Parisuhteessa tulee pettymyksiä ja torjutuksitulemisia. Omat unelmat jäävät kiireen alle ja toinen tuntuu saavan paljon ruutuaikaa omille asioilleen. Pitäisikö painaa enemmän päälle? Sodittaisiinko taas vähän ja katsotaan kuka on mikäkin? Mihin me olemme edes menossa? Olenko minä hukannut itseni?
Orastava – tai jo käsinkosketeltava – katkeruus voi vääristää suhteen dynamiikkaa ja keskinäistä arvostusta. Tästä syystä moni vaihtaa melko tiuhaan partneria, koska vittuuntumisen tunne on helpoin laittaa menneisyyden piikkiin: ei toiminut.
Katkeruuden vaikutus suhteeseen ja sen tappaminen ovat vaikeita juttuja. Enkä siis tarkoita suhteen tappamista, vaan juuri tuon katkeruuden nitistämistä. Uuteen suhteeseen hyppääminen on mukavaa, koska siinä voidaan heittää myös omat keskenkasvuisuudet romukoppaan. Toisaalta on vaikea tunnistaa toimimattoman suhteen ja vain oman yrittämisen puutteen eroa. Näissä siis molemmissa on haastava arvioida: onko kumppanini tässä tosissaan?
Mitä se vakavasti oleminen suhteessa tarkoittaa? Todella monelle se tarkoittaa uskollisuutta. Uskollisuus on erittäin kimurantti kapistus, joka nähdään valitettavan yksioikoisesti liittyen toisiin potentiaalisiin kumppaneihin. Yleisimmin sen vastakohtana on avoin suhde, jossa saa myös panna kaikkia henkilöitä (joillain epämääräisillä säännöillä tai niiden puuttuminen on muka se toimivin sääntö). Seksuaalinen uskollisuus on siitä vittumainen määritelmä, että se ottaa suhteen ulkopuolisen aktiivisen toiminnan hampaisiin ja piiskaa sen verille, kuin Jeesuksen pääsiäisenä.
Seksuaalisen uskollisuuden piiriin ei sen sijaan lainkaan sisälly suhteen sisäinen seksuaalinen passiivisuus.
Otetaan hieman vakavaa taustatietoa väliin.
Raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin Suomessa vuonna 1994. Siis ennen vuotta 1994 aviopuoliso sai pakottaa kumppaninsa seksiin, eikä siitä voitu rangaista – mikäli se ei muutoin täyttänyt pahoinpitelyn määritelmää. Ajatushan on ihan absurdi ja kaikki tietävät, että tällä järjestelyllä turvattiin lähinnä miehen asemaa. On naurettavaa nykypäivänä edes ajatella asian olleen ”poikkeus” raiskauksen määritelmässä, joka antoi immuniteetin syytteitä vastaan. Tämä kuvio on kuitenkin mitä ilmeisimmin lähtenyt ajatuksesta, että avioliitossa kaikki on yhteistä – myös toisen keho. Näinhän asia ei tietenkään ole.
On turha sössöttää, että asia olisi lainsäätäjiltä unohtunut vain korjata. Nimittäin seksiä käsiteltiin useinkin eduskunnassa:
- naimattomien henkilöiden seksi dekriminalisoitiin 1926
- aviorikos oli vuoteen 1929 saakka avioeroperuste
- aviorikos poistettiin rikoslaista vuonna 1948
Näin. Oman aviopuolison sai raiskata ja muut vapaaehtoiset seksikumppanit olivat ok vuosien 1948…1994 välisen ajan – ilman rangaistuksia. Joku voisi kysyä, että ketkä olivat päättämässä tuolloin asioista. Yllätys ei liene suuri, kun 2019 vaaleissa naisia oli ”ennätysmäärä” 46%… tarkoittaen käytännössä, että jokaisena vaalivuotena naisia on ollut tuota vähemmän päättämässä. Seksististä olisi olla huomioimatta tilastoja tässä yhteydessä.
Takaisin asiaan.
On siis hyveellistä olla vain yhden seksikumppanin kanssa kerrallaan. Mikäli avioidut – tarkoittaa se siis toivomuksen omaisesti yhtä kumppania ikuisuuden ja jos kumppanisi ei halua seksiä, tarkoittaa se pahimmillaan ikuisuutta ilman seksiä. Uskollisuus? Miten tämä liittyy uskollisuuteen? Vihkivaloissa tarinoidaan kaikenlaista ja yksi keskeinen ajatus parisuhteen virallistamisen korkeimmassa asteessa on, että suhteessa ollaan uskollisia kumppanille – niin myötä, kuin vastamäessäkin. Eräs mielenkiintoinen lausahdus on: ”Ongelmatilanteissa tulisi kääntyä aina suhteeseen päin – eikä pois.”. Sama mekaniikka menee siis myös toiseen suuntaan: jos kumppanillesi seksi on tärkeää – sen mahdollisuutta tulisi edistää ja se olisi uskollisuutta kumppaniasi kohtaan.
