Toimiessani samanaikaisesti parin yhteisön puheenjohtajana, mietin vuosia sitten, että onpa ahdistavaa: blogini voisi vahingoittaa edustamiani organisaatioita. Olen oikeasti aika uskollista tyyppiä hyvin monellakin mittarilla, joten asialla oli minulle merkitystä.
Samanaikaisesti olin kirjoittelemassa hyvin tarkkapiirteisen kuvauksen itsestäni, parisuhdehistoriastani (minun näkökulma – ei siis mitään likaisia yksityiskohtia – senkin pervot) ja ajattelumalleistani. Silloinen kumppanini heitti todella fiksusti tukensa minulle, jonka asiasisältö oli: omakuvauksella nettiin ei ole koskaan kiire – sitä voi tuumia ennen julkaisua, mutta julkaisun jälkeen sitä ei saa otettua takaisin.
En kokenut oman itsemäärämisoikeuden loukkaamista, olen myös hyvin ylpeä ihminen paikoittain, koska sain itse tuumia asiaa. Kumppanini sanoi lämpimästi tukevansa kyllä minua, mikäli julkaisen tekstini ja tulee siitä tulee heti tai myöhemmin lunta tupaan.
Edustan taas organisaatioita, joita en omista ja joiden brändiin istu omat mietteeni – vaikkei niillä sinänsä ole mitään tekemistä esim. työn kanssa – ihmiset ovat siitä hassuja, että kaikella on kuitenkin vaikutus kaikkeen.
Pohdin tätä asiaa muutama viikko sitten, kun tajusin minulla olevan jonkun verran sidosryhmiä, joiden toiminta ei sovi omaan tai edustamieni organisaatioiden arvoihin. Minun pitäisi siis periaatteessa irtautua näistä sidosryhmistä, koska:
”Jos arvosi eivät maksa sinulle mitään – ne eivät ole arvoja – ne ovat vain mielipiteitä.”
Jari Sarasvuo
Nooh, aika hankala tilanne, jos tekisin vaikkapa rakennusalan myyntityötä ja asiakkaissani olisi rasisteja. Vai?
Mikä siis omassa kirjoittelussani on yleisarvojen vastaista?
Ei periaatteessa mikään, mutta aihepiirit ja sävyt ovat herkästi tulkittavissa negatiivisesti. Pohdin asiaa tiukemmin tietenkin nyt, kun kaksi edellistä kirjoitustani käsitteli yhtä lempiaiheistani: seksiä.
Seksuaalisuus nähdään usein hyvin henkilökohtaisena aiheena, jonka julkinen käsittely loukkaa riippumatta siitä käsitelläänkö siinä sinun seksuaalisuutta lainkaan. Se ikään kuin on aiheena sellainen, joka helposti viiltää viestin vastaanottajaa riippumatta siitä, puhutellaanko vastaanottajaa lainkaan suoraan tai henkilökohtaisesti. Erikoista on, että seksuaalisuuden käsittely ei tarvitse millään muotoa edes käsitellä vastaanottajan esimerkiksi seksuaalista suuntautumista – ja silti se voi loukata. Esimerkiksi heteroksi itsensä kokeva henkilö lukee homoseksuaalisuutta käsittelevää artikkelia ja kokee sen loukkaavaksi, vaikkei sillä teknisesti ole mitään tekemistä lukijan kanssa.
Todellisuudessa meillä kaikilla on täysin julkaisukelvottomia ajatuksia välillä. Tom Cruisen tähdittämässä ’Minority Report’-elokuvassa asiaa käsitellään kiinnostavasti: jos ajattelen tappavani – teinkö juuri murhan? Miehet tietävät ajatusten ja tekojen välillä olevan piiiiiiiiiiiiitkä matka. Tätä olen käsittellyt usein esimerkkitarinassani, jossa mies tulee kotiin reissulta, jolla onnistuneesti irtautui tilanteesta, joka oli etenemässä seksiin. Mies selittää sankarillisesti tapahtunutta ja taputtelee omaa vankkaa selkärankaansa – kun nainen kysyy: ”Miten alunperinkään saatoit joutua tuollaiseen tilanteeseen!?” ja naisen tunnemuistimagneettitaulu imaisee tallennuspaikkaan merkinnän: mieheni petti minua.
No niin. Tuossa oli hyvä esimerkki julkaisukelvottomasta ajatuksesta. Yleistävää ja negatiivista settiä naisista. Tästä tulee tupenrapinat taas jossain yhteydessä. Joku saattaa juuri tuon edellisen tekstikappaleen ja oman ajoittaisen semi-mulkvistin-mielikuvan vuoksi alkaa vihaamaan minua, kokien tunteensa oikeutetuksi.
Oikeasti vittumaisten mietteiden ilmaisu on erittäin hyvästä, jos niitä pystyy käsittelemään – puolin ja toisin.
Tuttavallani ei ollut allasbileisiin lippua, tapahtuma loppuunmyyty ja neuvottelin tiskillä mahdollisuutta hänen sisäänpääsyyn. Homma onnistuisi, mikäli suostuisin luovuttamaan puolet kaapistani hänen käyttöön. Hihkaisin iloisesti, että asiaan saatiin ratkaisu. Mies sähähti hallitsemattomasti: ”Ei! Ei tuon kanssa!”. Siristin silmiäni ja hän tajusi itsekin, että rupinen sammakko oli hyppinyt suusta, eikä sitä saisi enää ahmittua takaisin tietämätöntä teeskennellen. Pitkä tarina lyhyesti: hän oli homofoobikko ja kuullut luotettavasta lähteestä minun olevan homo. No niin… miltei 20 vuotta paskaa niskaan liiallisesta tuttavallisuudesta naisten kanssa ja sitten tämäkin. Piti kyllä käyttää melkein koko työkalupakki avatessani äijän tunnustamaan ensin mistä meisseli oli kiinni kaapissa, jotta pääsimme keskustelemaan.
Käsittelin rauhallisesti asioita ja minun tavoitteenani oli pehmentää hänen paniikinomaista käyttäytymistä edes 0,0001% sekä olemaan hieman suvaitsevaisempi. Tilanne rauhoittui ja menimme juhliin. Hänen käsittämättömän räikeän rasistinen ja seksistinen kommentti baarissa sai minut ajattelemaan, että olinko nyt sössinyt oman arvovalintani ja pitäisikö vain läimiä äijää turpaan saman tien? Raavin partaani ja mietin, että isompi arvoni on luoda ymmärrystä, siltaa ja mahdollisuuksia hyväksyä ihmisiä. Tätä pyörittelin aina yläasteella skinien (skinheads, uusnatsit) ja hoppareiden (hiphop, monikulttuurisuus) välillä. Hopparit vihasivat skinejä heidän suvaitsemattomuuden vuoksi ja en voinut olla pohtimatta, että sehän on suvaitsematonta myös.
Gorilla-öykkäröintiä korostaakseni minun pitää vielä sanoa tämä: minun välittömässä läheisyydessä oli useampi mies, jotka olisivat tukeneet surutta uuden naaman leipomista äijälle… Hänen sanansa raiskasivat ystävääni – onneksi ystäväni ei näitä sanoja kuullut.
No niin. Toinen esimerkki julkaisukelvottomasta tekstistä. Vieläpä kahta kautta. Toinen porukka pitää minua pehmona, kun en puolustanut ystäväni kunniaa ja toinen porukka pitää minua väkivaltaisena – molempia yhdistää luottamuksen puute. Luottamus tämän kokoluokan asioissa tulee pitkän ajan kuluessa.
Teemme melko hätiköityjä päätelmiä vähäisellä datalla – minä myös – mutta pyrin pois tästä mallista aktiivisesti. Päätelmien kautta tuleva varovaisuus niin minua kuin muitakin kohtaan on minusta hyvästä. Oman turvallisuuden tunteen puolustamisessa ei ole mitään vikaa. Vasta toisen persoonan tuomitseminen on väärin.
Sanoin aikoinaan eräässä seminaarissa Jani Toivolalle, että isälläni on paljon rasistisia vitsejä ja kyllä hän on monilla mittareilla rasistikin – mutta se on ihan ok. Jani änkyttäen kysyi minulta, että miten se nyt on ok, jos on rasisti. Minä huomasin ilmaisseeni itseäni typerästi ja änkyttäen sopersin: ”Niin katsos… isäni siis puhuu ja suhtautuu tarinoissaan rasistisesti – mutta koskaan hän ei ole sulkenut ovea tai ollut keskustelematta minkä tahansa kansallisuuden kanssa.”.
Siinä on taas se ajattelun ja toiminnan iso ero. Ja yksipuolisessa tekstintulkinnassa tulee vielä muitakin kerroksia, jotka tarjoavat monia mahdollisuuksia tehdä erilaisia päätelmiä. Minä aktiivisesti tarkastan päätelmiäni. Teen hypoteeseja ja uskallan katsoa olenko väärässä. On hyvä huomioida, että vain olemalla useita kertoja väärässä voit arvioida olevasi hyvä ja reilu tekemään hypoteeseja. Jos olet aina oikeassa päätelmiesi kanssa (huom. naisen intuitio), on todennäköisempää, että muodostat arvioitasi tai tarkastelet dataa tavalla, joka tukee päätelmiäsi.
Johtamiseen liittyen minulla on ollut paljon vääriä päätelmiä ja kuvitelmia. Olen luullut tuntevani johtajani negatiivisella tavalla ja ollut onneksi väärässä. Tällä viikolla viimeksi arvelin, että tilanne ei mene kuin huonompaan suuntaan keskustelussa – mutta päätin yrittää viimeiseen asti, koska jos jotain olen oppinut: kun homma alkaa muistuttaa riitaa – sen lopettaminen kesken onnistuu harvoin tyylikkäästi. Panostin siis ilmaisuuni ja pyrin motivoimaan meitä molempia jatkamaan keskustelua rakentavasti. Pääsimme yllätyksellisesti eteenpäin asiassa ja tulin kuulluksi. En uskonut aluksi.
Toivon siis, että annatte minulle, itsellenne, ystäville, vihollisille mahdollisuuden ns. todennäköisyyksiä vastaan – käydä keskustelu siihen pisteeseen, jossa rauhallisesti toteatte olevanne eri mieltä – tai enemmän samaa mieltä, kuin alkuunsa kuvittelitte olevan mahdollista.
Rakentavan erimielisyyden mittarina voi pitää jonkin asteista kunnioitusta toisen mielipidettä kohtaan. Esim. homofoobikkotapauksessa kunnioitin hänen pelkoa todellisena, vaikkei se perustunut esimerkkitilanteessa todellisuuteen. Hänen homofobian keskiössä ei ole homojen vihaaminen, vaan hänen oman seksuaalisuuden rajojen häilyvyys ja kykenemättömyys pitää seksuaalisuutta turvallisesti oman hallinnan piirissä.
Vastaavasti esim. minä olen suudellut useasti miehiä, mutta kertaakaan se ei ole saanut viisariani värähtämään. Ne ovat olleet lämpimiä hetkiä ja täynnä ystävyyttä, mutta seksuaalisuus niistä on puuttunut. Ja näidenkin kokemusten jälkeen minua häiritsi yökerhossa kahden päihtyneen nuoren miehen kielitornadokilpailu tanssilattialla kymmenisen vuotta sitten. Uskallan kertoa kokonaisuuden, vaikka tämä on kolmas esimerkki julkaisukelvottomasta mielipiteestä. Osa pitää minua homona ja toiset homofoobikkona.
Olen kuitenkin tyytyväinen, koska minusta tuntuu, että olen osannut kuvata asioiden monimutkaisuutta – mitä tulee tuomitsemiseen ja nopeisiin päätelmiin. Ja tämä kirjoitus vapautti minut ajattelemasta, että sössisin omaa tai organisaatioiden brändiä kirjoittelullani. Jos joku haluaa tuomita minut ja ottaa vihalleen lisää kierroksia vetämällä mukaan sidosryhmiä – se kyllä onnistuu varmasti – sitä ei minun kirjoittelu tai niiden puuttuminen pilaa. Luulen jopa, että päinvastoin. Avaamalla laajasti ajatteluamme, jossain vaiheessa joku ihminen elämässämme saattaa nähdä meidät sellaisina kuin olemme ja Rakastaa meitä silti – tai juuri siksi.