Miksi toiselle salliminen – hänen huonon käytöksen vastaanottaminen – on jotenkin vähemmän arvostettua, kuin rakkaalle jonkun epämieluisan asian tekeminen?
a) Jos mies taistelee ruhjeille itsensä esim. pyydystäessään alennusmyyntien viimeisen leningin kullalleen; se on romanttista ja sankarillista.
b) Jos mies ottaa naisensa syliin tämän tehtyä jotain vähemmän mieluisaa; se on vain tohvelisankariutta.
Päätös? Mies saa itse päättää pelastaako sen ”niin söpön ja viattoman kissan” ja… höpöhöpö. Mies on ihan yhtä ”päätäntävallassa” kummassakin tilanteessa. Loukkaantunut tai rakkaudettomuutta kokeva kuljetus tulossa – piip piip piip. Valinnat.
Kyky ottaa vastaan ja rakastaa ”silti” sekoitetaan monesti uhrautumiseen – passiiviseen hyväksymiseen, jolla on lyhyet kantimet, vaikka se voi olla aktiivista toimintaa. Kaikki tiedämme, että anteeksiantaminen on erittäin raskasta puuhaa ja vaatii melkoisen ison ihmisen onnistuakseen. Lempeä ja kultaansa ”kaikissa” olosuhteissa rakastava henkilö oikeasti rakastaa. Kumppanin onnellisuus on keskiössä. Mikäs sen mukavampaa?
Joskus nieleminen tekee gutaa ja mattokin maistuu hyvältä.