Oman mielenmaiseman ohjaaminen asioihin, jotka ovat erittäin herkkiä ja henkilökohtaisia, on todella vaikeaa, jos kokee niihin pakkoa eli ulkoista painetta suorittaa. Näin voi siis kokea, jos oma mieli ja keho eivät syystä tai toisesta ohjaudu seksiin ja puoliso jatkuvasti ilmaisee asiaa.
Toinen erittäin hankala esimerkki on lastenhankinta – ei ole väliä onko kyse ensimmäisestä vai mistä. Useimmiten toinen osapuoli parisuhteessa on enemmän asiaan kallellaan kuin toinen. Perhe on kuitenkin unelmana monella, joten asian kanssa edetään yhdessä, vaikka ajankohdallisesti ja tunteiden puolesta se hyvä hetki ei olisikaan molemmilla juuri nyt. Ehkäpä omituisinta on kuulla joskus juttuja, joissa toinen osapuoli ei ole kiinnostunut seksistä – mutta lastenhankinta on agendalla. Joillekin lienee myös omituista huomata, että seksi on hyvinkin kiinnostavaa usealle – ilman lastenhankinta-ajatusta.
On paljon esimerkkejä vähemmän radikaaleista eturistiriidoista, mutta nostin pari selvää esimerkkiä tuohon ylle. Asuinpaikka ja asumismuoto ovat myös yleisiä ristiriitoja aiheuttavia keskusteluaiheita, mutta niissä yleensä tehdään rauhanomaisempaa myyntityötä ja lopulta joku antaa periksi toisen saadessa enemmän haluamaansa. Asuinpaikkavalintaan liittyy myös yleensä joitakin hyviä puolia riippumatta valinnasta. Vastaavasti seksiä enemmän haluavan osapuolen voi olla vaikea nähdä seksittömyyden hyviä puolia itselleen.
Palautetaan mieleemme taas kantava teema: Onko kumppanini tässä tosissaan, olenko minä itse – tuleeko tämä toimimaan?
Keskustelumäärä, aihekokonaisuudet, sävy, kellonaika… Kommunikointiin liittyy paljon potentiaalisia riskejä ja katkeruuden ansoja. Minun on pakko heittää kärkeen tähän suurimmalle osalle miehistä yllätävän faktan: naiset eivät halua sinun puhuvan suhteen asioita muille ihmisille. Kenellekään. Varsinkaan omalle äidillesi, eikä sille eniten elämässäsi olevalle parhaalle ystävällesi. Nämä kun voivat tuomita puolisosi ja muuttaa suhtautumistaan häneen sekä teidän suhteeseen. Hieman humoristisesti joku on jopa arvellut, että läheisten ihmisten suhtautuminen jopa itse mieheen, joka kertoo huonoja asioita suhteestaan – muuttuu huonompaan. Tämä tuntuu erittäin yllättävältä miehistä. Syynä on mm. naisten itsensä luoma stereotypia, jossa kaikki kerrotaan ystäville (esim. Sinkkuelämää, Candace Bushnell).
Tämä suhteen ongelmista vaikeneminen on uskollisuus -kysymys naisille, jotka vaativat tätä mallia. Siinä suojellaan suhdetta ulkopuoliselta tuomitsemiselta ja muulta negatiiviselta. Tämän vastaparina pitäisi luonnollisesti olla suhteen sisällä asioista keskusteleminen toista kunnioittavasti. Muiden ihmisten, esim. oman parhaan kaverin kanssa, juttelu on tietenkin puolueellista. Joskus 100%, jossa kaikki oman kaverin huonot teot ovat pakkotilanteista johtuvia ja erittäin kaunisteltuja – muiden negatiiviset temput kaveria kohtaan täysin kohtuuttomia.
Omassa parisuhteessa tällaisen keskusteluympäristön luominen voi tuntua mahdottomalta, koska keskustelukumppani on myös joskus kohdehenkilö valituksille… siis tulet yhtiökumppanillesi kertomaan paveluprosessireklamaatiosta… Yhtiökumppanisi ajattelee helposti, että ongelma on myös sinun muodostama (usein onkin) ja sinun vastuulla on sen korjaaminen myös (todellakin). Poittina olisi kuunnella asia ja antaa arvoa tälle tunteelle, jossa yhtiökumppani on huolissaan teidän yhteisyrityksen palveluprosessien laadusta. Tämän jälkeen yhdessä asian ratkaisu olisi paras etenemismalli. Ongelmaksi muodostuu tunne, että toinen syyttää minua asiasta ja tulee tarve puolustautua (siis hyökätä).
