Rakkaudesta

Elokuvassa ”Poika”, jossa Hugh Grant esittää miespääosaa nimeltä Will on melko mielenkiintoisia lausahduksia ja kohtauksia.

Will: In my opinion, all men are islands. And what’s more, now’s the time to be one. This is an island age.

Will: And there I was killing them softly with my song. Or rather being killed. And not so softly either.

Täysin passiivinen äijä, joka elää royalteilla egoistisen leveää elämää. Unelmia on silti. Tyytymättömyytäkin. Inhimillisyys iskee näyttämölle ja tarttuu Tahtoon (tai Testamenttiin), joka tempautuu tarinaan mukaan. On tapahduttava muutos – pelkkänä omavaraisena saarena ei voi elää täysin ihmistä tyydyttävää elämää eristyksissä muista.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Muumien erakkoluonteita – niin puhtaana, kuin siellä ne esiintyvät  – ei juuri ole, mutta varsinkin suomalaisina me voimme samaistua ajatukseen, ettemme tarvitsisi toisia.

Mikä mielenkiintoista, varsinkin nuorten melko älykkäiden, naisten keskuudessa on trendi: ”En tarvitse miestä”, jota saatetaan vielä vähän tehostaa turboahtimin esimerkiksi: ”mihinkään” -ilmauksella. Juttuhan on vähän sama kuin: ’Ei ole olemassa enää ”miesten ja naisten töitä”. Pelkästään miesten työt.’, jota sivutaan kirjoituksessa ’yhteen muuttaminen’.

Kysyin eräässä retkueessa mieheltä takapenkiltä: ”No oisko kivaa, että ois se oma-pikku-mussukka, jonka vierestä herätä? Tarvitsisitko sä naista?”. Nuorimies vastasi: ”Tietysti – sehän olisi ihanaa.”. Tunnen ko. henkilöä enemmänkin ja tiesin, että hän nielaisi monta ajatusta, joita hän ei osannut ja tohtinut ilmaista.

Yksi on selvää: Mies myöntää tarvitsevansa naista. Miehet haluavat naisia – jos naisia ei olisi… mitä järkeä tässä kaikessa olisi? Missä se kauneus ja ihanuus jota suojella? Missä se saari ja ne rajat jota puolustaa?

Marcus: ”It’s like that thing Jon Bon Jovi said: ’No man is an island.’ ”

Ymmärryskyvyn ylikuormituttua, alkaa mieli työstää huononpaa juttua.
On monelle asiat melko tuttua, vaikka jälkikäteen kaikki onkin suttua.

Tajusin tänään, että ihmismieli on rajallinen – joo tän tajusin jo joskus aiemmin – ja oikeastaan parisuhteissa riidat ovat pitkälti sitä, kun molempien ymmärryskyky loppuu. Se vapaana roikkunut naru, jota mamman pikku mussukka saa käyttää katsomallaan tavalla, kiristyykin liiaksi ja alkaa vetäminen – taistelu – kuka määrää ja ohjaa parivaljakkoa. Niin kauan kuin vähintään toinen on tilanteen tasalla, johtaa sitä ja uskoo tulevaisuuteen – eikä ole ns. liian loukkaantunut – homma ok, perheyksikkö etenee.

Uskonpuute kohdistuu ydinkysymykseen: ”Haluaako hän todella minulle vain hyvää?”. Tämä ei yksistään riitä, sillä kysymyksellä on jatko: ”Missä minä olen kumppanini arvoasteikossa?” ja se pahanmakuinen-coctail-kirsikka kakun päällä: ”Miten tärkeää minun onnellisuuteni on suhteessa hänen omaansa?”. Kun viimeisin näistä häiriintyy, alkaa oman edun tavoittelu, emmekä ole enää samalla puolella pöytää yhtä ihanasti kuin rakastumisvaiheessa. Kaikki käy, kaikki on ihanaa, vain paras on kyllin hyvää rakkaalleni!

