Käytin puheenvuoron bisneskokouksessa, jossa viittasin virkamiehillä usein olevan tärkeinpänä toimintaohjeena: ”Älä mokaa!”.
Ohje passivoi – koska jokaisen virkavirheen voi välttää olemalla tekemättä mitään. Ei myönnä patenttia, rahoja tai lupaa.
Kuolo korjaa näin ajattelevan organisaation, joka pyörii tulorahoituksella. Toisin sanoen on tehtävä päätöksiä ja päätöksiin sisältyy AINA riski – mutta riski on pienempi usein kuin odottaa tekemättä mitään. Virheitä sattuu ja parhaassakin päätöksessä on yleensä jokin asia, jonka olisi voinut hoitaa paremmin – siis jokin virhe.
Näin ollen yrittäjän – ja kaikkihan me olemme oman elämämme yrittäjiä – voikin sanoa valitsevan vähimmän virheen. Virheiden pitäisi olla vakio-osa päätöksiä ja eteenpäin menemistä, luonnollinen – ei hävettävä. Meidän tulisi kunnioittaa itseämme jos pystymme tekemään päätöksiä, koska se on rohkeaa. Mitään-tekemättömyyskin on päätös – mutta se ei ole johtamista.
Rohkeutta toverit!
Ja muistetaan, että päätökset eivät ole mustavalkoisia. Ero ja yhdessä pysymisen yrittäminen – siihen yhdessä sitoutuminen – ovat kaikki päätöksiä yhtä lailla kuin tuulen kääntymisen odottaminen parisuhteessa. Ajan antaminen toiselle ja sanaton syleily.