Kaikki tämä sotku muodostaa sumuisen verhon. Olenko vakavissani, entä kumppanini – saammeko tämän kasaan? Kysymykset helposti ajautuvat: ”Olenko onnellinen?” -raiteille, joissa irtaannutaan itse asiassa parisuhteesta kokonaan. Kysymys ottaa polttoainetta katkeruudesta, jota ei ole osannut purkaa ja käyttää sitä hätärakettina. Tämän vuoksi molempien tarpeiden ja tunteiden tasapuolinen käsittely olisi tärkeää.
Uskollisuus on huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus, kuin sitä yleensä puheessa käsitellään ja sen loukkaaminen aiheuttaa nopeasti katkeruutta. Uskottomuus aiheuttaa etääntymistä, olipa uskottomuuden muoto mikä tahansa. Kumppanin kokiessa hänen luottaumuksen loukatuksi – hän poistaa omaa sitoutumistaan suhteesta. Kun toistensa päällä lomittain oleva sitoutumisen verkosto puolisoiden välillä pienenee riittämättömäksi, suhteen elinkaari alkaa olemaan lopussa. Riskit eroamiselle kasvavat. Syyt olla yhdessä muuttuvat epäselviksi – tai syyt ovat selviä, mutta vääriä yksilön henkilökohtaisesta näkökulmasta.
Asiaa ei auta, jos oma onnellisuus tuntuu vajaalta ja alkaa puskemaan puolisoa ”antamaan enemmän”. Olemme vastuussa omasta onnellisuudestamme. Jos puoliso on meille tärkeä osa onnellisuutta ja tämä ei ole läsnä haluamallamme tavalla, meidän tulisi ensisijaisesti löytää uusia väyliä rohkaista ja tukea puolisoamme sellaiseen suuntaan, johon toivomme menevämme. Pakottaminen, syyllistäminen ja vaatiminen ovat huonoja motivointikeinoja Rakkauden kanssa.
Omasta mielestäni luovat sopimukset molempien toiveita kunnoittaen, ovat liian vähän käytettyjä. Usein ajatellaan, että puntit pitää olla tasan. Jos minä haluan enemmän omaa aikaa, esitän, että molemmilla on omaa aikaa enemmän. Toinen haluaa olla enemmän yhdessä. Ristiriita. Tällöin pitäisi löytää keino tehostaa yhdessäoloajan merkitystä, esimerkiksi läsnäolontasoa nostamalla: kosketusta, keskustelua, ilman häiriötekijöitä. Turvallisuuden tunteen kasvaessa, omaa aikaa haluavan puolison toivetta edistettäisiin myös. Oleellista on sopia, että molemmat saavat haluamaansa sovitussa aikataulussa. Esim. länsäololaatua nostetaan 2vkoa, jonka jälkeen toinen osapuoli saa omaa aikaa kolmesti viikossa 1,5h pätkissä ja saa tehdä ajallaan mitä lystää. ”Mitään tekemättömyys” ei ole peruste ojentaa hänelle lastenvahtivuoroa ja muita hommia.
En oikein ymmärrä miten se on niin vaikeaa kuunnella toisen haluja, toiveita ja unelmia – hetken niiden mukaan ja vietäväksi antautuen? Jos toinen unelmoi viulunsoitosta – miksi se pitää ampua alas? Jos toinen haluaa pelata candy-crush-sagaa, pelatkoon. Yksi ongelma on, että kertoessamme viikonloppuhaaveestamme, toinen ei innostu asiasta tai hänellä on jo muita suunnitelmia.
Hyvänä kakkosena on, että puoliso kokee erilaisia velvollisuuksia, eikä ymmärrä niiden olevan valintoja. Näin ollen toivekartta vääristyy, kun tulee toiveita ja ehdotuksia, jotka eivät ikään kuin kirjaannu mihinkään periksi antamisina, vaikka ne siltä tuntuvat. Hyvä esimerkki lienee erilaisilla kutsuilla käyminen ja tapahtumat. Monilla on erilaisia käsityksia mitä ”pitää tehdä”. Esim. viikonloppujuhlissa, perhetapaamisissa jne. käyminen voi tuntua toisesta puulta ja toiselle ne ovat ”normaalia elämää”, eikä niitä tule laskea puolison vaatimuksiksi.
Tällaista ”tilinsaldolaskemista” ei pitäisi tietenkään käyttää – mutta enpä ole nähnyt parisuhdetta, jossa kirjanpito ei tulisi mätkähtäen pöytään, jos aletaan riitelemään oikein kunnolla. Kirjanpito pitäisi uskaltaa sulkea vuosittain ja alaskirjata erääntyneet maksut säännöllisesti. Katkeruutta vastaan pitää tehdä töitä. Yhdessä. Homma alkaa määritelmistä: mitä minulle uskollisuus, sitoutuminen ja muut isot asiat ovat suhteessani? Ja mitä ne ovat Rakkaalle puolisolleni? Siitä sitten yhteensovittamista ja ennakkoluulottomia ehdotuksia.
Toivotan Rakkautta ja voimia teille – sekä poikkeuksellisesti itsellenikin.