On lapsien vaiettu oikeus kyseenalaistaa ja jopa valittaa vanhemmilleen, että heidän takiaan hänen elämänsä on niin kurjaa.
Parisuhteessahan sitä kaikki toivomme tasa-arvoista ja -painoista suhdetta, jopa oman egonsa alle kaiken kahmivat tietävät ”haluta” tätä. Moni kuitenkin uskaltaa tuumata, että harva parisuhde on tasapainoinen tai jotenkin sopusuhtainen dynamiikaltaan – muuten kuin täydentämismielessä.
Sitähän aina sanotaan naistenlehdissä kuin huonossa säätiedotuksessa, että joskus vastakohdat täydentävät toisiaan ja toisinaan eivät. ”He sopivat toisilleen”, ”He ovat hyvä pari”, ”He ovat kuin luodut yhteen”, ”Kohtalo”… Näissä useimmiten on omia heijasteitamme odotuksistamme ja toiveistamme. Usein näitä viljelevät omiin suhteisiinsa pettyneet, jotka vaikenevat omista unelmistaan.
Tiimimäisyys ja yhteispeli ovat monien vaietussa listassa kärkisijoilla. Emme kuitenkaan käyttäydy siten. Yhteiset tavoitteet vaativat kompromisseja, kommunikointia ja avoimuutta… Pelkojen voittamista sanoessa asioita ja kuunnellessa.
Usein syytämme herkästi toisiamme. Ja miksemme syyttäisi? Syytämmehän useinkin elämässämme muita ihmisiä tai meitä kohdanneita asioita. Onhan kumppanimme lopulta paljon läheisempi ja kiinteämpi osa elämäämme kuin vanhempamme – tai niin ainakin moni (ainakin salaisesti) toivoo.
Jos elämämme ei toimi, onhan kumppanillamme siinä iso rooli. Eroamme usein siksi, ettemme halua myöntää tarvettamme ilmaista tyytymättömyyttämme kumppaniimme ja itsekästä haluamme muuttaa häntä. Sehän on kohtuutonta ja hirviömäistä: muovata toisen persoonaa meille sopivaksi.
Se on kuitenkin puppua useimmiten. Ensinnäkin esittämämme muutokset ovat usein ihan hyvästä. Tiedän tämän monessakin mielessä. Olen itse muuttunut kumppaneitteni kautta paremmaksi ihmiseksi. En aina välttämättä nopeasti, mutta lopulta. Myös minulle on tultu suhteen jälkeenkin sanomaan, että minulla oli ihan pointteja.
Toisekseen toisen persoonaan on melko hankala vaikuttaa hallitusti ja itselle edullisesti. Useimmiten voimakkaat muokkaustyöt päättyvät välirikkoon ja jos toista ei ollut hyväksymässä sellaisenaan, eikö olisi reilumpaa vetää lista pöytään ja huomata suurimman osan asioista olevan itse asiassa asioita – eikä persoonaa?
”Johtaminen on toimintaamme – ei persoonaamme.” luki eräässä koulutuksessa. Samalla tavoin Rakkaudesta puhutaan aktiivisena elementtinä – eikä hoitamattomana kukkivana aurinkona. Saahan sitä siis unelmoida, mutta harmaasävyt saapuvat aina ”fiksujen elämään”.
On parempi syyttää ja muuttaa jos se on sisällä oleva tunne – kuin kiertää sitä ja aiheuttaa kumppanille aivohalvaus tämän yrittäessä purkaa kryptattua koodiasi takaisin ainesosiksi. Valitse kuitenkin sanojasi ja kosketa. Pidä yhteys. Opetelkaa sitä yhdessä.