Tästä tekstistä tuli epätyypillisen pitkä, joten vedän vinkin heti kärkeen ja kiinnostuneet voivat lukea loput.
Haluaisin antaa neuvon kaikille naisille, jotka pohtivat tätä asiaa: Pyrkikää ajamaan mieheen tai vaikkapa poikaanne pitkäjänteisesti positiivinen tai edes neutraali suhtautuminen kaikkeen opin vastaanottamiseen – myös tanssissa. Mies tarvitsee tässä asiassa varsinkin positiivisia kokemuksia ja niitä saa vaikkapa cicaposta (kikapoo) – tai ainakin minä tykkään siitä.
Vakiotanssit, paritanssit, lavatanssit…
Keskustelin aiheesta taasen naisen kanssa ja pohdiskelin, että minkä ihmeen takia asia vaivaa minua. Minulla on hyvä rytmitaju (rumpali), lantio liikkuu (homoksi luultu ja perseestä kehuja miehiltä saanut… okei kai siellä jokunen nainenkin on joukkoon mahtunut) ja nautin tanssimisesta. Niin minkä ihmeen takia salsa, foxtrot, humppa ja kumppanit eivät maistu?
Salsaa tuumailin aikoinaan ja minusta se tuntui kovin rajoittavalta. Sen variaatiot ovat hyvin rajalliset – ja sitten ne ”joitakin kymmeniä vuosia salsaa harrastaneet” voivat mennä salsaamaan tässä vaiheessa. Minusta on siis mukava katsoa salsaa tai jopa tanssia sitä kappaleen verran.
Musiikkityyli, rytmi, meininki, askeleet ja jopa ne ”yllätykset” ovat rajattu. Peruskuvio on useimmiten jotakin näistä: eteen-taa, eespäin-viipyillen tai eespäin-puolittain-hyppien. Asiaahan ei ole yhtään auttanut lavatansseissa käyminen, jossa on ne 3-5 paria, joista etenkin herra-vienti-orhi vetelee melko vakavalla naamalla. Ei siksi ettei pitäisi toiminnasta vaan ihan keskittymistään ja toisaalta korostaakseen omaa maskuliinisuuttaan. Töykeys, tilanvieminen ja fyysisyyden korostaminen ovat toki miehisiä ominaisuuksia, mutta eivät ne tyylikkäiltä näytä tyylikkään tanssinkaan sivussa.
Kaikki tanssisuunnat jotka ”sallivat” vapaan itseilmaisun ovat olleet aina enemmän kiinnostuksen kohteinani. Toki yksilösuoritukset ovat hienoja, mutta pidän erityisesti tansseista, joissa on kuitenkin mies ja nainen. Kyse ei ole siis kyvyttömyydestäni ymmärtää miehen ja naisen välistä kemiaa tanssiessa. Tango on muuten poikkeus vakiotansseissa, se kiehtoo minua.
Joka tapauksessa ymmärsin, etten osaa tanssia kuin valssia – josta muuten pidän siitäkin ja letkajenkasta, mutta sitä nyt ei lasketa. Siis oikeasti osaa. Pienellä kertauksella ja muita vakoillen moni muukin tanssi menee pakkotilanteessa, mutta hääni osaisin siis vetää. Mietin olisiko tämä yksi syy ko. tanssisektorin välttämiseen – osaamattomuuteni – ja vielä mielenkiintoisempaa: olisiko osaamattomuuteni suhtautua neuvomiseen taidesektorilla ongelmani?
Kelailin asiaa ja huomasin, ettei minulla ole mitään ongelmaa esim. rumpujen suhteen. Olen oppinut ja tottunut siihen, että oppiakseni minun on hyvä kuunnella ja lopulta opin asian. Tanssin suhteen minulla ei ole tällaista kokemusta. Wanhojen tansseissa koin jo jonkinlaista suorituspainetta, että minun piti osata kaikki tanssit täydellisesti. Olinhan aina maininnut pitäväni musiikista, rytmeistä ja tanssista. Osasin tanssit erittäin hyvin ja olinkin tanssimassa jo lukion ykkösellä, kuten veljenikin ennen minua. Oppimiskyvyssäni ei siis ole vikaa, mutta suhtautumisessani tanssien oppimiseen on.
Ei kannata hihkua vielä, jos aikoi ”parantaa minut tästä ajatteluvirheestä”, koska en edelleenkään halua tanssia yksitoikkoisesti tai soittaa rumpuja siten. Mieleeni tuli salamana pohdintani kyvyttömyydestäni/haluttomuudestani soittaa klassista kappaletta: Ravel – Bolero , rummuilla. Pidän kappaleesta ja rummuttelen sen tahtiin, mutta jos ihan aikuisten oikein minua kuuntelee, alan vetelemään omiani – rytmissä – mutta omiani.
En vieläkään miellä vakiotansseissa itselleni mitään henkilökohtaista, joiden nimikään ei enteile mitään persoonallista. Tanssi on minulle henkilökohtaista. En suoraan sanottuna muista kuin yhden henkilön tanssimassa vakiotansseja ja se oli mieshenkilo omissa syntymäpäiväjuhlissaan kanansulkaturkki pöllyten… looong story… ja luonnollisesti muistan tyttöystävieni kanssa tanssimiset, wanhojen tanssit ja lavatanssit ystävättärien kanssa. Mutta tuntemattomat tai miltei tuntemattomat henkilöt ovat jääneet minulle mieleen, kun he ovat tanssineet omasta päästään… ja/tai sydämestään.