Totesin aikoinaan, että mielestäni ero alkaa siitä hetkestä, kun kommunikointi lakkaa. Se hetki, kun tuntee, ettei voi enää puhua avoimesti. Se alkaa nimittäin melko nopeastikin kaihertamaan ihmismieltä, ettei voi pohtia tilanteita luottamuksellisti ja turvallisesti. Juuri tämän turvallisen keskusteluympäristön luominen, huolto ja aktiivinen ylläpito on ensiarvoisen tärkeää parisuhteessa.

Harmittavan usein ne, jotka huutavat kovimmin rehellisyyden perään eivät tue sitä lainkaan. Mutta tottahan se on – ei nainen halua miehensä kertovan rehellisesti miten mokasi – vaan nainen haluaa, ettei mies mokaile. Eivätkä rehelliset sanat surullisuudesta vie suhdetta eteenpäin; mieluummin sitä kuulisi miten ihanaa yhdessä on, että kaikki vain toimisi.

Eräs totesi viisaasti: ”Kun nainen havaitsee riittävän kelvollisen aihion – miehen – se surutta narskautetaan lukkoon.”. Kaikki lutviintuu kivasti, kun mies työntyy lukkopesään… kun mies rimpuilee ja huutaa omia epäsopivia mietteitään, eikä suostu muuttumaan sopivaksi avaimeksi… ”alkaa taistelu uskomisesta – asioista joiden vuoksi kuolla” -CMX, ’Vallat ja väet’, ks. sanat)

Hikipediassa ’Ei’-sanan määrittelyssä valaistaan sanan merkitystä naisen kielessä näin:

”Pitää myös kuitenkin muistaa, että naisen kyllä on myös hyvin useassa tapauksessa ei. Samoin on naisen ei. Loogista eikö totta? Älä puhu naiselle logiikasta mitään – pahoitat vain mielesi.”

Nainen toivoo kuitenkin miehiltä aina oikeaa ja hyvää toimintaa – eikä koskaan sen vastaista. Tietenkin se, mitä nainen haluaa ei aina täsmää sen kanssa mitä hän sanoissaan ilmaisee toivovansa. Klassisin esimerkki lienee: ”MENE POIS!!!” ja mahdollisin lisäyksin: ”En enää koskaan halua nähdä sinua!”. Nainen voisi ennemminkin tässä nimenomaisessa tilanteessa haluta hetken hengähdystauon ja miehen vakuuttelevan, että riidan aiheuttanut miehen virhetoiminnallisuus oli viimeinen laatuaan, eikä moinen toistu enää ikinä.

Samassa yhteydessä positiivisten tunteiden tyylikäs ilmaisu on hyvästä, mutta niitä ei saa lyödä liian positiivisina tiskiin, koska naisen mieli ei ole vastaanottavaisessa tilassa.  Nainen on sulkeutunut – pistänyt miehen jäähylle ja ottaa etäisyyttä tästä. Jos mies liiaksi tässä yhteydessä vakuuttelee tunteittensa positiivisuutta, se voi kääntyä itseään vastaan. Nainen tarkastelee miehensä sanoja ylikriittisesti, eikä todennäköisimmin usko hetkeen yhtään mitään positiivista mitä mies kertoo. Niistä tulee samoja valheita, joita nainen on kokenut vastaanottaneensa virhetoiminnallisuuden yhteydessä.

Toinen klassinen esimerkki on avoin rehellisyys. Nainenhan ei halua, että mies kertoo rehdisti toimineensa väärin. Nainen luonnollisesti haluaa, ettei mies koskaan toimisi väärin. Avoin rehellisyys virhetoiminnallisuuksista on ”muka” hopeasijalla, vaikka todellisuudessa sille ei paljoa mitaleja anneta kaulaan. Palkintokomitean kädet kyllä liikkuvat edestakaisin, mutta ne eivät taputa haltioituneena. Jokainen voi ihan muistella omaa historiaansa ja miettiä miten paljon antoi tai sai arvoa jostakin rehdistä kaapista pomppaamiselle valkoisen lipun kera.

