Olen saanut elämäni varrella monta diagnoosia, herkkyyksiä eri ruuille ja allergeeneille. Viimeisin oli kysyvä pohdinta, jossa tuumittiin mahdollisesti olevan tätä yhtä uusimmista määreistä: yliherkkä ihminen, jolle kaikki tuntuu suurelta.
Edellinen mieleenpainunut diagnoosi, jonka sain, olikin sitten narsisti. Näin se elämä kuljettaa. Olen asiaa pohtinut ja on mielenkiintoista kysyä ystäväni lempikysymys: ”Verrattuna mihin?”.
Olen elämässäni tavannut ihka-oikeita-narsisteja ja en itsestäni löydä sitä empatiakyvyttömyyttä. Ongelmana on, että joissakin ihmissuhteissa hämärtyy kokonaiskuva, kun ei enää osata arvioida kaikkia ihmissuhteita ja ns. keskiarvoa käyttäytymisestä.
Pitää tutkia enemmän narsismia, mutta empatiakyvyttömyyden lisäksi se on ymmärtääkseni sekä kykyä että halua toimia itsekeskeisesti. Kyvyllä viittaan siihen, että narsisti osaa peittää itsekkyytensä ja mm. syyllistää muita taidokkaasti.
Ihmisten arvioissa on useinkin perää ja niitä on hyvä miettiä. Olen vain entistä enemmän miettinyt sitä, että narsistin näkökulmastakin ympäröivässä maailmassa on paljon itsekkyyttä. Toisin sanoen, miten narsisti ymmärtäisi olevansa itse ”itsekkäämpi”?
Tämä pohdinta nimittäin johtaa väistämättömään ajatukseen. Älykäs ja ns. sivistynyt narsisti voisi sanoa jotakuta toista henkilöä narsistiksi, joka vaikuttaisi itsekkäältä. Esim. periksiantamaton henkilö voisi saada ”narsisti” -leiman narsistilta, koska narsistin näkökulmasta tällainen alistumaton henkilö olisi sairaalloisen itsekäs, eikä osaisi asettua narsistin puolella lainkaan.
Tässä tullaankin ”narsisti” -sanan nykyiseen haukkumasanaa muistuttavaan käyttötapaan, jossa ko. diagnoosilla pyritään pyyhkimään kaikki toisen sanomiset ja ”toinen puoli tarinasta”. Uskoisin, että kaikki modernit narsistit kokevat joutuneensa jossain elämänsä varrella narsismin uhreiksi ja tämä voikin pitää paikkaansa, koska se olisi loogista heidän oman kehityspolun kannalta.
En voi kylliksi korostaa narsismi -määritelmän kantavaa ajatusta empatiakyvyttömyydestä, joka loppuviimein on luotettavampi mittari, kuin helposti näkökulmaistettava ”itsekkyys”. Henkilöt, jotka eivät ole kokeneet aikuistenoikeaa-narsismia, eivät välttämättä näe näissä eroa, mutta se on kuin yö ja päivä.
Narsisti oppii hitaammin ja palaa erittäin nopeasti ”vanhoihin tapoihinsa” merkittävien kriisien jälkeen. Ns. normaali-ihminen nuolee haavojaan pidempään ja osoittaa katumusta, jos hän on toiminut väärin. Narsisti ei koe toimineensa väärin kovinkaan pitkäaikaisesti. Ne ovat ”virheitä” ja muita lyhytkestoisia kömmähdyksiä, eivätkä virheellisiä toiminta- tai ajattelumalleja.
En siis laittaisi turhan paljon painoarvoa ihmisten ”narsisti” -kiroamisille, mutta ydinasia on merkittävä ja vakava. Pohjalla on aina keskusteluyhteyden puute, jonka rikkinäisyys ja tasapainottomuus hajottaa ihmissuhdetta. Haluttomuus keskustella rakentavasti onkin yleensä kriittisin ongelma, jonka ohella diagnoosin saaminen energiasyöpölle ihmiselle on miltei yhdentekevää.