”Pelkään, että mä kuolen – tai etten kuolekaan. En unta saa, en nukkua uskaltaisikaan. Mun päässäni hakkaa: Tango Delirium…” -Klamydia ’Tango Delirium’
Kiduttamista tajunnan menettämiseen ja mahdolliseen sydänpysähdykseen saakka, jonka jälkeen kohde elvytetään ja leikki aloitetaan alusta – pidetään raakalaismaisena, epäinhimillisenä ja kammottavana. Elokuvissa ja muissa asiaan viitanneissa medioissa kuitenkin viitataan usein siihen, että henkilö on sotilas tai muu koulutettu tappaja, jonka koulutus pitää mielen virkeänä ja eheänä normaalia pidempään.
Samaa tekniikkaa – sydänpysähdykseen asti menevää kiduttamista – käytetään myös joskus parisuhteissa, jonka jälkeen kohdetta aletaan elvyttää esim. suusta-suuhun-menetelmällä ja rintakehää hieromalla.
Edellä mainittujen ero ei ole suinkaan selviytymisprosentti – josta en tiedä kummassa parempi – vaan koulutustaso: kukaan ei ole parisuhteessa sotilas tai koulutettu tappaja. Ehkä sitä pitäisi vähän katsoa mitä oikein puuhailemme ennen kuin pulssilaskurista (esim. huulista) tulee viivasuora ja ääneksi jää vain ”piip”.
Avoimen tunneilmaisun ilmapiirin luominen on tämän takia kriittistä, koska usein liian pitkällinen tunteiden kieltäminen ja/tai niiden patoaminen on taustalla katkeruudessa, joka poksahtaa. Toiminta aiheuttaa kierteen, joka syö luottamuksen.
Haluamme onnellisuuttamme ja usein ymmärrämme sen olevan hyvin riippuvaista lähimmäisen onnellisuudesta. Ongelmaksi muodostuu klassinen vääristymä, jossa lähimmäinen ei ole kyennyt ilmaisemaan omaa välittämistään ’minua’ kohtaan. Tällöin koemme oikeudeksemme puuhailla tylpilläkin työkaluilla, joista pitäisi uskaltaa luopua kokonaan. Haastan kaikki heittämään roskiin kaikki ne työkalut – jokainen kyllä itse tietää mistä puhutaan.
Esim. äly on kuin porakone, jota voi käyttää rakentamiseen tai muuhun. Heittelen roskiin koko ajan niitä kaikkia hylsy- ja kärkisarjoja joilla ei rakenneta.