Harmi kuluttaa energiaa,
Joten siitä ei ikiliikkujaksi.
Harmi hyytyy aina,
Koska sekin joutuu yksin.
Rakkaus tuo voimaa,
Voit unohtaa syödä,
Mutta sielusi jatkaa,
Se siirtää tieltäsi vuoria
Minne vietkin minua,
Kuljethan kanssani sinne.
Pidäthän kädestä minua,
Kun jalkani haparoi.
Askellan vierelläsi,
Minne tahansa haluat.
Puristun otteeseemme,
Sen yhdessä teemme.
Olet minulle valo,
Jota katsella saan,
Aina vaan valkeaa,
Sisimpäni miltei halkeaa.
Tiedät enemmän,
Olethan minua vanhempi,
Siksi kaipaan neuvojasi,
Vaan vaadin ymmärrystäsi.
Kerran valoit uskosi,
Tulevaisuus mielessäsi,
Otit kynän ja kirjoitit,
Palan itseäsi testamenttasit.
Taas kutsun sinut tänne,
Laskemaan lampaitamme,
Ottamaan sauvan,
Yhteisvastuun mahtavan.
Yhdessä – olemme kaikki,
Yksin – tyhjä kylänraitti,
Siis valitkaamme kunnioitus,
Ja anteeksi antakaamme unohdus.
Sillä tulevaisuus on nyt,
Ei lamppu pala pohjaan,
Vaik’ se onkin hehkunut,
Kuiskaat mun korvaan:
”Ei hätää, minä ohjaan.”