Elokuvassa ”Poika”, jossa Hugh Grant esittää miespääosaa nimeltä Will on melko mielenkiintoisia lausahduksia ja kohtauksia.
Will: In my opinion, all men are islands. And what’s more, now’s the time to be one. This is an island age.
Will: And there I was killing them softly with my song. Or rather being killed. And not so softly either.
Täysin passiivinen äijä, joka elää royalteilla egoistisen leveää elämää. Unelmia on silti. Tyytymättömyytäkin. Inhimillisyys iskee näyttämölle ja tarttuu Tahtoon (tai Testamenttiin), joka tempautuu tarinaan mukaan. On tapahduttava muutos – pelkkänä omavaraisena saarena ei voi elää täysin ihmistä tyydyttävää elämää eristyksissä muista.
Ihminen on sosiaalinen eläin. Muumien erakkoluonteita – niin puhtaana, kuin siellä ne esiintyvät – ei juuri ole, mutta varsinkin suomalaisina me voimme samaistua ajatukseen, ettemme tarvitsisi toisia.
Mikä mielenkiintoista, varsinkin nuorten melko älykkäiden, naisten keskuudessa on trendi: ”En tarvitse miestä”, jota saatetaan vielä vähän tehostaa turboahtimin esimerkiksi: ”mihinkään” -ilmauksella. Juttuhan on vähän sama kuin: ’Ei ole olemassa enää ”miesten ja naisten töitä”. Pelkästään miesten työt.’, jota sivutaan kirjoituksessa ’yhteen muuttaminen’.
Kysyin eräässä retkueessa mieheltä takapenkiltä: ”No oisko kivaa, että ois se oma-pikku-mussukka, jonka vierestä herätä? Tarvitsisitko sä naista?”. Nuorimies vastasi: ”Tietysti – sehän olisi ihanaa.”. Tunnen ko. henkilöä enemmänkin ja tiesin, että hän nielaisi monta ajatusta, joita hän ei osannut ja tohtinut ilmaista.
Yksi on selvää: Mies myöntää tarvitsevansa naista. Miehet haluavat naisia – jos naisia ei olisi… mitä järkeä tässä kaikessa olisi? Missä se kauneus ja ihanuus jota suojella? Missä se saari ja ne rajat jota puolustaa?
Marcus: ”It’s like that thing Jon Bon Jovi said: ’No man is an island.’ ”