Kategoriat
Pohdinnat Vinkit

Intuitio

Olin johtamiskurssilla, jossa käsiteltiin mm. luottamuksen rakentamista. Luennoitsijana ollut naistutkija heitti melkoisen odottamattomasti: ”En tiedä teistä miehistä, mutta meillä naisilla on intuitio.”.

Luonnollisesti minähän olin hiljaa ja hymyilin… jonka jälkeen tietenkin huomautin, että intuitio on erittäin toimiva varsinkin silloin, kun aina sen osuessa oikeaan vahvistaa omaa kuvitelmaa ennustustaidoistaan: ”Mitä minä sanoin.”. Viittasin myös itseään toteuttavaan ennustukseen.

Tutkija mittaili minua katsellaan, nenänvarttaan pitkin, huvittuneena. Hän nosti suupieltään ja jopa hänen silmissään näkyi hymyn kare. Hän ei jatkanut aiheesta, vaan jatkoi varsinaista asiaa.

Heittämällä klassisin naisen intuitio lienee ”huonot vibat” jostain miehestä. Noh, jos nyt katsotaan aivan ensimmäisenä deittailujen ”onnistumista” eli tässä kohtaa ”happily ever after” lopputulemaa – todennäköisyys on melko surkea. Toisin sanoen: ”Minä ajattelinkin, että siinä miehessä oli jotain vikaa.” on aivan loistava ennustus – jopa silloin, kun pariskunta elää elämänsä loppuun yhdessä.

Kaikissa miehissä on vikaa. Juhlissa lusikoidessani herkullista piparimurupohjakinuskikermavaahtopuolukka -kakkua tuumailin siinä paikalle tuotua kermakakkua katsoessani, että miehet ovat kuin kermakakku: niissä on aina jotain pielessä, vaikka ne parhaansa yrittävät ja kenen tahansa käsistä ovat esille laitettu.

Eikä tietenkään edes lähimmäksi täydellisyyttä päässyt maistu kaikille. Jos sitä siis pääsee maistamaan. On eri asia jos vaan tuijottelee jonkun treenattua alavartaloa.

Noh, takaisin asiaan… Naisen intuitio on viheliäinen virhekuvitelma naisen itsensä maailmanhahmotuskyvystä ja ”nopeasta ajattelusta”. Intuitiossa yhdistellään sillä hetkellä saatua informaatiota – vanhaan jo tiedettyyn. Intuitio toimii alitajuisella tasolla ja ihminen ei osaa nimetä seikkoja, joihin hän perustaa intuitionsa.

Daniel Kahnemann, Nobel-palkittu tutkija, väitteli intuitiosta Gary Kleinen kanssa. Gary oli intuition puolustaja ja Daniel sitä vastaan. Daniel perusti arvionsa politiikantutkijoihin, pörssimeklareihin ja muihin heikosti statistisesti ennustustensa kanssa menestyneillä ammattiryhmillä. Gary puolestaan oli tutkinut paljon mm. palomiehiä ja vastaavia ammattilaisia, joiden pitää tehdä nopeasti päätöksiä ns. kenttätyöolosuhteissa.

Gary uskoi, että todelliset ammattilaiset tietävät asiantuntijuutensa rajat. Daniel tiesi, että moni höpöhöpö-ammattilainen kuvittelee tietävänsä, eikä tiedä tietämättömyyttään.

Pitkällisen prosessin tuloksena Daniel ja Gary tulivat siihen lopputulokseen, että intuitioon voidaan joiltakin osin luottaa sellaisten asiantuntijoiden kohdalla, jotka:
– Toimivat ympäristössä, joka noudattelee toistuvaa kaavaa ja on perusmuuttujiltaan ääreellinen (jopa palomiehet edustivat tätä, mutta esim. startup-yritys-enkelisijoittajat eivät)
– Työskentelevät tehtävässä, jossa he saavat toiminnastaan palautetta tulosten muodossa melko nopeasti (anestesialääkärin sanoessa: ”Jokin on vialla” muiden ammattilaisten tulee valmistautua toimimaan nopeasti)

Mielenkiintoinen ”väliinputoajaryhmä” oli mielenterveysammattilaiset, jotka oppivat joskus intuitiivisesti toimimaan asiakkaansa kannalta positiivisesti lyhyellä tähtäimellä, esimerkiksi rauhoittelemaan heidän vihanpurkaumaa oikealla äänensävyllä ja sanavalinnoilla. Pitkän tähtäimen asioita ei kuitenkaan voi vedellä intuitiolla.

Kiinnostuitko? Lue Daniel Kahnemann ’Thinking Fast & Slow’ -kirjan luku 22 ja jaksamisen mukaan sitten loput noin 40 lukua 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *