Mietin miksi montaa miestä kiihottaa ajatella itsensä sekstaamassa esim. sotilasarvoltaan ylemmän naisen tai naiskonstaapelin kanssa. Molemmat työtehtävät edustavat kuitenkin melko miehistä roolia.
Siinäpä se. Jos nainen antautuu miehelle ”silti”, vaikka onkin maskuliinisessa roolissa – mies saa erilaista tyydytystä miehisyydelleen, kuin naisellisen naisen kanssa. Mies ikään kuin saa varmistuksen omalle miehisyydelleen kuullessaan naisen kiihkeän: ”Ota minut.”.
Vitsikkäästi tätä leikkiä voisi jatkaa miettimällä, että mies saisi teoriassa myöskin eräänlaista tyydytystä miehisyydelleen jos hän alistaisi jonkun erittäin isokokoisen ja maskuliinisen miehen seksiin kanssaan 😀
Asian kääntöpuolena on miehet, jotka ovat epävarmoja omasta maskuliinisuudestaan ja etsivät selvästi tarpeettoman nuoria kumppaneita itselleen. Löydöt erikseen. Minä puhun nyt etsimisestä.
En ymmärrä miksi tätä sektoria ei ole mietitty tai siitä ei puhuta. Minusta asia on vakava ja se pitäisi korjata. Jokinhan ajaa miehet virhetoimintaan. Minusta on naurettavaa, että sitä pidetään jotenkin ”vakiona, että ”on vain sellaisia miehiä”. Eivät ne tyhjästä tule ja ihminen perustelee aina toimintansa itselleen etu- ja jälkikäteen.