mieshenkilöiden mielenmaisema ei ole riittävän erilainen, että hän voisi yksiselitteisesti sanoa olevansa erilainen kuin oma isänsä oli. Ehkäpä homoseksuaaleilla tai muilla helposti mitattavilla ominaisuuksilla olevilla miehillä tämä onnistuu, mutta ei muilla.
Mies pystyy poissulkemaan elämästään monia mieshenkilöitä. Minä esimerkiksi voin poissulkea musiikkimaailman idolini Lars Ulrich ja Marilyn Mansonin. Minussa ei ole heidän ydinidentiteettiään: tavoitetta toteuttaa itseään taiteellisesti ja uhrata asioita sen eteen. Minä en ole uhrannut taiteen eteen oikeastaan mitään. Minä olen ollut taiteellinen, kun se ei ole vaatinut uhrauksia.
Mikä erottaa minut isästäni? Ei näennäisesti mikään. Kukaan kuka tuntee minut ei aukottomasti, konkreettisesti, täysin kiistattomasti voisi sanoa, mikä erottaa minut isästäni. Kuitenkin lohdullisesti tiedän, että moni sanoisi, etten ole isäni kaltainen. Mies on kuitenkin luonteeltaan faktoihin uskova ja ei ota tällaista ”fiilis”-pohjaista lausuntoa sellaisena, jolla mentäisiin oikeuteen ja voitettaisiin.
Minä tiedän paljonkin asioita, jotka erottavat minut ja isäni toisistamme. Puhuin tänään viimeksi sellaisen ihmisen kanssa, joka tuntee isäni hyvin ja hän sanoi, etten saisi koskaan puhua tästä asiasta. Hän sanoi, että isäni on hänen hyvä ystävänsä, mutta hän on isäni toimintamalleja vastaan. Sain kuulla näistä asioista ja sanoin oman mielipiteeni.
Huomasimme olevamme asiasta samaa mieltä. Kerroin kuinka olin hänen kanssaan samaa mieltä monista asioista. Henkilö vitsaili, ettei hänen tarvitse puhua mitään, kun tiedän asian, mutta sanoin, että kaikki nämä hetket ovat tärkeitä, koska en voi tietää ovatko ne vain omassa päässäni. Sanoin arvostavani muita mielipiteitä, mutta en sanonut, että ne ovat arvokkaita juuri siksi, että ne lopulta määrittävät kuka on oikeassa: minä vai isäni.
”Jos minä isääsi yhtään tunnen” – oli lausahdus, jolla viitattiin suoraan minun ominaisuuksiini. Lausahdus viittasi minun arvomaailmassani negatiivisiin asioihin ja täytyy sanoa, ettei moni taida elämäni aikana ymmärtää miten syvältä nuo lauseet viiltävät minua. Lausahdukset ovat ”hyvässä hengessä” ja ”mieheltä toiselle”, mutta niihin liittyy pakotteita.
Kukaan mies, joka on onnellinen omassa elämässään ja elää sellaista elämää, jota heidän kumppaninsa haluaisi heidän elävän – ei heittele noita lausahduksia. Se on surkeaa, mutta niitä täytyy ymmärtää. Eli mies heittää niitä sen takia, että on johonkin omassa elämässään tyytymätön. Niitä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti, koska niissä on aina sellainen: ”Kun sinä olet niin nuori, niin sinä voisi elää sitä elämää, jota en valinnut elää.”.
Mieshenkilöt ilmaisevat tunteitaan aivan surkeasti. Sille ei ole adjektiivia, koska se on joku nollan ja raastavan masentavuuden sekoitus. Minä olen oppinut ilmaisemaan tunteitani prosentuaalisesti arvioiden merkittävästi paremmin kuin sukuni miehet. Tämä on asia, josta jaksan nillittää kumppanilleni, että olen kovinkin ihana ja hyvä mies. Tämä ei kuitenkaan näyttäydy samanlaisena urotyönä parisuhteessa, koska jos osaan siitä asiasta puhua – minun tulisi osata ratkaista ja hoitaa asia kunnolla.
En kuitenkaan osaa olla erinomainen tunneilmaisin. Teen virheitä jatkuvasti ja jaksan nyyhkiä, että olen siltikin parempi, kuin se porukka, jonka katseen alla kasvoin. Tämä ei naisia innosta, koska naiset osaavat laskea aina sen seuraavan askeleen, joka on vain ajan ja tajuamisen kysymys.
Esimerkiksi mies, joka on pätevä tekemään korkeampi palkkaista työtä ei ole kovinkaan arvokas siinä hetkessä, kun hän sen kovapalkkaisen homman saa. Nainen on puhunut asiasta liian pitkään. Nainen tuumaa, että miehestä ei ole mihinkään, koska tätä tarvitsi motivoida niin kauan nostamaan oma lapasensa ylös sanomaan: ”Minä haluan arvoani vastaavan position meidän organisaatiossa!”.
Suurin osa miehen arvostuksen saamisen mahdollisuuksista perustuu niihin hetkiin, että mies toimii ennen, kuin nainen turhautuu ja sanoo: ”Nyt on kulta pakko – tai muuten…”. Kun mies ajaa seinään itsensä ja liittonsa tällä tavoin, hänelle ei tule seppelettä päähän, punaista mattoa ja suitsukkeita. Hänelle tulee uusi mahdollisuus. Sen jälkeen aika käy vähiin, jos hän munaa senkin pakottamalla kumppaninsa painostamaan hänet eteenpäin matkallaan.
Täytyy sanoa, että on erikoista, kun äärettömän älykkäätkin naiset eivät ymmärrä miten monimutkainen mies on. Hänhän aivan selvästi pyytää apua ollessaan kärtttyinen. Yksinkertaistetusti mies voi tuoda naiselle lahjan asenteella: ”Pidä tunkkis!” ja jos hän onnistuu sen tekemään riittävän tökerösti: nainen ymmärtää sen. Auta armias, jos mies tekee sen jotenkin monimutkaisesti ja hienovaraisen vaikeasti… nainen luulee, että mies haluaa loukata naista ja on tietoinen omasta paskasta toiminnastaan sekä tunteistaan.
Todellisuudessa molemmat sukupuolet ovat aivan paskoja ilmaisemaan omia tunteitaan. Molempien suku/-osapuolten vastuulla on tunnistaa ja tunnustaa, että kumppanini on aasi. Hän ei osaa sanoa minulle niinä hetkinä, kun hänestä siltä tuntuu, että hän Rakastaa minua. Hän jotenkin onnistuu ärsyyntymään omasta kyvyttömyydestään ja vaikuttaa syyttävän minua.
Tämä ei ole totta. Tämä on valhetta. Tämä pitää ymmärtää ja harjoitella, ettei tähän kuoppaan kapsahda. Tämä on vain silmänlumetta ja osaamattomuutta tunnistaa, kun toinen on heikoilla. Helposti sitä lähtee mukaan tähän höpöhöpöön ja lietsoo syyttelyä. Mies, tai nainen, kaipaa aivan samaa asiaa. Rakkautta ja arvostusta.
Miksi emme siis antaisi sitä kumppanillemme? Haluammehan sitä itsekin? Voisimme olla se viisaampi, joka aloittaa positiivisen kierteen, mutta olemme niin säälittävän pieniä ihmisiä ja emme uskalla. On pakko uskaltaa, jos haluaa onnellisen ja tasapainoisen suhteen. Imekääpäs siitä sitten sitä haaroväliä, jonka koette liian pelottavaksi, Kiitos.
