Ymmärryskyvyn ylikuormituttua, alkaa mieli työstää huononpaa juttua.
On monelle asiat melko tuttua, vaikka jälkikäteen kaikki onkin suttua.
Tajusin tänään, että ihmismieli on rajallinen – joo tän tajusin jo joskus aiemmin – ja oikeastaan parisuhteissa riidat ovat pitkälti sitä, kun molempien ymmärryskyky loppuu. Se vapaana roikkunut naru, jota mamman pikku mussukka saa käyttää katsomallaan tavalla, kiristyykin liiaksi ja alkaa vetäminen – taistelu – kuka määrää ja ohjaa parivaljakkoa. Niin kauan kuin vähintään toinen on tilanteen tasalla, johtaa sitä ja uskoo tulevaisuuteen – eikä ole ns. liian loukkaantunut – homma ok, perheyksikkö etenee.
Uskonpuute kohdistuu ydinkysymykseen: ”Haluaako hän todella minulle vain hyvää?”. Tämä ei yksistään riitä, sillä kysymyksellä on jatko: ”Missä minä olen kumppanini arvoasteikossa?” ja se pahanmakuinen-coctail-kirsikka kakun päällä: ”Miten tärkeää minun onnellisuuteni on suhteessa hänen omaansa?”. Kun viimeisin näistä häiriintyy, alkaa oman edun tavoittelu, emmekä ole enää samalla puolella pöytää yhtä ihanasti kuin rakastumisvaiheessa. Kaikki käy, kaikki on ihanaa, vain paras on kyllin hyvää rakkaalleni!
Totesin aikoinaan, että mielestäni ero alkaa siitä hetkestä, kun kommunikointi lakkaa. Se hetki, kun tuntee, ettei voi enää puhua avoimesti. Se alkaa nimittäin melko nopeastikin kaihertamaan ihmismieltä, ettei voi pohtia tilanteita luottamuksellisti ja turvallisesti. Juuri tämän turvallisen keskusteluympäristön luominen, huolto ja aktiivinen ylläpito on ensiarvoisen tärkeää parisuhteessa.
Harmittavan usein ne, jotka huutavat kovimmin rehellisyyden perään eivät tue sitä lainkaan. Mutta tottahan se on – ei nainen halua miehensä kertovan rehellisesti miten mokasi – vaan nainen haluaa, ettei mies mokaile. Eivätkä rehelliset sanat surullisuudesta vie suhdetta eteenpäin; mieluummin sitä kuulisi miten ihanaa yhdessä on, että kaikki vain toimisi.
Eräs totesi viisaasti: ”Kun nainen havaitsee riittävän kelvollisen aihion – miehen – se surutta narskautetaan lukkoon.”. Kaikki lutviintuu kivasti, kun mies työntyy lukkopesään… kun mies rimpuilee ja huutaa omia epäsopivia mietteitään, eikä suostu muuttumaan sopivaksi avaimeksi… ”alkaa taistelu uskomisesta – asioista joiden vuoksi kuolla” -CMX, ’Vallat ja väet’, ks. sanat)