Teoria: kahden (tai useamman) ihmisen tunteita ei voi kuljettaa keskustelussa täysin tasa-arvoisesti ja inhimillisesti koko ajan samassa tasossa.
Jonkun osapuolen ”case on käytävä ensin”, jotta sille voidaan antaa riittävä tila ja henkilölle tunne arvostuksesta sekä kuuntelusta.
On ironista, että korvat saadessaan ihminen alkaa helposti puhumaan erittäin yksityiskohtaisesti asioistaan. Mekanismi tekee kuuntelusta erittäin vaikeaa ja jos käsiteltävä asia koskee kuuntelijaa negatiivisesti – usein jopa mahdotonta. Ihmisen käsittelykyky on hyvin rajallinen häntä itseään kohdistuvassa kritiikissä. Mitä enemmän turhautunut tarinoitsija tarttuu jokaiseen pieneen nippeliin, sitä kauemmaksi kuuntelija joutuu.
Liian laaja ja yksityiskohtainen kerronta vaimenee, kun henkilö saa useammin korvat jutuilleen. Tai jos henkilö ymmärtää, että kuuntelijoita ja aikaa on jaettu liian vähän niitä tarvitseville. Varsinkin naisten oloa voi todella helpottaa aktiivisella kuuntelulla. Siis toimia aktiivisesti – mutta ei ratkaisevasti. Aidon kiinnostuksen ja välittämisen osoittaminen on helpompaa, kun ymmärtää vain, ettei asiaa tarvitse ratkaista – sen kertojaa pitää kunnioittaa.
Lempielokuvasi ohjaaja – arvostathan häntäkin, vaikka et päässyt olemaan osa ratkaisua. Nautit vain kyydistä ja tunnelmoit mukana. Hihkaiset sankarin onnistuessa ja itket vierustoverisi kättä puristaen, kun on hankalaa. Me koimme sen yhdessä.