Eräs ystävättäreni melko rehellisesti kävi lävitse omaa mielenmaisemaansa ja totesi ettei itsekään tiedä välillä mitä tahtoo – mutta tunnistaa kyllä ”väärän jutun”, kun saa sen eteensä. Reaktiivinen kritiikki toimii, mutta ei proaktiivinen neuvominen ja ohjaus. Osataan sanoa: ”Mokasit” muttei antaa ohjeita: ”Näin…”.

Ehdottomasti jännittävin muisto tästä asiasta on eräs hyvin kaukainen muisto virheajattelustani, jossa luulin naiselta voitavan kysyä kysymyksen: ”Onko ok jos..?”. En minä niin tyhmä ollut ettenkö olisi tiennyt asian voivan olla ongelma, minähän sentään kysyin asiasta. Kolmestikin jopa ja vannotin vastaamaan rehellisesti. Palautetilaisuudessa minulle todettiin leikkisästi – ei siis yhtään vitsikkäästi, mutta minusta tämä kulminoi koko tekstini: ”Olisihan sinun itsesi pitänyt tietää.”.

Miehen pitää oma-aloitteisesti ja naisen mielen kanssa täysin yhtenevästi haluta sitä samaa toimintaa ja tunnelmaa kuin naisen. Ei riitä, että mies toimii oikein – miehen pitää omaehtoisesti haluta sitä. Mies ei saa vastauksia kysymyksiin, jossa naiselle tulee olo ettei naisella ole oikeutta pyytää mitä itse haluaa. Klassinen: ”Minulla on paljon naispuolisia ystäviä…” -keskustelunavaus, jossa kaikki on ok, mutta myöhemmin käydään tarkempi neuvottelu muodossa: ”Enhän minä sitä tarkoittanut, että…”.

Omassa johtamisessani kautta aikain olen ottanut armeijasta tutun: ”Ei ole koulutettu, ei voi vaatia.” -asenteen. Jos en ole itse sanonut jotakin, en voi odottaa toiselta sen mukaista toimintaa. Kestän melko monipuolisen kattauksen mokia jo nykyään, koska olen nähnyt miten ihmisten sisäiset maailmat ja tämän ”yhteisen” maailman hahmotus ovat todella erilaisia. Ihmiset vaikuttavat usein ajattelemattomilta, joita me tietenkin olemmekin mitä suurimmissa määrin. Usein huomaan herättäväni itseni tilanneanalyysistä, jossa haarukoin kaikkia mahdollisia skenaarioita, jonka lopputuloksena olen minimoimassa riskejä – enkä siis tekemässä mitään itseäni kiinnostavaa tai kivaa. Totean: ”Eihän näin voi elää.”.

Ja se joku nokkelapokkela, joka ajattelee tässä kohtaa: ”Höh, kyllähän sä voit aina kysyä!” niin voi ihan keskenään hiihdellä keskimittaiseen joulukuuseen. Hommahan menee niin, että jos mies kysyy edes naiselta, jotakin sellaista mitä nainen ei halua – se on jo riittävä irtisanomisperuste. Mies siis julkeaa olla niin ajattelematon, ettei ole tajunnut naisen tietenkin ajattelevan asiasta toisin – mutta mies kehtaa pyytää naiselta jotakin, mihin naisen olisi sitten ”pakko” vastata jotenkin – koska eihän nainen halua olla mikään miestään riipivä pirttihirmu. Radiossa pedattiin tällaista tilannetta miehen kysyessä mielipidettä valintatilanteeseen: ”Meillä olisi hääpäivä samana päivänä, kun koko mieskaveriporukkamme on suunnitellut matkan [johonkin tärkeään jalkapallo-otteluun] Espanjaan.”. Hyvä Jorma, menepäs kysymään asiasta naisen mielipide.

