Rakkaus ei ole himoa, mutta himo voi tappaa rakkauden ja ilman himoa on vaikea ylläpitää rakkautta.
Melko mielenkiintoista minusta.
Kumppani tulee kotiin ja myöntää pettäneensä tai tulee kotiin jäätyään kiinni jollakin elokuvamaisella tavalla. Kyse on vain yhdestä kerrasta. Petetty ei kysy tällöin ”Rakastatsä sitä!?”. Siinä ei siis ole kyse rakkaudesta kummankaan mielestä. On siis mielenkiintoista, että huutelemme rakkauden perään, vaikka liiankin usein ne tiukat paikat muodostuvat rakkauden ulkopuolisten asioiden kanssa.
Olen tietenkin samaa mieltä, että rakkaudessa ei käännytä muualle. Ei kumppaniaan rakastava petä. Kysehän on eniten nimenomaan petoksesta, jonka ytimessä on toki fyysisen yksinoikeuden loukkaaminen. Yleensä kuitenkin sanotaan, että valehtelu, salailu, vahingollisesti ja tarkoituksellisesti toimiminen ovat pahimpia. Kukaanhan ei oikeasti horjahda alasti toisen päälle ja sitten vahingossa jatka siitä.
”En tunne sinua, enkä tiedä kuka olet. Et ole se johon rakastuin.”.
”Nyt tunnen ja tiedän kuka todellisuudessa olet. En olisi rakastunut sinuun jos olisin tiennyt.”.
Meillä on erilaisia hylätyksi-tulemisen-pelkoja. Pettämisen pelkääminen on yksi niistä. Huutaminen etäännyttää joitakin ja toisille se on merkki läheisyydestä (olen hankala vain turvallisessa ympäristössä, kun saan olla oma itseni, eikä minun tarvitse esittää).
Minulle oleellinen on keskusteluyhteys, jossa välillä tulee melko raakaakin asiaa tunteista ja niitä pohditaan yhdessä kylmän asiallisesti. Vähän kuin biologian tunnilla kuollutta silakkaa 😀