Kategoriat
Vinkit

Harmaat lihassolut

”Mut jos aina on mukavuusalueellaan, niin ei kehity!” -lausahti muuan nuorukainen salilla tarkoittaen lihaksien treenaamista. Naurahdin itsekseni, että: ”Itsestäänselvyys.”.

Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa ja naurahdin ironisesti: ”Hah, jos tuo pitäisi paikkansa henkisellä sektorilla, nostaisin varmaan joitakin satoja kiloja aivoillani… En nimittäin tunnu tyytyvän mukavuusalueeseen juuri koskaan.”.

Nyt sain ajatuksen valmiiksi: Lihakset kehittyvät vasta aavistuksen rikottuina levätessään. Luulisin, että sama pätee myös aivoille. Kun on ensin minuus on viety ”hieman liian pitkälle”, sen pitää antaa levätä ja korjata mikrorepeämät vahvistuakseen.

Tykkään puhua lähikehityksen vyöhykkeestä, että kehittyäkseen ihminen tarvitsee täysin hallitsemattoman ja hallitun sektorin välimuodon, jossa kehittyä. Liian isot haasteet eivät tarjoa oppimiskokemuksia, mutta eivät myöskään alueet, joissa ei ole juurikaan uutta. Kehittyminen on tehokkainta hallitun (mukavuus)alueen ulkopuolella, mutta ennen täysin lamaannuttavia tilanteita.

Oleellisinta tässä pohdinnassa oli lepo. Sen merkitys myös aivoille. Pitkän treenin jälkeen tarvitaan lepopäiviä, helppoa elämää ja huolettomuutta. Aikaa jäsentää ajatuksia. Palautua ja vahvistua. Lienee fiksua myös tukea kumppania tällä tavoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *