”En ole kyllin hyvä, että kelpaisin ja riittäisin sellaisenaan.”
Tämä on monen länsimaisen ja mm. japanilaisen nuoren tarina. Asiasta ei juurikaan puhuta, koska koko homman ideahan on, että pitää pärjätä ja kehittyä paremmaksi. Jos et koe olevasi sellainen, olet velvoitettu kasaamaan itsestäsi sellaisen.
Toisin sanoen, ne jotka kokevat kelpaavansa eivät puhu asiasta, koska heillä ei ole ko. tuntemusta, jota ei voi käsittää jos sitä ei ole kokenut. Ne, jotka ovat päässeet siitä yli eivät mielellään muistele tai mainosta sitä.
Ja ne jotka eivät kelpaa – eivät voi ko. tunteen takia puhua asiasta, koska se pahentaisi kokemusta riittämättömyydestä.
Riittämättöyyden kehäjuoksun lähtölaukaus voidaan ampua reiteen jo varhaislapsuudessa tai esimerkiksi koulu-uran alkutaipaleella. Oleellista olisi päästä ongelman ytimeen: Mistä tekijöistä olo koostuu? Olenko edelleen velvoitettu kokemaan tätä oloa ja jatkuvasti kehittymään? Olenko enää vaatimusten vaikutuspiirissä ja niiden orja?
Luonnollisesti esim. koulumaailmasta työelämään siirros ei todennäköisesti helpota oloa, vaikka näennäisesti alkuperäinen syy olisikin jo menneen talven lumia.
Syyn löytäminen ja sen asianmukainen purkaminen auttavat ainakin omalla kohdallani. Kyky nähdä mistä oma riittämättömyys oikeasti juontaa juurensa ja mitä hienoja asioita sen voittamisesta koituisi. Ulkoisen – universaalin totuuden kaltaisen – motivaation löytäminen on tärkeää kaltaisilleni ihmisille. Kohdallani se on lapset; lasten hyvinvointi ja terve kehitys. Minun pitää katkaista tämä kierre, joka on valunut sukupolvelta toiselle. Haluan seuraavan sukupolven – jos sellainen tulee jälkeläisistäni tai vaikkapa sisarusteni liitoista – saavan terveen itsetunnon, jotta he voivat olla parempia ihmisiä ympärilleen ja kokea sisäistä rauhaa – eheyttä.
Riittämättömyyden tunteesta kärsivän ihmisen tunnistaa helposti: hän kommentoi joka asiaa muodossa ”tämä voisi olla paremmin”. Hänen oma kokemuksensa omasta itsestään on niin riittämätön ja hän kokee tekevänsä niin paljon, että hänellä on oikeus nokkia ympäristöään. Neuvoa, ohjata, kehittää… tärkeimmät avainsanat: korjata ja parantaa.
Riittämättömän henkilön nimenomaan pitäisi korjata ja parantaa itsensä.
En tule koskaan lopettamaan kehittymistä, mutta haluan nähdä maailman ympärilläni valoisana ja hyvänä. Nähdä ihmisten yrittämisen, tunnistaa sen ja antaa sille arvoa.
Minä muiden joukossa.
Yksi vastaus aiheeseen “Riittämättömyys”
Tee yksi hyödyllinen asia päivässä. Itse lasken tähän esimerkiksi siivoamisen tai kuvien piirtelyn, koulujuttujen teon jne. Jos normaalisti käyttää ajan kavereiden kanssa hengailuun, töiden tekoon tai koneella istumiseen, niin tällainen tunne tulee helposti. Kun tietää kehittäneensä itseään tai parantaneensa elinympäristöään edes vähän, niin olemassaolonsa perustelu on paljon helpompaa ja tulee olo että on jotakin.