Tämä on ja mahdollisesti tulee olemaankin ajattelua provosoivin tekstini – ei siksi, että haluaisin sen olevan, mutta asia on niin vaikea, ettei tästä voi kirjoittaa aukottoman ymmärrettävästi. Päätin julkaista tämän, tietäen, että jos yksikin ihminen pääsee eteenpäin omissa pohdinnoissaan tämän takia – se on maksanut hintansa. Lukijalle itselleen jää valta päättää haluaako avata omaa ajatteluaan näkemään niitä joitakin todellisuuden piirteitä vai haluaako jäädä jumittamaan ajatuksiin: ”Eihän se noin mene… En minä ainakaan… Kyllähän…”. Puhun melko kipeistä kokemuksista, joissa olen yrittänyt tasapainoilla itseni ja kumppanini tunteitten, halujen ja unelmien kanssa. Toivon etenkin tässä yhteydessä pehmeää ymmärrystä ja kunnioitusta yritykselleni: kykyä nähdä sanojeni taakse.

Otsikko on Suomen Ilmavoimien tunnuslause ja tarkoittaa:
’Laadussa voimamme’ tai ’Laadussa on voimavaramme’.
Olen aina mieltänyt sanonnan viittaavan rajallisten resurssiemme laadukkaan käytön ja ohjauksen tärkeyteen. Hyvällä johtamisella ja harjoittelulla voidaan saada laadukas kokonaisuus puolustamaan meille tärkeitä asioita.

Näin kuinka bordercollien näköinen säkäkorkeudeltaan isäntänsä polveen ylettyvä koira hyppäsi 130cm korkealle lumivallille ketterästi. Mietin, että itse en voisi samanlaista keveää hypähdystä tehdä neljään metriin – tai edes kahteen. Ylittäisin omaa mittaani matalemmalle asetetun riman. Leikkisästi ilmaistuna: keskimäärin en pääse lähellekään täyttä potentiaaliani. En voi luvata toimittavani laatua, johon minulla olisi näennäisesti eväät.

Isäntä oli tottunut koiransa suorituskykyyn, eikä hän ollut tempusta moksiskaan – enemmänkin tilanne oli muodossa: ”Näinhän tämän kuuluukin mennä.”. Hyppy ei tuntuisi ulkopuolisestakaan henkilöstä ihmeelliseltä, koska hyppy onnistui vaivattoman näköisesti ja mikä oleellista – reuna ei näytä korkealta ihmisen näkökulmasta.

Miehiin viitataan joskus koirina – monestakin syystä – miestäkin pitää peruskouluttaa ja ruoka toimii palkitsemisvälineenä. Mies haluaa palvella emäntäänsä, mutta kaipaa välillä juoksentelua vapaana kaulapannatta. Koirapillinä toimii esimerkiksi vihjailu koulutustapahtuman siirtämisestä makuuhuoneeseen… kyllähän se koira palaa.

Mieskin voi loikata kevyen näköisesti korkeallekin tasolle. Tällä mies asettaa itselleen tietyn standardin ja kirjaimellisesti tason, jota häneltä voi odottaa ja vaatia. Naisesta voi tuntua täysin järjettömältä, että miksi jossain vaiheessa niin huomioiva ja ihana mies sekoileekin seuraavana iltana ihan täysillä. Ehkä siksi, että naisten mieli on järkähtämättömästi johdonmukainen ja vakaa. Niinhän?

Naisella itsellään on näkökulmia ja tasoja, joita hän odottaa miehiltä. Taso-odotukset voivat olla:

• normatiivisia (suomalainen kulttuuri, yleinen mielipide, luotu käsitys normaaliudesta ja perustasosta, jota voi – ja pitääkin vaatia)
• kotoa opittua, joko suoraan omalta isältään tai kääntäen oman äidin täyttymättömien odotusten ja unelmien kipuilun havaitsemisesta
• tyttökavereiden tai kaukaisempien tuttavuuksien (lehdet jne.) tarinoiden kautta opittuja tositarinoita rakkaudesta ja upeista miehistä
• omat kokemukset, esimerkiksi yhdistellään kaikkia tavattuja, koettuja tai kumppaneina olleita miehiä ja heidän hyviä ominaisuuksiaan
• ajansaatossa tapahtuu myös inflaatiota, viime vuonna kelvannut mies ei välttämättä kelpaa enää seuraavana vuonna – sijoitukselle pitää saada tuottoa
• nykyisen kumppanin (miehen) itsensä luomia ”välähdyksiä” täydestä potentiaalistaan ja siitä timanttisesta kyvystä suoriutua huippumotivaatiolla… esimerkiksi suhteen alkuvaihe luo tyypillisesti tiettyjä odotuksia (vaatimuksia) tulevaisuuteen

Tasot vaikuttavat realistisilta, koska nainen joko itse pystyy niihin, on kuullut, että joku muu pystyy niihin tai oma käsitys rakkaudesta pitää sisällään näitä asioita. Emäntä katsoo tasoa ja koiraansa – joka on saattanut jo kertaallen hypätä tasolle – ”Hyppää Puppe! No! Hyppää!”. Jos koira ei pääse tasolle, se saa rapsutusta ja pehmeää puhetta sekä uskoa seuraavan kerran ”onnistuvan varmasti”. Sama lempeys ja anteeksianto jatkuu seuraavallakin epäonnistumisella, kun sellainen koittaa. Miehelle ei oteta taskusta grillattua kanaa tai silitetä päätä.

PS: Voit lukea tekstin uudelleen kuljettamalla tekstin mukana jotakin itsellesi tärkeää, mutta haastavaksi havaittua asiaa – kuten vaikkapa toisen pyyteetöntä arvostamista ja kunnioitusta.

Ei lainkaan esimerkkinä kevytmielisempi,
mutta jotensakin ilmaisuna kansankielisempi…
äskiseen isoon juttuun liittyvä osakokonaisuus,
on ihmiselle joskus haastavasti soljuva uskollisuus.

Miksi toiselle salliminen – hänen huonon käytöksen vastaanottaminen – on jotenkin vähemmän arvostettua, kuin rakkaalle jonkun epämieluisan asian tekeminen?

a) Jos mies taistelee ruhjeille itsensä esim. pyydystäessään alennusmyyntien viimeisen leningin kullalleen; se on romanttista ja sankarillista.

b) Jos mies ottaa naisensa syliin tämän tehtyä jotain vähemmän mieluisaa; se on vain tohvelisankariutta.

Päätös? Mies saa itse päättää pelastaako sen ”niin söpön ja viattoman kissan” ja… höpöhöpö. Mies on ihan yhtä ”päätäntävallassa” kummassakin tilanteessa. Loukkaantunut tai rakkaudettomuutta kokeva kuljetus tulossa – piip piip piip. Valinnat.

Kyky ottaa vastaan ja rakastaa ”silti” sekoitetaan monesti uhrautumiseen – passiiviseen hyväksymiseen, jolla on lyhyet kantimet, vaikka se voi olla aktiivista toimintaa. Kaikki tiedämme, että anteeksiantaminen on erittäin raskasta puuhaa ja vaatii melkoisen ison ihmisen onnistuakseen. Lempeä ja kultaansa ”kaikissa” olosuhteissa rakastava henkilö oikeasti rakastaa. Kumppanin onnellisuus on keskiössä. Mikäs sen mukavampaa?

Joskus nieleminen tekee gutaa ja mattokin maistuu hyvältä.

Entä jos viha onkin vain turhautumisen huipentuma omaan osaamattomuuteen hoitaa asioita tyylikkäästi ja kaikille osapuolille miellyttävästi?

Rakkaus on vähän kuin lämpö, jonka karkaamista haluamme estää. Emme halua laskea lämpötilaa, joka sinällään pitäisi lämmön sisällä (lämpötilaero blaa blaa…), vaan haluamme elää täysillä – olla ja asua kuumassa Rakkauden täyttämässä kodissa. Trooppisen ilmaston ylläpito sisätiloissa vaatii täällä kylmässä Suomessa melko hyvät eristeet.

Rakkaus tosin on siitä hankala kapine, että se ei itsessään paljoa lämmitä. Kohde ja vastarakkaus ovat melkoisen mielekkäitä projektiryhmän kokoonpanon kannalta.

Entäpä tilanne, että vastarakkautta tai sopivan ihanaa kohdetta ei ole tarjolla? Ovet ovat kiinni ja ikkunat säpissä. Toive on, että joku tulisi ja huomaisi lämmön ja sen valtavan rakkauden jota kannamme sisällämme, mutta odotamme talviunilla.

”Keep, keep bleeding love
You cut me open”
– Leona Lewis: ’Bleeding Love’ (ks. koko sanoitus)

Sitten kun se ”jokin” tulee ja avaa meidät – avaa ovemme ja poistaa kaihtimet ikkunoista. Lämpöä alkaa karata… sitä pitää alkaa tuottamaan ja se vaatii huomattavan paljon energiaa. Näin ollen vaikka ennen vaikutimme pärjäävän ns. vähällä rakkaudella – emme siihen enää pystykään. Kaipaamme huomiota, hellyyttä ja läheisyyttä. Miehisempi esimerkki lienee seksi… kun se palaa listalle, sitä alkaa tilaamaan viikoittain (lue: koko ajan).

Vaikka rakkaus maistuukin välillä mansikoilta – se ei ole kausituote kysynnän kannalta, mutta sen saatavuus sen sijaan tuntuu olevan. Eikä sitä voi pakastaa, työntää minigrippiin tai ortexiin. Sokeroida sitä voi…

Ongelmallisinta lienee, että kovimmat rakastajat pitävät sisällään todella ison määrän tunnetta ja kuin painetankki se poksahtaa avaajan päälle. Vaje kasvaa nopeasti, mutta sitä on vaikea havaita. Alun hengästyttävyys ohjaa meidät hetkeksi sohvalle odottamaan taukoa ilotulituksesta tai kavereiden kanssa kaljalle pohtimaan asioita. Väärä liike. Meidän pitäisi osata tuupata sitä polttoainetta tankkiin: huomioida, välittää, sanailla, runoilla, koskettaa, pitää sylissä, suudella, hyväillä, tanssia ja katsahtaa silmiin, ottaa kädestä ja hypätä pilviin, kuin Lois Lane poikaystävänsä kanssa. Taivas kai odottaa punaviittaista ottajaansa?

Tämän vuosituhannen oivallus: On olemassa tunne ja järki naisia. Väärin.
On olemassa yksinkertaisesti tunnenaisia ja enemmän tai vähemmän monimutkaisempia tunnenaisia.

Eikä siinä vielä kaikki! Olen luullut tykästyväni älykkäisiin – siis älyllistäviin ja pienemmällä tunnelohkolla varustettuihin naisiin, jotka tykkäävät loogisuudesta. Väärin taas!

Ne naiset, jotka ovat tunteikkuutensa (siis kaikki naiset) lisäksi vielä älykkäitä – siis sanavalmiimpia ja tykkäävät pohtia kaikenlaista; ja ovat nopeampia molemmissa, kuin uusimmat iskunvaimentimet enduro pyörissä… Miksi he ovat niin nopeita? Miksi heiltä tulee tekstiä solkenaan ja aivot surraavat vielä selvästi kovempaa tahtia – siis sanallinen anti on ”50-80%” päässä liikkuvista ajatuksista…

KOSKA TUNTEET

Tunteet antavat juuri sen extra-boostin, sen lisäliike-energian sinne aivojen synapseihin, vetävät ideaalisesti kallistetun asfaltoidun ohituskaistan metsätielle, jysähtävät viisinkertaista äänennopeutta matkaavan hävittäjän ohi valonnopeudella… Joku voisi kysyä, että mitä järkeä on matkata valonnopeudella tuolla taivaalla, kun viisinkertainen äänennopeuskin on melko nopeaa? Sepä se – ei siinä olekaan mitään järkeä! Mutta onhan se nyt hiton siistiä! Sen hetken aikaa… yksi esimerkki lienee… tavutetaanpa oikein perheen pienimmille: äs ee koo äs ii.

Muistan lukion fysiikan tunneilta: ”Valonnopeuden saavuttaminen ei ole ainoa ongelma – vaikka tietenkin se on mahdotonta itsessään nykytietämyksen mukaan… nimittäin vaikka nopeus saataisiinkin aikaan, jollain tavalla – meillä ei ole mitään – MITÄÄN -materiaalia joka kestäisi sen reissun. Olettekos miettineet miltä hiekanjyvä näyttää tuulilasissa, kun vauhtia 1 079 252 849 km/h? Aika kipeältä. Se pikkuinen hippunen repii koko raketin palasiksi…”.

Noh… naisen nopeus ei välttämättä ole aivan valonnopeutta… saatoin liioitella, mutta jos se olisi vaikkapa puolet siitä eli 539 626 424 km/h… niin silti ne pikku hippuset aiheuttavat melkoisen isoja ongelmia. Selittää sitä ”tiettyä herkkyyttä”, jota turbulenssiksi kutsutaan matkustuskoneen ”Speed of Light 666”-lennoilla.

Hallintaominaisuudet? Et ole ilmeisesti pelannut autopelejä, joissa on semmoiset kivat palkit esittämässä tilannetta aina näin: ”Nopeus 100, kiihtyvyys 100, massa 65, hallittavuus 0, hidastuvuus 5”. Ohjaus? Kuka semmoista tarvitsee? Siis ensimmäisenä valitaan se tallin kovin tykki sinne radalle ja otetaan pataan kaverilta, joka otti tasapainoisemman kumppanin sinne elämän kiertoradalle. Ohitat toki sen jokaisella suoralla, mutta ei sillä ehjänä maaliin tulla. Autopeleissä voi laittaa sen täplän: ”Car wreck/damage off”, mutta tässä reaalimaailmassa vakuutusyhtiöillä ei ole tuotenimikettä ”Kolaribonari” tai slogania ”Mitä vähemmän selviää maaliin sun romusta – sitä enemmän korjaat meiltä bonusta!”.

OBS! Autonvaihtamisen sijaan voit aina vaihtaa rataa!
Mutta ongelmaksi muodostuu, ettet itsekään jaksa ajaa sitä tylsän arkista ovaalia, jossain suljetulla stadionilla ja voittaa suvereenisti joka kerta. No ei… Pitäähän se viedä kaupungille ja muille radoille… jonnekin missä on kilpailua ja hallitsemattomia tilanteita. Jossain missä pääsee omien taitojensa äärirajoille. Itsepintaisesti mies ajattelee: ”Kyllä se riittävällä reenillä asettuu lapaseen.”. Väärin. Sehän on koko sen homman pointti, että itseäkin hirvittää välillä sen teho ja vallattomuus. Ääni mikä lähtee saa sinut hykertelemään. Innostuksessasi tiedät, että siinä on pala hallitsemattomuutta. Ihan kuin jäävuoressakin 🙂

Vallattomia ajonautintoja ja antoisia turvakaarien rakennushetkiä kaikille miehille, jotka olette jääneet koukkuun vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin! Luv u all! Hyvää ystävänpäivää!